Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Kulta-ajan
kauppa
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Seppo Tanhua

Seppo Tanhua

12.4.2021

Sepon Speciaali 12.4.2021

Tällä kertaa päästän ääneen kollegani astrologi Timo Kalliokosken, joka nimeää Suomen Valon laboratorioksi. Juttu kannattaa lukea loppuun saakka alla olevasta linkistä, vaikka alku vaikuttaakin kaikkea muuta kuin valoisalta. Valohan löytyy aina pimeyden jälkeen.

08.04.2021
Kiirastorstai. Aprillipäivä. Alkaako Sinustakin tuntua, että pohjolan valon kantaminen on aika raskasta? Kuka on se Suomi, josta puhutaan, joka tekee sitä, on tätä mieltä ja toimii itseään vastaan? Ei se ole ainakaan minä. Minulla ei ole muuta yhtymäkohtaa Suomeen, joka tänä päivänä uutisissa touhuaa, kuin itse tämä maa ja sen kansa. Nämä molemmat ovat niin tiukasti sydämessäni, että olen päättänyt täällä pysyä ja tätä maata rakentaa, vaikka kuinka vastavirtaan tätä työtä joutuisi tekemään.

Suomi on pudonnut omasta puustaan, se on vajonnut syvään teknokraattiseen uneen, jossa paisuteltuja ja keinotekoisia ongelmia ollaan ratkaisevinaan teknisellä ja materialistisella muotiajattelulla. Tosiasiassa valtio on valjastettu suurten rahansaalistajien velkarahoituslaitokseksi ja väkivaltakoneiston käyttäjäksi.

https://www.leveetaelamaa.com/valonlaboratorio

Palaa artikkeli listaan

Tilaa Astrokalenteri

Aloita matkasi kohti korkeampaa tietoisuutta kulta-ajassa

Kulta-ajan tekijänä Astrokalenterin avulla voit tutkia itsensä ja kosmoksen välistä suhdetta kulta-ajassa. Oppiessasi tunnistamaan erilaisia kosmisia kulta-ajan syklejä karttasi syntymätekijöiden kanssa, luot itsellesi merkityksellisempää ja tietoisempaa elämää kulta-ajassa ja sen tekijänä.

Lue lisää