Näen toistuvasti saman unen, maisemat vaihtuu mutta elementit pysyy samana: Olen joen rannalla ja minun pitää mennä yli siltaa pitkin. Pääsen puoleenväliin siltaa kun se alkaa heilua ja/tai alla oleva joki kohoaa ylemmäs ja lyö ylitseni. En ikinä tipu sillalta, mutta en pääse ylikään vaan palaan takaisin sille rannalle josta lähdin.
Näin myös hirveän selkeän unen pari viikkoa sitten. Istuin linja-autossa jossa oli lisäkseni kavereitani. Jossain vaiheessa auto pysähtyi ja pidimme tauon. Lähdoin kulkemaan linja-autolta metsäpolkua pitkin ja kuljeskelin ties kuinka kauan kunnes kuulin jonkun huutavan minua takaisin ja päätin oikaista metsän kautta. Metsässä oli sauna jonne menin. Siellä istui vanha ukko joka sanoi minulle etten voisi mennä metsän läpi takaisin vaan minun pitäisi palata polulle. Tottelin ja rämmin takaisin polulle. Päästyäni takaisin linja-autolle jatkoimme matkaa.
Taas matkattiin kauan ja pysähdyttiin. Edellisestä kerrasta viisastuneena jäin autoon istumaan, mutta kaikki muut lähtivät pois eikä heitä kuulunut takaisin ja hätäännyin. Bussissa oli lasikatto ja kolme penkkijonoa (kaksi käytävää). Kuljin käytävillä ja keksin lasikaton. Silitin penkkejä ja kirjoitin siten niihin HEI niin että joka rivillä oli yksi kirjain (samalla lailla kun joidenkin sohvien väri "muuttuu" kun niitä silittää eri suuntiin). Sitten anelin että muut tulisivat takaisin ja hetihän he ilmestyivät linja-autolle. Matkaa jatkettiin ja tulimme lappiin (ilmeisesti tuntureista päätellen) ja jatkoimme vieläkin matkaa. Tulimme hirveän karulle seudulle ja linja-auto alkoi mutkittelemaan alaspäin rotkoon jossa oli kapea järvi.
Pääsimme rotkon pohjalle. Järven rannassa oli kanootteja rivissä ja meidän oli tarkoitus opetella melomaan järven toiselle puolelle. Minä halusin ensimmäisenä koittaa, koska olin ennenkin melonut. Lähdin ylittämään järveä, osa kavereistani lainehti järvellä pelastusrenkaan varassa. Vesi oli ihan sysimustaa ja syvää. Pääsin vastarannalle, mutta juuri kun nousin kanootista, kuulin jostain hirveän kirkumisen, joku huusi että minua piti estää etten pääsisi rannalle. Hyppäsin takaisin kanoottiin ja meloin vauhdilla keskelle järveä. Sitten kaikki pyöri ympärilläni, en tiennyt kummalta rannalta tulin ja kummalle olin menossa. Kaikki muut olivat kadonneet eikä linja-autoa enää ollut. Huuto kuului yhä ja katselin hädissäni ympärilleni. Toisella rannalla kalliossa oli pyöreä kultainen ovi ja lähdin melomaan sitä kohti. Tulin rannalle ja huutaja saavutti minua. Ovella seisoi viisi eläimen ja ihmisen sekasikiötä vahdissa ja juoksin niiden luokse ja anoin niitä päästämään minut sisälle. Ne katsoivat järvelle huutajaa kohti ja miettivät pitäisikö minua päästää sisään. Vakuutin olevani niiden puolella ja ne päästivät minut sisään ja tulivat itse perässä sulkien oven jälkeensä.
Huomasin olevani kultaisessa luolassa jossa ei ollut takaseinää vaan kallio sulautui valkoiseen kirkkauteen. Luolan keskellä oli kultainen saari jota kiersi lattiassa olevassa uomassa pieni joki. Saaressa oli vielä yksi vartija ja kultainen pallo kultaisella alustalla. Ulkopuolella huutaja saavutti oven ja paukutti sitä kovasti, muttei päässyt sisään. Oven vartijat sanoivat saaressa olevalle että olin heidän puolellaan. Huomasin olevani avojaloin. Oven vartijat neuvoivat minua astumaan saareen, mutta en voisi tehdä sitä paljain jaloin, muuten jalkani palaisivat. Vartijat antoivat minulle käräytettyjä tuohenpalasia ja käskivät koota niistä töppöset. Tehtyäni sen, astuin vallihaudan yli saareen. Saaressa oleva vartija astui minun ja kultakuulan väliin ja katsoi minua tiukan tutkivasti ja mietti oliko minulla oikeutta koskea kultaiseen palloon. Sitten tämä nyökkäsi ja sanoi: "Hyvä on, mene sitten!" astuen pois kuulan tieltä. Olin juuri koskemassa kultaiseen palloon kun heräsin.
Pitkä sepostus. Mitä lie tarkoittanee.
