seuraava »

[Kuuhilda]

Kuka täällä repi huumoria kamalista asioista, missä?
 

Mää oon aina nauranu ihan kaikelle, jokaiseen asiaan voi suhtautua huumorilla...se, että suhtautuu huumorilla, ei aina tarkoita, että suhtautuisi kevyesti.

Minun pelastus on ollu kyky nauraa itelleni ja ihan kaikelle muullekin...kyky astua vähän syrjään ja katsoa toisesta näkökulmasta.

Ainoa on, että jos asia koskettaa jotain mun omaa käsittelemätöntä traumaa, sillon en pysty sitä kääntämään miksikään enkä katsomaan kauempaa, se on siinä hetkessä ihan liikaa. Loukkaannun ja suutun, jos joku tuo pilailumkielesä jonkin tuolaisen asian eteeni. Mutta se onkin aina mulle hyvä merkki siitä, että siihen kohtaan kannattaa pysähtyä ja tsekata, että mitäs tässä nyt todella on?

[.ave.]

Njoo siis mulla on niin pitkään ollut sellainen vaatimus harteilla, että mun pitäis vaan kuitata huumorilla jotkut mun traumani, ja nyt vain tuntuu siltä, että en todellakaan halua, en hitto vie. En siis tarkoittanut, että muiden pitäis olla käyttämättä, en todellakaan, jos joku niin käsitti. 

[Kuuhilda]

Emmää käsittäny, en vaan ymmärtänyt, että mistä tuon nappasit.

Huutia moisille vaatimuksille vaan!

[.ave.]

Tuo sinikiviuhkon viesti tuossa viime sivun alussa vain herätteli jotain muistoja. Ja jotenkin on outoa, että vielä nykyäänkin [anteeksi muuten näin pitkä off-topic] mulla huulet venyy kuin refleksinomaisesti sellaiseen itseinhoiseen hymyyn, kun puhun joistain asioista, vaikka sisällä mua ei oikeasti naurata yhtään. Se on joku todella outo suojautumiskeino.  

[Kuuhilda]

Ah.

Ymmärrän mitä tarkoitat.

Olisi mielenkiintoista keskustella tästä enemmänkin, mutta ehkä mennee sellaiselle alueelle, että Sinikiviuhko kysyköön yksärillä jos haluaa tietää mitä ajatuksia heräsi tästä

Hmh. Mulle tulee semmonen vienon vittuuntunut hymy joissain kohdin, mutta se on vain jotain, mauste, lisäys, jonka haluan keskusteluun tuoda...yksi aspekti lisää, johon kuulija voi halutessaan tarttua...( ja käsittää väärin )

[.ave.]

Tuo käsittää väärin vaihtoehto on varmaan aika herkässä tuossa yhteydessä  : 

[.ave.]

Olen pahoillani jos loukkasin, sillä tarkoitukseni ei ollut kritisoida millään tavalla huumorin käyttöä tai viestiäsi, mutta ehkä se siltä kuulosti. Viestisi ei aiheuttanut minulle pahaa mieltä, vaan lähinnä ahaa-elämyksen omasta elämästäni. Oma elämäsi on sinun omasi, ja saat käsitellä sitä miten itse haluat.


Mutta niin, taisin vähän väärällä sävyllä heitellä ajatuksiani, eli anteeksi.

[.ave.]

Kaikki on hyvin. 

Ja hei, ei sun tarvitse kokea syyllisyyttä siitä, että tunteet pyrskähtelee, nääkin asiat tässä mistä on puhuttu, on oikeasti tosi vaikeita siellä syvällä, että ei ihmekään.

Musta off-topicit on aina ollu kaikkein parhainta, mutta ehkä kaikki ei tykkää ketjujen hajareiteistä.  :

[Kuuhilda]

Ilman muuta kaikki tarkkarajaisesti omiin ketjuihinsa. Kauankohan minäki mahtaisin semmosessa pysyä?

No, kyllä itseäkin ärsyttää jos vaikka haluan lukea Jupiterin aspekteista, ja joudun sen sijaan lukemaan Martti Ahtisaaresta ( Keksin helposti kyllä nyt, etä miksi nuo kaksi, planeeta ja mies, voisivat toisiinsa liittyä, mutten jaksa enää keksiä uutta esimerkkiä )...mutta no muyta.
Ei se niin tarkkaa ole  mulle.

[meryem]

Mua ei ainakaan haittaa juttujen rönsyily.  Se on ihan hauskaa. Ja juu, modeja ei täällä näemmä ole lainkaan. Tiedätte varmaan kaikki ketä tai mitä tarkoitan. Huoh, mutta ei nyt jaksa mennä siihen.

Olen ehdottomasti samaa mieltä tuosta esikoisen roolista. Vaikka itselläni ei ole lapsia niin voin hyvin kuvitella, että kuinkahan moni esikoinen leimataan "vaikeaksi" ihan vain siitä syystä, että vanhemmat on niin kokemattomia ja kaikki on uutta. Siinä mielessä esikoinen on tosiaan  roolissa, että jokainen ikä ja asia tulee sen esikoisen kanssa vanhemmille ihan ekaa kertaa vastaan. Mun pikkuveli on aivan varmasti päässy helpommalla.

Hautakivistä minäkin olen isovanhempien ja isoisovanhempien syntymäaikoja tarkistanut. Ei mun mielestä ollenkaan outoa. Olen katsonut vain aurinkomerkkejä, mutta nyt katsoin tarkemmin. Yllättävän monella oli vesikuu. Tosin yhdellä se oli aika merkin lopussa, että kun ei tiedä tarkkaa aikaa niin voi olla myös seuraava. Ainoalla vesiauringolla  oli taas  , just päinvastoin ku minulla. Muutenkin tietyt merkit tuntui näkyvän aika usein  ainoa  oli  ja muutenkin löytyi henkilökohtaisia planeettoja  kahdelta, ihan niinku mulla. Mun perheessä olen ainoa, jolla on vesikuu. Toki on sellaistakin paljon mitä haluaa säilyttää ja olen ylpeä, että  merkki tuntuu kulkeneen noin paljon suvussa. 

Just tuolla kirjailija aiheessa pohdin, että  3.huoneessa on yks kirjailijan sijainti. Ei ehkä unelma koulunpenkille, mutta antaa paljon mielikuvitusta. Itsekin olin lapsena tosi suorapuheinen ja aiheutin varmasti vanhemmilleni kiusallisia tilantanteita. Laitan sen kyllä jouskarin piikkiin.  Mä muistan olleeni koulusta tosi innoissani ja olen aina tykänny opiskella ja olenkin saanut opiskella paljon. Mielikuvitusystäviä oli minullakin pienenä. Aika monella lapsella on ja sitten ne yhtäkkiä vaan unohtuu. Mutta eihän niiden päälle nyt saa istua! 

[.ave.]

Tavallaan se tarina, mitä sun äiti susta kertoo, on sellainen tarina, jota sun äiti susta haluaa kertoa, vaikka sen helposti osittain sisäistää niin, että se olisi oikeasti tarina susta. Tai siihen voi tarttua, kun ei lapsuudesta ole oikein muuta helposti tartuttavaa tietoa mitä tarkastella. Sehän on ihan tutkittukin, että vanhempien käsitys lapsestaan hankalana muuttaa vuorovaikutusta hankalammaksi myös riippumatta siitä, mikä lapsen temperamentti alun perin on. Siinä tavallaan kuin omaksuu harteilleen sellaisen "minän", jonka vanhempi sinne harteille haluaa asettaa (nähdäkseen lapsessaan sen mitä tarvitsee omien tarpeidensa täyttämisen oikeuttamiseen), alkaa toteuttaa sitä, ja ehkä siitä tulee irrallinen osa identiteettiäkin, vaikka se ei kuitenkaan ole sitä mitä itse todella olisi. Sitten haahuilee pitkään käsittämättä miksi käyttäytyy niin kuin käyttäytyy, koska ei oikein koe olevansa oma itsensä, mutta omia tekoja ne kuitenkin on kaikki yhtäkaikki. Näin ainakin mulla, tai tällaisia tullut mietittyä.


Mä olin muutaman vuoden vanhempi kuin omat vanhempani saadessani lapseni, mutta kaipa se joka tapauksessa kasvattaa aina, vaikka vasta yli kolmekymppisenä saisi ensimmäisen lapsen. Koska sitä voisi ikinä olla tarpeeksi valmis?  


Tuo luonnontilaisen puutarhan stressitasoja laskeva vaikutus verrattuna viivotinpuistoon on muuten ihan tosijuttu, tutkittukin sitä on.

[elanor]

Mulla ois yksi kysymys syntymäkartasta.. Mistä tietää että joku huone on ''vahva''?
http://aijaa.com/rRz0mb << tossa kuva mun kartasta
Osaisiko joku viisaampi sanoa mitkä ovat ne minun vahvimmat huoneet, ja mitä se tarkoittaa?   Otan vastaan myös mielelläni rehellisiä mielipiteitä kartastani, jos jotain mielenkiintoista (tai vähemmän mielenkiintoista) löytyy.  Olen jo etukäteen kiitollinen  

Olen vasta aloittanut astroilija, joten olen vielä pihalla monestakin perusasiasta, mutta olen jo päässyt hyvin alkuun näissä kartoissa.  

[Kuuhilda]

 Sinikiviuhki,joo, määkin koen että  on ihan mun juttu.

Ohan tuossa jo muutama aika isokin samanlainen indikaattori mulla ja sun poijjaalla. Samanlaistahan se ei tarkoita, mutta kuitenkin.

Merye,. kun luin kirjoitustasi, niin juuri ennenkö tuumasit, että hommassa on vähän samaa, kuin jos  ja  olisivat  , mietin, että hyvin samaistun tuohon kertomaasi..siis tuo androgyyniys, naisellisuus, miehekkyys, naiselliset miehet, juu.

[Elwyn]

Asiahan on niin, että haaveista kannattaa tehdä totta Kaikelle on aikansa ja mahdollisuutensa! (Eipä vissiin huomaa, että  nousee mun kartalla )

Tykkäsin lapsena&nuorena kirjoittaa runoja ja tarinoita, äikän tunneilla aineen kirjoitus oli tietysti parasta Joitakin tuotoksiani julkaistiin kokoelmissa ja sain palkintoja parista kirjoituskilpailusta. Mulla oli yhdessä vaiheessa aikomuksena julkaista sarjakuviani, mutta jäi silloin tekemättä. Olen kirjoittanut myös kulttuurijutuista lehteen (taidenäyttelyistä lähinnä). Nyt ei ole tullut tehtyä paljon mitään, mutta olen kausi-ihminen joten eiköhän sekin aika taas koita.

Tekis mieli alkaa opiskella mm. uudestaan soittamista ja mennä kuvataidekursseille, olin lapsena kuvataidekoulussa. Aloitin luovan kirjoittamisen opiskelut Oriveden opistossa joskus 2000-luvun alussa, mutta elämä oli aika hazardia siihen aikaan joten ei menny ihan putkeen.

[Tiigris]

Tässä mun kartta. Eikä mua ainakaan yhtään kiinnosta, mitä muut musta kartan perusteella ajattelee täällä.  Tai noin muutenkaan...
Oivalluksia ja ahaa-elämyksiä olisi kiva saada, vaikka tulevaisuuden urasuunnitelmia varten. Tällä hetkellä "rivimiehenä" hoitotyössä. Ei saa käyttää luovuutta ja toimitaan hyvin tiukasti protokollan mukaan koko ajan... Lisäksi en koe tällä hetkellä jotenkin "istuvani" työyhteisöön joka on kovin kilpailuhenkinen ja sellaista lapsellista selkään puukotusta ja juoruilua jatkuvasti.