Thulku Thordup, tiibetiläinen munkki maanpaossa, kirjoittaa vanhan Upaniz Adeissan tekstiä näin: " Kun ajattelee 'tämä on minä' ja 'tämä on minun' tulee sidotuksi itseensä kuin lintu, joka jää ansaan.
Tuo on sitä omistavuuteen kiintynyttä minuutta ja katoavaisuuteen tarttumista. Onkin hyvä välillä kysyä onko täällä yhtään mitään mikä olisi minun?
Toisaalta sitten minuutta voidaan heijastaa joka paikkaan.. Siitä tulee aika hassu olo kun samaistuu häivähdyksenomaisesti siihen, että ei olemassa mitään missä se yhtenäisen minuuden synnyttävä olento ei olisi..

Elämässä itsessään kun ei kuitenkaan ole mitään eroa minkään välillä... Mielemme voi sen jakaa, mutta ne ovat kuin vettä halkovia aaltoja..
Mitä muuten tuumaatte yhdentekevyydestä? Siinä kun voidaan toisaalta ajautua välinpitämättömyyteen tyyliin ihan sama mitä tapahtuu tai sitten antautussa virran vietäväksi voi se kuljettaa niille lähteille, jotka sammuttavat tämän syvän eksistentiaalisen janon...
Joskus taasen tuntuu siltä kuin haluaisi hukkua ja kadottaa itsensä jonnekkin kauas tämän elämän huntuharson taa...