Sivuja: 1 [2] 3 4 ... 6
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Ikuinen liike  (Luettu 95619 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Ikuinen
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 66


Kokonaisliikemäärä on ikuisesti vakio


Profiili WWW
« Vastaus #15 : 18.04.2012 06:19:15 »

Olen nyt keskustellut tästä aiheesta siellä sun täällä ja selityksiä on tullut ihan mukavasti. Kun asiaa on väännetty ja käännetty, on päädytty siihen että jos kauaksi rannasta syntyy pienemmän paineen / normaalia vähemmän tiheä alue syystä tai toisesta, on merellä silloin looginen syy vetäytyy rannlta. Jos vesi esim. Syöksyisi maanjäristyksessä syntyneeseen maarailoon, olisi vedellä syy virrata pois rannalta, mutta miksi veden pinta ei silloin laskisi pysyvästi?

Eli edelleen kukaan ei ole osannut antaa minun mielestäni loogista vastausta sille miksi vesi vetäytyy rannalta. Informaatio maanjäristyksestähän liikkuu vedessä nimenomaan sinä paineaaltona joka on se ensimmäinen tsunamiaalto, joten miten sen ensimmäisen infon etupuolelle voisi syntyä aallonpohja, joka saa veden vetäytymään jopa puolen tunnin ajan pois päin rannalta ennen ensimmäistä tsunamiaaltoa.

Ei, eivät ole loogisia selityksiä nuo. Se että ihminen nousee ylös vesialtaasta, tarkoittaa sitä että ihminen työntyy pois veden sisältä ja työntää mukanaan vettä ylöspäin ja näin veden pinta laskee altaan reunalla loogisesta syystä.

Kun meren pohja nousee, ei vedellä ole mitään loogista syytä vetäytyä rannalta. Siksi väitän että systeemin eli meren ja meren pohjan ulkopuolelta tuleva energia saa meren sisäisen paineen pienenemään vähän, mutta riittävästi siihen että meri "romahtaa" vähän kasaan ja sama energia joka sen aiheuttaa absorboituu meren pohjan aineeseen ja saa sen sisäisen paineen kasvamaan vähän, mutta riittävästi siihen että meren pohja laajenee normaalia nopeammin ja se havaitaan laattojen saumakohdassa!

Kaikilla systeemeillä on sisäinen paine joka voi saada aikaiseksi esim. laattojen saumakohtiin jännitteen joka lauetessaan saa aikaiseksi maanäristyksen.

Mutta saman aikaisesti kaikkiin systeemeihin vaikuttaa ulkoinen paine joka voi muuttua yks kaks normaalia isommaksi siten että saa aikaiseksi esim. meren sisäisen paineen pienenemisen, jolloin meri ikään kuin romahtaa vähän kasaan eli supistuu ja tuo sama energia jatkaessaan matkaansa meren läpi, absorboituukin meren pohjan kiinteään aineeseen ja saa aikaiseksi sisäisen paineen kasvamisen ja normaalia nopeamman laajenemisen.

Kyse ei kuitenkaan ole siitä että laajenevat tihentymät alkaisivat laajenemaan normaalia nopeammin, vaan laajenevat tihentymät työntäisivät toisiansa jonkun aikaa normaalia voimakkaammin pois päin toisistansa.

Kuika monta metriä meren pohjan laatat työntyivätkään toisiansa kohti, jos meren pohjan atomie ytimet työntäisivät toisiansa pois päin toisistansa vaikkapa vain 5 minuutin ajan 1 / 1000 normaalia voimakkaammin?

Kyseinen sisäisen paineen kasvaminen kertaantuu, koska jokaisen laajenevan atomin ytimen ympärillä on vastaavia kolmiulotteisesti laajenevia atomien ytimiä joiden kaikkien kyky työntää viereisiä atomien ytmiä pois päin kasvaa saman aikaisesti.

Voi toki olla että avaruudesta työntyvä energia kasvattaa laajenevien kvarkkien kykyä työntää toisiansa pois päin.

Jotta joku energia voisi vaikuttaa kvarkkien keskinäiseen hylkimiseen, voi olla että kyseisessä energia-aallossa olevien tihentymien pitää olla peräisin hyvikin kaukaisesta kohteesta jotta entropia on ehtinyt saada tuon matkan aikana aallossa olevat hiukkaset hajaantumaan tarpeeksi pieniksi tihentymiksi jotta ne pääsevät tarpeeksi syvälle atomin ytimeen.

.
« Viimeksi muokattu: 18.04.2012 07:37:44 kirjoittanut Ikuinen » tallennettu

Ikuisen asian Kokonaisliikemäärä on vakio
Ikuinen
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 66


Kokonaisliikemäärä on ikuisesti vakio


Profiili WWW
« Vastaus #16 : 18.04.2012 07:41:45 »

Meren sisäisen paineen muuttuminen on mielenkiintoinen ilmiö.

Ku ajattelee miten kaukana esim. atomien ytimet ovat toisistansa suhteessa ytimen tilavuuteen / kokoon, ymmärtää miten hirvittävän paljon aineessa on tyhjää tilaa.

Kun tätä ajattelee, voi ymmärtää että tuollaisen aineen kuten esim meren sisäisen paineen muuttuminen vähän, voi saada meren ikäänkuin romahtamaan kasaan osittain. Ei kokonaan niinkuin korttitalo romahtaa, mutta kuitenkin vähän, riittävästi siihen että meri supistuu, jolloin vesi vetäytyy rannoilta loogisen syyn takia!

 smitten
tallennettu

Ikuisen asian Kokonaisliikemäärä on vakio
Pakolainen
Vieras
« Vastaus #17 : 18.04.2012 13:03:24 »

Ammeessa istuva ihminen vie tilaa vedeltä, ja noustessaan vedestä veden pinta laskee äkisti koska tilaa vapautuu.

Selitys vetäytyvälle vedelle tarjottu tieteen maailmasta. On eri asia, uskotko siihen vai et. Eivät asiat ole niin vaikeita kuin ne selität...

Meren liikkeet eivät vaikuta mannerlaattoihin. Niistähän sinä taisit puhua.

En jaksa tarttua enempää aiheeseen, suosittelen opiskelemaan ennen kuin heittää villejä teorioita "perstuntumalta" ja lähtee itse määrittelemään luonnonlakeja.
tallennettu
Ikuinen
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 66


Kokonaisliikemäärä on ikuisesti vakio


Profiili WWW
« Vastaus #18 : 18.04.2012 14:03:40 »

"Ammeessa istuva ihminen vie tilaa vedeltä, ja noustessaan vedestä veden pinta laskee äkisti koska tilaa vapautuu"

Oikein.

Kyllä kaikki opit on hyvä kyseenalaistaa. Ei kannata sokesti uskoa kaikkea mitä isot poijjaat julistaa.

Jokainen voi ja saa pohtia miten maailmankaikkeus toimii ja varsinkin sen takia ettei fysiikan kaiken teoriaa vielä ole!

Esim. vetävää voimaa ei osta vieläkään selittää eli miten vetävä voima syntyy, toimii ja välittyy on täysi mysteeri edelleen.'

Minähän en usko vetävän voiman / kaareutuvan avaruuden olemassa oloon.

. smitten
tallennettu

Ikuisen asian Kokonaisliikemäärä on vakio
Ikuinen
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 66


Kokonaisliikemäärä on ikuisesti vakio


Profiili WWW
« Vastaus #19 : 18.04.2012 19:38:53 »

Ammeessa istuva ihminen vie tilaa vedeltä, ja noustessaan vedestä veden pinta laskee äkisti koska tilaa vapautuu.

Selitys vetäytyvälle vedelle tarjottu tieteen maailmasta. On eri asia, uskotko siihen vai et. Eivät asiat ole niin vaikeita kuin ne selität...

Meren liikkeet eivät vaikuta mannerlaattoihin. Niistähän sinä taisit puhua.

En jaksa tarttua enempää aiheeseen, suosittelen opiskelemaan ennen kuin heittää villejä teorioita "perstuntumalta" ja lähtee itse määrittelemään luonnonlakeja.



Tieteen maailmassa on jos jonniinmoista selitystä, ja ei niitä kaikkia kannata uskoa sokeasti!

Aurinkokeskisen mallin olisi voinut aivan hyvin oivaltaa ilman että olisi sitä ennen opetellut maakeskisen mallin!

Jos ja kun nykyiset teoriat kuvaavat maailmankaikkeutta väärällä tavalla, voi kuka tahansa tehdä sen uuden ison oivalluksen joka mullistaa maailmankuvamme taas kerran.

100 vuoden ruususten uni on ehkä ohi?

Fyysikot yrittävät poistaa avaruuden neljännen ulottuvuuden.Tutkijat heittäisivät perinteisen käsityksen neliulotteisesta avaruudesta romukoppaan.

http://www.tekniikkatalous.fi/innovaatiot/tiede/fyysikot+yrittavat+poistaa+avaruuden+neljannen+ulottuvuuden/a800543

.
tallennettu

Ikuisen asian Kokonaisliikemäärä on vakio
Ikuinen
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 66


Kokonaisliikemäärä on ikuisesti vakio


Profiili WWW
« Vastaus #20 : 19.04.2012 08:11:30 »

Voitteko edes uskoa todeksi?

Nykyinen alkuräjähdysteoria on sellainen teoria jossa ihmisten keksimien  jumalien avulla todistellaan ihmisten keksimien toisenalaisten jumalien olemassa oloa!



Pimeä aine on jumala jota ei ole olemassa. Se on purukumia jolla on paikkailtu väärää teoriaa.

Myös vetävä voima / kaareutuva avaruus on jumala jota ei ole olemassa ja siksi emme tarvitse jumalaa nimeltä pimeä ainekaan

Serious blow to dark matter theories? New study finds mysterious lack of dark matter in Sun's neighborhood
April 18, 2012

http://phys.org/news/2012-04-dark-theories-mysterious-lack-sun.html

.

Työntävä voima on oikea voima joka vaikuttaa ja saa aikaan oikeita asioita, kuten tihentymien vauhdin kiihtymisen.

Where do the highest-energy cosmic rays come from? Not from gamma-ray bursts, says IceCube study
April 18, 2012

http://phys.org/news/2012-04-highest-energy-cosmic-rays-gamma-ray-icecube.html

.

Emme tarvitse sidosvoimiakaan. Laajenevat tihentymät kykenevät lukittumaan / holviintumaan, niin että jatkavat laajenemistaan vieri vieressä, vuorovaikuttaen niiden tihentymien avulla joita niistä itsestään työntyy ulos paineen eli työntävän voiman takia.

Kun atomin ytimestä työntyy ulos energiaa erillsinä tihentyminä, niistä syntyy elektroni kun vastaan työntyy tarpeeksi tiheä tihentymä.

Kun atomin ytimestä ulos työntyvä energia kohtaa vastaan tulevan elektronin, saa vastaan tuleva elektroni atomin ytimestä ulos työntyvästä energiasta yhdistymään uuden elektronin joka jatkaa matkaansa pois päin atomin ytimestä. Ydintä kohti mennyt elektroni jatkaa matkaansa kohti atomin ydintä.

Nyt joku saattaa luulla että yksi elektroni jakaantui kahdeksi, vaikka eihän siinä niin käynyt.

Atomin ydintä kohti työntynyt elektroni sai syntymään uuden elektronin elektronia paljon pienemmistä tihentymistä joka jatkaa työntymistään pois päin atomin ytimestä kohti jotakin toista atomin ydintä, josta jo työntyy sitä kohti energiaa ja kun uusi elektroni pääsee tarpeeksi lähelle tuota toista atomin ydintä, se kohtaa tarpeeksi tiheästi pienempiä tihentymiä joista se saa yhdistymään uuden elektronin, niin että se itse jatkaa kohti laajenevaa atomin ydintä johon se törmätessään välittää työntävän voiman siitä atomin ytimestä josta siinä oleva asia oli peräisin jne.

Nyt uutisoidaan näin.

Electrons doing the splits
April 18, 2012

http://phys.org/news/2012-04-electrons.html


Eli ei se yksi elektroni mitään jakaannu.

Elektroni yhdistyy energiasta jota työntyy koko ajan pois päin laajenevien atomien ytimistä, koska tuo energia kohtaa muista atomine ytimistä ulos työntynyttä asiaa, josta on yhdistynyt uusia elektroneja jotka jatkavat kohti muita laajenevia atomien ytimiä joista työntyy koko ulos elektronia pienempiä laajenevia tihentymiä joista yhdistyy uusia elektroneja kunhan ne ensin kohtaavat tarpeeksi tiheän tihentymän eli elektronin joka vuorovaikuttaa vastaan tulevien tihentymien kanssa ja saa niistä yhdistymään uuden elektronin jne.

.

"Fyysikot yrittävät poistaa avaruuden neljännen ulottuvuuden

Tutkijat heittäisivät perinteisen käsityksen neliulotteisesta avaruudesta romukoppaan."

http://www.tekniikkatalous.fi/innovaatiot/tiede/fyysikot+yrittavat+poistaa+avaruuden+neljannen+ulottuvuuden/a800543

Ei ylimääräisiä tilaulottuvuuksia ole olemassa! ne ovat ihmisten keksimiä jumalia joita ei ole.

Myös laajeneva ja kaareutuva avaruus on jumala jota ei ole olemassa!

Aivan kuten pimeä aine ja pimeä energia ovat ihmisen keksimiä jumalia joiden avulla todistellaan sellaisten jumalien kuten laajenevan avaruuden ja kaareutuvan avaruuden olemassa oloa.

Tiedemiehet ne ovatkin kehittäneet oikein kaikkien jumalteorioiden esijumalateorian.

Jumalilla todistellaan jumalien olemassa oloa, mutta nyt jumalien aika on ohitse?

.
tallennettu

Ikuisen asian Kokonaisliikemäärä on vakio
Ikuinen
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 66


Kokonaisliikemäärä on ikuisesti vakio


Profiili WWW
« Vastaus #21 : 20.04.2012 08:22:42 »

Minulta kysellään usein matematiikkaa, mutta Jätetään se matematiikka matemaatikoille.

Jaettu ilo on paras ilo.

Minähän en ole ahne, joten annetaan siis matemaattisten kaavojen löytämisen ilo muille!  smitten

On minulla tosin yksi matemaattinen lause ja se kuuluu näin.

Kokonaisliikemäärä on vakio.

Ikuinen liike ei häviä ja se ei kykene häviämään.

Eteenpäin työntyvät tihentymät törmäävät aina ennemmin tai myöhemmin kohteeseen jossa ikuista asiaa on tiheästi ja tuo tiheä asia hidastaa siihen törmäävien tihentymien vauhdin, jolloin ne siirtävät työntävän voiman kyseiseen kohteseen ja tuo työntävä voima ylläpitää jatkuvaa ulkoista painetta kyseistä kohdetta kohti ja siksi kohteen keskustaan työntyvät tihentymät joutuvat alueelle jossa ne puristuvat uudestaan erittäin tiheäksi asiaksi.

Ja koska kyseisen kohteen keskustaan työntyy koko ajan ulkoapäin pieniä ja nopeita tihentymiä, jotka työntyessään kohteen keskustaa, syrjäyttävät / työntävät sinne aikaisemmin työntyneen asian pois pän kohteen keskustasta, tarkoittaa se sitä että kaikessa yksinkertaisuudessaan näistä runsaudensarvista työntyy koko ajan tiheään puristunutta asiaa pois päin, niin että tiheään puristunut asia tietysti alkaa avautumaan vähemmän tiheäksi, työntäen edellään työntyvää asiaa aina vain nopeampaan ja nopeampaan vauhtiin

ja näin tiheään puristunut asia laajenee eli hajaantuu vähemmän tiheäksi, kiihdyttäen vauhtiansa, kunnes törmää taas johonkin tiheään kohteeseen jne.

Mm. ns. mustat aukotkin toimivat vastaavalla tavalla eli ei mitään vetävää voimaa ole olemassakaan.

Mustista aukoista työntyy fotoneita massiivisempia ja tiheämpiä tihentymiä eli erittäin energisiä hiukkasia / tihentymiä jotka kykenevät kiihdyttämään toinen toistensa vauhtia, koska niistä työntyy koko ajan ulos vielä pienempiä tihentymiä joiden avulla ne laajentuessaan kolmulotteisesti, työntävät toinen toisiansa aina vain nopeampaan ja nopeampaan liikkeeseen.

Näin näiden ns. suurienergisten hiukkasten liikenopeus ei ole mysteeri OSP mallille!

"Uudet havainnot syvensivät avaruuden energisimpien hiukkasten arvoitusta"

http://www.avaruus.fi/uutiset/kosmologia-ja-teoreettinen-fysiikka/uudet-havainnot-syvensivat-avaruuden-energisimpien-hiukkasten-arvoitusta.html

.
tallennettu

Ikuisen asian Kokonaisliikemäärä on vakio
Ikuinen
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 66


Kokonaisliikemäärä on ikuisesti vakio


Profiili WWW
« Vastaus #22 : 23.04.2012 13:19:06 »

Mr. Ikuinen Rakkaus kirjoittaa: Kommenttisi on arvioitavana.
23. huhtikuuta 2012 kello 14.09

Ei ole mitään syytä epäillä etteivätkö kaikkien atomien ytimien ytimissä olevat erilliset tihentymät kierrätä itsessään olevaa asiaa koko ajan, niin että niissä oleva asia vaihtuu ajan kanssa kokonaan.

Jokaiseen systeemiin kohdistuu aina ulkoinen paine ja jokainen systeemi omaa oman sisäisen paineensa.

Tämä siksi että ulkoinen paine puristaa tihentymästä koko ajan ulos pienempiä tihentymiä jotka jatkavat työntymistään pois päin tihentymästä josta ovat peräisin, jolloin niihin kohdistuu koko ajan pienempi ja pienempi ulkoinen paine ja juuri siksi kyseiset tihentymät pääsevät hajaantumaan / laajenemaan isommalle ja isommalle alueelle jo olemassa olevaan avaruuteen.

Ja lopulta vauhtiansa kiihdyttävät tihentymät aina törmäävät vastaavan kokoluokan tihentymiin joista ovat itse peräisin ja kohdistavat siihen kaiken ns. liike-energiansa työntävänä voimana ja näin ne ovat omalta osaltansa kohdistamassa kyseiseen kohteeseen ulkoisen paineen joka puristaa kyseisen kohteen keskustaan aikaisemmin työntyneen asian taas tiheämmäksi asiaksi.

Nyt keskustaan ulkoapäin työntyvä asia pysähtyy keskustaan ja syrjäyttää sinne aikaisemmin työntyneen asian pois päin kyseisen tiheän kohteen keskustasta ja näin kyseisen kohteen keskustasta työntyy hitaasti ja varmasti koko ajan pois päin tiheään puristunutta asiaa jne.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että kaikissa kvarkeissa oleva asia on vaihtunut monta monituista kertaa näkyvän maailmankaikkeuden historian aikana, niin että koko näkyvä maailmankaikkeus työntyy koko ajan tiettyyn suuntaan jossa näkyvän maailmankaikkeuden laajeneviin tihentymiin kohdistuu jatkuvasti pienempi ja pienempi ulkoinen paine ja juuri siksi ne kykenevät laajenemaan koko ajan kolmiulotteisesti.

Onkin hyvin erikoista että on hyväksytty yhden erittäin tiheän tihentymän hajaantuminen paljon paljon vähemmän tiheäksi makromaailmassa eli ns. alkuräjähdys, mutta ei ole ymmärretty, eikä hyväksytty että tämä sama hajaantuminen tapahtuu koko ajan myös pienessä mittakaavassa eli kvarkit, fotonit, neutriinot ym. tihentymät laajenevat koko ajan kolmiulotteisesti.

Laajeneminen / hajaantuminen kvarkkien, fotoneiden, neutriinoiden ym. tihentymien sisäisesti on erittäin oleellinen osa maailmankaikkeutta ja sitä miten se toimii!

http://www.tiede.fi/blog/2012/04/22/perustuslakien-saatamisjarjestys/#comment-109667

.
tallennettu

Ikuisen asian Kokonaisliikemäärä on vakio
Indium
Vieras
« Vastaus #23 : 23.04.2012 19:44:26 »

Minulta kysellään usein matematiikkaa, mutta Jätetään se matematiikka matemaatikoille.

Jaettu ilo on paras ilo.

Minähän en ole ahne, joten annetaan siis matemaattisten kaavojen löytämisen ilo muille!  smitten

Matematiikkahan on fyysikoiden tärkeimpiä työkaluja. Miten voit olla käyttämättä sitä? 
tallennettu
Swerent
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 1


Profiili
« Vastaus #24 : 24.04.2012 14:05:01 »

Mitä jos, -uskaltaisiko kukaan, -asettaa kaiken wikipedian tiedon, kaiken jo valmiiksi ajatellun ja meille totena kerrotun epäilyksen alle?

Meillä on paljon asioita, joita emme tiedä maailmankaikkeudesta.

Tietoisuuden tasomme erottaa meidät muusta ikuisesta energiasta, siis energia tiivistymistä.

Kapasiteetti, joka tietoisuudestamme on käyttämättä, lienee rajaton.

Jos joku uskaltaa ajatella ja kyseenalaistaa nyky ajattelua, asioita joita tiede ei aukottomasti pysty todistamaan todeksi vaan ovat vain yleisesti hyväksyttyjä olettamuksia, niin miksi vääntää rautalangasta ja lainata wikistä tietoa, koska se ei kuitenkaan käännä tuon ajattelijan mieltä pois omasta totuudestaan. Joka sattuu olemaan poikkeava yleisistä totuuksista.

Mutta onko se väärä totuus? Onko väärin kyseenalaistaa ja miettiä, haastaa muitakin miettimään?
Entä jos, -ihan vain jos, tuo sattuisikin olemaan ajattelemisen arvoinen asia.
Me kaikki luomme omaa todellisuuttamme jatkuvasti. Mitä jos alkaisimme myös epäilemään ja ajattelemaan, tutkimaan ja luottamaan intuitioon?
Mikäli planeettojen kiertoradat, ohitukset ja aspektit vaikuttavat meihin astrologisesti ennustettavalla tavalla, niin mistä se johtuu? Voisiko kyseessä olla kuitenkin vaikkapa jonkinlainen energia joka "työntyy" tänne meidän pikku palloomme eri kulmista vaikuttaen eri tavoin yhdessä kaikkien muiden planeettojen kanssa. Ehkä ne vaikka vahvistavat tai heikentävät avaruuden kosmista säteilyä tai energian virtaamista tai jotain? Ehkä se sama asia voisi vaikuttaa vaikkapa tsunamiinkin jollain tavoin? Vaikuttaahan kuukin vuoroveteen. Ja moneen ihmiseen erittäin havaittavasti.

Ajatelkaa vapaasti, ilman ennakko asenteita tai kangistuneita kaavoja, ja antakaa muillekin mahdollisuus ajatella.

Kysykää,- ehkä opitte.
Maailma on ihmeellinen, avaruus suuri ja maailmankaikkeus käsittämätön.
tallennettu
Ikuinen
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 66


Kokonaisliikemäärä on ikuisesti vakio


Profiili WWW
« Vastaus #25 : 24.04.2012 15:38:07 »

Minulta kysellään usein matematiikkaa, mutta Jätetään se matematiikka matemaatikoille.

Jaettu ilo on paras ilo.

Minähän en ole ahne, joten annetaan siis matemaattisten kaavojen löytämisen ilo muille!  smitten

Matematiikkahan on fyysikoiden tärkeimpiä työkaluja. Miten voit olla käyttämättä sitä?  

Miten ei voisi olla käyttämättä sitä, siis jos en halua käyttää sitä?

Kopernikus mullisti sen ajan maailmankuvan ilman Galileo Galilein ja Newtonin myöhemmin kehittämiä matemaattisia kaavoja. Tai jos nyt ei vielä omana elinaikanaan mullistanut maailmankuvaa, kertoi mullistavasta mallistaan sen ajan ihmisille.

Olkoonkin että Kopernikus oli sikäli minua fiksumpi, että kirjoitti ajatuksensa kirjaan joka julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen vai oliko jopa kuolinpäivänä.

Sikäli fiksua, ettei hänen tarvinnut jäädä vääntämään rautalankaa sen ajan ihmisten kanssa siitä oliko asia niin kuin hän väitti, vai eikö.

No, minusta on ihan mukavaa väitellä näistä asioista, joten mikäpä tässä on ollessa.

Jos olen väärässä, ei kukaan tule minulle siitä kertomaan 300 vuoden päästä.

Jos taas olen oikeassa, kerrotaan näistä keskusteluista tarinoita mahdollisesti jopa 3000 vuoden päästä.

ja jos olemme ikuinen yksi, niin itsehän me hän näitä asioita ihmettelemme sitten myöhemmin erilaisina kuolevaisina.

 smitten
« Viimeksi muokattu: 24.04.2012 15:41:34 kirjoittanut Ikuinen » tallennettu

Ikuisen asian Kokonaisliikemäärä on vakio
Ikuinen
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 66


Kokonaisliikemäärä on ikuisesti vakio


Profiili WWW
« Vastaus #26 : 24.04.2012 15:40:20 »

Mitä jos, -uskaltaisiko kukaan, -asettaa kaiken wikipedian tiedon, kaiken jo valmiiksi ajatellun ja meille totena kerrotun epäilyksen alle?

Meillä on paljon asioita, joita emme tiedä maailmankaikkeudesta.

Tietoisuuden tasomme erottaa meidät muusta ikuisesta energiasta, siis energia tiivistymistä.

Kapasiteetti, joka tietoisuudestamme on käyttämättä, lienee rajaton.

Jos joku uskaltaa ajatella ja kyseenalaistaa nyky ajattelua, asioita joita tiede ei aukottomasti pysty todistamaan todeksi vaan ovat vain yleisesti hyväksyttyjä olettamuksia, niin miksi vääntää rautalangasta ja lainata wikistä tietoa, koska se ei kuitenkaan käännä tuon ajattelijan mieltä pois omasta totuudestaan. Joka sattuu olemaan poikkeava yleisistä totuuksista.

Mutta onko se väärä totuus? Onko väärin kyseenalaistaa ja miettiä, haastaa muitakin miettimään?
Entä jos, -ihan vain jos, tuo sattuisikin olemaan ajattelemisen arvoinen asia.
Me kaikki luomme omaa todellisuuttamme jatkuvasti. Mitä jos alkaisimme myös epäilemään ja ajattelemaan, tutkimaan ja luottamaan intuitioon?
Mikäli planeettojen kiertoradat, ohitukset ja aspektit vaikuttavat meihin astrologisesti ennustettavalla tavalla, niin mistä se johtuu? Voisiko kyseessä olla kuitenkin vaikkapa jonkinlainen energia joka "työntyy" tänne meidän pikku palloomme eri kulmista vaikuttaen eri tavoin yhdessä kaikkien muiden planeettojen kanssa. Ehkä ne vaikka vahvistavat tai heikentävät avaruuden kosmista säteilyä tai energian virtaamista tai jotain? Ehkä se sama asia voisi vaikuttaa vaikkapa tsunamiinkin jollain tavoin? Vaikuttaahan kuukin vuoroveteen. Ja moneen ihmiseen erittäin havaittavasti.

Ajatelkaa vapaasti, ilman ennakko asenteita tai kangistuneita kaavoja, ja antakaa muillekin mahdollisuus ajatella.

Kysykää,- ehkä opitte.
Maailma on ihmeellinen, avaruus suuri ja maailmankaikkeus käsittämätön.

Hyvä, juuri näin.

Ja mitäs sitä jo ajateltuja, kirjoihin ja kansiin kirjoitettua teorioita märehtimään, kun voi kehitellä itse kolmiulotteisia malleja jotka toisetkin ihmiset voivat ymmärtää / sisäistää.

.

Kolmiulotteiset mallit ovat siitä hyviä etteivät ne tarvitse sellaisia käsitteitä joita voidaan verrata jumaliin.

.
« Viimeksi muokattu: 24.04.2012 15:43:18 kirjoittanut Ikuinen » tallennettu

Ikuisen asian Kokonaisliikemäärä on vakio
Ikuinen
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 66


Kokonaisliikemäärä on ikuisesti vakio


Profiili WWW
« Vastaus #27 : 25.04.2012 10:00:59 »

Tämä kysymys on alkuräjähdysuskovaisille.

Mihin tarvitaan toista muuttuvaa asiaa?

Yksi tiheyttään aluettain muuttava asia riittää ja täts it!

Emme siis tarvitse muita muuttuvia asioita, kuten esim. laajenevaa avaruutta tai kaareutuvaa avaruutta.

Meille riittää ihan tavallinen avaruus joka itsessään on ei yhtään mitään.

Avaruus, joka on vain paikka jossa ikuisen konkreettisesti olemassa olevan asian tiheys vaihtelee aluettain, on ei yhtään mitään.

Jos avaruus olisi jotakin joka muuttuu, niin silloinhan meillä olisi kaksi erillisistä asiaa / elementtiä jotka muuttuvat.

Me voimme havannoida ja tehdä tieteellisiä kokeita aineella joka koostuu jostakin konkreettisesti olemassa olevasta asiasta jonka tiheys vaihtelee havaittavalla tavalla aluettain koko ajan.

Nyt me voimme halutessamme ymmärtää miten ikuinen konkreettisesti olemassa oleva asia kierrättää itseänsä yhden yksinkertaisen periaatteen mukaisesti, jolloin tekin voitte ymmärtää ettei toista muuttuvaa asiaa eli laajenevaa ja kaareutuvaa avaruutta tarvita minkäämn ilmiön selittämiseen.


Voitteko / osaatteko te myöntää itsellenne ettei tätä teidän jumalaanne eli laajenevaa avaruutta voida havannoida samalla tavalla kuin konkreettisesti olemassa olevaa ainetta voidaan havannoida ja tutkia tieteellisesti?

Ette kykene kertomaan miten ja miksi avaruus laajenee tai miten ja miksi avaruus kaareutuu!

Ja minä taas kykenen kertomaan miten ja miksi ikuinen konkreettisesti olemassa oleva asia kierrättää itseänsä ja miksi kaikki näkyvän maailmankaikkeuden laajenevat tihentymät laajenevat tällä hetkellä koko ajan ja miten ja miksi niissä oleva asia myöhemmin tulee työntymään alueelle jossa ikuista asiaa on erittäin tiheään puristuneena ja miten ja miksi sitä on tuolla alueella erittäin tiheään puristuneena

ja miten tuon tiheän alueen keskustaan työntyminen vie sinne työntyvän asian sellaiselle alueelle jossa se puristuu taas erittäin tiheäksi asiaksi jne.


Mutta te sen sijaan ette siis osaa kertoa, ettekä sen takia kerro koskaan miten ja miksi teidän jumalanne eli laajeneva avaruus muka laajenee!

Voitteko / kykenettekö te myöntämään tämän faktan avoimesti itsellenne ja minulle?

.
tallennettu

Ikuisen asian Kokonaisliikemäärä on vakio
Indium
Vieras
« Vastaus #28 : 25.04.2012 12:27:40 »

Avaruuden kiihtyvä laajeneminen on päätelty punasiirtymästä, eli kun tähti etääntyy meistä riittävällä nopeudella, siitä tänne tuleva valo on aallonpituudeltaan toisenlaista kuin jos se olisi paikallaan meihin nähden. http://fi.wikipedia.org/wiki/Punasiirtym%C3%A4
Pikkuisen kuin Dopplerin ilmiö ääniaalloilla, meistä etääntyvän auton ääni vaikuttaa mataloituvan vaikka auto ajajansa mielestä kuulostaa koko ajan samalta.

Ajatuksia on oikein hyvä heitellä. Joka ikinen fysiikan mullistanut löytö on ensin siinnyt jonkun päässä ajatuksena "entäs jos tämä olisikin näin", sitten sitä on tutkittu huolellisesti ja joko todettu alkuperäinen ajatus toimivaksi, tai sitten se on todistettu vääräksi mutta tutkiessa onkin huomattu jotain yllättävää joka onkin sitten ollut se mullistava asia. Joskus tämä on erittäin turhauttavaa, esim. eetteriteorian tutkimiseen tehtiin kamalasti töitä vuosien ajan, mutta lopulta se oli pakko hylätä.

Joka tapauksessa maailmaa mullistavat asiat eivät tapahdu niin, että joku nojatuolissaan saa ahaa-elämyksen tyyliin "hei, maapallo onkin kuutio" ja sitten kaikki on toisin, vaan kaikki uudet ideat on tutkittava ja nimenomaan sen kautta, että niiden takana oleva matematiikka saadaan määriteltyä ja niihin liittyvät käytännön kokeet saadaan toistuvasti onnistumaan. Jos itse ei osaa muodostaa yhtälöitä tai tehdä koejärjestelyitä, voi kokeilla kerätä ympärilleen fyysikoita ja matemaatikoita jotka osaavat ja muutenkin ovat kiinnostuneita tämänkaltaisesta tutkimisesta. Tosin pelkkä kyseenalaistaminen tuskin saa vielä montaakaan fyysikkoa asiasta kiinnostumaan tarvittavalla tavalla, sinun tulisi itsekin esittää perusteluita, ja "tämä on helpompaa ja kauniimpaa kuin teidän tapanne" ei ole vielä pätevä perustelu kun on kyse tieteen tekemisestä.

Nykyfysiikassa kaikki olemassaoleva tieto on myös matemaattisesti laskettavissa erittäin tarkasti ja käytännön havainnot ovat toistettavissa kokeilla joita on tehty lukemattomia määriä. Tämä pätee myös siihen fysiikkaaan, joka toimii matematiikan ja havaintojen perusteella, mutta todellista toimintatapaa ei vielä tarkasti tunneta, esim. koska havaintolaitteet eivät aivan vielä ole riittävän tarkkoja - myös gravitaatioon; jokainen maallikkokin näkee että sitä tapahtuu, vaikka siitä että mekin pysymme maapallon pinnalla ja kaasuplaneetat eivät hajoa avaruuteen, ja ajat sitten on pystytty muodostamaan yhtälöt joilla sen vaikutuksia voidaan laskea, mutta itse gravitaation välittäjähiukkasta ei vielä olla pystytty kokeellisesti havaitsemaan, koska se on niin heikko.


Mutta yksi kysymys, miksi sinä juuri Astro-palstalla olet? Eikö tiede.fi olisi enemmän näiden keskustelujen paikka? Smiley


Muoks: Puhuinpas läpiä päähäni! Nyt pari päivää myöhemmin pamahti mieleen, että joo, ei ole kaikkia havaintoja selitetty edes matemaattisesti vielä, on vain havaittu että toistuvat kokeet antavat aina saman tuloksen. Ja sitten on myös alueita, joissa on käytettävä karkeita approksimatioita koska muuttujia on yksinkertaisesti aivan liikaa nykytietokoneidenkin laskentateholle. Mutta sanoisin että yhtäkään fysiikan lakia tai teoriaa ei ole kirjoitettu ilman edes jompaa kumpaa, eli joko sitä matematiikkaa tai lukemattomia kertoja toistuneita käytännön kokeista tulevia havaintoja.

Kai tässä voin toimia myös esimerkkinä siitä että itseäänkin kohtaan pitää harjoittaa pientä kyseenalaistamista.  Wink
« Viimeksi muokattu: 27.04.2012 14:26:34 kirjoittanut Indium » tallennettu
Kuuhilda
Astroholisti
*****
Viestejä: 5928



Profiili
« Vastaus #29 : 25.04.2012 21:33:13 »

Siis mä oon miettiny kanssa, että miksi Maya-astrologia?
Liittyykö tää nyt siihen jotenkin?
En tiedä mitään Maya-astrologiasta sen paremmin kun tästä aalot jutustakaan, mutta kysynpä nyt kuitenkin?
Smiley
tallennettu
Sivuja: 1 [2] 3 4 ... 6
  Tulostusversio  
 
Siirry: