Baah, minun murheeni ovat nyt kyllä pieniä verrattuna edellisiin, mutta annetaan vaan palaa joka tapauksessa.
Kävin tänään katsomassa edellisen jakson arvosanat ja jakson keskiarvoksi tuli 4, siis asteikolla 1-5 ja vaikka tiedän järjellä ajatellen, että se on hyvä, niin en voi mitään sille, että ahdistaa, kun tuntuu, että tekee jotain pahasti väärin kun ei ole sitä 5 keskiarvona. Kuulostaa lapselliselta, mutta täydellisyydentavoitteluni häiritsee tyytyväisyyttäni elämääni...ja se ärsyttää. Haluaisin oppia olemaan tyytyväinen niihin ihan kohtalaisiin suorituksiin, mutta kun tuntuu, että ei saa rauhaa, ennen kuin saa sen parhaan arvosanan tai osaa jonkun asian täydellisesti...Varmaan tuo
koittaa saada minua taas paranoidiseksi, kun heti kun näkee omat arvosanat niin tulee sellainen olo, että olenpa lusmu ja olenkohan ihan oikealla alalla kun ei loista kaikessa... Tiedän oikeasti, että ei sillä todistuksella niin paljon väliä ole työelämässä, ei sillä ole väliä onko se keskiarvo 4 vai 5, mutta en vain pääse eroon siitä ahdistavasta tunteesta, että olenpa minä huono. Osittain se tosin johtuu myös siitä, että tällä alalla on niin valtava kilpailu, että täytyy olla paras, ei se toiseksi paras...
Ärsyttää tällä hetkellä aivan suunnattomasti nämä omat luonteenpiirteet, mitä vastaan on niin pirun vaikea tapella. Järjellä on aina välillä vaikea tapella sitä tunnetta vastaan, että epäonnistuu.
Ja niin, tulipa vaan mieleen, että kun tämän tekstin itse luin, niin en ehkä enää ihmettele sitä
10. huoneessa, kun jostain lueskelin, että voi aiheuttaa sitä, että suhtautuu pakkomielteisesti uraan, pitäisi varmaan varoa tuotakin, mutta se on niin vaikeaa. Kun ahdistaa tämä opiskelukin, kun tuntuu, että on jo liian vanha kohta tekemään rahakkamaan bisneksen ja en oikein usko, että ainakaan tällä hetkellä voisin olla tyytyväinen elämääni jos en menestyisi urallani. Ehkä tässä on nyt itsetutkiskelun paikka...
Voi pyhä valitus...
