Sivuja: 1 [2]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Mitä on "kanavointi"?  (Luettu 21532 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Kaarina Niro
Vieras
« Vastaus #15 : 26.08.2006 12:39:43 »


Tuota... olitkohan, ystäväni, ensin tullut aloittaneeksi jollekulle toiselle kuuluvan
taikka joltakulta "menneeltä" peräisin olevan maanpäällisen tehtävän
- viittaan tällä siihen "entisten aikojen karmasidonnaisuuteen"?

Kyllä sen näinkin voisin sanoa, ellen tietäisi sen tehtäväni olleen myös sen "vanhan" peruuttamisen siten kuin sen nyt teinkin. Eli sen tähden aloitin ikään kuin "alusta" sen, mitenkä ollaan yhteydessä siihen Jumaluuteenkin, sen "toisen" ihmisen välityksellä ensin ja siitä sitten pikkuhiljaa muunnettiin se yhteys suoraakin suoremmaksi siten kuin nyt kerroinkin.

Sen uuden Ajan metodillisen putkiston läpi siis tietenkin!  2funny
Tuo oli yliveto heitto sinulta, Rauhan enekeli, sillä se laukaisi sen tiukan pipon, jolla meinasin taas asioistani kertoilla.  Cheesy  crazy2 smitten

Lainaus
  Koetko, että hävittämiesi paperien mukana poistatit jotakin epäolennaista?
- Halusitko ensin alkuun pitää kiinni papereistasi, niiden informaatiosta;
halusitko kerätä lähdemateriaalia?

Oikeastaan se oli se evoluutiolle kuuluva egomme, joka piteli kiinni omista saavutuksistansa eli siitä, mitenkä hienosti toi siellä itseään esiin!  :Smiley Sillä lähteeksihän sitten osoittautui kuitenkin se alkuperäien Luoja, jonka kepposia revin.  Wink Smiley

Muttei mitenkään olekaan tarpeen säästellä mennyttä aikaa edes papereissa, koska sen kaiken kykenen kyllä muistamaan muutenkin.
 

Lainaus

Eli tavallaanko rassasit niillä kanavoinneillasi auki tietoisuutesi kotiovea?

Niin, olenkin "koko ajan" henkisesti vaistonnut sinun "aukeamistasi" lootuksenkukan lailla. 
 


Kyllä sen todellakin voi noin kuvata, että "rassattu" on auki!  2funny

Sillä kyllä se niin koville välillä otti, kun egommekin kanssa sain painiskella, kun se kyllä yritti kaikkensa tehdä, etten sitä oikeata ovea löytäisi.  police
Mutta taisinpa siitä sen niskalenkin teoilla eli niska-persus otteella saada sen "voiton".  knuppel2 smitten

Eli käytimme sellaiseta kuin "keppi ja porkkana" -systeemiä sen esiin tuomiseksi ja sen jälkeen se energia aina tehtiin tehottomaksi siten kuin ole täälläkin kuvaillut. Eli muuntamalla se aidolla universaalilla Rauhalla ja Rakkaudella siksi samaksi, josta se erilaisuuden teoilla oli aikoinaan siksi egoksemme muuntaunut.
Peruutimme siis senkin.  :Smiley coolsmiley

Joten sitä mukaa se tietoisuuteni avartui, kun egomme estot oli poistettu, sen omin voimin!  :Smiley angel

Lainaus
Eli lienetkö se "suun taus" itsellesi ammentua kauttasi esiin elämäsi näyttämölle, jossa me muut odottelemme seuraavan näytöksen alkua vailla lukittua käsikirjoitusta - vailla ennaltamääräytymisen tylsyyttä? 

Tongue angel

Eli yllätyksenkö varasitkin tähän elämääsi tuodaksesi ensin itsellesi
mahdollisuuden läpikäydä sen kuuluisan "putkisto-metodillisen" itsensäarvaamisen koetusta:
avartumista suomaan yhtä enemmän tilaa arvaamattomalle itselleen?

Näin se todellakin oli!

Ja tuon "putkisto-metodillisen" käsikirjoituksenkin se egomme itse laati joka hetki sen mukaan, mitenkä se eteneminen tietoisuuttani aukoi. Eli aina seuraavalla taajuudella näin, mitenkä sen mieleni energioiden pitää kiinnittyä siihen uuteen "kaapeliin", jotta seuraavallekin palomuurille pääsis. Eikä tietenkään aina ollutkaan mukavaa, kun jo etukäteen arvas, että mihinkä "rääkkiin" se taas itse itsensä vapaaehtoisesti "änkes" ja sen takia aloin tuntea egoamme kohtaan pikku hiljaa myös aitoa myötätuntoa.  Cry

Joten sen sydämeni aidon myötätunnon takia, se Luojamme energia sen lopulta armahti ja aloitti myös sen ilonkin kautta oppimisen. Eli nyt se on ollut pitkään jo pelkästään iloa, kun niitä egomme luomia palomuureja aivoistani kaatelen ja löydän aina yhä uudempia tapoja tehdä tätä työtäni. Cheesy smitten

tallennettu
härkä-69
Vieras
« Vastaus #16 : 26.08.2006 13:02:09 »

Minulle tuli mieleen tästä kanavointikeskustelusta gnost eli tieto.

http://www.ageac.org/finland/Gnosis.htm
tallennettu
Rauhan enkeli
Vieras
« Vastaus #17 : 26.08.2006 13:09:23 »

Eikö jokainen ajatus ole teko, mielen toimi - hengen ylläpidon alaisuudessa.
Jolloin kokemus silkasta ajatuksestakin on "hengessä yhtä" olemista.

Kerronta, joka paljastaa tapahtumisen luullun päättyneeksi,
ei olekaan kokemista vaan tulkintaa.
Hmmm...
Minä en itse ajatusta koe tekona, vaikka 'ylläpidon alaisuudessa' onkin.
Ajatus = reaktio.
Reaktio emootiosta.
Vaikkakin ehkä 'ylläpidon alaisuudessa' sekin kaikki...  :Smiley

Tulkintaa reaktioiden kautta.... tulkintaa kokemalla... olemalla läsnä... jokainen kerroksellisuus kerralla tässä jä nyt. Erilaista.

Sinällään ajatus on teon esivaihe, luomisen taso taikka väline,
joka noutaa energiaa toimimiselle sanomisten ja tekojen tasoilla.

Sellaisenaan emootio on tuntemukseksi naamioitu ajatus, "koettu ajatus".

Esimerkkinä "häkeltyminen" - koen häkeltyväni tiedostamastani.

Emootio ei ole tunne, luonnollista tuntemista, vaan ajatteluun reagoimista.

Ajatus on "kreatiota", luomisen käynnistymistä - se syntyy olemisesta mutta palaa olemiseen.

Emotionaalisessa reagoimisesta seuraa hyvin nopeaa olotilan muutos
- ikään kuin salamannopeana uutena olotilavalintana.

Ajattelu pyörii rummun tavoin - ajattelu ruokkii emootioita, tuntemuksia ajatusrummun työstöstä.

Ja juuri siinä mielessä emootiosta todellakin seuraa ajatuksia,
sillä se mitä ajattelen, riippuu olennastani.

Ja häkeltyneisyys on olennan tila, olotila.

Alkamattoman aluksi on ja sitten syntyy ajatus,
josta seuraa luomisen ensimmäinen vaihe.

Sillä muuttamalla ajattelua muutamme kohtaloamme.

Kohtalossa tiivistyy ajatussuuntautuminen sinne,
mistä ei ole lähtenytkään.


Lainaus
Lainaus
Kokemusta ei näet voi kertoa ellei heijastele koettavuutta ajatuksin, sanoin ja teoin.

Ajatukseton tila..... oleminen....   :Smiley

Olenta (henki), tajunta (mieli), halunta (keho) ja... todenta (tuntija).

Henki vastaa kokemuksellisuuden ylläpidosta eli siitä,
mitä mieli toimittaa
kehon hoitaessa mukautusta
ja tuntijan todentaessa tarkoituksenmukaisia ratkaisuja elämän yhtälöihin.

Tuntija on se neljäs osatekijä ihmisessä - hänen ratkaisuvaltansa, luova tietoisuutensa.

Lainaus
Aurinko paistaa...nyt  Smiley

Niin, puhtaana havaintona ja/vaiko esimerkkinä kaiken ilmenneen tulkinnanvaraisuudesta?

 :Smiley
tallennettu
Rauhan enkeli
Vieras
« Vastaus #18 : 26.08.2006 13:16:26 »

Minulle tuli mieleen tästä kanavointikeskustelusta gnost eli tieto.

http://www.ageac.org/finland/Gnosis.htm

 :Smiley

Kyllä. Se neljäs olemuksemme osatekijä taikka apuväline. Minulla.

Se, jota itse kutsun tänään todennaksi
- "tuntijaksi"; "sisäiseksi lapseksi"; "konkariksi"; "ratkaisuksi"; luovaksi tietoisuudeksi".

tallennettu
*Alkmene*
Vieras
« Vastaus #19 : 26.08.2006 13:41:41 »

Toistellaan toisiamme..  Wink
Se mitä 'hain' oli se, eroavaisuus...
ajatus-emootio-ajatus-emootio ketjulla
hetkestä ryöpsähtävä 'teko' (tilanteeseen juuri muotoutuvalla ilmenemismuodolla), kokonainen..

Kerrokset sulaa yhdeksi... jonain pävänä, tai on jo...
 buck2 ei nyt jaksa luistaa... alkaa mennä väkisin väkertelyksi.... jatkelen kun tulee 'ytimestä'... 'hurmion ja oivalluksien vallassa'  Grin
Oikeastaan tämä on jonkinasteista 'hyvästijättöä'.... monelle...
Väsyttämistä.... kohta ei jaksa kiinnostaa...  Wink
tallennettu
*Alkmene*
Vieras
« Vastaus #20 : 26.08.2006 14:54:41 »

Ja Kiitos kaikille tähän asti kirjoittaneille!

Sain tukea omille kokemuksilleni!

Kaarinan mainitsemaa 'menneiden paperien polttoa' minäkin tässä teen... tai katson miten se tapahtuu...osassa minua...
Välillä 'ottaa koville'...  knuppel2 minussa on hyvin voimakas "minä tiedän" mentaliteetti...  Cheesy
tallennettu
^^Queen Nefertiti^^
Astroholisti
*****
Viestejä: 10602


au, kuu jousimies / asc vaaka नमस्ते ‏الله‎ ॐ


Profiili
« Vastaus #21 : 02.11.2009 19:37:52 »

http://magentapixie.weebly.com/how-to-channel-your-guides.html
tallennettu

You become GRATITUDE for ALL that THE UNIVERSE provides. It becomes obvious to You that ALL OF THE UNIVERSE GIVES AND CONTINUES TO GIVE IN LOVING PERFECTION exactly what you ask for, because THE UNIVERSE LOVINGLY PROVIDES FOR YOU ALWAYS! BECOME LOVE!
^^Queen Nefertiti^^
Astroholisti
*****
Viestejä: 10602


au, kuu jousimies / asc vaaka नमस्ते ‏الله‎ ॐ


Profiili
« Vastaus #22 : 02.12.2009 14:02:14 »

AVAUTUMINEN KANAVOINNILLE
 
* ohjenuoria auttamaan teitä kommunikoimaan korkeamman itsenne, henkioppaidenne ja enkeliauttajienne kanssa
* Ronna Herman, arkkienkeli Mikaelin ylivalaisemana
 
Telepatia tai kanavointi on kommunikointia ilman sanoja tai ajatussiirtoa, mielestä mieleen ilman muita keinoja kuin tunnetut aistit. Voit päästä vain niille värähtelytasoille, joiden kanssa sinä ja energiapuumerkkisi on yhteensopiva. Tästä syystä on erittäin tärkeää, että on käynyt läpi puhdistumis- ja selkeytymisprosessin saavuttaakseen tasapainoisemman ja harmonisemman olotilan mentaali- ja tunnekehossa.
 
Ajoittain ja siirryttäessä suuresta aikakaudesta toiseen kosminen laki sallii ylösnousseiden mestareiden, enkeliulottuvuuden olentojen ja henkisen hierarkian tulla "verhon" läpi ja ottaa yhteys valikoituihin ihmisrodun "heränneisiin" jäseniin. On ilmaistava valmiutensa ja halunsa olla vuorovaikutuksessa näiden ihmeellisten, kehittyneiden olentojen kanssa, sillä ne eivät loukkaa vapaata tahtoasi. Silloin kun keskität huomiosi tiettyyn mestariin, enkeliin tai valo-olentoon, hän on välittömästi tietoinen sinusta ja reagoi. Mitä voimakkaampi, vilpittömämpi ja vakaampi halusi on, sitä enemmän säteilyään hän antaa sinulle.
 
Suojelusenkelisi, henkioppaasi ja opettajasi yrittävät kaikin tavoin auttaa sinua vastaanottamaan niitä viisauden korkeampia taajuuksia, jotka ovat kriittisiä näinä aikoina. He pyrkivät saamaan huomiosi voimistamalla valoa solaarivoimakeskuksessasi ja lopulta pyhässä sydämessäsi. Olet odottanut vuosisatojen ajan kutsua kommunikoida tietoisesti ylösnousseiden mestareiden ja enkeliulottuvuuksien kanssa ja myös he ovat odottaneet kärsivällisesti tätä aikaa.
 
TÄSSÄ ON MUUTAMIA TAPOJA NOPEUTTAA TEHOKKAAKSI JA SELKEÄKSI KANAVAKSI TULEMISTA:
 
Jokaisella on ainakin yksi elämänaikainen suojelusenkeli ja joskus useampia. Sinulla on erilaisia oppaita, kun edistyt monitasoisten ulottuvuuksien läpi. Sinun täytyy pystyä nostamaan tietoisuuttasi yhteensopivaksi oppaidesi ja opettajiesi tason kanssa. Myös he alentavat taajuuttaan vähän, harmonisen tason saavuttamiseksi.
 
Sinun on opittava keskittämään huomiosi.
 
Sinun on opittava hiljentämään mielesi ja saamaan omat ajatuksesi pois tieltä, jotta voit olla vastaanottavainen oppaidesi ja opettajiesi ajatuksille ja opastukselle.
 
Sielusi/korkeamman itsesi ja kanavoitavan olennon välillä on oltava sopimus.
 
Valo-olennot eivät koskaan loukkaa vapaata tahtoasi.
 
Oppaasi auttavat sinua saamaan sopivan taajuustason antamalla sinulle "energiapuuskan", mikä saa sinut tuntemaan olosi energiseksi ja saattaa antaa sinulle tunteen laajentumisesta, erityisesti päässä, kun pääset korkeammille energiatasoille.
 
Kanavointi luo suuremman tunteen tajuamisesta.
 
Kanavointi on nopeutettu polku henkiseen kasvuun.
 
Oppaasi eivät anna sinulle ratkaisuja oppitunteihisi. Kuitenkin he antavat sinulle vaihtoehtoja ja kenties laajemman näkemyksen tilanteesta.
 
Korkeammat oppaasi eivät ennusta tulevaisuutta, sillä sinulla on vapaa tahto ja on liian monia muuttujia. Kuitenkin he voivat osoittaa voimakkaimman "todennäköisen tulevaisuuden" tietyssä tilanteessa ja auttaa sinua tekemään viisaimman päätöksen suurimmaksi hyväksi.
 
 
Vahvistamme päättäväisyyttänne, innostamme teitä ja sytytämme sydämenne pyhän luomistulen liekkeihin, kun kuljette valaistumisen polkua. Tietäkää, että rakkautta, valoa ja mittaamattomia siunauksia säteillään ikuisesti jokaiselle teistä Isä/Äiti Jumalamme sydämestä.
 
Olen arkkienkeli Mikael.
tallennettu

You become GRATITUDE for ALL that THE UNIVERSE provides. It becomes obvious to You that ALL OF THE UNIVERSE GIVES AND CONTINUES TO GIVE IN LOVING PERFECTION exactly what you ask for, because THE UNIVERSE LOVINGLY PROVIDES FOR YOU ALWAYS! BECOME LOVE!
Sivuja: 1 [2]
  Tulostusversio  
 
Siirry: