Asia tuli täysin selväksi, kiitos siitä:
On siis ok lukea omiaan toisen rivien väliin ja kirjoittaa luulonsa/arvauksensa tänne vaikka jokaikisessä viestissä on asiasta varoitus, mutta ei ole ok kertoa että rivienväliin lukeminen meni pieleen ja muistuttaa siitä että se varoitus siellä on. 

(Vinkki 1: Se sinun paha olosi tuli siitä mitä ihan itse ajattelit asiaa koskevasta kirjoituksestani.
Vinkki 2: Jos et ole ihan varma mitä jollain tekstilläni tarkoitin, kannattaa kysyä, ei arvailla)

En minäkään näitä jaksaisi ja se on yksi syy siihen miksi enää harvoin tällä foorumilla viihdyn, täällä on huomattavasti suurempi osuus rivienväliinlukijoilta kuin muilla foorumeilla joilla silloin tällöin kirjoittelen. Ja se on myös syy tuohon viestieni allekirjoitukseen rivienväliinluku-varoituksineen, mutta jostain kumman syystä se osa viestistäni jää usein lukematta.

[Teksteissäni ei ole tulkinnanvaraa vaan kirjoitan juuri tismalleen niinkuin tarkoitan. Rivien välien lukeminen ja oma tulkinta on aina lukijan vastuulla ja tähän mennessä ollut 100% virheellistä.]

minulle oli jäänyt mieleen sinun tuomitseva asenne, ajatus. sun sanamuotoja en muista

Ja siinä se ongelma onkin, "tuomitseva asenne" on sinun omavaltainen tulkintasi asiasta.
Jos sinusta tuntuu tuomitsevalta se että kerron miten itse elän ja perustelen miksi, niin aika jännäksi menee.

Minun KAIKISSA viesteissäni on tämä allekirjoitusteksti, ollut jo vuosia juuri tästä syystä. Olennainen osa lihavoitu:

DISCLAIMER: Teksteissäni ei ole tulkinnanvaraa vaan kirjoitan juuri tismalleen niinkuin tarkoitan. Rivien välien lukeminen  ja oma tulkinta on aina lukijan vastuulla ja tähän mennessä ollut 100% virheellistä. Merkurius jousimiehessä: Kuulostan saarnaajalta vaikka asia olisi täysin triviaali.

 

Juuri näiden tilanteiden vuoksi olen tuota allekirjoitusta pitkään käyttänyt, mutta sitä ei kukaan ilmeisesti lue...

Minusta on hirveän hämmentävää jos se että kerron mitä ITSE en tykkää tehdä ja se että kerron vielä perusteuin MIKSI en itse tykkää niin tehdä - sillä VAIN sillä tavoin olen tästä aikaisemminkin kirjoittanut -  tulkitaan aivan päin honkia sellaiseksi että tuomitsen kaikki jotka eivät tee samalla lailla. Minun hengellisyyteni AINOA sääntö josta kaikki muut säännöt johdetaan on "näpit irti toisten vapaasta tahdosta" ja siihen ei oikein tuomitseminen kuulu...

Kenessäkään ei ole mitään "pahaa energiaa." On vain erilaisia tapoja käyttäytyä toisten ihmisten seurassa.

Tuota noin, et ole taatusti eläissäsi tavannut ainuttakaan laitapuolen kulkijaa, valkokaulusrikollista tai edes perinteistä psykopaattia?

Olen. Tuttavapiiriini on aikojen saatossa kuulunut kaikkia noita paitsi psykopatteja, vähän yleisempiä sosiopaattejakin olen elämässäni kohdannut pari. Ihmiset toimivat joko rakkaudellisesti tai sitten pelon tuottamista tunteista käsin ja sen joku saattaa heistä aistia, jos heillä ei ole suojat päällä.

Mutta yleensä nämä aistitut asiat joille ihmiset antavat kaikenlaisia hassuja nimiä kuten "paha energia" ovat itse asiassa alitajuista ruumiinkielen tulkintaa jonka tulokset alitajunta esittelee sitten meille intuititiivisina tuntemuksina. Tiedostamaton osa mieltämme osaa lukea ja tulkita mm. silmälle tietoisesti liian nopeita mikroilmeitä ja niitä tuhansia pikkuruisia ruumiinkielen signaaleja joita tuotamme ihan joka hetki. Datamäärä vain on liian suuri jotta tietoinen mieli osaisi käsitellä asiaa, joten tiedostamaton osa mieltä tekee homman ja lopputulos tarjoillaan meille siis intuition kaltaisena tuntemuksena.

Ja siihen voikin yleensä luottaa erinomaisen hyvin. Mutta käsite "paha energia" ei kuulu siihen kuvioon ollenkaan.

[IKINÄ EN OLE SANONUT ETTÄ ON VÄÄRIN FANTASIOIDA TUNTEMATTOMISTA IHMISISTÄ!]

IKINÄ EN OLE SANONUT ETTÄ ON VÄÄRIN FANTASIOIDA TUNTEMATTOMISTA IHMISISTÄ!  

Enkä tykkää siitä että minun sanomisistani kirjoitellaan vaihtoehtoisia faktoja.

Olen VAIN sanonut, että itse en halua tehdä niin.
Koska hengellisyyteni peruspilari on "näpit irti toisten vapaasta tahdosta" en ylipäätään viljele oikein/väärin dualismiharhaa, vaan kerron mieluummin vain syy-seuraussuhteista, koska se on neutraalia eikä ota kantaa mihinkään moraali- ym. asiaankuulumattomiin juttuihin.

Mutta joo:
Rakastuneiden ajatusten ajattelu tuikituntemattomasta ja fantasioiden pyörittely päässä tuikituntemattomasta aiheuttavat ihan tismalleen saman hormonimyrskyn kehossa, kuin oikea rakkaussuhteen alkuvaiheessa tuleva hormonimyrsky. Pahimmillaan moinen voi johtaa lähes stalkkaamista muistuttavaan käyttäytymiseen ja vähintään se haittaa jos joku oikea suhde fantasioiden kohteen kanssa sattusi syntymään, koska silloin ollaan sen hormonimyrskyn osalta tätä  tavallaan "edellä" ja se voi vaikuttaa ihan käyttäytymiseenkin tavalla, joka ei ole eduksi mahdollisen suhteen syntymiselle.

Siitä syystä en ITSE harrasta sitä että fantasioisin oikeista olemassaolevista ihmisistä - varsinkaan sellaisista joita oikeassa elämässä saatan tavata, saati sitten näen joka päivä töissä.   Saman kivan tunteen saa myös pyörittämällä mielikuvitusromansseja mielikuvitusystävien kanssa.

Mutta en todellakaan halua kieltää arvokasta oppimiskokemusta siitä miksi moinen ei kannata niiltä, jotka haluavat sen kokea.  

Viestissäsi on selvästi kaksi aivan erillistä asiaa: tunteiden puutteen kokemus ja sitten se että ihmiset etääntyvät sinusta. Nämä saattavat toki liittyä toisiinsa kokemuksellisesti, mutta todennäköisesti ovat kaksi erillistä asiaa, vaikka kumpuaisivatkin sitten esim. samasta/samoista kokemuksista lapsuudessa.

Tunteiden osalta. Voisiko olla kyse aleksitymiasta? Ehkä tunteita on, mutta et vain tunnista niitä?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksitymia

Toisaalta: Tunteiden latistuminen on myös yksi masennuksen oireista.

Kenessäkään ei ole mitään "pahaa energiaa." On vain erilaisia tapoja käyttäytyä toisten ihmisten seurassa.

Mutta sitten on semmoinen juttu, että lapsuudessa koetut ja käsittelemättä jääneet kokemukset siitä että ei ole tullut  huomioiduksi tai on tullut hylätyksi, voivat aiheuttaa sen että aikuisena sitten alitajuisesti hakeutuu juurikin samanlaisten huomioimatta jättävien tai hylkäävien ihmisten seuraan, ikään kuin siis toistaa lapsuudenkokemustaan. Tämä sitten jatkuu kunnes ihminen ottaa ongelman käsittelyyn ja käy joko itsetyöskentelynä tai terapeutin avustuksella läpi asian ja siihen liittyvät piilotetut tunnekokemukset.

Tämä on aivan samanlainen juttu, kuin se että ihminen joka on jättänyt vaikkapa kiusaamiskokemukset kouluajalta käsittelemättä, kohtaa kiusaamista sitten myöhemminkin esim. opiskelujen yhteydessä tai työelämässä. Vasta sen lapsuudessa koetun käsitteleminen ja saaminen pois systeemistä saa aikaan sen, ettei ihminen enää alitajuisesti "kutsu" luokseen samoja kokemuksia.

Voisiko kohdallasi olla kyse tuollaisesta, eli oliko lapsuudessasi ehkä tuontapaisia asioita?

Ennen kaikkea: Tämä vaikuttaa aivan maalliselta ongelmalta, jos siihen etsii jotain rajatiedollista ratkaisua, voi olla että se maallinen puoli ei tule koskaan käsiteltyä.

Valaistuneisuudella ainakin joogafilosofian (yoga-shaastra tahi -darshana: kaivalya eli "erillisyys") tarkoittamassa merkityksessä ja syvällä dementialla lienee yhteistä egon "kadottaminen".

Mutta mikä näitä erottaa toisistaan? Sitä voinemme pohtia vkl:n aikana ja myöhemminkin
jos huvittaa?

Niitä erottaa se, että dementia on useinmiten insuliiniresistenssin aiheuttama ongelma josta ei ole paluuta: Kun osa aivoja ei enää toimi, se ei enää toimi - se on menetetty. Suuri hiilihydraattikuorma on yleisin aiheuttaja, joko verisuonten ahtautumisen tai sitten ihan niiden amyloidiplakkien (Alzheimer) kautta

Valaistuminen on taas jotain mikä saavutetaan mentaaliharjoitteilla ja siitä ymmärtääkseni pystyy halutessaan skarppaamaan niin, että osaa syödä itse, käydä vessassa jne.

Dementikko taas ei tähän kykene, vaan täytyy laittaa vaipat, syöttää jne.

Minulle ero on siis selkeä: Toinen on väärän ruokavalion aiheuttama aivojen rappeuma joka on pysyvä, toinen taasen harjoitteilla saavutettu mielen tila, josta halutessaan pääsee myös pois.

minua jäi kiinnostamaan kun mainitsit tuntevasi muita tunteita siinä kohtaa missä muut kokevat mustasukkaisuutta, haluaisitko avata ajatuksiasi lisää?

No jos vaikka otetaan semmoinen klassikkotilanne, että mies jäisi rysän päältä kiinni toisen kanssa tai sanoisi että hänellä on toinen ja haluaa lopettaa suhteen, niin tunnen esimerkiksi seuraavia:

Pettymystä - osittain pettymys kohdistuu siihen että olen itse tehnyt virhearvion ihmisen suhteen, hylätyksi tulemisen tunnetta, osattomuuden ja ulkopuolelle jäämisen tunnetta, vihaa - mutta VAIN siitä että toinen ei ollut rehellinen eli kohdistuu VAIN siihen petollisen kumppanin petollisuuteen itseensä eikä muuhun, sitten sellaista turhautuminen+ikävystyminen -tyyppistä tunnetta, joka nimenomaan tekee "pitäkää tunkkinne!" fiiliksen.

Niin ja sitten ehkä tärkeimpänä, sillä tämä voisi olla jonkinlainen mustasukkaisuuden täysi vastakohta:
Tunnen valtavan suuren halun  lopettaa suhde saman tien, kerta kaikkiaan ja lopullisesti. Mies lakkaa kiinnostamasta minua välittömästi sillä että joko on epäluotettava/epärehellinen - ja hän on sitä aina käydessään vieraissa, koska avoimiin suhteisiin en lähde - sekä myös silloin kun ei osaa päättää haluaako hän olla USKOLLISESTI minun kanssani vaiko eikö halua.

Taannoin kun vielä harrastin avoimiakin suhteita, oli yhden mukavan ja rehellisen miehen (ollaan edelleen hyvät kaverit - mies on itse asiassa hyvä kaveri KAIKKIEN eksiensä kanssa, on vaan niin perusteellisen reilu ja 'oikeaan toimintaan' pyrkivä) kanssa tilanne, jossa mies kertoi minulle kiinnostuksestaan toiseen ilman että mitään olisi tapahtunut. Pelkästään se teki sen, että mies ei enää niin paljoa sitten kiinnostanut. Vapaa tahto on vapaa tahto ja sitä kunnioitan: Toisella on täysi oikeus kiinnostua muista ja tehdäkin mitä lystää, minä puolestani sitten vapaalla tahdollani valitsen muunlaista seuraa.

Olen tavallaan anti-mustasukkainen ja anti-kolmiodraamainen: Jos mikään edes haiskahtaa kolmiodraamalta, poistun aina vapaaehtoisesti paikalta, koska tunnepuolen ohella pidän sellaisia banaaleina ja ainoastaan kauniit ja rohkeat - tyyppisenä saippuaoopperameninkinä.

Se miten itse miellän mustasukkaisuuden (mutta en voi olla varma tietenkään), ajattelen sitä haluna kilpailla omasta kumppanista toisen kanssa, haluna kontrolloida toista, haluna omistaa kumppani ja mahdollisesti yleisluontoisena vihana nimenomaan sitä toista kohtaan kun ainoa negatiivisten tunteiden kohde mielestäni pitäisi olla se oman kumppanin petollisuus - siis teko nimeltä petollisuus, ei suinkaan koko ihminen kokonaan.

Ehkä tämä liittyy siihen, että minua ei ole myöskään koskaan lapsenakaan kiinnostanut kilpaileminen tai voittaminen, ei peleissä, urheilussa tms.  Itse sen pelin tai leikin tms. täytyy olla kivaa, jotta minua kiinnostaisi, pelkkä mahdollisuus voittaa ei voisi vähempää kiinnostaa. Itse näen tässä yleisen kilpailusta kiinnostumattomuuden yhdistävänä tekijänä, mustasukkainenhan rupeaa helposti 'kilpailemaan' kumppaninsa suosiosta sen toisen kanssa. Semmoinen kaiken muun tylsän lisäksi "palkitsee" aivan väärällä tavalla epärehellistä/uskotonta kumppania, eli vahvistaa hänen toimintamalliaan.

Jaa, voi johtua monista asioista.

Minulla oli yksi suhde, jossa mies oli mustasukkainen kavereistani ja harrastuksistani sen vuoksi että hänellä ei ollut omia ystäviä juuri ollenkaan eikä yhtään mitään harrastuksia.

Yksi ihminen ei voi kantaa toista yksin (Eräs tästä aiheesta tehty artikkeli sanoi 'arkkuakin kantaamaan tarvitaan kuusi ihmistä'), jos joutuu olemaan toiselle sekä kumppani parisuhteessa että KAIKKI ystävät, niin sellaista ei kukaan kestä kovin kauaa. Se oli yksi syy ko. suhteen loppumiseen.

Tokihan tunteet pitää tuntea eivätkä tunteet koskaan ole typeriä, mutta kannattaa muistaa että tunteet eivät kerro mistään muusta kuin siitä että sinulla on se kyseinen tunne. Tunne on aina validi tunne, mutta sen tuottaneet ajatukset tai odotukset saattavat yllättää, kun niitä ryhtyy pohtimaan ja se on se, mikä tuottaa kasvua, kehitystä ja tasapainottumista.

Tässä mahdollisia ajatuksia tuontyyppisten tunteiden pohdintaan:

Esimerkiksi minkä osan vapaa ajastaan ylipäätään kumppanit parisuhteessa saavat viettää omissa menoissaan ja mikä osa on velvoite viettää siipan kanssa? Ja ennen kaikkea: Keskusteltiinko tästä asiasta ollenkaan ennen kuin kimppaan ryhdyttiin? Olisiko niin, että teillä on täysin eri odotukset alun perinkin ja luonteenpiirteiden eron vuoksi siitä, kuinka paljon vapaa-aikaa yhdessä vietetään?

Minä olen puolierakkona hyvä esimerkki ääripäästä: En siedä asua yhdessä enkä todellakaan kestä 24/7 siamilais-suhdetta, vaan arki-illta minun täytyy saada olla yksin kotona ja välillä harrastuksissa ja sitten viikonloppuna vietetään kumppanin kanssa laatuaikaa jomman kumman kämpillä. Joku toinen voi taas kokea, että se kaksin kotoilu siipan kanssa on se maailman paras asia. Ja molemmat ovat täysin oikeassa, täytyy vain löytää sitten riittävän paljon samoin kokeva kumppani.

Onko sinulla riittävästi muitakin ystäviä (siippahan on tietenkin toki YKSI niistä lähimmistä ystävistä myös, ei siinä mitään) jotta kaikki ystävyys"velvoitteet" eivät kaatuisi yhden ainoan ihmisen niskaan? Onko sinulla niin paljon harrastuksia kuin haluaisit, vai onko kotoilu siipan kanssa ainoa harrastus jonka haluat? Ja taas: Keskusteltiinko tästä siinä vaiheessa kun suhteeseen ryhdyttiin, jotta olisi saatu selville mahdollisesti erilaiset odotukset tässä asiassa ja mahdollinen kompromissien tarve?

Ja sitten jos oikein syvälle mennään: Onko lapsuudessa kokemuksia että vanhempi/vanhemmat eivät omien kiireidensä vuoksi antaneet riittävästi huomiota ja onko siihen liittyviä surun, vihan jne. tunteita vielä kokonaan käsittelemättä?

Tällaisia nyt alkuun tuli tästä mieleen, toivottavasti näistä on jotain apua pohdintaan.  

Vielä tämmöinen lisäys tuli kyllä mieleen:
Tuommoinen tunne väliaikaisesti siinä suhteen alun symbioosivaiheessa voisi olla ihan luonnollinen ja normaali, koska silloin se johtuu ihan vain siitä, että siinä symbioosivaiheessa haluaa oikeasti olla 24/7 lonkasta kiinni kasvaneena toiseen, kun silloin kaikki on niin IHANAA! Jopa minä koen jonkin verran tuota siinä suhteen vaiheessa, vaikka puolierakko olenkin. 

[RAKKAUDESTA]

Mustasukkaisuus toki saattaa edistää oman geenilinjan etua.
Mutta niin edistää myös se, että naaraan uusi uros tappaa kyseisen naaraan edellisen uroksen kanssa saamat jälkeläiset, se onkin se äärimmäinen mustasukkaisuuden muoto. Se on sangen yleistä sellaisilla apinalajeilla joilla yksi uros pitää hallussaan suurta määrää naaraita. Mutta ihmiselläkin on havaittu se, että mies tappaa ihan hitusen verran helpommin edellisen miehen lapsen, kuin omansa.

Edellisessä viestissäni jo mainitsinkin, että mustasukkaisuus tuppaa olemaan usein väkivallan ja murhien syy.

Pointti minun tekstissäni ja siinä johon se oli kommentti oli nyt kuitenkin se, onko mustasukkaisuus merkki RAKKAUDESTA, ei suinkaan geenilinjan  menestyminen.  

Koira vertautuu ymmärrykseltään lapseen, sen vuoksi sen mustasukkaisuus on vähän erilaista. Vanhempien velvoite on opettaa lapselle  minkä vuoksi mustasukkaisuus voi olla tuhoava tunne ja että toista ihmistä ei voi omistaa tai kontrolloida (kaikille ei tosin tarvitse, minä ymmärrän ko. tunteen vain intellektuaalisella tasolla, en ole koskaan kokenut sitä itse - minä tunnen ihan muita tunteita niissä tilanteissa, joissa toiset ovat mustasukkaisia), joten pysyn edelleen väittämässäni mustasukkaisuuden kolmesta syystä jotka edellä listasin.

Miksi kristinuskossa on synnin käsite, ja mitä tarkoitusta se palvelee?

Synnin käsitteen tarkoitus on se, että kirkko/papisto saa kansan omaan kontrolliinsa. Myös käsite perisynti on sitä samaa propagandaa: Aivan sama miten rakkaudellisesti käyttäydyt muita kohtaan ketään vahingoittamatta - vallanhaluisille on edullista, että tunnet itsesi syntiseksi joka tapauksessa.

Synnin ja erityisesti perisynnin käsite auttaa kirkkoa/papistoa uhkailemaan kauheilla seurauksilla, ellei kirkkokansa tee juuri tismalleen sillä tavoin kuin papisto käskee. Helvetillä pelottelu on hyvä kontrollikeino, mutta ensin pitää saada ihmiset huijatuksi uskomaan että he saattavat joutua sinne. Siksi perisynti, synti ja helvetti: MAALLISEN vallanhalun vuoksi.

Tähän liittyy myös lapsikasteen syntyhistoria:
Kristillisen kirkon ensimmäisinä vuosisatoina kirkollinen ja maallinen valta kamppailivat keskenään siitä kuka kansan massoja todella komentaa. Kirkolla oli alkuun hieman vaikeuksia, koska keisarin/kuninkaan ihan konkreettiset sotajoukot ovat toki parempi peloite kuin etäinen kuolemanjälkeinen rangaistus helvetissä.

 Niinpä kristillinen kirkko päätti lisätä tehoja omaan uhkaukseensa siten, että ensin kehitettiin perisynnin käsite - siis se että vastasyntynytkin on syntinen. Sen jälkeen sitten lisättiin se väite, että jos lapsi kuolee kastamatta, se joutuu ikuisiksi ajoiksi limboon, eli eroon jumalasta - helvettiin ei papistokaan sentään kehdannut vastasyntyneitä kastamatta kuolleita toivottaa. Ja nyt tulee se itse asian ydin: Kirkonkirous, jolloin ei saa mitään sakramentteja, ei avioliittoa, ehtoolista eikä myöskään sitä kastetta.

Käytännössä syntyi siis kristilliselle kirkolle tällainen kuvottava kiristyskeino vallan saamiseksi:
Jos lapsesi kuolee kastamatta se joutuu limboon ja jos et muuten tee JUST niinkuin me käskemme, joudut kirkonkiroukseen, eli muunmuassa lapsiasi ei kasteta. Ja tämä tapahtui siis aikana, jolloin lapsikuolleisuusluvut olivat todella suuret.

Lapsikasteen syntyhistorian tuntien en ymmärrä oikeasti, miksi mikään kristillinen kirkko haluaa jatkaa tätä kuvottavaa perinnettä.

[Lähde lapsikasteen historialle on oikeustieteellisen pääsykoekirjana vuosikymmenet käytetty Heikki Ylikankaan Miksi Oikeus Muuttuu]

Synnin käsite auttaa myös vallankumouksen estämisessä: Kärsikää vain köyhät massat, jotka tuottavat pienen eliitin luksuksen, saatte palkinnon sitten kuoleman jälkeen...

Karma sellaisena kuin itse sen käsitän (Kryonin ja muiden kanavien kertomassa muodossa) on paljon parempi järjestelmä: Sitä syntyy vain ihan yksittäisten ihmissielujen välillä: JOs minä tapan sinut sinä saat tappaa minut jossain tulevassa inkarnaatiossa. Mitää yhteiskunnallisia epäkohtia ja köyhien riistoa ei voi lainkaan perustella tuolla, koska kyseessä on vain ja ainoastaan tiettyjen yksittäisten sielujen välinen asia ja tällaista karmaa syntyy vain sillä että yksi ihminen puuttuu toisen vapaaseen tahtoon.

Esimerkiksi intialainen karmakäsite on jo paljon vastenmielisempi ja nimenomaan soveltuu suurten massojen riistoon:
Kärsi hiljaa ja tuota selkänahastasi eliitin luksus, asemasi nyt johtuu siitä että toimit väärin jossain aiemmassa inkarnaatiossa. Kärsi hiljaa kastittoman asemasi ja siihen kuuluva väkivalta, koska se johtuu omista aiempien inkarnaatiottesi mokauksista.

Ei kiitos, olen itse modernin karmakäsityksen kannattaja ihan juuri sen vuoksi että se ei auta eliittiä riistämään köyhiä, kuten esim. juurikin tuo Intialainen karmakäsite tekee.

 [Ja karmasta voi nykyään irtisanoutua kokonaan ja siirtyä seuraavaan oppimisen tapaan eli kanssaluomiseen. Ei sovi kaikille, eli jos intuitio sanoo ei, niin sitten ei vielä ole sen aika. Mutta jos intuitio sanoo kyllä, niin sitten vain voi sanoa esim. "hengen nimeen korkeimman minän kautta, täten irtisanoudun kaikesta karmastani." Minä tein noin jotain 10 vuotta sitten kun asiasta ensi kertaa kanavoitiin ja kas kummaa: Kaikki draama ja konfliktit ihmisten kanssa loppuivat kuin seinään.]

[Draamanarkkari.]

Sille että kaipaa intohimoa, draamaa, räiskettä ja ilotulitusta on oma nimensä: Draamanarkkari.
Sellainen on yleensä seurausta epätasapainoisesta lapsuudenkodista jossa on sitä draamaa ollut ja lapsihan luulee aina omaa lapsuudenkotiaan ' normaaliksi' olipa se sitten miten epätasapainoinen tahansa. Ei kukaan synny draamanarkkariksi, sellaiseksi tullaan näkemällä vanhempien draamailua. Ei se silti mitenkään normaalia tai tasapainoista ole. Draamanarkkarius on hyvin tyypillistä esimerkiksi alkoholistiperheiden tai muulla tavoin toimintahäriöisten perheiden lapsille. Asia kannattaisi käsitellä pois systeemistä joko itsetyöskentelynä tai terapeutin avulla, sillä se estää tasapainoiset ihmissuhteet - ne kas kun tuntuvat liian tylsiltä ollakseen kiinnostavia.

Mustasukkaisuudelle puolestaan on vain kolme todellista syytä ja mikään niistä ei ole myöskään sellainen jota pitäisi sietää (paitsi tietysti jos on draamanarkkari tai itse samoista ongelmista kärsivä):

1) Itsetunto-ongelma: Jos ihminen ei rakasta itseään terveellä tavalla ja koe itseään rakastamisen arvoiseksi, tästä looginen johtopäätös on ettei kukaan muukaan voi häntä rakastaa eli silloin olettaa ilman muuta tulevansa petetyksi tai jätetyksi. Taas olisi terapian tai itsetyöskentelyn tarvetta. Rakkaudesta ei todellakaan ole kyse, vaan itsetunto-ongelmasta.

2) Ihminen on tullut joskus petetyksi/jätetyksi ja jättänyt kokonaan käsittelemättä siihen liittyvät tunteet (suru, viha, petetyksi tulemisen tunne, pettymys, pelot jne). Jos ihminen jättää tällaiset tunteet käsittelemättä ENNEN kuin ryhtyy seuraavaan suhteeseen,  hän väistämättä jossain vaiheessa kaataa ne uuden täysin viattomankin kumppanin niskaan mustasukkaisuuden muodossa.

3) Ne jotka ovat itse taipuvaisimpia pettämään, epäilevät aina eniten muita petollisuudesta. Tästä ei tarvinne enempää sanoa?

Kulttuurimme on tällä hetkellä sillä tavoin sairas, että se tarjoilee mustasukkaisuutta osoituksena rakkaudesta, kun se itse asiassa on vain osoitus tarpeesta (ja tarve sulkee rakkauden pois), peloista, käsittelemättömistä traumoista tai mustasukkaisen omasta syrjähyppytaipumuksesta. Ei kannattaisi uskoa populaarikulttuurin tarjoamia  malleja...

Mustasukkaisuus on myös kohtuullisen yleinen syy väkivaltaan ja jopa murhiin. Sekin kannattaisi pitää mielessä.

i arkeen; esim. joululaulut saisivat minusta soida radiossa sinne loppiaiseen asti.

Toivontuottajien Jouluradio aloittaa 1.12. ja soittaa joululauluja tauotta ilman pölinää (paitsi että on siellä joku toivekonsertti tai pari missä on juontajat) loppiaisen 6.1. keskiyöhön saakka.

Gluteenin tuottama opiaatti ja opiaatin tyypilliset vieroitusoireet eivät ole lankaan kimurantteja. Kenelle tahansa, joka syö gluteenia saa esimerkiksi aikaiseksi välittömästi ne vieroitusoireet antamalla opiaattiantagonistia (esim. naltrekson).

Tuon luulisi ratkaisevan sen, kumpi noista on parempi vaihtoehto olon kannalta

Ja jokin muu kuin kumpikaan noista ei sitten ole vaihtoehto ollenkaan?
Noh, omapahan on elimistösi.

Yksi vaihtoehto olisi mantelileipä (määriä ei tässä, koska en muista ulkoa, tämä on se jota joskus teen kun tulee vieraita. itse en kaipaa edes tätä):

mantelijauhoa
kananmunia
juustoraastetta
ruokasoodaa

Paistetaan 20 min 200 asteessa.

[Sen sijaan opiaattivieroitus lisää kipuja]

Ei ole mahdollista.

Gluteenin ko. vaikutus - jos nyt siitä on ollenkaan kyse, mistä jäljempänä - perustuu siihen että opiaatit kuten eksorfiini/gluteomorfiini sitoutuvat kehon opiaattireseptoreihin ihan tismalleen samalla tavalla kuin oopiumin, heroiinin, morfiinin jne. opiaatit.

Sen sijaan tällainen asia saattaa olla kipujesi taustalla:
Gluteenin tuottamat opiaattimäärät ovat niin pieniä, että en oikeasti usko niillä olevan minkäänlaista kivunlievitysvaikutusta. Itse en koskaan kokenut mitään sellaista kun ruisleipää söin.

Sen sijaan opiaattivieroitus lisää kipuja

Eli kyse ei ole ehkä ollenkaan siitä, että ruisleivän gluteomorfiini lievittäisi kipujasi, vaan siitä että kun et syö gluteenia, se opiaattivieroitus lisää kipuja. (Muita oreita: Krampit, koska opiaattivieroitus lisää magnesiumin tarvetta, ärtymys, univaikeudet).
 Kylmää kalkkunaa pitäisi pystyä sietämään pari viikkoa, jotta vieroitusoireet loppuisivat.

Koska gluteenin tuottamat opiaattimäärät ovat niin pieniä, kallistuisin tämän vaihtoehdon puoleen.

Itse asiassa ei ole, se on vain ERI TAVALLA haitallinen.  
Vuotava suoli ei koskaan ole tavoiteltava asia, ei myöskään inflammaatio. Ihan sama mistä ne saat.

Se täysjyväruis on ongelmallinen itsessään:
Viljojen amylopektiini-A sokeristuu vauhdikkaammin kuin pöytäsokeri ja se gluteenin gliadiini saa sinunkin suolesi vuotamaan (se ei vaadi keliakiaa, gluteeniherkkyyttä tms.), mistä seuraa inflammaatiota mikä kalkkeuttaa verisuonia ja lisää autoimmuunisairauksien riskiä. Gluteeni on liitetty myös erinäisiin mielenterveyden ongelmiin: Alkoholismista on vaikeampi päästä eroon jos syö gluteenia ja skitsofreenikoiden oireet vähenevät jos gluteeni poistetaan ruokavaliosta. Se kas kun se gluteomorfiini ohittaa veri-aivoesteen, siitä seuraa muutakin ikävää kuin se opiaattiriippuvuus.

Analogia:
Punainen kärpässieni on vähemmän myrkyllinen kuin valkoinen kärpässieni. En silti söisi tai suosittelisi syömään kumpaakaan.

Edelleenkään en näe ihmisen tarvitsevan mitään viljoja mihinkään, samat ravinteet saa muualta vähemmillä terveysongelmilla ja myös vähemmillä kaloreilla: Olennaista on verrata viljoja muihin ruoka-aineisiin per KALORI, ei per 100g.

Ja tässä vielä mielenkiintoinen graafi ihmisen hiilihydraattikuorman kokonaismäärästä koko lajin historian ajan:
https://jnwillits.wordpress.com/2016/02/03/human-diet-perspective/

KOKO kehityshistorian ajan  -> 1960 luvun alkuun sama taso eli ALLE 20% päivän kaloreista!

Sitten tuli huisi hyppäys. Eipä ihme että moni on päässyt moderneista terveysongelmistaan tipauttamalla hiilihydraatit sinne kehityshistorian mukaiseen tasoon. MInäkin kuulun siihen joukkoon.