seuraava »

[zajon]

En tiedä kuuluuko tämä tähän osioon vai ei, mutta sen voi ehkä siirtää pois jos ei sovi tänne?

Eli mitä synti tarkoittaa? Miten määrittelet sen?

Vai uskotko synnin olemassaoloon lainkaan?

Entä uskotko Helvettiin ja Saatanaan?

Erityisesti minua kiinnostaa jos kristitty ei usko näihin niin mihin perustaa näkemyksensä? Siis toki muidenkin kuin kristittyjen näkemykset kiinnostaa!

[Lilli]

Minä en ole koskaan tajunnut kristinuskosta mitään. Omat määritelmät synnistä, helvetistä ja saatanasta ovat seuraavat:

Synti: luonteenpiirteitä, tai tekoja, joilla todennäköisesti saattaa itsensä vaikeuksiin.
Helvetti: Se kärsimys, jota koemme maan päällä
Saatana: Pimeä puolemme. Koostuu peloista, katkeruudesta, aggressiosta, himoista yms.

Minulla on myös määritelmät kiirastulelle ja taivaalle:

Kiirastuli: Pimeän puolen tai pelkojen kohtaaminen ja omien kipukohtien läpikäynti. Mahdollisesti myös jokin muu kasvu suurta ponnistusta vaativa kasvukokemus

Taivas: Valaistunut, rakkaudellinen olotila.

[Hamal]

Olen nuorempana uskonut kristillisen uskon mukaisesti ja myöhemmin "herännyt" käsittämään asiat laajemmin. Joten sinänsä lienen hyvä henkilö sanomaan että kaikki nämä ovat subjektiivisia kokemuksia. Koskaan ei pidä ottaa liikaa todesta niitä konsepteja joita joku toinen yrittää opettaa. Jos joku yrittää opettaa sulle voimakkaasti omaa käsitystään tällaisista asioista, hänellä on luultavasti jokin salattu agenda (susi lampaan vaatteissa). Nuo kaikki asiat löytyvät nimittäin meiltä sisältä ja voisin kompata näiden suhteen suurelta osin Lilliä. Nuo ovat meidän oman "pimeän" ja "valoisan" puolen ilmentymiä, kaikki samanarvoisia. Sinänsä helvetti tai synti eivät ole "pahoja" asioita vaan yhtä tärkeä osa kokonaisuutta kuin "taivas" ja "vanhurskaus". Dualismi on kuitenkin tärkeä läksy elämässä.

Saatana on olemassa ainakin symbolisena olentona ja alitajuisena "pahan" ilmentymänä kollektiivisessa tajunnassa. Yksittäisen ihmisen tunnemaailman kohdalla voitaisiin puhua Varjosta joka on jokaisella alitajunnassa (mikäli Jungia on uskominen) ja joka symboloi näitä pimeämpiä juttuja.

Jos haluaa uskoa että joutuu Helvettiin missä pienet pirut tökkivät hiilihangolla hanuriin, taitaa elää tuota helvettikokemusta jo valmiiksi.

[Lilli]

Omasta listasta voisi muuten päätellä, että en usko ollenkaan kuolemanjälkeiseen elämään. Kyllä minä olen saanut sen verran todisteita henkimaailman olemassaolosta, että en sitä mene kieltämään. Lisäksi uskon, että ei siellä henkimaailmassa ikuisuuksia vietetä, palaamme aika ajoin (välillä hyvinkin kiivaaseen tahtiin) uuteen kehoon oppimaan uusia läksyjä ja oikaisemaan mahdollisesti edellisten elämien töppäyksiä.

[Varjotar]

Juu, helvetti on tämä maanpäällinen elämä.

[zajon]

Kiitos teille vastauksista Ei ole kyse siitä että minua (enää) pakotettaisiin uskomaan mihinkään, lähinnä olen kiinnostunut siitä, miten ihmiset näkevät nämä asiat.

Itse en usko persoonalliseen Saatanaan tai palamiseen helvetintulessa, vaan uskon myös että ne asiat käsitellään täällä maan päällä tässä tai seuraavissa elämissä - mikäli sellaisia on.

Synti on myös minusta käsitteenä ongelmallinen ja itse puhun moraalista, en ole vielä ainakaan osannut muokata tätä synnin käsitettä omaan mieleeni sopivaksi.

[koppi]

Synti ja Kadotus!!!!
Elämä on meille lahjaksi annettu ylhäältä ja sen vuoksi toteutamme parhaalla katsomallamme tavalla sitä uskoame elämästä joka meillä on. Kukaan meistä ei tietääkseni ole saanut valita tänne tuloamme, mutta kun nyt kerran täällä olemme, niin tehkäämme elämästäme se paras mahdollinen seikkailu kuin suinkin.
 Synnistä puhuttaessa liikutaan alueella, jossa kaikki suurimmat törmäykset ihmisten välillä ja elämämme aikana tapahtuvat. Synti mielletään kipua aiheuttavaksi ja negatiiviseksi saatanan aiheuttamaksi teoksi, jolla ihmismieltä piinataan ja jolloin omantunnon heräys saattaa tapahtua. Tekojen tullessa julki ne mielletään yleensä kielletyiksi ja vahingollisiksi sekä itselle, että muille kanssaihmisille ja sen vuoksi syntiä ja pahoja tekoja tulisi välttää.
 Perisyntien kuten ahneuden, kateuden, himon, mässäilyn ja pelkokin luetaan tuohon joukkoon, jolloin se aikaansaa lisää syntimurhetta.
 On olemassa myöskin miellyttäviä mielihyvää tuottavia syntejä, joilla saatana ajaa satimeen, kuten uskottomuus, himo ja haureus. Nämä synnit tuovat tekijälleen alitajuista mielihyvää ja vaikka tietoisesti tiedämme tekevämme väärin, niin lankeamme noihin synteihin tavan takaa.
 Tässä piileekin ihmisyyden mitta ja sen tiedon määrä, jolloin osaamme syntimme tunnustaen pyytää kaikkivaltiaalta anteeksi sitä syntitaakkaa joka elämämme aikana on meihin tarttunut. Tottahan on ettei kukaan meistä ihmisistä ole viaton, vaan ainoastaan vastasyntynyt lapsi on viattomuuden tilassa ja vasta myöhemmässä elämänvaiheissa valintojensa kautta syntiin sairastuva sielu.
 Yleensä ihmiset väittävät ettei heillä paina mikään omaatuntoa ja että kaikki on ihan hyvin omassa elämässään. Syntejä ovat myös valehteleminen , pettäminen ja varastaminen toisilta, jolloin viattomuuden kilpi vaihtuu suruttomuuden viittaan, jolla yritämme peitellä alhaistakin käytöstämme.
 Raamattu joka on kirjojen kirja opettaa ihmiskunnan historiaan kuuluneen kaikki synnit ja pahuus, jotka vain saatana on voinut ihmisten käyttöön valjastaa. Ihmisluonne on aina samanlainen ja vaikka se kehittyykin tieteen , taiteen ja kulttuurien saralla ja muissa taidoissa  niin uskomattomalla tavalla tuo Jumalan luoma otus pitää kiinni syntiturmeluksestaan ja vain aniharva pyrkii tekemään sitä hyvää, mitä meille on apostolien teoissa ja pyhissä kirjoituksissa opetettu tekemään.
 Selittäisiköhän tämä yhtään synnin olemusta ja luonnetta. Ihmisellä jolla ei ole omakohtaista kokemusta synnistä ei voi sitä tietenkään käsittää ennekuin on siihen vajonnut ja tällöin se voi olla liian myöhäistä parannuksen aikaansaamiseksi. Synnin palkkanahan sanotaan olevan kuoleman ja siten jokainen syntiä tehnyt ihminen joutuu kohdallaan pohtimaan onko tehnyt tekoja joissa ei ole mitään hyvää niin moraalisesti kuin oikeellisuuden vuoksi. Jokaisessa tapauksessa on kärsimysnäytelmä edessämme ja vain katumalla ja omia syntejään anteeksi pyytämällä voi niistä vapautua. Joka on Armon oikein ymmärtänyt syntisen elämässä voi saada tekonsa anteeksi Jumalan edessä ja ehkäpä ihmistenkin edessä. Meillä ihmisillä ei siihen ole valtaa että antaisimme toisen tekemät synnit anteeksi, mutta voimme toimia Joskus kaikkivaltiaan välikappaleena ja todistajana ihmiselle joka sydämmestän katuu tekojaan ja saa tunnustaessaan pahat tekonsa meille, kokea saaneensa syntinsä anteeksi annetuiksi.
 Kadotustuomiolta välttyäksemme meillä ei ole ihmisenä mitään mahdollisuutta välttyä tuomiolta jollemme tee elämässämme todellista parannusta ja kääntymystä synnin töistä. Parannuksen tekemisessä vain on se seikka, ettei useinkaan omat toimet riitä, vaan tarvitaan ulkopuolista apua ja neuvoja ahdingosta selviytymiseksi. Kärsivän sielun parantamiseksi vain paras on kyllin hyvää ja siihen eivät puoskarointi ja vippaskonstit auta. 
Kadotustuomio on syntisen ja syntejäänpuolustavan ihmisen kohtalona ja samalla todisteena tuosta voitte vain katsoa ympärillenne havaitessanne miten paljon kärsimystä ja epätoivoa syntielämä aiheuttaa ihmispoloisten joukoissa. Syntielämästä ja kadotuksesta puhuttaessa voidaan käyttää niihin johtavasta elämästä myös nimitystä kadotuksen lapset. Juopottelun ja huumeitten käytön seuraukset ovat kiistattomat, huoruuden ja uskottomuuden kautta on monet perheet hajonneet ja on vain kärsimystä edessä.
 Kysymyksen asettelu, mitä ovat synti ja kadotus ovat mielstäni vakavaa pohdintaa tarkoittava asia ja siitä ei pelasta meitä kukaan vaan se olkoon meidän ihmisten osana tehdä elämässämme valintoja, jotka olisivat oikeita ja välttää saatanan ansoja ja satimeen joutumista. Vaikka syntiä teemme kaikki, niin silti sanotaan, että siellä missä synti on tullut suureksi, siellä myös armo on ylenpalttinen. 
Asiasta kiinnostuneille on tehty Kirjojen Kirja ja se on kaikkien saatavilla ; RAAMATTU, kannattaa tutustua joka sivuun jos on kanttia.
     

[Eklektikko]

Miksi kristinuskossa on synnin käsite, ja mitä tarkoitusta se palvelee?

Synnin käsitteen tarkoitus on se, että kirkko/papisto saa kansan omaan kontrolliinsa. Myös käsite perisynti on sitä samaa propagandaa: Aivan sama miten rakkaudellisesti käyttäydyt muita kohtaan ketään vahingoittamatta - vallanhaluisille on edullista, että tunnet itsesi syntiseksi joka tapauksessa.

Synnin ja erityisesti perisynnin käsite auttaa kirkkoa/papistoa uhkailemaan kauheilla seurauksilla, ellei kirkkokansa tee juuri tismalleen sillä tavoin kuin papisto käskee. Helvetillä pelottelu on hyvä kontrollikeino, mutta ensin pitää saada ihmiset huijatuksi uskomaan että he saattavat joutua sinne. Siksi perisynti, synti ja helvetti: MAALLISEN vallanhalun vuoksi.

Tähän liittyy myös lapsikasteen syntyhistoria:
Kristillisen kirkon ensimmäisinä vuosisatoina kirkollinen ja maallinen valta kamppailivat keskenään siitä kuka kansan massoja todella komentaa. Kirkolla oli alkuun hieman vaikeuksia, koska keisarin/kuninkaan ihan konkreettiset sotajoukot ovat toki parempi peloite kuin etäinen kuolemanjälkeinen rangaistus helvetissä.

 Niinpä kristillinen kirkko päätti lisätä tehoja omaan uhkaukseensa siten, että ensin kehitettiin perisynnin käsite - siis se että vastasyntynytkin on syntinen. Sen jälkeen sitten lisättiin se väite, että jos lapsi kuolee kastamatta, se joutuu ikuisiksi ajoiksi limboon, eli eroon jumalasta - helvettiin ei papistokaan sentään kehdannut vastasyntyneitä kastamatta kuolleita toivottaa. Ja nyt tulee se itse asian ydin: Kirkonkirous, jolloin ei saa mitään sakramentteja, ei avioliittoa, ehtoolista eikä myöskään sitä kastetta.

Käytännössä syntyi siis kristilliselle kirkolle tällainen kuvottava kiristyskeino vallan saamiseksi:
Jos lapsesi kuolee kastamatta se joutuu limboon ja jos et muuten tee JUST niinkuin me käskemme, joudut kirkonkiroukseen, eli muunmuassa lapsiasi ei kasteta. Ja tämä tapahtui siis aikana, jolloin lapsikuolleisuusluvut olivat todella suuret.

Lapsikasteen syntyhistorian tuntien en ymmärrä oikeasti, miksi mikään kristillinen kirkko haluaa jatkaa tätä kuvottavaa perinnettä.

[Lähde lapsikasteen historialle on oikeustieteellisen pääsykoekirjana vuosikymmenet käytetty Heikki Ylikankaan Miksi Oikeus Muuttuu]

Synnin käsite auttaa myös vallankumouksen estämisessä: Kärsikää vain köyhät massat, jotka tuottavat pienen eliitin luksuksen, saatte palkinnon sitten kuoleman jälkeen...

Karma sellaisena kuin itse sen käsitän (Kryonin ja muiden kanavien kertomassa muodossa) on paljon parempi järjestelmä: Sitä syntyy vain ihan yksittäisten ihmissielujen välillä: JOs minä tapan sinut sinä saat tappaa minut jossain tulevassa inkarnaatiossa. Mitää yhteiskunnallisia epäkohtia ja köyhien riistoa ei voi lainkaan perustella tuolla, koska kyseessä on vain ja ainoastaan tiettyjen yksittäisten sielujen välinen asia ja tällaista karmaa syntyy vain sillä että yksi ihminen puuttuu toisen vapaaseen tahtoon.

Esimerkiksi intialainen karmakäsite on jo paljon vastenmielisempi ja nimenomaan soveltuu suurten massojen riistoon:
Kärsi hiljaa ja tuota selkänahastasi eliitin luksus, asemasi nyt johtuu siitä että toimit väärin jossain aiemmassa inkarnaatiossa. Kärsi hiljaa kastittoman asemasi ja siihen kuuluva väkivalta, koska se johtuu omista aiempien inkarnaatiottesi mokauksista.

Ei kiitos, olen itse modernin karmakäsityksen kannattaja ihan juuri sen vuoksi että se ei auta eliittiä riistämään köyhiä, kuten esim. juurikin tuo Intialainen karmakäsite tekee.

 [Ja karmasta voi nykyään irtisanoutua kokonaan ja siirtyä seuraavaan oppimisen tapaan eli kanssaluomiseen. Ei sovi kaikille, eli jos intuitio sanoo ei, niin sitten ei vielä ole sen aika. Mutta jos intuitio sanoo kyllä, niin sitten vain voi sanoa esim. "hengen nimeen korkeimman minän kautta, täten irtisanoudun kaikesta karmastani." Minä tein noin jotain 10 vuotta sitten kun asiasta ensi kertaa kanavoitiin ja kas kummaa: Kaikki draama ja konfliktit ihmisten kanssa loppuivat kuin seinään.]

[Avicii]

Koen että oli hengellinen opetus mikä vaan niin kaikki pelottelu ja syllistäminen, alistaminen ja nöyryyttäminen ei ole oikea tapa opettaa ja siinä ei ihminen oikeastaan mitään opi varsinaisesti.

Hedelmällisellä, ystävällisessä ja sallivassa, rakkaudellisessa ympäristössä ihminen kasvaa paljon paremmin.

Itse hyvin kapinallisena lasken miekkani ja kuuntelen ja opin kun se tehdään ystävällisesti eikä syyllisestä ja haukuta tmv.

Tuolloin kuuntelen kyllä.

Ja kaiketi näillä uskonnoillakin on ihan hyvät puolensa ja sopii toisille. Itseäni ei oikeastaan ole koskaan nämä uponnut oikein kunnolla. Toki raamatussa ja muissa hengellisissä kirjoissa on hienoja ja opettavaisia viisauksia.

Mutta itse koen hyvin vieraaksi synnin käsite ja helvetti/kiirastuli/kadotus ynm on mulle niin vierasta että tulee jo paha oli pelkastään ajattelemalla tuollaisia hirveyksiä