seuraava »

[SSMoonSS]

Tällä hetkellä seukkaan kaukosuhteena erääsee vesimies-henkilöö ja ite oon vaaka. Luin joskus horoskoopeista, että nämä kaksi tulevat toimeen ja viel ainakin näyttäisi siltä.  Ennen häntä olin kaksosen kanssa kaksi vuotta, mut sit tyyppi teki bänät, jonka jälkee luulin etten enää koskaa rakastu. Toisin kävi ku olen ny tuon vesimiehen kaa.

En kuitenkaa varmaa koskaa tuu tajuumaa miten mä ja vesimies tultii ekal live-näkemisellämme nii hyvin toimee, tosin oltiiha me puol vuotta netin kautta keskusteltu ja näin, mut onhan se ihan eri juttu nähä livenä ku jutella ruudun kautta

Ihana vesimieheni on saanut mut unohtamaan kaikki menneisyyden pelkoni, jota minulla oli, ja nyt elän suurin piirtein vapautuneena vielä on yksi asia hoitamatta ennen kuin lopullisesti voin sanoa olevani vapaa menneisyyden kahleista

Tämmöinen pitkä selostus taas 

[Pakolainen]

Muuta en oikeastaan tajua kuin sen kumppanistani, että hänellä on minun näkökulmastani niin sanotusti erittäin täydentävät geenit - siis omista geeneistäni poikkeavat. Ominaistuoksu on ihana, ulkoinen olemus ei muistuta omaani mutta vetää puoleensa ja niin edespäin. Hauskaa kyllä egossa pyörivät ideologiat sun muut eivät ole turhan poikkeavia, emme siis tunnu kommunikoivan eri kielillä ja tuskinpa on tullut ehdittyä puhua eri asioista. Ylipäänsä satuimme "pariutumaan", koska kumpikin poikkesi toisen elämänpolulla vallan poikkitein - ei hidasteena vaan näkyvästi - asiayhteyteen ja silloiseen tilanteeseen nähden.

[Serena`]

Olen miettinyt tätä sielunkumppani asiaa viimeiset pari päivää ja tulin siihen tulokseen, että "sen oikean" tunnistaminen ei ehkä tapahdukkaan niinkään tunteella, eli että "tunnen että hän on se oikea", vaan enemmänkin järjellä, eli "tiedän että hän on se oikea". Omasta kokemuksestani voin sanoa, että vaikka olen tiennyt tuolla takaraivossani, että joku tietty ihminen ei tule pysymään elämässäni, niin en ole suostunut uskomaan sitä, koska tunteet on olleet niin vahvat. Ajattelin vain että ei ketään muuta kun sitä "sielunkumppania" kohtaan voi tuntea näin voimakkaasti. Näin jälkeenpäin vähän nolottaa ja naurattaa, kun miettii miten on joskus kuvitellut jostain ihmisestä niin suuria. Nyt kun sen näkee jälkeenpäin niin selvästi  No mutta, kaikki asiat elämässä opettaa, enkä ruoski itseäni siitä etten nähnyt kun oli pimeää.
Olen kyllä itse nykyisin täysin sillä kannalla että 3 vuotta on se minimi aika mikä kannattaa toisen kanssa seurustella ennenkuin suhde etenee yhtään pidemmälle. (Esim. kihlat, naimisiin meno, lapset, yhteinen talo tms)
Olla rakastunut ja rakastaa ON kaksi eri asiaa. Ja rakastuneena ne tunteet tuppaa peittämään sen järjen äänen siellä taustalla. Sitäpaitsi, jos todella uskoo suhteen kestävyyteen, niin mikä kiire?

PS. Ymmärrän sen että tietyssä iässä lasten teko saattaa tulla kiireiseksi asiaksi, mutta ei sekään tarkoita että nuo muut edellämainitut olisi pakollisia toteuttaa, ainakaan heti. Ihmiset on erilaisia ja se mikä sopii toiselle ei välttämättä sovi toiselle. Puhunkin tässä vain omasta puolestani.  Ja minulle ei ole mikään pakko edes asua yhdessä, että voisi hankkia lapsen, saati sitten mennä kihloihin tai naimisiin. Eli seurustellaan, mutta ei asuta yhdessä, mutta on yhteinen lapsi jne.  Kuulostaa ehkä hassulta, mutta miksi väkisin toimia jonkun vanhan kaavan mukaan vain, koska valtaosa tekee niin? Antaa elämän mennä omalla painollaan ja tehdään asiat siinä järjestyksessä kun hyvältä tuntuu, kaikista osapuolista. 

[Kalevanneito]

Juu, tääl ikunen sinkku (vanhapiika  ) vastaa. No nyt en vois kuvitella jotta joku ny änkeis tänne mun elämään ja herraparatkoon asuntoon... Oon niin hiton omaa rauhaa haluava. En tiiä oonko joku sitoutumiskammoinen.  Mut kyllä määkin tykkään romanttisista leffoista, kirjoista jne. Mut kun en mä tiedä oikeen onko se rakkaus sitä mitä mä oletan. Toisen kanssa ollaan yhessä vaikka toinen sairastus syöpään tai MS-tautiin tms. Kun oon lukenu lehtien jutuista miten jollekkin on todettu jotta "voi että sun mies jaksaa sun rinnalla vaikka sulla on syöpä, mun ei jaksais", tai tältä palstalta luin jostain ketjusta kun sanottiin jotta "mies ei hoitasi mua jos olen sairas", tai kun jollain oli ollut jokus sairaus jonka takia kävelee hitaammin niin mies tiuskii "tuu ny nopeemmin". Siis voi helvetti, jos ollaan yhdessä ja avioliitto tai mikä perkeleen liitto tahansa solmittu ja muka kimpassa ollaan sitä sitten ollaan jos toisella onkin yhtäkkiä joku sairaus ja ymmärretään, eikä heivata tosta noin vaan laivasta pois. PERKELE!! Mulle tuo on ihan selvää. Mä ikää mensi naimisiin tai mihinkää muuhun suhteeseen semmosen tyypin kanssa josta aattelisin jottei se oo mun rinnalla tommosiskin tilanteis. Eri asia on sitte semmoset sairaudet jotka muuttaa persoonaa, väkivaltaiseksi vaikka, niitä ei tarvi sietää..

Kun joskus tuntuu siis jotta nykymaailmassa heivataan pois jos toinen sairstuu tai hipelöidään tanssipaikoilla toisia...Tai ehdotellaan sinkun kans syrjähyppyjä naimisissa oleva mies...Ihan fiksuina pitämäni ihmisetkin. Juu, en haluu ainakaa tommoseen liitton. 

[Hiisitär]

Kalevanneito. Mä olen niin ylpeä sinusta! Tervetuloa samanmielisten kerhoon!

Se on kaikki tai ei mitään 

[Indium]

Ihanaa hääpäivää Solnishkolle!

[SanctAstra]

Minä olen jo kahteen otteeseen nähnyt tulevasta puoliskostani unta. Ensimmäisellä kerralla en nähnyt kasvoja ja tällä toisella kerralla hän oli luultavasti saman näköinen kuin oli edellisessä elämässänikin ollessaan puolisoni.

Se on vaan sitä odottelua nyt. 

[Kuuhilda]

Ihanaa SanctAstra 
Minä luulisin myös nähneeni, mutta voihan se olla sitten jotain ihan muutakin  :

Nyt jostain puskasta iskee jälleen tää rakkaudenkaipuu, vaikka se on pitkään ollut taka-alalla elämässäni. Äh.
Aikansa sitä vaan kestää ja sitten se menee pois, mutta kaikenlaista tuli sählättyä edellisen hingun aikaankin...toivottavasti tämä menee nopeammin ohi

[Kuuhilda]

No joo, mulla on Venuksen lisäksi nyt tasan DC:llä, että ei se ole ihmekään jos vähän kaipausta on ilmassa 

[Corvus Leonis]

Minäkin tässä miettinyt että kun tässä lomakin alkaa lähestyä, niin pitäisiköhän lähteä etsimään uutta parittelukumppania vaiko ei. Tätä nousuvaa'an päättämättömyyttä.

[Kuuhilda]

Ai hemmetti sä oot kamala 

[Qen]

Mielenkiintoinen ketju! Olen pohtinut näitä asioita kun alkaa olemaan monella ystävällä toista kierrosta avioliittojen suhteen, itsellänikään nyt ei ihan neitoajat enää ole ajankohtaiset. Miten paljon suhde on raakaa työtä, miten paljon rakkautta? Jos ei ole sitä syvää fiilistä, että toinen on kumppani ja huonoinakin aikoina pääsee samalle levelille edes hetkeksi, ei siinä kai raa'atkaan työt auta. 

Itse koen viimein löytäneeni todellisen kumppanini. Viimein sanon siksi, että olen vain tuntenut että siellä se jossain pyörii, muttei pyörähtele lähemmäs. Hulluinta on, että olemme eripuolila Suomea, mutta heti kun ikäeromme alkoi olemaan säädyllinen(olen 7 vuotta nuorempi) eli en ollut ns. sakkolihaa tökeröä termiä käyttääkseni, aloimme vuosia kulkea samoja polkuja, mutta niin että välissämme oli jokin muuri. Olemme majailleet samoissa kaupungeissa toisiamme näkemättä - näitä suomessa oli 5 ja olleet samoissa tapahtumissakin. Lisäksi toisen asuessa ulkomailla oli matkakohteet juuri niitä kaupunkeja.

Ehkä ajan vaan piti olla kypsä ja sitten ihan kohdattiinkin. Kaipa sitä yhdessä on taivas ja helvetti, koen itse täydellistyneeni, kaikki tuntuu kirkkaammalta, mutta kyllä sitä osataan riidelläkin  Onko se sitä, että mitkään asiat eivät ole liian pahoja eli ne selviävät aina. Ja sitten saadaan tuuletettua omia energioita ja patoutumia. Toinen on ihanan henkinen, hän samallalailla miettii tällaisia asioita, mikä on helpottanut huomattavasti.

Paras ystäväni sanoi, että on ihmisiä jotka kuuluvat tiettyyn elämänvaiheeseen eikä heitä ole tarkoituskaan kantaa mukanaan koko ikäänsä. Se on varmasti totta, sillä joskus polut risteävät esimerkiksi siksi että jokin asia olisi mahdollista saavuttaa yms.

Mutta omasa tilanteestani voin sen verran sanoa, että koen kietoutuneeni mieheeni niin voimakkaasti ja hänen minuun, että hän on tosi kumppani. 

[SanctAstra]

Minäkin tässä miettinyt että kun tässä lomakin alkaa lähestyä, niin pitäisiköhän lähteä etsimään uutta parittelukumppania vaiko ei. Tätä nousuvaa'an päättämättömyyttä.

*repes ihan täysiä* 

[Kalevanneito]

Mulle ainakin ihan itsestäänselvyyksiä nämä. Meillä tosin ihan mustana huumorina toimii letkautukset "koitas nyt johonkin suuntaan linkuttaa siitä" yms. Viljelen tuota paljon myös itse, auttaa huomattavasti tiukoissa tilanteissa taito nauraa itselleen.  Tuosta hoitamisesta olen tosin sitä mieltä että ei mun mieheni tarvitse mua hoitaa, tämä on avioliitto eikä hoitosuhde. Leikkausten tms toimenpiteiden jäljiltä toimintakyvyn heikompina jaksoina olen pitänyt tiukasti kiinni siitä, että tarvitsemani hoito- tai kotityöapu tulee aina ulkopuolelta henk.koht.avustajan tai kotityöpalvelun merkeissä. Samalla periaatteella mentiin myös miehen masennusjakso, minä en terapeutiksi tai valmentajaksi kenellekään suostu vaan kaikki sellainen apu haettiin alan ammattilaisilta. Vaimona ja ystävänä toki olin hänen tukenaan siinäkin tilanteessa. 
Seitsemäs hääpäivä meillä tänään! 

Joo huumori on eri juttu, siis huumori joka kummankin mielestä on huumoria, mutta lukemissani jutuisssa ei ollu kyse huumorista. Sen kirjoittaja toi selvästi esille. Ja "hoitaa" -sana oli ehkä vähän väärä...Tarkoitin juuri tuota rinnalla olemista.

[Kalevanneito]

Kalevanneito. Mä olen niin ylpeä sinusta! Tervetuloa samanmielisten kerhoon!

Se on kaikki tai ei mitään