Sisään

Astrokalenteri

Astrokauppa

Kulta-ajan
kauppa
Kirjaudu sisään

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy tästä.

Maiju Palin

Maiju Palin

24.11.2020

Sisäisen valon tie - Valotyö itsessäsi

Viime vuosina on alettu puhua enemmän sydämellä elämisestä ja sisäisestä ohjauksesta. Käsitteinä nämä ovat kauniita ja voimallisen kuuloisia, mutta mielestäni tarvitsemme enemmän tukea siihen, miten pääsemme kiinni tuon kaiken konkreettiseen todeksi elämiseen. Tarvitaan paljon tiedostamista ja itseensä tutustumista, jotta pääsisimme selville, mikä toiminta kumpuaa pelosta, mikä tottumuksesta, ja mitä kautta lähteä toteuttamaan itseään. Kun meitä taaperosta asti ohjataan hakeutumaan asioiden pariin ulkoaohjautuvasti, sisäiset tarpeemme saattavat jäädä arvoitukseksi.

Se, ettei osaa etsiytyä niiden asioiden pariin, joissa tarpeemme täyttyisivät, ei välttämättä edes johdu siitä, ettemme tietäisi, mitä todelliset toiveemme ja tarpeemme ovat. Ennemminkin se johtuu siitä, ettemme uskalla lähteä aidosti täyttämään tarpeitamme. Saatamme heijastaa sisäisiä tarpeitamme myös aivan vääriin kohteisiin. Saatamme tiedostamattamme lähteä täyttämään tarvettamme toteuttaa omaa henkistä kutsumustamme vaikkapa parisuhteen kautta.

Olen tämän vuoden aikana tullut entistä tietoisemmaksi siitä, että olen elämäni aikana tiedostamattani heijastanut tarpeitani aivan ristiin

Toisin sanoen olen etsinyt mangopuita autiomaalta ja kaktuksia koralliriutalta. Tälläisten reissujen jäljiltä voi aika varmuudella sanoa, että palaa kotiin tyhjin käsin. Tiedän miksi olen heijastanut tarpeitani vinoon ja siihen on vain yksi vastaus: pelko. On ollut niin paljon helpompaa koittaa saada omaa sisäistä tunnetta täytetyksi turvallisilla tavoilla, kuten ihmissuhteissa, tai ulkopuolelta tulevien määritelmien mukaan. Addiktiot ja kiinnittyminen materiaan voi olla myös sisäisen tyhjyyden korvikkeellista täyttämistä. Noistakin tavoista tunnistan menneisyyden minääni. Tunnistan näin jälkikäteen heijastaneeni alitajuisesti kumppanini harteille sellaisia tarpeita, jotka voin vain itse elämässäni täyttää ja saavuttaa. Ne liittyvät paljon oman luovan potentiaalini ilmentämiseen ja todeksi elämiseen. Nyt kun olen itse havahtunut tähän, aloin väistämättäkin miettiä, kuinka yleistä tämä mahtaakaan olla, että koitamme hakea sisäistä täyttymystä asioista, joista sitä ei yksinkertaisesti voi saada.

"Meidän syvin pelkomme ei ole, että olisimme riittämättömiä. Syvin pelkomme on siinä, että olemme mittaamattoman voimakkaita. Meitä pelottaa eniten meidän valomme, ei pimeytemme. Kysymme itseltämme: Kuka olen, ollakseni etevä, upea, lahjakas, ihana? Mutta kuka sinä olet, jos et olisi kaikkea tätä? Olet elämän luojan lapsi. Esittäessäsi pientä, et palvele maailmaa. Ei ole mitään ylevää siinä, että kutistat itsesi, jotta muut eivät tuntisi itseään epävarmoiksi rinnallasi. Meidät kaikki on tarkoitettu säteilemään, lasten tavoin. Me synnyimme ilmentämään elämän luojan kunniaa, joka on meissä. Eikä se ole vain joissakin meistä, se on meissä jokaisessa. Ja kun annamme oman valomme loistaa, me huomaamattamme annamme muillekin luvan tehdä samoin. Kun vapaudumme omasta pelostamme, meidän läsnäolomme automaattisesti vapauttaa muutkin. " Marianne Williamson

Pelkäämme loistaa omana itsenämme ja onnistua, pelkäämme tulla näkyviin lahjoinemme ja kykyinemme. Ja juuri tämä pelko saa meidät lahjakkaat, kyvykkäät, luovat, viisaat ja taitavat ihmiset niin usein piiloutumaan. Se sama pelko saa myös aidosti uskomaan, että tuo ei mitenkään kuvaa itseä, "enhän minä ole lahjakas." Mutta kyllä, se tarkoittaa myös juuri sinua.

Moni sanoo, että kokee itsensä huonoksi

Siltikin heistä tuntuu pahalta, jos he saavat ulkopuolelta vahvistusta sille. Jos oikea totuutesi olisi, että koet olevasi huono, niin eikö sen todeksi osoittaminen saisi silloin kokemaan oman olonsa hyväksi? Silloinhan tilanne ja sen vahvistus olisi linjassa oman totuutesi kanssa. Mutta se onkin yksi suuri valhe, jossa suurin osa meistä elää. Pidämme yllä valhetta omasta huonommuudesta, vaikka oikeasti tiedämme olevamme hyviä, arvokkaita ja rakastettavia. Mitä nopeammin alkaa elää linjassa tähän totuuteen, sitä nopeammin alkaa voida paremmin. Totuuden tunnistaa siitä, että siinä eläminen saa voimaan hyvin ja vapauttaa. Kipeimmillä ja surullisimmillakin totuuksilla on tämä vaikutus. Jos voit huonosti, niin ehkä sinulla on muutama valhe narautettavana.

Se, että piilotamme itsemme vähättelyn ja pelkojen taakse, ei auta ketään. Ei lähipiiriäsi eikä tätä maailmaa. Silti me teemme niin hyvin usein. Ja mihin me sillä pyrimme? Ehkä emme ole tietoisia tarpeestamme tulla todeksi tähän maailmaan, ja toteuttaa itseämme. Emme siltikään, vaikka jokin sisimmässämme kokee tyytymättömyyttä ja jopa masennusta. Sisällämme huutaa suuri tarve tehdä asiat toisin, mutta jokin sisäisessä uskomusjärjestelmässämme muodostaa sen eteen esteen. Silloin tarvitsemme usein toisen ihmisen apua uskomusten purkamiseen. Minun tielläni esteinä olivat häpeä ja arvottomuuden tunne, joiden muodostaman esteen purin valmentajan avulla sen verran matalaksi, että pääsin kävelemään esteen yli. Aiemmin muuri oli niin valtava, ettei sen yli ylettynyt kiipeämään. Ja minä ihmettelin, miksi tämä sama seinä tulee aina vastaan.

Aloin kyllästyä tuohon seinämään ja halusin selvittää, mikä minua todella estää

Siinä vaiheessa otin avukseni valmentajan. Hänen avullaan narautin omia valheellisia uskomuksiani. Ja ilman sitä tuskin kirjoittaisin tätäkään blogitekstiä. Minulla oli palo tehdä asioita ja halusin vapauttaa luovuuteni. Kysymys ei ollut edes siitä, että minun pitäisi tulla joksikin, vaan ainoastaan sallia sen tulla esiin kuka olen.
Mielestäni tärkeintä onkin luottaa omaan sisäiseen visioon. Luota siihen itse, vaikka sokeasti, äläkä luovuta. Sinun visiosi tulee todennäköisesti lisäämään jotain hyvää tähän maailmaan, ja sen toteuttaminen on syvin tarpeesi. Siksi se ei jätä sinua rauhaan. Jos et anna visiollesi huomiota, sinussa hehkuu sisäisesti jatkuva palo, jonka äärellä saatat ihmetellä, miksi mikään ei tunnu miltään. Mikään ei tunnukaan miltään, jos et ole uskollinen itsellesi.

Uskollisuudesta itseäsi ja visiotasi kohtaan täytät syvimmät tarpeesi tulla näkyväksi tässä maailmassa oman tehtäväsi kanssa. Jos et usko, niin kokeile ottaa pieniä askelia visiotasi kohti ja katso mitä tapahtuu. Alkaako tyhjä kohtasi täyttyä ja miltä se tuntuu… Siitä alat tunnistaa, kuin palapelissä, että vain oikeanmalliset palaset täyttävät niille kuuluvat tyhjät kohdat. Elämänvoima sinussa alkaa täyttyä ja ohjata sinua selkeämmin, kun uskallat seurata todellisten tarpeidesi kutsua. Kun alkaa itse toteuttaa intohimojaan ja sisäistä kutsuaan huomaa, että ihmissuhteet kevenevät ja muuttuvat. Ja silloin ymmärtää, että kenenkään muun tehtävä ei ole täyttää näitä sisäisiä tarpeitamme. Se on upeaa, sillä omien, itselle tärkeiden asioiden eteen ponnisteleminen tuottaa suurimman voiton ja tyydytyksen tunteen.

Jos jokin sinussa sanoo, että tämä on itsekästä,

niin mieti kuinka itsekästä onkaan pitää oma lahjakkuus pelkästään itselläsi niin, ettei koko maailma voi nauttia siitä? Ja jos sinussa herää ääni, joka sanoo, ettei sinussa ole mitään arvokasta ja lahjakasta, niin anna maailman päättää se puolestasi. Sinun tehtäväsi on nauttia tekemisestä.

Jos mietit, mistä tunnistat, että koitatko täyttää tarpeitasi väärällä tavalla, niin tunnistat sen tyhjyyden tunteesta. Jos tietty palanen ei sovi, se ei sovi, mutta ennen kun syytät siitä palasta, niin mieti yritätkö sovittaa sitä väärään kohtaan? Ja kun löydät oikean palasen oikeaan kohtaan, siitä tunteesta ei voi erehtyä, koska silloin asiat loksahtavat selkeästi paikoilleen.

Kuten Tommy Hellsten on todennut: ”Emme koskaan voi saada tarpeeksi sitä mitä emme tarvitse." Hakeudu siis niiden asioiden pariin, jotka täyttävät sinua sisäisesti sen sijaan, että kulutat aikasi asioiden äärellä, jotka vain lisäävät janoa. Kun janosi sammuu, olet tullut oikealle lähteelle.

Koen nyt suurta täyttymystä saadessani ilmentää itseäni vapaammin minulle merkityksellisillä tavoilla. Saan toteuttaa intohimoani, eli kirjoittamista, muuallakin kuin päiväkirjoissani. Olen kulkenut omaa polkuani monen esteen yli tähän pisteeseen ja voin olla sinullekin rinnallakulkija niin halutessasi. Esimerkiksi tekemäni voimavaratulkinnan kautta voimme katsoa yhdessä millaisia lahjoja ja voimavaroja sinulla on tässä hetkessä, ja miten voisit lähteä niitä käyttämään.

Terveisin
Maiju Palin
kultainensulkablogi@gmail.com

Palaa blogi listaan

Hallitse postituslistan asetuksia / Liity postituslistalle

Maiju Palin

Oman unelmaelämäni askelmerkit olen löytänyt arvoistani ja inspiraation kohteistani. Kirjoittaminen on suurin intohimoni ja saan toteuttaa sitä oman työni kautta. Intuitiivisuus ja selvätietoisuus toimivat kompassina matkalla. Olen oppinut, että haasteet elämääni olen saanut löytääkseni oman voimani. Aitous ja itselle uskollisena eläminen on suuri voimavara tässä ajassa. Olen harjoitellut näitä taitoja intensiivisesti omalla polullani ja tahdon tukea kirjoituksillani myös muita samaan omassa elämässään. Kotisivuni löytyvät osoitteesta www.kultainensulka.com
kultainensulkablogi@gmail.com

Maiju Palin

Kommentit


lue lisää



- {{comment.name}} / {{formatDate(comment.updated_at)}}



lue lisää

- {{reply.name}} / {{formatDate(reply.updated_at)}}

Ilmoita ylläpidolle


Vastaa tähän kommenttiin ( {{ comment.replyComments.length }} vastaus. vastausta. )

Piilota

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...




Kommentoi kirjoitusta

Viestin lähetys onnistui
Viestin lähetys epäonnistui. Kokeile uudestaan
Lisää puuttuva tieto
Tämän tilin lähettämistä kommenteista on tullut liian paljon raportteja. Kommenttien lähetys on väliaikaisesti pois käytöstä.




Odota hetki ...

Tilaa Astrokalenteri

Aloita matkasi kohti korkeampaa tietoisuutta kulta-ajassa

Kulta-ajan tekijänä Astrokalenterin avulla voit tutkia itsensä ja kosmoksen välistä suhdetta kulta-ajassa. Oppiessasi tunnistamaan erilaisia kosmisia kulta-ajan syklejä karttasi syntymätekijöiden kanssa, luot itsellesi merkityksellisempää ja tietoisempaa elämää kulta-ajassa ja sen tekijänä.

Lue lisää