Maya-astrologia on Maya-kulttuuriin liittyvän kalenterin lukemista. Kirjoita alla olevaan kenttään syntymäaikasi ja käy katsomassa oma Maya-merkkisi. Samalla pääset katsomaan myös Maya-astrologi Kosmisen Koiran laatiman pienen tulkinnan kyseisestä merkistä.
Olet houkutteleva, salaperäinen ja ennalta arvaamaton Valkoinen Tuuli, Hengen Voima. Maya-astrologinen aurinkomerkkisi kertoo, että ajatusmaailmassasi vallitsee valtava vapauden kaipuu: haluat olla todella riippumaton. Tuulta on vaikea tavoittaa, sillä energiasi on luonteeltaan ihailtavan kevyesti paikasta toiseen siirtyvää. Tuot maan päälle muutoksen tuulet paremman maailman luomiseksi.
Sinua ohjaa päämäärän magneettinen sointu, numero yksi. Tämä kertoo, että sinulla on elämässäsi mahdollisuudet hyvin vahvaan itsenäisyyteen. Maya-astrologisesti ilmaistuna sinua ohjaa oma voimasi kaksinkertaisena. Sinulla on hyvät edellytykset kuunnella juuri omaa itseäsi ja sisäistä ääntäsi. Tämän numeron ohjaamana tehtäväsi on löytää tai selkeyttää päämääräsi. Kun olet selvittänyt ne itsellesi, voit saavuttaa ne suoraviivaisemmin ja selkeämmin.
Tutki tulevaisuuttasi Astro-kalenterilla. Voit löytää vastauksia astrologian johdattamana ja tiedät milloin tarttua elämäsi tilaisuuksiin.
Kokeilu päättyy automaattisesti kahden viikon kuluttua.
Tee ilmainen Astrokalenteri