Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Astro Akatemia

Tutki karttoja
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Janne Laakso

Janne Laakso

11.6.2021

Kesäpolulla eteenpäin

Niin kuin kirjoitin blogissani Kohti vapautta – irti tiedostamattomista ohjelmoinneista, joudumme kysymään tai kysymme, kuka oikeastaan olemme. Mietimme olemassaolomme tarkoitusta vaeltaessamme polullamme universumin halki. Polku ei lopu koskaan, vaikka siinä onkin monta välietappia. Me kuljemme sitä juuri omalla tavallamme ja tahdillamme. Muistakaa siis, että polku on teidän, kulkekaa vain omaa polkuanne.

Me kaikki ymmärrämme ainakin jollain tasolla, että tiellemme kohtaamamme esteet, hankaluudet sekä erilaiset koetukset ovat ainoastaan ja vain kehityksellemme tarpeellisia. Parhaimmat kokemukset saamme ihmissuhteista.

Haluan antaa teille niitä harjoitusoppeja, joita itse kaivelin esiin v. 2011. Omat asiani ovat auenneet näiden harjoitteiden avulla. Toki matka jatkuu, eikä se lopu koskaan. Aina tulee uusia asioita ja uusia mietittäviä näkökantoja. Olen tähän kerännyt muutamia asioita ja aiheita, mitkä itse olen todennut hyväksi oman henkisen polun kehittämiseksi. Kun asiat alkavat aueta, olo on kuin liitelisi kaikkialla ja samaan aikaan ei missään. Juuri mikään asia ei häiritse ja samalla haluan vaikuttaa asioihin. Painotan sanaa haluan vaikuttaa, tarvetta ei ole. Tällöin saan siis olla juuri se mikä tai kuka haluan.

Tällä kertaa haluan siis auttaa teitä kaikin tavoin selvittämään teille omaa polkuanne, jotta tiestänne tulisi mahdollisimman tasainen. Helppoa siitä ei varmasti tule. Tulette kokemaan raivoa, itkua ja hammasten kiristelyä, mutta lohdutan teitä – olette oikealla tiellä ja kovaa vauhtia menossa päätepysäkille. Päätepysäkillä löydätte itsenne. Tämäkin pysäkki on vain yksi välietappi.

Asioihin ei ole oikeita tai vääriä vastauksia. Niihin ei ole yhtä tapaa, jolla vastaukset löytyvät. Sinulla saattaa olla omia tapoja toimia, millä saat vastaukset. Kaikkiin kysymyksiin ei välttämättä saa vastauksia. Tällöin aika ei ole vielä oikea. Jossain vaiheessa joudumme kaikki joka tapauksessa näitä asioita miettimään. On hyvä aloittaa nyt, koska vastaukset eivät tule päivässä tai kahdessa. Kaikkiin kysymyksiin ei edes ole tarvis saada vastauksia.

Mukavia henkisen harjoitusten hetkiä kaikille

Harjoituksia voi tehdä missä vaan, milloin vaan. Takaan, että kun aikansa teette alla olevia harjoituksia, niin menette polullanne eteenpäin harppauksittain, mikäli haluatte. Olkaa avoimia ja positiivisia. Harjoituksia ei kannata tehdä väkisin. Silloin ne eivät luonnollisesti tuota tulosta.

Kuka oikeasti olet? Esittele itsesi tuntemattomalle ihmiselle sieluntasolla

Katso itseäsi peiliin, kuka olet? Kysy asiaa sisimmältäsi, sielultasi, kuka oikeasti olet? Yritä poistaa egon tuottamat ajatukset siitä kuka olet. Kun olet tehnyt harjoituksen, voit miettiä esim. meditaation tai mietiskelyn aikana asiaa uudelleen. Tee harjoitus uudestaan ja uudestaan. Kun meditoit, kuuntele sisimpääsi, mitä se yrittää viestittää sinulle. Asioita tulee pintaan tunteiden kautta. Kun ajattelet jotain asiaa, kehosi kertoo, onko asia totta. Miten kehosi reagoi tunteisiin? Kannattaa kirjoittaa päiväkirjaa tunnetiloista ja tehdä harjoituksia kuukausien päästä uudelleen. Tällöin voit vertailla tunnetiloja, miltä ne aiemmin on tuntunut.

Oma esittelyni menisi seuraavasti; Olen vanha sielu, tähtien takaa. Kotoisin olen lähteeltä, jonne aikanani palaan. Olen ollut maapallolla usean tuhannen vuoden ajan koulutuksessa. Olen käynyt läpi sodat ja raakuudet. Minua on koulutettu juuri tähän hetkeen ja tällä kertaa olen auttamassa ihmiskuntaa eteenpäin vapaaehtoisesti. Tiedän tarkkaan sielunsuunnitelmani ja sen merkityksen.

Mikä on todellista ja mikä on totuus?

Mikä tässä maailmassa on todellista? mikä on totuus? Onko sellaista lainkaan? Miettimällä asioita ykseyden kautta huomaamme, että mikä on totuus ja mikä ei. Mieti asiaa itsesi kautta, oletko sinä totta tai onko ystäväsi totta. Mikä on todellinen ja todellisuutta sielullesi? Meditoi tai mietiskele ja kysy asiaa sisimmältäsi. Kehosi jälleen kerran reagoi ja kertoo totuuden sisimmästäsi. Tee harjoitus uudelleen ja uudelleen. Muista, että egosi luo itsellesi fyysisen todellisuuden, joka ei ole totta, vaan harhaa.

Mitä haluat elämältäsi? Yritä poissulkea egon tuottamat ajatukset. Ego haluaa vaikka mitä. Pyri ohittamaan egon halut, sillä ne eivät ole todellisia tarpeitasi elämässäsi. Mitä pohjimmiltasi haluat, että olisit onnellinen omassa elämässäsi? Kun tiedät vastaukset tähän, manifestoi se itsellesi. Universumi toteuttaa sen varmasti. Ole kärsivällinen asian suhteen. Pyydä ennen meditaatiota nähdä oma sielunsuunnitelmasi. Yleensä Universumi näyttää sen symbolien kautta tai asioita, mitä sinun kuuluu tässä elämässä kokea. Kaikki ei ole sielunsuunnitelmaan merkitty mitä koet. Meillä on vapaa tahto ja meillä on mahdollisuus manifestoida asioita elämäämme. Universumi ei yleensä näytä asioita suoraan, koska meidän ihmisten on myös itse hoksattava ja ymmärrettävä asioita.

Määrittele henkisyys itsellesi, mitä henkisyys tarkoittaa juuri sinulle?

Mitä henkisyys itsellesi tarkoittaa? Ensiksi määrittele henkisyys ja vasta tämän jälkeen sen tarkoitus itsellesi. Mitä haluat henkisyydeltä? Haluatko hyvää oloa, rakkautta jne.? Miten voin saavuttaa henkisyyden, mitä sinun tulee tehdä? Meidän ihmisten tulee tehdä ja kokea asioita. Meille ei koskaan tuoda valmiina asioita, vaikka niitä helpotetaan ja autetaankin paljon. Tämä onkin yksi asioista, mitä meidän tulee kokea.

Mitä rakkaus on? Määrittele sisälläsi oleva rakkaus. Miten se ilmenee sinussa? Miten ilmennät sitä muille?

Sanonta mitä rakkaus tekisi tässä tilanteessa vastaa kysymykseen. Kysymys on helppo, vastaus onkin vaikea, ainakin joillekin. Olen kysynyt tätä kysymystä muutamilta ihmisiltä, kukaan ei ole vielä osannut vastata tähän. Ei ole oikeaa tai väärää vastausta. On vain vastauksia ja ei ole vastauksia. Se rakkaus mikä sisälläsi on vastaa moneen elämääsi olevaan kysymykseen. Myöskin omaan sielunsuunnitelmaasi. Se on pyyteetön rakkaus. Kysy taas sielultasi asiaa, tunnustele, mitä tulee pintaan ja kuuntele kehoasi, miten se reagoi.

Miten suhteutat itsesi muihin? Meillä on useampi persoona. Käyttäydymme eri tavalla ystäväpiirissä, työpaikoilla, oman perheen keskuudessa sekä täysin tuntemattomien kanssa.

Tunnistatko itsesi näistä ominaisuuksista? On hyvä kirjoittaa asioita ensin paperille ja miettiä millainen olen näissä yhteisöissä. Tämän jälkeen voit käydä tutkimassa saman asian astro.fi sivun astrologisen kartan kautta. Kartanluku kertoo sinulle planeettojen kautta samat asiat astrologisesti. Yhdytkö omiin mielipiteisiin? Näistä löydät omat vahvat puolesi, mutta myös kehitettävät puolesi.

Kiitollisuusharjoitus illalla ennen nukkamaan menoa tai aamulla heti herättyäsi. Paras aika harjoitteelle on tehdä se heti aamulla herättyäsi. Tällöin päiväsi alkaa kiitollisesti. Huomaat ajan saatossa, että negatiiviset ajatukset eivät enää vaikuta itseesi.

  • Mistä asioista olet kiitollinen ja miksi?
  • Kenelle olet kiitollinen
  • Kykenetkö olemaan kiitollinen ihmisille, jotka eivät ole olleet niin mukavia itseäsi kohtaan?

 

Oikein mukavaa kesää kaikille
Janne Laakso

Palaa blogi listaan

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Janne Laakso

Olen Janne Laakso Helsingistä, perheellinen ja hyvinvointialan yrittäjä. Olen toiminut lähes koko elämäni turvallisuusalalla eri tehtävissä, kansainvälisessä yrityksessä. Viimeisten vuosien aikana olen keskittynyt mm hyvinvointialaan, niin fyysiseen kuin henkiseenkin. Tällä hetkellä omistan yrityksen 4 D Meditation & Wellness, joka keskittyy kokonaisvaltaiseen henkiseen hyvinvointiin. Tämän lisäksi olen mukana Tietoisuus Ry:n hallituksessa.

Omaa henkistä kasvumatkaani ja sisäistä unelmaani työstän rakkauden, totuuden ja ilon kautta. Ihmisten auttaminen, välittäminen sekä pyyteettömyyden esilletuonti ovat lähellä sydäntäni. Kasvun ja totuuden matkalla etsin Universaalia hyvinvointia elämääni, sekä haluan jakaa sitä sanomaa kaikille teille muillekin kirjoitusteni muodossa. Toisinaan kasvaminen ja siihen liittyvä totuus kieltämättä koskettaa, satuttaa, pelottaa, mutta myös rakastaa ja vapauttaa meidät oman egomme vallasta antaen sielumme valon hiljalleen alkaa kukoistamaan ennen näkemättömällä tavalla. Tervetuloa seuraamaan henkisenmatkan aiheisia blogejani.

T. Janne Laakso
www.tietoisuusry.fi

Janne Laakso

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...

Tilaa Astrokalenteri

Aloita matkasi kohti korkeampaa tietoisuutta kulta-ajassa

Kulta-ajan tekijänä Astrokalenterin avulla voit tutkia itsensä ja kosmoksen välistä suhdetta kulta-ajassa. Oppiessasi tunnistamaan erilaisia kosmisia kulta-ajan syklejä karttasi syntymätekijöiden kanssa, luot itsellesi merkityksellisempää ja tietoisempaa elämää kulta-ajassa ja sen tekijänä.

Lue lisää