Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Kulta-ajan
kauppa
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Janne Laakso

Janne Laakso

24.8.2021

Paluu tulevaisuuteen

Meille kaikille kello on tuttu, me lähes tulkoon elämme sen mukaisesti. Käymme töissä, nukumme ja teemme ties mitä milloinkin kellon mukaan. Mihin se perustuu? Vuosi perustuu maapallon pyörähtämiseen auringon ympäri. Kuukausi perustuu kuun liikkeisiin. Vuorokausi perustuu maapallon pyörimiseen oman akselinsa ympäri. Olemme kehittäneet tähän kaikkeen ajan - kalenterin, tunnit, minuutit ja sekunnit. Mikään näistä mitoista ei ole universumissa mitattavissa. Näitä ei vain ole olemassa. Tämänkin perusteella voidaan sanoa, että aikaa ei ole olemassa. Kuvitelkaa, että eteenne tulisi Universumin toiselta laidalta olento ja kysyisitte häneltä aikaa. Tuskin heillä on. Jos jostain planeetalta tänne saapuisi olento, siis saapuu, tai siis on saapunut jo, niin heille aika on ikuista, niin kuin se Universumissa on. Aika ei ala eikä lopu koskaan, energia ei häviä mihinkään, vaikka se muuttaa muotoaan.

100 vuotta sitten Albert Einstein loi suhteellisuusteorian ja ymmärsi asian

Mihin se ajattelu on kadonnut? Suhteellisuusteorian perusta on, että aika ja avaruus eivät ole kaksi erillistä asiaa, vaan ne muodostavat kokonaisuuden, aika-avaruuden. Tästä seuraa, että asioiden todellinen luonne ei ole kolmiulotteinen vaan neliulotteinen. Kun liikumme aika-avaruudessa, liikumme ajassa ja paikassa. Suhteellisuus-käsite viittaa etenkin siihen, että aika ja tapahtumien samanaikaisuus on suhteellista. Tulee mahdolliseksi, että yhden mielestä kaksi toisistaan kaukana tapahtuvaa asiaa tapahtuu yhtä aikaa, mutta toiselle ne tapahtuvatkin eriaikaisesti, koska hän liikkuu eri nopeudella.

(Dosentti Hannu Kurki-Suonio, Helsingin yliopiston fysiikan osasto)

Teoria ennusti, että aika kulkee nopeammin avaruusaluksessa kuin maan pinnalla. Einsteinin teorian mukaan avaruudessa oleva kappaleet, kuten Maa, taivuttavat avaruutta.

Amerikkalainen psykologi William James (1842 -1910) käytti termiä näennäinen nykyhetki, mikä on hänen käsityksensä mukaan avaruudessa ja ajassa oleva pieni osa, joka sisältää kaiken sen, mitä tarkkailija aistii tietoisesti yhdellä katseella. Tutkija H. F. Saltman käytti tätä teoriaa tutkiessaan ennalta aistimista ja yliluonnollisia voimia ja totesi, että tietoisuuden näennäinen nykyhetki on vähemmän kuin alitajunnan näennäinen nykyhetki. On siis mahdollista, että jokin tapahtuma, joka on tietoisuudelle tulevaisuudessa, on alitajunnalle jo näennäistä nykyhetkeä. Filosofi Henri Bergson oletti, että aivojen tehtävä on lyhentää aika yhteen hetkeen. Amerikkalainen parapsykologi Lawrence Leshan puolestaan sanoi, että ”alitajunnassa ajalla tai tilalla ei ole mitään merkitystä, eli meillä ei ole eilistä, ei tätä päivää, eikä huomista, vaan näyttää siltä, että aika vain pysyy paikallaan”. Nykyiset kvanttimekaniikan tutkijat ovat asiasta samaa mieltä. Aikaa ei ole. Koko sen ajan, kun valo kulkee kohti sinua, elämä jatkuu ja kulkee eteenpäin.

Energia purkaus tavoittaa silmäsi, vastaanottimet, jotka lähettävät viestin aivoihisi ja aivot tulkitsevat tiedon ja kertovat mitä näet

Se ei ole kuitenkaan silmien edessä. Silmien edessä on se, minkä luulet näkevän. Toisin sanoen, ajatellaan sitä mitä on nähnyt, kerron itselle sen mitä se on ja päätän miksi sitä sanoa. Tässä pääsemme jälleen siihen, että egomme luo kaikkein suurimman harhan.

Mitä suuremman etäisyyden järjestän itseni ja jonkin tapahtuman fyysisen sijainnin välille, sitä kauemmas menneisyyteen tapahtuma kaikkoaa. Jos siirryt muutaman valovuoden päähän, näet jotakin sellaista, mikä on tapahtunut kauan aikaa sitten. Kuitenkaan se ei ole tapahtunut kauaa aikaa sitten. Ainoastaan fyysinen etäisyys on luonut illuusion ajasta ja tehnyt mahdolliseksi sen, että koen itsessäni sen tässä ja nyt, että tuolla ja silloin.  Kaikki tapahtuu tässä ja nyt. Ajasta voidaankin sanoa, että se on illuusioista parhaimmillaan.

Teoriat sikseen, koska aivomme ei kykene ymmärtämään tuota kaikkea, eikä tarvitsekaan. Toki on hyvä ymmärtää, että tiedekin hyväksyy, ettei aikaa oikeasti ole olemassa. Suuri kysymys onkin, että voiko tulevaa nähdä vai onko se tuleva tapahtuma tässä ja nyt ja näen sen reaaliajassa? Aivot eivät kykene ”ennustamaan” tulevaisuuden tapahtumia. Hyvänä esimerkkinä ovat enneunet, mitä moni näkee. Te ette näe enneunia, vaan näette tapahtumia tietyssä aikajanan kohdassa juuri sillä hetkellä. Aivomme ei yksinkertaisesti vain kykene ymmärtämään sitä. Nykyhetki, tuleva ja menneisyys ovat tässä ja nyt, jonka voimme aistia eri tavoin, joko unessa tai meditaation aikana alitajunnan kautta, koska aivomme eivät tällaiseen kykene. Tästä kaikesta on esimerkkinä seuraavanlainen tapaus meditaatioiden aikana, josta on siis todistekin tietyillä ihmisillä. Tapaus on yksi huikeimmista, mitä itse olen kokenut.

3.12.19 Regressioterapia (matka menneisiin elämiin):

Helsingin Töölössä sijaitsee regressioterapeutti, kenen luona pääsin entiseen elämään, kokemaan seuraavan huiman seikkailun (regressioterapiassa ”potilas” pääsee syvärentoutustilaan, jossa tiedostaa kehon olevan tietyssä paikassa ja sielun/hengen eri paikassa).

”Olin viikinkilaivassa, laivan päällikkönä. Päälläni oli hyvin painava haarniska ja kädessä oli iso sapelimiekka. Elimme n. vuotta 1000. Laskimme viikinkilaivallamme kuohuvaa koskea pitkin tuntematonta paikkaa. Joki tai koski se kuitenkin oli Pohjois-Amerikassa, tiesin sen vain. Kosken pauhu alkoi pikkuhiljaa loppumaan, joki tyyntyi ja saavuimme pieneen lahden poukamaan, jossa oli intiaanikylä. Samalla hetkellä tunsin hyvin voimakkaan tunteen, kuinka tämän elämän poikani seisoi vierelläni, me olimme siis "sotakavereita". Intiaanikylä vaikutti hyvin rauhalliselta, tunsin että tulimme tekemään kauppaa heidän kanssaan. Veimme laivasta heille tynnyreitä ja vastineeksi saimme turkiksia. Tiesin, että tynnyreissä oli maitoa tai muuta vastaavanlaista juomaa. Intiaanit vaikuttivat rauhallisilta. Kaupanteon jälkeen jatkoimme matkaa joella eteenpäin. Tunnelma oli hyvin jännittynyt - pelkäsimme että intiaanit hyökkäisivät kimppuumme joen varrella. Tunsin oloni hyvin rauhoittuneeksi tovin matkan jälkeen, kun tiesin, että olimme ohittaneet tietyn kohtaa joesta. Ohitimme joessa kohdan, joka oli kapea ja rannalla oli korkeat kalliot. Laivamme alkoi lipumaan kohti toista poukamaa, jossa näkyi olevan "satama" tai jonkinasteinen laituri. Paikka oli selvästi amerikkalainen pikkukylä, jossa lännenelokuvien tyyliin oli saluuna tai majatalo. Viikingit nousivat laivasta ja marssivat suoraan päätä majataloon - tunsin itseni, kuinka menin ensimmäisenä sisään tuo tappava sapeli kädessäni, jonka kumautin lattiaan sisään päästyäni. Jonkin aikaa katsoessani tätä näytelmää, kuinka satutin, vahingoitin ihmisiä saluunassa, tunsin omana itsenäni v. 2019 maatessani ”pritsillä” suurta surua, mitä olin n. 1000 v aiemmin aiheuttanut. Suru oli todella voimakas. Tunsin, kuinka kyyneleet valuivat silmistäni v. 2019 nähdessäni v. 1000 tapahtumat.

Hyppäsin siis tästä ajasta vuoteen 1000 katsomaan itseäni. Tunsin itseni tekeväni tämän, kaiken tässä maailmassa, kaiken tämän kauheuden. Tunnetila oli sen verran liikuttava, että terapiaohjaaja keskeytti regressioterapian. Otettiin hieman happea ennen jatkamista. Ohjaaja pyysi Janne Laaksoa (itseäni) vuodesta 2019 hyppäämään vuoteen 1000 kertomaan itselleni ohjeet tulevaisuudesta. Mitä kertoisin itselleni?  Seuraavaa tapahtui ja olo oli kuin elokuvasta, jota katselin, mutta samaan aikaan näyttelin sitä;

Yhtä-äkkiä hyppäsin v. 1000 ja kyseenomaiseen saluunaan ja sen parvelle. Katselin itseäni vuodessa 1000. Olin siis Janne Laakso vuodesta 2019 ja katselin kauhistellen alas parvelta itseäni ja tekojani. Kuulin kuinka saluunassa soi jonkinlainen vanhanaikainen saluunamusiikki. Näin tuon kaiken, kun viikingit söivät, joivat, tappelivat ja tekivät muita kauheuksia.. Näkymä oli kuin jostain raakalaiselokuvasta.  Tunne oli todellinen suru sydämessäni. Yhtä-äkkiä musiikki, puhe sekä muu sekalainen meteli loppui, kaikki hiljeni, aivan kaikki. Ihmiset käänsivät päänsä ja katseensa parvelle. Kaikki tuijottivat ylös minua, Janne Laaksoa vuodesta 2019. En tiennyt mitä he näkivät? Olihan minun fyysinen ruumiini Töölössä ja henki Pohjois-Amerikassa saluunassa vuodessa 1000 samaan aikaan. Kun kaikki olivat hiljaa ja katsoivat minua, tajusin että nyt oli puheen aika. Katsoin "itseäni" silmiin ja kerroin, että olen sinä tulevaisuudesta ja olen tuomassa tärkeää viestiä. Toisten ihmisten huono kohtelu, ryöstäminen, tappaminen ja muu on loputtava. On muuta tärkeää tekemistä ihmiskunnan hyväksi. Muille henkilöille, jotka olivat saluunassa paikalla, kerroin, että tulevaisuudessa vuonna 2020 tulen hyvittämään teille kaiken tuon hirvityksen mitä itse menneisyydessä (v.1000) aiheutin.

Kaikki tämä tapahtuma oli kuin oikeasta elämästä tunteineen, äänineen ja kaikkineen. Tunteet tulivat vahvempana kuin tässä ja nyt, oikeassa elämässä. Samaan aikaan kaikki tuntui kuitenkin elokuvalta, joka työntyi sydämeen asti.

Tämän jälkeen ohjaaja pyysi vielä minua kirjoittamaan kirjeen henkimaailmalle sekä omalle sydämelle. Henkimaailman oppaille kirjoitin "mielessäni" kaiken negatiivisen energian joka minussa on. Tunsin, kuinka näkymättömät energiat kävivät hakemaan minulta tuon energian pois, jonka he polttivat tulessa (samaan aikaan olkapäissä tuntui valtava viiltävä kipu, josta ikään kuin suihkusi energiaa ulos). Toisen kirjeen kirjoitin omalle sydämelleni, jossa kerroin miten haluan auttaa ihmiskuntaa sekä ihmisiä tulevaisuudessa. Henkioppaat ja muut olennot auttoivat sulattamaan kirjeen sydämeeni. Tunsin, kuinka sydämessäni tuntui ikuinen rauha ja rakkaus. Olo oli todella hämmentävä.

Seuraavana päivänä teimme kanavoinnin. Kysyin henkimaailmalta, mitä tuossa yllä mainitussa tapahtumassa todella tapahtui? 

Kyseessä todella oli astraalimatka 1000 luvulle. Kohtasin todellakin itseni menneisyydessä ja yksi entisistä elämistä on todellakin ollut viikinkipäällikkönä. Kysyin myös, millaisena minut nähtiin tuolla saluunan parvella? Olin ihmishahmo, jonka ruumista ei näkynyt, ainoastaan hohtava valo ympärilläni. 1000 luvun ihmiset kokivat minut siis ”valo-olentona”.

Monet kuvittelevat, että tarina on keksitty tai kuviteltu, mutta tarina jatkui myöhemmin seuraavanlaisesti vielä huikeampana:

16.6.2020 Meditaatio, jonka itse vedin ryhmälle:

Espoossa toimivan meditaatioryhmän tilaisuudessa oli paikalla 6 henkilöä. Teimme läsnäolomeditaation ulkotilassa, terassilla, luonnon keskellä. Meditaation jälkeen henkilöt kertoivat mahdollisia kokemuksia ja tunnetiloja meditaatiosta. Hämmästyttävää kyllä kolme henkilöä kokivat saman asian, jossa joku käveli kesken meditaatiota terassilla. Kaksi henkilöä näki myöskin hahmon, joka terassilla kävi. Paikalla ”käveli” viikinkipäällikkö haarniskoineen ja sapelimiekkoineen menneisyydestä. Kaikki olivat varmoja, että kyseinen hahmo menneisyydestä olin minä, koska vedin ko. meditaatiota ja hahmo oli tullut katsomaan mitä täällä tehdään. He kuvailivat tuota viikinkipäällikköä ja se kuvaus oli täysin sama ja yhdenmukainen, jonka itse olin kokenut koin itse ½ vuotta aiemmin regressioterapiassa.

Jälleen kerran tehtiin kanavointi tästä koko tapahtumasta. Näinhän se sitten meni; hahmo, joka todella terassilla kävi, oli n. 1000 v. menneisyydestä oleva viikinkipäällikkö. Ja kumma kyllä, se oli minä menneisyydestä, joka teki ns. astraalimatkan tulevaisuuteen. Viikinkipäällikkö oli siis unessa menneisyydessä ja näki unta, että kävi jossain ihmeellisessä paikassa, jossa ihmisillä oli kummalliset vaatteet ja tekivät "mietiskelyä". Jostain kummallisesta syystä tämä viikinkipäällikkö saattoi jopa tuntea, että näki itsensä tulevaisuudessa. Kertomusten mukaan miltä viikinkipäällikkö näytti, oli täysin sama kenet itsekin olin aiemmin tavannut – siis, olen itse tavannut itseni menneisyydessä, mutta minä itse menneisyydestä on myös tavannut minut eli hänet tulevaisuudessa. Tapaus muistuttaa Paluu tulevaisuus elokuvan trilogiaa.

Ihmiset tietysti ihmettelevät, että miten kaikki on mahdollista. Kaikki on mahdollista, koska aikaa ei ole olemassa ja kaikki tapahtuu tässä ja nyt. Ei ole kuin nykyhetki. Minulle se on menneisyyttä ja viikinkipäällikölle tulevaisuutta. Tämä tapahtuma osoittaa, että aika ei ole lineaarista, niin kuin me kuvittelemme. Eli ajalla ei ole alkamispistettä eikä loppupistettä. Aika on kehämainen tai kerrosmainen, joka ei ala, eikä lopu. Eri ulottuvuudet ovat koko ajan käynnissä ja eri aikajänteelle pystyy hyppäämään lähestulkoon koska vain. Sama koskee paikkaa - Henki kykenee liikkumaan siis ajasta ja paikasta riippumatta.

Henkimaailma lähettää teille kaikille terveisiä, olkaa kuulolla, heillä on asiaa rakkaudella.

Terveisin
Janne Laakso

Palaa blogi listaan

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Janne Laakso

Olen Janne Laakso 53v. Helsingistä, perheellinen ja hyvinvointialan yrittäjä. Olen toiminut lähes koko elämäni turvallisuusalalla eri tehtävissä, kansainvälisessä yrityksessä. Viimeisten vuosien aikana olen keskittynyt mm hyvinvointialaan, niin fyysiseen kuin henkiseenkin. Tällä hetkellä omistan yrityksen 4 D Meditation & Wellness, joka keskittyy kokonaisvaltaiseen henkiseen hyvinvointiin. Asetuin ehdokkaaksi kuntavaaleissa 2021 Kristallipuolueen listoilla Helsingin vaalipiirissä.

Omaa henkistä kasvumatkaani ja sisäistä unelmaani työstän rakkauden, totuuden ja ilon kautta. Ihmisten auttaminen, välittäminen sekä pyyteettömyyden esilletuonti ovat lähellä sydäntäni. Kasvun ja totuuden matkalla etsin Universaalia hyvinvointia elämääni, sekä haluan jakaa sitä sanomaa kaikille teille muillekin kirjoitusteni muodossa. Toisinaan kasvaminen ja siihen liittyvä totuus kieltämättä koskettaa, satuttaa, pelottaa, mutta myös rakastaa ja vapauttaa meidät oman egomme vallasta antaen sielumme valon hiljalleen alkaa kukoistamaan ennen näkemättömällä tavalla. Tervetuloa seuraamaan henkisenmatkan aiheisia blogejani.

T. Janne Laakso
www.jannelaakso.fi

Janne Laakso

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...

Tilaa Astrokalenteri

Aloita matkasi kohti korkeampaa tietoisuutta kulta-ajassa

Kulta-ajan tekijänä Astrokalenterin avulla voit tutkia itsensä ja kosmoksen välistä suhdetta kulta-ajassa. Oppiessasi tunnistamaan erilaisia kosmisia kulta-ajan syklejä karttasi syntymätekijöiden kanssa, luot itsellesi merkityksellisempää ja tietoisempaa elämää kulta-ajassa ja sen tekijänä.

Lue lisää