Kivaa. Mäkin repesin henkisesti (tai egoni repesi) kun tajusin saksieni tekemän tuhon. Vaikka mulla

ja

tyyliin on taipumusta lisätä vähän värikynää ilmaisuuni, niin nyt en liiotellut yhtään vaan tukkaa tosiaan lähti järjetön määrä ja pisimmät suikaleet mitä leikoin oli 10 senttisiä.
Nyt on lyhyehkö rikottu tukka. Tavallaan vapauttavaa. Mietin, et tää on nyt sit se äititukka.

On helppompaa kun ei tartte föönata niin kauaa. Muahan on siunattu runsaalla karvoituksella myös päänahassa (muualla se on siis kyllä kirous) ja vaikka tavallaan onkin ihanaa olla paksutukkainen, niin tuntuu ettei kampaajat uskalla ohentaa tukkaa koskaan tarpeeks reippaasti.
No joo, hiukset, ne on pelkkää karvaa. Ne kasvaa koko ajan ja mitä väliä. Kun ei nyt vaan mikään harakka tuu vahingossa pesimään mun päähän, niin asia on fine.
Mäkin toivon selkeyttä elämään tai vähän rauhallisempaa tahtia. Työkuvioihin joku muutos ois enemmän kuin tervetullut. En tiedä pystyisinkö tekemään ma-pe töitä 8-16 vai tappaisko se mut tasaisuudellaan. Toisaalta sitten en ois näin väsynyt rytminmuutoksista. Mut se mistä mä nyt nautin, on arkivapaat, lisät palkassa ja se et iltavuoroon mennessä mulla on koko aamupäivä omaa aikaa, samoin ennen yövuoroja voin olla koko päivän perheen kanssa. Oikeastaan eniten inhoan aamuvuoroihin menemistä, kun tarvii nousta vähä viiden jälkeen. En oo yhtään aamu-ihminen. En siis oo mitenkään kiukkuinen aamulla, mutta pää on sumussa.