seuraava »

[Artemis]

Katsoin todella järkyttävän dokkarin natsien murhista ja voin vain kuvitella mitä jälkiä sieluille sellaisesta jää. Dokkari käsitteli lähinnä Baltiassa tapettuja juutalaisia ja se oli kamalaa katsottavaa.
Tuhansia ihmisiä jonoon kuopan laidalle ja ammuntaa, vauvat heitettiin rotkoon elävinä, elävältä keittämistä, kaasuttamista, raiskauksia..

Miten sielu tuollaisesta selviää, voi vaan kuvitella sitä tuskaa 

[24.01]

Kysymysmerkki ihmettelee: Näin peilissä viiltoja vasemmassa poskessa ja tumman pisteen vasemman kulmakarvan yläpuolella. Migreenin jälkioireita vai jotain muuta? Muutenkaan en tunnistanut kasvojani. Entisestä elämästä?, vai mitäkö? Jos ei vastaavanlaista kokemusta köydy tai muuta , pistän migreenin piikkiin
T:Tumpelo

[Rakkauden enkeli]

Itse mietin aina, että kyllä eläinten sielut täytyy olla todella rakastavaisia ihmisiä kohtaan, koska sallivat ihmisten kielteiset hommat itseään kohtaan, kun jotkin ihmiset luulevat olevansa parempia, ylempiä ja jotenkin "jumalallisia".
Sillä kaikki me olemme meidän "viisaudesta" ja "tietoisuudesta" huolimatta aika pieni osa kaikkeutta, vaikka toki tärkeä osa.
Eläinkunta ja luonto on kyllä tosiaankin meitä ihmisiä paljon pidemmällä, tuossa rakkaudessa nimittäin.
(ja varmaan paljon muissakin asioissa )

Tämä on niin totta, olen täysin samaa mieltä. Eläimet ovat varsinaisia mestareita. 

[SanctAstra]

Lukemani perusteella hyvin kivuliaasta tai väkivaltaisesta kuolemasta voi jäädä seuraavaan elämään jälkiä tai pelkotiloja.

Minä pelkään ihan kauheasti virtaavien vesien yli meneviä siltoja, joita on ylitettävä. Saan kylmiä kauhun väreitä iholleni ja olotila on hyvin pakokauhuinen. "Äkkiä yli" on ajatus, joka pyörii sillä hetkellä päässä. Tämän vuoksi en pidä Tampereesta, kun joki kulkee keskellä kaupunkia, enkä myöskään mieluusti ylitä Kymijokea Heinolassa tai Kouvolassa. Pelko sinänsä on aika turha, koska olen suorittanut peruskoulussa uinnissa uimamaisterin merkit. 
Pelko on kuitenkin ollut ihan lapsesta asti. Olen jo lapsena pelännyt, että auto suistuu sillalta jokeen, enkä pääse autosta ulos ja kuolen hukkumalla.

Minut on jossakin edellisistä elämistäni työnnetty sillalta virtaavaan jokeen ja olen hukkunut. Tämä on tapahtunut Irlannissa.

[Rakkauden enkeli]

Lukemani perusteella hyvin kivuliaasta tai väkivaltaisesta kuolemasta voi jäädä seuraavaan elämään jälkiä tai pelkotiloja.

Minä pelkään ihan kauheasti virtaavien vesien yli meneviä siltoja, joita on ylitettävä. Saan kylmiä kauhun väreitä iholleni ja olotila on hyvin pakokauhuinen. "Äkkiä yli" on ajatus, joka pyörii sillä hetkellä päässä. Tämän vuoksi en pidä Tampereesta, kun joki kulkee keskellä kaupunkia, enkä myöskään mieluusti ylitä Kymijokea Heinolassa tai Kouvolassa. Pelko sinänsä on aika turha, koska olen suorittanut peruskoulussa uinnissa uimamaisterin merkit. 
Pelko on kuitenkin ollut ihan lapsesta asti. Olen jo lapsena pelännyt, että auto suistuu sillalta jokeen, enkä pääse autosta ulos ja kuolen hukkumalla.

Minut on jossakin edellisistä elämistäni työnnetty sillalta virtaavaan jokeen ja olen hukkunut. Tämä on tapahtunut Irlannissa.

Totta, että menneistä elämistä voi jäädä joitain muistijälkiä ja pelkotiloja...

Itsellä on aina ollut inho, ei niinkään pelko kaikenlaista sotilaallista marssimusiikkia ja paraateja kohtaan. Tämän lisäksi inhoan ja pienenä olen jopa pelännyt kaikkea pauketta, räjähdysääniä yms. Pienenä pelkäsin suunnattomasti esimerkiksi ilotulituksia ja ukonilmalla menin kuulema maton alle piiloon.  Nykyään rakastan ukonilmaa ja Ilotulitukset ovat kauniita, mutta inhoan edelleenkin niiden ääntä ja ajatuksena että rahaa paukutellaan ilmaan tuntuu väärältä, kun sillä rahalla voisi vaikka ruokkia nälkäänäkeviä. Olen kuitenkin voittanut pelkoni/traumani noihin liittyen. 

Toinen käsittämätön viha/rakkaussuhde liittyy säkkipilleihin ja niiden ääneen... Toisaalta minulle tulee sellainen kaihomieli, ikävä hyvällä tavalla kun kuulen niitä, mutta sitten toisaalta tulee myös sellainen inhon väristys iholle ja sellainen pelottava tai puistattava olo. 

Minulla on eräitä muistikuvia ja käsityksiä näistä kaikista asioista, menneistä elämistä ja mistä voivat johtua, mutta on vielä jotain selvittämätöntäkin...

[Hiisitär]

Lukemani perusteella hyvin kivuliaasta tai väkivaltaisesta kuolemasta voi jäädä seuraavaan elämään jälkiä tai pelkotiloja.

Minä pelkään ihan kauheasti virtaavien vesien yli meneviä siltoja, joita on ylitettävä. Saan kylmiä kauhun väreitä iholleni ja olotila on hyvin pakokauhuinen. "Äkkiä yli" on ajatus, joka pyörii sillä hetkellä päässä. Tämän vuoksi en pidä Tampereesta, kun joki kulkee keskellä kaupunkia, enkä myöskään mieluusti ylitä Kymijokea Heinolassa tai Kouvolassa. Pelko sinänsä on aika turha, koska olen suorittanut peruskoulussa uinnissa uimamaisterin merkit. 
Pelko on kuitenkin ollut ihan lapsesta asti. Olen jo lapsena pelännyt, että auto suistuu sillalta jokeen, enkä pääse autosta ulos ja kuolen hukkumalla.

Minut on jossakin edellisistä elämistäni työnnetty sillalta virtaavaan jokeen ja olen hukkunut. Tämä on tapahtunut Irlannissa.

Totta, että menneistä elämistä voi jäädä joitain muistijälkiä ja pelkotiloja...

Itsellä on aina ollut inho, ei niinkään pelko kaikenlaista sotilaallista marssimusiikkia ja paraateja kohtaan. Tämän lisäksi inhoan ja pienenä olen jopa pelännyt kaikkea pauketta, räjähdysääniä yms. Pienenä pelkäsin suunnattomasti esimerkiksi ilotulituksia ja ukonilmalla menin kuulema maton alle piiloon.  Nykyään rakastan ukonilmaa ja Ilotulitukset ovat kauniita, mutta inhoan edelleenkin niiden ääntä ja ajatuksena että rahaa paukutellaan ilmaan tuntuu väärältä, kun sillä rahalla voisi vaikka ruokkia nälkäänäkeviä. Olen kuitenkin voittanut pelkoni/traumani noihin liittyen. 

Toinen käsittämätön viha/rakkaussuhde liittyy säkkipilleihin ja niiden ääneen... Toisaalta minulle tulee sellainen kaihomieli, ikävä hyvällä tavalla kun kuulen niitä, mutta sitten toisaalta tulee myös sellainen inhon väristys iholle ja sellainen pelottava tai puistattava olo. 

Minulla on eräitä muistikuvia ja käsityksiä näistä kaikista asioista, menneistä elämistä ja mistä voivat johtua, mutta on vielä jotain selvittämätöntäkin...

Jees, komppaan molempia! Minulla on  viha-rakkaussuhde saksan kieleen - toisaalta se on kieli muiden joukossa ja pidän sen väristä (näen kielet väreinä ja muotoina), mutta samaan aikaan inhoan sitä. Olen jopa opiskellut vähän saksaa yläasteella inhostani huolimatta. Minulle tämä tulee menneestä elämästä, jossa minut naitettiin Saksaan ja jouduin opettelemaan kyseisen kielen, joka oli hyvin haasteellista. Samalla se oli kuitenkin tuon elämäni aviomieheni ja lasteni kieli, eli siihen liittyy myös rakkaita muistoja.

Lisäksi olen aina pelännyt tai suhtautunut varauksella poliiseihin, vartijoihin ja sotilaisiin - siis miehiin, joilla on jonkinlainen yhteiskunnallinen oikeus tehdä sen muille jäsenille melkein mitä haluaa tai rangaista heitä, jos hän näkee sen soveliaaksi. Minulla on koko ajan olo, että teen jotain heitä ärsyttävää jos läsnä on vaikka vartija ja joudun siitä vaikeuksiin, enkä pysty puolustautumaan. En niinkään ole huolissani esimerkiksi vanhoista poliisimestareista tai upseereista, mutta ne rivityypit ovat pahimpia. Tiedän, että minut on ainakin kerran ammuttu kuoliaaksi rivisotilaiden toimesta, joita on saanut piileksiä ihan olan takaa. Luulen, että tähän epävarmuuteen liittyy muukin muisto, mutta en ehkä halua muistaa sitä.

Raiskauskohtauksia en kestä katsoa, enkä kuulla, on jäänyt niin pahat mielentraumat siitä. Ihan mitä tahansa muuta, vaikka suolenpätkiä päin näköä ja muuta, mutta ei raiskauksia.

Lisäksi olen lapsesta lähtien kammonnut hysteerisen fobian lailla hammaslääkäreitä, lääkäreitä ja sairaaloita. Minulla on olo, ettei siellä kukaan tosissaan yritä auttaa, kunhan vain kidutetaan sinua omaksi iloksi. Eikä kaaliini ole koskaan mahtunut se, että jotta sinut voitaisiin parantaa sinulle pitää aiheuttaa sitä olemassaolevaa kipua vielä pahempaa kipua, jotta olet lopulta kunnossa...

[metsävalo]

Itse näin aikoinaan unen jossa olin joskus jossain sodassa ja olin juoksuhaudassa ja viholliset tuli ryntäämällä läpi ja minua ammuttiin selkään ja tavallaan kuin tunsin unessa miltä se tuntui kuin tuuperruin maahan mahalleen.. Jostain kumman syystä selässä kohta johon luoti tuli on muista kooltaan poikkeava luomi. Jonkun entisien elämän muistoja? 

[Hiisitär]

Kuulostaapi erittäin vahvasti sille!

[Eileithyia]

Lukemani perusteella hyvin kivuliaasta tai väkivaltaisesta kuolemasta voi jäädä seuraavaan elämään jälkiä tai pelkotiloja.

Minä pelkään ihan kauheasti virtaavien vesien yli meneviä siltoja, joita on ylitettävä. Saan kylmiä kauhun väreitä iholleni ja olotila on hyvin pakokauhuinen. "Äkkiä yli" on ajatus, joka pyörii sillä hetkellä päässä. Tämän vuoksi en pidä Tampereesta, kun joki kulkee keskellä kaupunkia, enkä myöskään mieluusti ylitä Kymijokea Heinolassa tai Kouvolassa. Pelko sinänsä on aika turha, koska olen suorittanut peruskoulussa uinnissa uimamaisterin merkit. 
Pelko on kuitenkin ollut ihan lapsesta asti. Olen jo lapsena pelännyt, että auto suistuu sillalta jokeen, enkä pääse autosta ulos ja kuolen hukkumalla.

Minut on jossakin edellisistä elämistäni työnnetty sillalta virtaavaan jokeen ja olen hukkunut. Tämä on tapahtunut Irlannissa.

Totta, että menneistä elämistä voi jäädä joitain muistijälkiä ja pelkotiloja...

Itsellä on aina ollut inho, ei niinkään pelko kaikenlaista sotilaallista marssimusiikkia ja paraateja kohtaan. Tämän lisäksi inhoan ja pienenä olen jopa pelännyt kaikkea pauketta, räjähdysääniä yms. Pienenä pelkäsin suunnattomasti esimerkiksi ilotulituksia ja ukonilmalla menin kuulema maton alle piiloon.  Nykyään rakastan ukonilmaa ja Ilotulitukset ovat kauniita, mutta inhoan edelleenkin niiden ääntä ja ajatuksena että rahaa paukutellaan ilmaan tuntuu väärältä, kun sillä rahalla voisi vaikka ruokkia nälkäänäkeviä. Olen kuitenkin voittanut pelkoni/traumani noihin liittyen. 

Toinen käsittämätön viha/rakkaussuhde liittyy säkkipilleihin ja niiden ääneen... Toisaalta minulle tulee sellainen kaihomieli, ikävä hyvällä tavalla kun kuulen niitä, mutta sitten toisaalta tulee myös sellainen inhon väristys iholle ja sellainen pelottava tai puistattava olo. 

Minulla on eräitä muistikuvia ja käsityksiä näistä kaikista asioista, menneistä elämistä ja mistä voivat johtua, mutta on vielä jotain selvittämätöntäkin...

Mulla on vähän sama juttu  vanhan kiinan/aasian kanssa kuin sulla säkkipillien. Välillä nousee esiin semmoinen viehtymys,  kaihonkaltainen mutta sitten jostain painaa päälle samanaikaisesti ahdistus ja ällötys. Jännää.

.. Ja lapsena pelkäsin aina nukkumaan mennessäni että herään yöllä ja koko talo on tulessa. Jos jostakin kuulin, esimerkiksi uutisissa, mainittavan tulipalosta, tuhopoltoista tai mistään sellaisesta menin valkoiseksi (siltä se ainakin tuntuu), ja kädet alkoivat täristä. Hyytävä kauhu iski.

Muitsan kun meillä oli parhaan ystäväni kanssa lapsena tapana kirjoitella tarinoita toisistamme ja toisillemme. Kerran kaverini sitten erään lasten jännäri-kirjasarjan (Goose pumps, olette ehkä kuulleet tai nähneet) innoittamana päätti että hänpä aikoo kirjoittaa tarinan jonka päähenkilön elävänä mallina tietysti olisin minä ja juoni menisi kutakuinkin niin, että tämä lapsi on joskus kuollut tulipalossa äitinsä kanssa ja nyt asuu edelleen vanhassa kotitalossaan aaveena muttei tiedä sitä (juoni oli lähestulkoon samanlainen kuin kirjassa jonka hän oli juuri lukenut ja jossa tyttö on kuollut tulipalossa perheensä kanssa muttei tajua olevansa kuollut). Voitte kuvitella reaktioni.

.. Minussa on myös hieman feministin vikaa, myönnettäköön. Olen ihan lapsesta saakka ollut sellainen girl power tyttö. Muistan kun kerran penskana päiväkirjaani kirjoitin: "Rakas päiväkirja, tänään todistin sen että naiset todellakin ovat parempia kuin miehet". En tarkkaan muista mitä olin tehnyt, mutta se liittyi johonkin suoritukseen vissiin, johonkin jossa minä ilmeisesti voitin ja päättelin että tottakai voitin koska olen tyttö ja siis syntyjäni parempi kaikessa. 

[Eleenamor]

Pojalla on jäljet molemmissa ranteissa. Punaiset läikät keskellä rannetta. Olleet syntymästä saakka ja näkyvät vieläkin vaikka vaalentuneet hieman. Itsellä ei mitään syntymämerkkejä, arpia muutama siunaantunut iän myötä, mutta ei mitään dramaattisia.

[tari73]

Minä olen useasti nähnyt unta naisista ja miehistä joilla sellaiset kunnon vanhanajan vaatetus ja hatut,ja samassa unessa sellaisia isoja kunnon ylhäitä purjeveneitä.
Ja vedenpaisumus, monesti on unessani vedenpaisumus joka peittää alleen kaiken.
Minulla on jalassa ns syntymämerkki aika iso.Ja veden kanssa no on sellainen suhde että minä rakastan vettä,ja en tahtois vedestä tulla pois kun sinne pääsen.Mutta samalla kunnioitan sitä paljon.Olisikohan noi unet jotenkin minun entisestä elämästä.Miten saa selville onko elänyt joskus aiemmin,kiinnostaa kovin.

[SanctAstra]

Minulla on myös iso syntymämerkki vasemmassa olkavarressa (ruskea 1,5cm läpimitaltaan oleva karvaa kasvava luomi) ja näitä vaaleanpunaisia ns. veriluomia siellä täällä. Pojallani on myös näitä vaaleanpunaisia luomia paljon, esim. oikeassa reidessä ja joudun joka neuvolakerralla selittämään mitä ne ovat. Pojallani on myös pieni ruskea luomi oikean lapaluun kupeessa. Tyttärellä on oikeassa hartiassa hyvin hailea café-au-lait-luomi ja pieni ruskea luomi samalla puolella kaulalla.

Syntymämerkkini on kovin rakas minulle, enkä ole antanut poistattaa sitä, vaikka siitä on minulle huomauteltu lääkärien taholta useastikin. Samoin kuin minulla on symmetrisesti kainaloissa koholuomet ja niitä on oltu kovasti poistelemassa. Oikean isovarpaan päällä on sitten pigmenttitihentymä, joka ruskettuu aina muuta ihoa enemmän.
En tiedä mistä johtuu, mutta tunnen vasemman puolen minusta olevan se ns. tärkeämpi puoli. Vasempaan nilkkaan tuntui hyvältä laitattaa tatuointi. Vasempaan nenänpieleen tuntui hyvältä laittaa lävistys (nykyään ei ole, mutta haaveilen uudelleen ottamisesta). Jopa vasen silmäni on mielestäni kauniimpi ja helpompi meikata. Hammaskorunikin on vasemmalla puolella yläkulmahampaassa.

Olen kuitenkin oikeakätinen, mutta vasen jalkainen. Taivun jopa vasemman jalan päälle paremmin venytellessä. Hassua. 

Olenko siis edellisessä elämässä ollut halvaantunut oikealta puoleltani, kun vasen on näin korostunut. Ovatko luomet luodin reikiä vai mitä? Olisi paljon kysyttävää, joihin tuskin saa vastauksia. 

[Hiisitär]

Vasen puoli on minullekin rakkaampi ja naisena olen kokenut sen johtuvan siitä, että vasen on feminiininen puoli Sen koristeleminen tuntuu siis loogiselta ja hyvältä, eteenkin, kun oppiläksynäni on oppia ilmaisemaan feminiinisyyttä ja nauttimaan naisena olemisesta.

[mouru]

Mulla oli vielä pari vuotta sitten isohko, tosi tumma luomi tuossa solisluiden alapuolella keskellä, mutta kävin poistattamassa sen kun esim. kaulakorut ja jotkut vaatteet hankasivat :q

Lisäksi kaulasta, korvan alapuolella 'leukaperän kulman' takana on melko iso luomi myös, sekä oikean poskipään tuossa sivussa.

Oikealta harteeltani löytyy myöskin melko iso, hieman punertava luomi joka täytyy varmaan myös joskus vielä poistattaa koska kaikenmaailman olkaimet hankaa siihen toisinaan...

Eikä siinä vielä suinkaan kaikki, sillä myös vasemmasta käsivarresta, käden sisäsyrjällä hauiksin etu-sisäpuolella on myös sen kokoinen luomi että erottuu pikkuluomista selkeästi. + Selässäni on kaksi luomea jotenkin hassusti parin sentin päästä toisistaan

Että kyllähän näitä luomia piisaa ;q Arpia ei tosin löydy kuin vasemmasta poskestani, en tiedä mistä ja milloin se on siihen ilmestynyt, varmaan joskus pienenä oon jotaa riehunu :-----D

Ite pitäisin ehkä 'tärkeimpänä' tuota solisluiden alapuolella ollutta luomea. Se oli ollut mulla siinä ihan pienestä pitäen ja osuu silmiin aina kun kattoo jotaa vanhoja valokuvia :-------D

Ehkä mua on joskus entisessä elämässä ammuttu siihen? Varsinkin pienenä pelkäsin kauheasti pamahduksia, uutenavuonna kun ammuttiin perheen kanssa raketteja niin säikyin ihan sairaasti vaikka tumput olivatkin korvien suojana...

Kauhea romaani äityi (onko edes sana?) tästä, mutta tuli vielä mieleen että kerran kun joku koppakuoriainen yms törmäsi tuohon dekoltee-alueelle mopolla ajaessani, niin tuli heti sellainen tunne että kuin olisi ammuttu, säikähin ihan Oikeastaan tuli ihan sellainen tunne että aloin odottamaan että milloin pimenee...

[Eleenamor]

Nyt mun pitää kysyä ihan rehellisesti että uskotteko todella että tavallisilla luomilla on merkitystä noin isomminkin? Minä olen aina ajatellut että syntymämerkit voisivat olla jotenkin merkityksellisiä, mutta että myös luomet. Jos mun kummalliset luomet ois kaikki merkkejä jostain edellisessä elämässä niin sitten mua on varmaan ammuttu haulikolla 

Onhan meillä hauskasti samanlaisia luomien "muodostelmia" äitini ja lapseni kanssa. Mutta toisaalta, meillä on kaikilla paljon luomia eli on aika todennäköistä että jotkut samoissa kohdissa ovatkin. Ja minulle ainakin on tullut uusia luomia kun olen esim. raapinut itikanpuremia. Enkä kyllä ole ajatellut että niillä olisi sen kummemmin merkitystä.