Vehra
Satunnainen astroilija
Viestejä: 35
|
 |
« Vastaus #157 : 12.07.2009 23:37:35 » |
|
Hei! Olen ollut jonkun puolitoista vuotta nyt polttamatta, ja on ollut oikein helppoa ja mukavaa, haastavaa toki alussa! Kun poltin, poltin askin päivässä kahdeksan vuoden ajan.
Tavallaan olin lopettanut jo ennen kuin lopetin.
Kiinnitin huomiota ajatuksiini pitkään, tarkkailin niitä, en kritisoinut, en "yrittänyt lopettaa". Tutkin aina tarkkaan, jos mieleeni tuli väitös siitä, että haluan tupakkaa. Halusinko? Miltä se tuntuu, että haluaa? Haluanko tupakan vai rentoutua? Olisinko hermostunut, jos en olisi tupakoitsija? Tarvitsisinko edes taukoa nyt, jos en polttaisi? Nyt kun poltin palkinto tupakan, onko minulla palkittu olo? Nyt kun menin keräämään ajatukseni tupakalle, tuliko ne kerätyksi? Haluanko tupakkaa, vai haluanko oikeastaan väistää tuntemasta ahdistusta ja olla selvittämättä ahdistukseni ja pahan oloni syitä? Voisinko kohdata sen, mitä yritän väistää?
Ja kun olin penkonut ajatuksiani, minua alkoi jotenkin ahdistaa aina, kun mieleeni pulpahti jokin tupakka ajatus, ne alkoivat tuntua vierailta, ei omiltani, aivan kuin päässäni asuisi joku muu, jonka tekee mieli tupakkaa.
Ja sitten ykskaks ykspäivä en jaksanut enää kävellä kioskille ostamaan tupakkaa, enkä ole polttanut sen koommin.
Rahaa säästyi yli satanen kuussa, mutten pistänyt talteen tai mitään, mutta kaupoissa katselin hintoja uudella silmällä. Esimerkiksi juusto. Sallin itselleni ostaa mitä vain juustoa milloin vain. Eikä silti tulisi samanlaista rahankulua kuin tupakoinnista.
Se on varmaan lopettajien yleisin harhaluulo tai pelko, että tupakoinnin loputtua, on ikuisessa tupakan tai jonkin muun kaipuun tilassa, että jää ikuisesti paitsi, että ikuisesti joutuu kieltäytyä, vaikka mieli tekisi.
Vierotusoireita oli, mutta niihin suhtauduin samalla tavalla kuin itse tupakkaan, tutkailin niitä, mitä ne sanoivat. Ne esimerkiksi huusivat että EN KESTÄ! EN KESTÄ, SEKOAN! Sitten hetken aikaa pohdin, että sekoanko, mitä se muka tarkoittaisi etten kestä. Kuvittelin sellaisen tilanteen. Kaatuisin lattialle ja alkaisin itkeä ja raivota? Mitä sitten? Jos raivoo ja itkee hetken aikaa, mitä sitten? Kokeile. Ja sitten tarkkaile; selvisinkö siitä, loppuiko maailma kun itkin, tuhoutuiko kaikki, menetinkö työni, nolasinko itseni niin pahasti, että on rankaistava itseään askilla tupakkaa? Ja pikkuhiljaa vierotusoireetkin väistyivät. Ja tupakka pysyi poissa.
Tai sitten ajatukset huusivat jotain, että ÄLÄ MIETI TUPAKKAA, ÄLÄ MIETI, YRITÄ MIETTIÄ JOTAIN MUUTA. Höpsis. Anna mennä vaan, mieti tupakkaa kaiket päivät jos jaksat. Miksi et saisi miettiä? Ei kaikkien ajatuksien ole johdettava tekoihin. Eihän kaikki muutkaan ajatukset johda välittömiin tekoihin. Mieti tupakkaa, mitä kaikkea se sinussa herättää.
Tupakka ajatuksia tuli varmaan jonkun puolen vuoden ajan lopettamisesta, ehkä lyhyemmän, en muista ja vähitellen ne vaimenivat eivätkä jaksaneet yrittää taivuttaa minua. Enää tupakka ei käy mielessä kuin ihan satunnaisina sekunteina kerran muutamassa kuukaudessa, ja silloinkin yleensä vaan sellaisena suloisena haikeutena, vähän niinkuin muistelisi lapsuutta.
Voi niitä päiviä.
tsemppiä kaikille lopettajille! Tehkää lopettamisesta tutustumismatka omaan päänsisäiseen ajatusmaailmaan. Sieltä löytyy vaikka mitä kummallista, mielenkiintoista ja järjetöntä!
|
