Mä olen nähnyt niin mahtavan viihdyttäviä unia parina viimeisenä yönä, että annan mahdollisuuden
ruotia elämääni, psyykettäni ja sielun tilaani jälleen oikein urakalla.
Edellisyö,uni 1;
Mieletön seksiuni, herään orgasmiin, vaikka käteni ovat tyynyn alla.
Uni 2;
Asuin keltaisessa isossa kauniissa vanhassa puisessa kartanossa ja oikeasta elämästä poiketen,
minulla on 3 siskoa ja 2 veljeä, joista yksi veli ja siskot ovat suurinpiirtein saman ikäisiä kanssani
ja yksi veli hiukan nuorempi. Asumme kaikki samassa talossa vanhempiemme ja isovanhempiemme kanssa.
Elämä on tasaista ja onnellista, kunnes maahan, jossa asumme, syttyy sotatila.
Meille tulee sotilaita taloon ja käskee meidän pakata laukut ja lähteä ja jättää kaikki muu taakse.
Epäusko ja hienoinen paniikki valtaa koko perheen ja pakkaamme laukkujamme kiireessä.
Siskojemme kanssa piilottelimme sotilailta seksikkäitä mallikuviamme, koska epäilimme
joutuvamme häirinnän kohteeksi muutoin.
Pakkaamisemme jälkeen siirryme armeijan kuorma-auton lavalle ja isoisälläni on vaikeuksia
päästä kiipeämän sinne. Sotilaat heittävät hänen laukkunsa lavalle ja kampeavat laihan
silmälasipäisen isoisän lavalle.
Katselen lavalta kauniin talomme keväisiä kukkapenkkejä,
joissa Krookukset ovat kukkimassa.
Kuorma-auto lähtee liikkeelle ja emme näe peittävältä kuomulta,
minne olemme menossa.
Perille saavuttuamme, meidät käsketään jättää matkalaukut kuorma-autoon ja astumaan
ulos. Tunnen keväisen tuoreen ruohon tuoksun nenässäni ja kuulen pikkulintujen liverryksen.
Olemme jonkin punaisen puisen rakennuksen takana puutarhassa, jossa Sireenit ovat
kukkimassa. Puutarhaan on kaivettu iso monttu, jonka reunalle juoken nuoremman veljeni kanssa
ja hyppäämme sinne.
Puutarhassa on monia vieraita ihmisiä, joten ilmeisesti kukaan ei huomannut minun
ja pienen veljeni menemistä monttuun.
Reunat ovat hiekkaiset ja valumme sen ansiosta alemmaksi
ja painamme päämme hiekkaista vallia vasten.
Tunnen hiekan tuoksun sekoittuneena keväisiin ruohon
ja Sireenin tuoksuihin.
Samassa alkaa 3-4 konekiväärin laukauset ja monttuun tippuu kuolleina ihmisiä,
ensimmäisten joukossa isovanhempamme ja sitten vanhempamme ja 3 siskoa ja yksi veli
ja muita ihmisiä. Niitä kaatuu ositain päällemme.
Tunnen ammusten ja tuoreen veren hajun
ja kuoleman hajun sekoittuvan keväisiin tuoksuihin.
Konekivääritulitus lakkaa ja näyttelemme veljeni kanssa kuolleita ja pysymme
liikkumattomana niin kauan kuin sotilaita on lähettyvillä.
Sotilaiden lähdettyä kapuamme montusta pois veljeni kanssa
ja löydämme itsellemme sotilasvaatteet päälle ja pääsemme pienemmän
sotilas kuorma-auton kyydissä jonnekin, jossa sota on täydessä käynnissä.
Tiedämme olevamme vihollispuolella, mutta olemme hiljaa asiasta
ja suunnitelmastamme. Meitä avustaa joku henkilö vihollispuolelta,
mutta hänkin vain tiedostaa, mutta ei sano mitään ääneen.
Perille saavuttuamme välietapille, ympärillä on paljon Kuusi -ja Mäntymetsää silmän kantamattomiin,
mutta tiedämme, että meidän täytyy päästä se toiselle puolelle ja olisimme
omassa maassa omien puolella, koska maiden rajat ovat siirtyneet sodan vuoksi
ja nyt olemme vihollispuolella. Sodan äänet kuuluvat kaukaa ja läheltä.
Lähdemme kävelemään veljeni kanssa hiekkatietä eteenpäin katsellen
sotakalustolle raivattua metsää, sotilaita touhuissaan, sotakalustoa, hiukan kauempana siintävää
havumetsää, josta kuuluu sodan melsettä.
Ilmassa tuoksuu paitsi metalli ja ruuti, niin metsä.
Saamme kulkea rauhassa keskellä vihollisjoukkoa kohti kotimaatamme.. herään.
Viime yö, uni 1;
Olen miespuolisen ystävän kanssa (vaalea hiuksinen tyyppi, jota en oikeassa elämässä tunne,
mutta joka seikkailee eri unissani hyvin paljon ja kulkee aina edelläni leppoisasti hymyillen,
vaikka astelisimme mätänevien ruumiiden keskellä!)
keväisessä rehevässä puistossa kahden akustisen kitaran kanssa.
Ystäväni opettaa minua soittamaan.
Opin muutaman soinnun, jolla voin säestää ystävääni hänen soittaessaan taitavia melodioita.
Saamme yleisöä, joka laulaa musiikin tahdissa.
Ystäväni kanssa lähdemme kävelemään kadulle ja pysähdyn bussipysäkille, jossa on vanha
harmaantunut silmälasipäinen musta mies, jolla on 50-luvun hattu päässä ja harmaan
ja vaalena vihreä ruudullinen villakangaspuku päällä, haalistunut punainen paitapusero
ja vihertävä kravatti kaulassaan.
Istun hänen viereensä ja alan soittamaan kitarallani niitä muutamaa sointua jonka juuri opin
ja mies alkaa laulamaan jollain afrikkalaisella murteella iloisesti. Paikalle saapuu
kaksi mustaa lihavaa afrikkalaisnaista punaisessa ja keltaisessa hameessa ja huivit päässään
ja alkavat taputtaa käsiään ja laulamaan mukana. Tulen oikein onnelliseksi ja iloiseksi siitä.
Jään vielä juttelemaan heidän kanssaan.
Ystäväni haluaa jatkaa matkaa ja ottaa kitarani ja kantaa kahta kitaraa molemmilla olkapäillään
ja luottaa, että seuraan häntä ja lähtee astelemaan tietä eteenpäin,
joka on muuttumassa nousevaksi ylämäeksi, joka vie meitä hyvin korkealle
vuoristoiseen maisemaan.
Kuljen ystäväni perässä kauniissa kukkulaisessa maisemassa tasaisella tiellä,
joka nousee koko ajan vain korkeammalle ja jonka vasemmalla puolella
kulkee tyypillinen vuoristoinen äkkijyrkkä, jonka laaksossa on kylä
ja jonka noin muutaman sadan metrin huiman korkeat sähköpylväät ylettyvät
vasemmalla puolellamme tasollemme, joiden huiput ovat vain 4-5 m päämme yläpuolella.
Ystäväni kääntyy katsomaan minua terävillä sinisillä silmillään ja sanoo hymyillen,
kuinka olen kuin uskollinen susi ja katson itseäni ja kehollinen ulkomuotoni
vaihtuu valtavaksi sudeksi. Pysähdymme seuraavan sähköpylvään kohdalle
ja näemme, kuinka siihen kiipeää valkoinen, harmaaksi likaantunut karhu
ja huolestun, että se saa sähköiskun pylväissä olevista voimalinjoista
ja toivon kovasti, ettei se kiipeä niihin.
Kuitenkin se kiipeää ja osuu voimalinjoihin saa sähköiskun ja tippuu laaksoon
muutaan sadan metrin verran.
Herään viiltävään tunteeseen vatsassani ja jaloissani karhun puolesta,
käännän kylkeä ja nukahdan uudestaan.
Uni 2;
(sama) Ystäväni on tuonut minut kirjastoon, joka on kuin koulu, jossa olen ollut opiskelemassa kieliä
kuuntelupisteessä, joka on kuin toimistolooshi headsetteineen.
Järjestelen pöytäni lähteäkseni. Otan joitain kirjoja mukaani, osan asetan oikealle puolelle
looshin pöytää ja asettelen kynät telineisiinsä.
Kirjaston sivuun työnnettävän lasioven vedän kiinni ja ota sen kynnyksestä metalli uraa,
jonka taittelen itselleni luistinkengiksi, joita voi käyttää rullaluistimien tapaan ilman pyöriä
asfaltilla. Tarkoituksenani on lähteä mummolaani kesäpäivänä luistellen ja kokeilla,
miten tuo materiaali toimii luistimena.
Vedän polvi ja rannesuojat käsiini, laitan repun selkääni ja asettelen metallinpalat
jalkoihini ja lähden liikenteeseen.
Ystäväni lähtee kävellen eri suuntaan ja sanoon odottavansa minua noin puolessa
välissä matkaa ja jos myöhästyn aikataulusta, niin hän odottaa minua sitten mummolassa
viimeistään.
Lähden matkaan. Totean luistimien olevan erinomaiset, mutta ei niin nopeat
kuin rullaluistimet ja siten myös turvallisemmat aloittelijalle.
Näen tuttua kesäistä järvimaisemaa ja peltoja ja metsikköjä matkalla mummolaan
ja nautin luistelusta ja tapaan muita rullaluistelijoita, jotka ihmettelevät uutta materiaalia
jaloissani, jolla voi luistella.
Pysähdyn matkalla huutokauppaan, jossa lepään, juon kahvia, ostan turkiksen
ja annan ihmisten ihmetellä luistimiani.
Sieltä lähtiessäni tunnen olevani hiukan eksyksissä, koska en muista tarkasti,
mikä edessäni olevista kolmesta tiestä vie mummolaan.
Tiedän olevani jo myöhässä ja ystäväni on jo mummolassa odottamassa.
Katselen sinänsä tuttuja kauniita maisemia yrittäen muistella oikeaa tietä mummolaan
ja päätän kysyä tietä sinne kahdelta miesrullaluistelijalta,
jotka sanoo, että ei ole oiekastaan väliä, minkä tien valitsen, koska jokainen niistä vie ainakin
hyvin lähelle mummolaani, joten en voi erehtyä paljoa, vaikka hiukan vikaan menisinkin.
Maisemat kuitenkin ovat mahtavat kaikilla teillä ja korjaava matka ei tulisi olemaan kovin pitkä.
Katson luistimiani, jotka ovat kitkasta muotoutuneet virtaviivaisiksi ja päätään
ottaa niistä irti kaiken minkä saan. Valitsen hiukan ylempänä olevan tien,
joka on pelkkää alamäkeä ja saan kokeilua luistimieni vauhdin.
Lisään oikeaan käteeni myöskin metallipalaluistimen, joten minun ei
tarvitse kaarteissa turhaa jarrutella, vaan ottaa kättä apuna käyttäen
kaarteet täysillä niin, että niissä voi nojautua sivuttain oikean käden varaan.
Lähden matkaan ja saan ihan uskomattoman vauhdin aikaiseksi.
Herään...
