Mansikkaa ja valkoapilan kukkaa..
valkoapilan jätän mehiläisille mesipelloksi,
en aja ruohonleikkurilla nurin.
Mehiläiset siinä sitten parveilevatkin,
pienestä raosta saunan seinän välistä surisevat ilmoille,
hätääntyvät ihmisen liikkeistä,
jokunen raukka hukkunut vesiastioihin.
Mutta siis
täysikuu oli ns. mansikkakuu kuten Elwyn linkin laittoi.
Metsämansikkaa omalta pihalta päässyt herkuttelemaan,
se satokausi alkanut.
--
Oon tässä pohtinut tuon kosmisen kolmion energiaa,
tai siis että heinäkuulla on myös kolmion aikaan perääntyvä

,
alkoi eilen asteissa 26

ja päättyy 23.7. asteissa 16

että ei kai sitä voi jättää huomiotta..sitä minä tuumailin..
Tuolla rapakon takana USAn

rx 24

22

ja Trumpin

25

ja

23

että mitä siellä tapahtuu ja miten se maailman menoa heiluttaa,
kosmisen kolmion pikanttina lisänä.
13.7. on

rx 20

yhtymä

Suomen IC 20

ja heti seuraavana päivänä uusikuu

21

ja

rx 19

.
Nyt jo tentataan Orpon miljoonavirtoja ja mitä kaikkee sitten retroillaankaan,

rx asiakirjoja pengotaan?
Onko maan kartalla IC yleinen turvallisuus, koti ja isänmaa,
poliittisesti hallitusoppositiot Nummelan mukaan.
Vähän mietitytti, kun luin tuolta Jessica Adamsin tekstiä,
että kun Titanic upposi, niin oli

rx

yhtymä, toki muutakin,

rx

tai että myös Diana lähti

rx

yhtymällä (myös

rx ja

rx)
ja että nämähän jättivät jäljen, yhdistivät ihmisiä kautta maapallon,
että mitä sellaista vois nyt tapahtua, mikä havahduttaa yhtä sun toista..?
entiijä, tuli vaan mieleen..
Jessica Adamsin linkki on tuolla asteroidihöpinöissä, jos kiinnostaa.
Samoin astrocomin etusivulla on artikkeli heinäkuun energioista, etsivä löytää.
Tuo kosminen kolmio, yhteinen kaikille,
mutta sitten siitä tekee henkilökohtaisen, het kun sulla on jotain asteessa 4.
Kiva.

rx

luuraa retroten

oma Alasolmu

ja sitten heinäkuun puolenvälin jälkeen

4

liittyy kuvioon

oma

jollakin sitten

Tyttärellä on

kartallaan
ja nämähän saavat sitten osumaa myös kuin myös

onpa jaksaminen jo nyt kortilla, paniikki iskee..
enkä ihmettele yhtään,
varsinkaan vietettyäni viikonlopun uhmaikäisen tytöntyllerönsä kanssa,
jolle osui tr

ja se

sitä tahtojen taistelua..
mutta joo, sanovat, jotta vahvatahtoisista lapsista kasvaa pärjääviä aikuisia.
entiijä,
joku ahistus tässä ajassa on,
liekö se nyt justika

0

0

vai mikä lie..
yhtenä yönä näin unta jahtaajista, äiti ja poika pyssyn kanssa,
ja minä pakenin ja piilouduin,
ja sitten piti ylittää hyvin korkea ja kaponen kivimuuri,
ja katoin, etten pysy kyllä seisaallaan siinä pystyssä,
kontaten taisin mennä..
inha olo vielä aamullakin
no,
männessä näkköö,
kuka jahtaa vai pistääkö mehiläinen
vähenevä

18

..niin ja tuosta muistista, Mnemosyne,
puhelimen muisti on melkein täynnä,
ei kulje

rx viestikään..
ihan pihalla
..niin ja Elwyn,
oon niin samaa mieltä tuosta,
että haluaisi muistaa niitä monenkirjavia ja värikkäitä elämäntarinoita,
ja että niinhän se kuulemma on, että edesmenneet ovat läsnä, niin kauan kuin me heitä muistelemme.