Sivuja: 1 2 3 [4] 5 6
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Toisten asioihin sekaantuminen  (Luettu 27767 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Ginger86
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 158


Profiili
« Vastaus #45 : 18.05.2015 20:58:17 »

Et todellakaan toimi peilinä vaan yrität vääntää keskustelun väkisin eduksesi. Anteeksi vaan, mutta tämä ei ihan oikeasti tuo keskusteluun mitään lisäarvoa. Olet ajautunut niin kauas pointista, kuin mahdollista.

Minä en ole vastuussa ihmisten vihaamisista ja vihaamatta jättämisistä. Minun tehtäväni ei ole yrittää elää niin, että herättäisin ihmisissä pelkkää ihastusta. Jos he päättävät tuntea negatiivisesti minua kohtaan, se on heidän valintansa, mutta ei lähtökohtaisesti mikään syy muuttaa käytöstäni. Olen minäkin esim. teininä vihannut vanhempiani, mutta olisipa ollut aika absurdia odottaa, että minun henkilökohtaisen vihani pitäisi vaikuttaa heidän käytökseensä mitenkään. Voihan olla, että vastaanottaja itse tulkitsee asiat väärin tai on muuten vain yliherkkä ja vihaa minua ihan suotta. Tahallani en ketään loukkaa, mutta en myöskään ole vastuussa kenenkään tunnemaailmasta. Tuo väitteesi on kyllä melko kaukaa haettu! Sen sijaan olen tässä esittänyt monia muita tekijöitä, jotka vaikuttavat haluuni oppia uutta. En ala niitä enää kertaamaan -luulisi menneen jo tällä jankkaamisella perille. Jos ei ole mennyt, niin tuskinpa voin auttaa tämän enempää.
tallennettu
.ave.
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 182


Profiili
« Vastaus #46 : 18.05.2015 21:36:19 »

Minä haluaisin oppia tavan sanoa, että "toimit mielestäni tässä kohtaa väärin, mutta en silti tuomitse sinua ihmisenä". Haluaisin avata sille "pahantekijällekin" tien avata taustojaan ja motiivejaan, mutta jotenkin siihen on kamalan vaikea päästä. Usein lempeiksikin tarkoitetut kommenttini tulkitaan aggressiivisiksi, sillä tapani ilmaista asioita on hyvin jämäkkä ja suorasukainen. Haluaisin pehmittää vähän niitä omiakin kulmiani, jotta vuorovaikutus olisi antoisampaa. Täällä on kyllä tullut tosi hyviä käytännön vinkkejä, kiitos niistä! Vielä tuo hyvä vs. paha -asia minua kovasti mietityttää...

Tuo on ehkä jotakin kaikkein vaikeinta, kun aiheet on herkkiä, ei välttämättä ole mahdollistakaan pystyä sanomaan jotakin niin, ettei toinen tunne sitä tuomitsemisena.

Olen aika lailla samaa mieltä tuossa, että sielunsopimusten liian kirjaimellinen tulkitseminen tuntuu jotenkin kylmältä ja välinpitämätömältä, vaikka siitä puhuvat ihmiset tuskin tarkoittavat asiaa niin. Esimerkiksi voisin tässä kertoa sellaisen, että on mahdollista haluta toisille hyvää ja kokea tekevänsä paljon toisten hyväksi (vaikkapa puuttumalla niihin asioihin, minkä kokee olevan huonosti toisen elämässä). En nyt siis puhu kenestäkään täällä, vaan omassa elämässäni tapaamistani ihmisistä. Tästä voi kuitenkin helposti seurata se, että kokee myös, että tekee ja tekee vaikka mitä toisten puolesta, muttei koskaan saa kiitosta. Lopulta juju on kuitenkin siinä, että ei voi koskaan tehdä toiselle hyvää kuin omasta näkökulmastaan, ja tämä näkökulma voi olla hyvinkin omien silmälasien kautta värittynyt tai sitten ei. Se, mikä toiselle on hyväksi, sitä ei lopulta voi kukaan sanoa. Voi olla, että tehdessään toiselle mielestään hyvää, ei teekään lopulta sitä mikä sille toiselle oikeasti olisi hyvää, mutta itse kokee uhrautuvansa turhaan vailla kiitosta.

Pointti tässä yllä olevassa sepustuksessani on siis se, että ajatteluun voi aina lisätä sävyjä niiden mustan ja valkoisen lisäksi, aina lisää ja lisää (ja sitä ehkä sielunsopimustenkin ajatuksella haetaan). Yrittää nähdä, ettei ole mitään yhtä ainoaa totuutta. Voi esimerkiksi pohtia moraalisia dilemmoja (esim. varastaako sairaalle vaimolle lääkettä vai ei), joissa ei ole oikeaa vastausta, ja yrittää niiden kautta nähdä myös se tapaus, missä se kaveri pettää. Siinäkään ei ole oikeita vastauksia. Ei silloinkaan, vaikka liitto ei olisi avoin. Joku sanoi joskus, että suhteessa on aina kaksi osapuolta, eikä kumpikaan lopulta täysin syyttömänä ajaudu tilanteeseen. Ulkopuolinen ei voi tietää, mitä heidän välillään oikeasti tapahtuu, miten kumpikin loukkaa toinen toistaan. Harvemmin kuitenkaan ihan laskelmoivan narsistin uhriksi joutuu.



Toiseksi mieleeni nousi tästä se, että aina ei välttämättä huomaa sitä miten aggressiivisesti lähestyy, sitä ei välttämättä itse tajuakaan. Tulkitsija on aina yksi osapuoli tulkitsemassa lähestymistä aggressiiviseksi, mutta pelkästään sillä ei aina ole hedelmällistä selittää tapahtunutta. Me olemme erilaisia persooniltamme ja tyyleiltämme, eikä kenenkään tarvitse väkisin pehmentää itseään sellaiseksi mitä ei ole. On kuitenkin hyödyllistä tarkastella, että josko sittenkin jossain määrin olikin aggressiivinen, yrittää tunnistaa sitä itsestään. Sillä se aggressiivisuus kyllä piiloutuu aika tehokkaasti. Esimerkiksi "Minähän olen ihan rauhallinen" on todella voimakas aggressiivinen keino joissakin tilanteissa. Toisaalta joissakin tapauksissa, kuin esim. tuollaisessa tupakanpolttotapauksessa, aggressiivisempi lähestymistapa voi olla taas parempi, jos haluaa oikeasti tulla kuulluksi.
tallennettu
Tigerwoman
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 293


Profiili
« Vastaus #47 : 18.05.2015 21:51:31 »

Et todellakaan toimi peilinä vaan yrität vääntää keskustelun väkisin eduksesi. Anteeksi vaan, mutta tämä ei ihan oikeasti tuo keskusteluun mitään lisäarvoa. Olet ajautunut niin kauas pointista, kuin mahdollista.

Minä en ole vastuussa ihmisten vihaamisista ja vihaamatta jättämisistä. Minun tehtäväni ei ole yrittää elää niin, että herättäisin ihmisissä pelkkää ihastusta. Jos he päättävät tuntea negatiivisesti minua kohtaan, se on heidän valintansa, mutta ei lähtökohtaisesti mikään syy muuttaa käytöstäni. Olen minäkin esim. teininä vihannut vanhempiani, mutta olisipa ollut aika absurdia odottaa, että minun henkilökohtaisen vihani pitäisi vaikuttaa heidän käytökseensä mitenkään. Voihan olla, että vastaanottaja itse tulkitsee asiat väärin tai on muuten vain yliherkkä ja vihaa minua ihan suotta. Tahallani en ketään loukkaa, mutta en myöskään ole vastuussa kenenkään tunnemaailmasta. Tuo väitteesi on kyllä melko kaukaa haettu! Sen sijaan olen tässä esittänyt monia muita tekijöitä, jotka vaikuttavat haluuni oppia uutta. En ala niitä enää kertaamaan -luulisi menneen jo tällä jankkaamisella perille. Jos ei ole mennyt, niin tuskinpa voin auttaa tämän enempää.

Ave kirjoitti tuossa väissä viisaita.

Miksi ihmeessä haluaisin lisäarvoa itselleni? Mitä minä sillä teksisin? Onko tämä joku arvokilpailu? Ei minulle ainakaan.

En väittänyt, että loukkaat tahallasi. Mutta vahingossa kylläkin. Juurikin tuon ongelmasi vuoksi, johon onneksi etsit täältä apua.

Tiedätkö, me ollaan aika samanlaisia  Wink
Minäkään en elä etsien toisten ihastusta, enkä loukkaa tahallani. Sanon suoraan ja puolustan heikompia. Minulla on vahva oikeudentunto enkä voi sietää epärehellisyyttä.
Huomaatko, miten samanlaisia olemme? Molemmat joudumme myös tahattomaan sanasotaan  Grin

Mielstäni en ole ajautunut niin kauas pointista kuin mahdollista. Katson sitä eri näkökulmasta. Samaa huttua me kierretään, usko pois.
Ja ihan oikeasti, sinun etuasi minä olen etsinyt, jotta voisit oivaltaa jotain ja saada apua ongelmaan, josta kirjoitit.
tallennettu
Ginger86
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 158


Profiili
« Vastaus #48 : 19.05.2015 00:01:57 »

.ave. Ihan samoja olen itsekin pohtinut! Esimerkiksi juuri tuo, että aina se, mikä näyttää meidän silmissä auttamiselta, ei välttämättä sitä ole. Otan esimerkin taas omasta perhepiiristäni. Pikkuveljeni oli ajautunut vakaviin taloudellisiin vaikeuksiin, ja vanhempamme pelastivat hänet pinteestä useaan otteeseen. He ottivat aina vain suurempia lainoja, jotta pikkuveljeni voisi maksaa velkansa pois eikä saisi maksuhäiriömerkintää. Minulla itselläni kuitenkin on tuo maksuhäiriömerkintä ollut ja se on ollut yksi opettavimmista käytännön asioista elämässäni: Merkintä kun pakotti minut elämään tämänhetkisten varojen mukaan, sillä lainoja en mistään enää saanut. Opin mm. rahankäyttöä, suunnitelmallisuutta ja säästämistä. Ehdotinkin tuolloin vanhemmilleni, että ehkä heidän auttamisensa ei oikeasti olekaan auttamista, vaan kenties he tekevät vain karhunpalveluksen veljelleni. Koska aiemmat lainat eivät olleet parantaneet tilannetta mitenkään vaan päinvastoin, pikkuveljeni velkautui yhä vain enemmän, päättivät vanhempani kokeilla tough love -systeemiä ja sulkivat rahahanat. Pikkuveljeni menetti luottotietonsa, mutta näyttää oppivan nyt samaa läksyä, joka minunkin piti oppia kantapään kautta. Ensimmäistä kertaa ikinä näin hänen tarkastelevan lähikauppansa tarjouksia! Rahanpuute siis toimi tässä hyvänä konkreettisena motivaattorina, vaikka joku voisi nähdä sen pelkästään huonona asiana. Tietenkään kukaan meistä ei ole alkanut julmaksi ja jos pikkuveljellä oikeasti on esim. ruoan puute, autamme kyllä. Usein vain se suoraan annettu raha meni ihan turhuuksiin.

Juuri tämän takian mietin usein tarkkaan, millainen toiminta lopulta onkaan sitä auttamista ja mikä on vain omia luulojani siitä. Aina en oikeaa ratkaisua tee, mutta aika usein voin luottaa intuitiooni tässä asiassa.

Tigerwoman, minä en ihan tosissaan kaipaa sinulta mitään ylevää "katsopas, kun toimin sinulle tässä vain peilinä" -asennetta vaan ihan rehellistä, vastavuoroista ja kunnioittavaa keskustelua. Sinun ei tarvitse yrittää mitään vippaskonsteja, sillä kuten näet, aivan yksinkertainen lähestymistapa toimii minulle. Sinun ei tarvitse puolustaa minun oletettuja uhrejani -tulin tänne keskustelun ja uusien näkemysten toivossa ja sitä olen onnekseni myös täältä saanut. Jos ja kun et tiedä kokonaan noita tilanteita taustalla, et voi oikein esittää arvioita siitä, kuka tilanteessa on se heikko osapuoli. Esimerkiksi se koirankakoilla kehuskelija oli ja on kaukana heikosta, ja siinä tapauksessa "uhreja" ovat olleet täysin viattomat sivulliset. Jos ihan aidosti etsit etuani, pyydän sinua ihan yksinkertaisesti vain osallistumaan keskusteluun, pidättäytymään väärintulkinnoista ja olemaan laittamatta sanoja suuhuni. Silloin se vastavuoroisuus voi toimiakin.
tallennettu
Tigerwoman
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 293


Profiili
« Vastaus #49 : 19.05.2015 08:16:26 »

Vippaskonsteja  Grin

Valitettavasti homma ei toimi niin, että joku voi sanella minulle mitä ja miten saan keskustella. Kunhan netikettti muistetaan.
Koen, että komentelet minun oikeutta esittää mielipiteeni.

Sinun ei tietenkään tarvitse olla samaa mieltä. Mutta sananvapaudestani en tingi.
tallennettu
Eklektikko
Astroholisti
*****
Viestejä: 3689


Profiili WWW
« Vastaus #50 : 19.05.2015 10:32:49 »

Sitten tutustuin onnekseni henkisyyteen, sielunsopimuksiin ja muihin vastaaviin asioihin. Reilun vuoden ajan pystyin kulkemaan todella kevyin mielin, kun ajattelin suurimpienkin vääryksien kohdalla, että kyse on vain osallisten oppitunneista. Silti koko ajan takaraivossa jyskytti ajatus siitä, ettei se voi olla siltikään oikein. Että lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on silti väärin, vaikka osalliset olisivat sopineet henkimaailmassa mitä tahansa.

Lainaan juuri Gingerin viestiä vaikka muutkin tästä ovat kirjoittaneet, koska tuo ylläoleva kiteyttää niin hirveän hyvin sen dilemman jonka eteen ihminen saattaa joutua, kun/jos uskoo niiden sielunsopimusten olemassaoloon.

Se miten itse ratkaisen tämän on näillä ajatuksilla:
Tietoisuus siitä, että sielut sopivat mitä järkyttävimmistä tapahtumista (vaikka nyt sitten lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö) koska haluavat niitä kokea, on minulle vain tarkoitettu oman mielenrauhani takeeksi eli sitä varten että minun ei tarvitse kysyä tuskaisia 'miksi tällaista tapahtuu' - kysymyksiä, joihin kuitenkaan ei ole mitään tyhjentävää vastausta.

Sen sijaan tämä tieto ei vaikuta millään tavoin toimintaani estävästi silloin, kun esimerkiksi huomaan että nyt ollaan menty toisen vapaaseen tahtoon puuttumisessa sinne ihan rikoslain puolelle. Tottakai pyrin estämään toisten vapaaseen tahtoon puuttumista kun sitä selkeästi näen, eikä tietoisuus siitä että asiasta voi olla sielunsopimus millään tavoin estä minua asiaan puuttumasta, se vain estää minua kiusaamasta itseäni niillä miksi-kysymyksillä tms.

Tämä siis koskee tilanteita, joissa on selkeästi meneillään jonkun vapaaseen tahtoon puuttuminen, varsinkin silloin kun kyse on selvästi laittomasta toiminnasta, eikä vain esim syyllistämisestä, valehtelusta tms. laillisesta tavasta koettaa puuttua toisen vapaaseen tahtoon. (Niihinkin voi tilannekohtaisesti puuttua, jos tarvis on mutta vähemmän kriittistä se on ja silloin vaakakupissa painaa paljon enemmän se että kyseinen henkilö on itse tilannut ko. kokemuksen oppiakseen siitä jotain.)
tallennettu

DISCLAIMER: Teksteissäni ei ole tulkinnanvaraa vaan kirjoitan juuri tismalleen niinkuin tarkoitan. Rivien välien lukeminen  ja oma tulkinta on aina lukijan vastuulla ja tähän mennessä ollut 100% virheellistä. Merkurius jousimiehessä: Kuulostan saarnaajalta vaikka asia olisi täysin triviaali.
Avicii
Astroholisti
*****
Viestejä: 1117


Profiili
« Vastaus #51 : 19.05.2015 13:13:29 »

Tilannetajua kannattaa kehittää itsessään. Harvoin itse puutun kenenkään elämää ja olen myös luonteeltani sellainen että sanon melko suoraan asioita. Itse olen huomannut että kun avaa sydämen, on myötätuntoinen ja ystävällinen niin tuolloin vastakaiku on ollut hyvää jos olen syystä tai toisesta puuttunut jonkun asiohin. Enemmänkin nykyään yritän ensi seurata tilannetta ja yrittää ymmärtää ja sen jälkeen voin auttaa tai antaa neuvoja. Itse olen saanut aikonaan vihamiehiä kun en kyennyt muuta kun huutamaan ja sanomaan kärkkäästi asioita. Itselläni tosin ei enää ole tarvetta puuttua ihan jokaiseen asiaan. Kun aiemmin puutuin niin koin itseäni paremmaksi ihmiseksi ja toiset tyhmiksi. Ei kovin hyvä lähtökohta  Grin
tallennettu

You were born to be real not to be perfect.
Tigerwoman
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 293


Profiili
« Vastaus #52 : 19.05.2015 20:29:32 »

Ajattelen jotakuinkin samoin kuin Eklektikko.

Tottakai puutun, jos näen lapsiin tai eläimin kohdistuvaa vääryyttä tms. Silloinhan voi olla, että olen siksi näkijänä, että sielunsuunnitelmaamme kuuluu se. Tai vaikka ei olisikaan kyse sielunsuunnitelmasta, aikuiselta voi odottaa, että hän tekee itse valintansa. Alistuminen tai puolensa pitäminen on myös valintoja.

Mielestäni kannattaa pitää mielessä auttamisen ja auttamisen ero. Ketjun aloittaja koki itsekin ongelmana "väärälaisen puuttumisen". Auttaminen voi olla myös tasapainossa ja tasavertaista. Autetun pitäisi jollain tavalla laittaa saamansa apu kiertoon. Jos ei auttajalle,  niin jollekin muulle. Muuten se ei ole hengenlakien mukaista ja energia ihmisten välillä "eltaantuu". Se aiheuttaa kiittämättömyyttä ja vihaakin. Yksi ääripää on myös ne, jotka ovat jatkuvasti ottamassa apua itselleen ymmärtämättä, että itsekin pitäisi tehdä jotain.

Itselläni tosin ei enää ole tarvetta puuttua ihan jokaiseen asiaan. Kun aiemmin puutuin niin koin itseäni paremmaksi ihmiseksi ja toiset tyhmiksi. Ei kovin hyvä lähtökohta  Grin

Ihastuttavan rehellistä!
« Viimeksi muokattu: 19.05.2015 20:31:07 kirjoittanut Tigerwoman » tallennettu
Tigerwoman
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 293


Profiili
« Vastaus #53 : 19.05.2015 23:15:10 »

Tulipa vielä mieleeni, että sanat auttaa ja puuttua ovat ihan eri asia. Otsikko on: "toisten asioihin sekaantuminen."
Sekaantuminen ja puuttuminen eivät useinkaan ole auttamista. Joskus sekaantumalla voi auttaakin, mutta ei aina.

Tässä ketjussa ei ehkä kannattaisi puhua auttamisen ongelmista ja moraalista. Asioihin puuttuminen ja sekaantuminen tapahtuu ilman asianomaisen pyyntöä tai tahtoa. Joskus käytetään sanaa väliintulo. Varsinkin päihteiden käyttäjien kohdalla väliintulo voi toimia herättäjänä.

Jouduin tänään tilanteeseen, jossa minua autettiin väkisin. Ymmärtämättä lainkaan, mitä yritin kertoa. Jouduin laittamaan rajat tiukasti, ja auttaja tietty loukkaantui.
Minulle pakkoauttamisesta oli se hyöty, että nyt se potuttaa enemmän kuin alkuperäinen ongelma.
Tämä pakkoauttaja menetti silmissäni taas enemmän ja enemmän kunnioitustani. Jos rehellisiä ollaan, hän on mielestäni aikamoinen feikki wannabe-parantaja. Oikea pelle.
Olisipa vaan kuunnellut ilman pelastajasyndroomaa.  Sad

tallennettu
Eklektikko
Astroholisti
*****
Viestejä: 3689


Profiili WWW
« Vastaus #54 : 20.05.2015 10:33:18 »

Hyvä semanttinen huomio, Tigerwoman.

Väkisin auttamista pidän osoituksena väkisin auttajan omista mahdollisesti vakavista ongelmista, joista tämä yrittää siirtää huomiotaan pois auttamalla muita, kun huomio itse asiassa pitäisi siirtää sinne omaan itseen ja omiin ongelmiin.

Ainoa käytännön kokemukseni asiasta komppaa myös tätä teoriaani: Vuosituhannen vaihteessa kun sain burnoutin ja pyysin yhdistysaktiivi-tutuilta jne. että nyt vaan haluan olla rauhassa niin yksi ainoa ihminen yritti väkisin tuputtaa apuaan. MInun piti lopulta soittaa hänen silloiselle poikaystävälleen ja kertoa että ei ole mitään apua mitä voisin ottaa vastaan, kun liian tekemisen ja säntäilyn vastapainoksi pitää vaan saada olla ihan yksikseen ja rauhassa. Tämä väkisinauttaja oli jo tuolloin itse pikemminkin avun tarpeessa ja sen jälkeen hänellä on tainnut olla useampiakin vakavia masennuskausia.

Ns. läheisriippuvaset lankeavat usein toisten asioihin sekaantumiseen/väkisin auttamiseen, se on hyvin tärkeä osa oirekuvaa ja niitä tärkeimpiä ohjeita toipumiseenkin on heille yleensä 'huomio pois toisten elämästä, suuntaa se sinne omaan elämään!'
tallennettu

DISCLAIMER: Teksteissäni ei ole tulkinnanvaraa vaan kirjoitan juuri tismalleen niinkuin tarkoitan. Rivien välien lukeminen  ja oma tulkinta on aina lukijan vastuulla ja tähän mennessä ollut 100% virheellistä. Merkurius jousimiehessä: Kuulostan saarnaajalta vaikka asia olisi täysin triviaali.
Tigerwoman
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 293


Profiili
« Vastaus #55 : 20.05.2015 10:50:14 »

Eli burn outissa jouduit käyttämään vähäisiä voimavarojasi itsesi puolustamiseen?
Ja auttajan sädekehä sai uutta loistetta.

Olen erittäin samaa mieltä, että pakkoauttajat yrittävät usein peitellä omaa avuntarvettaan.
Tunnistan itsessäni sen, että haluan sekaantua silloin kun autettavan hätä satuttaisi myös minun tunteitani.
Itsekästä siis. Tässä olen joutunut opettelemaan hyväksymistä.
tallennettu
Eklektikko
Astroholisti
*****
Viestejä: 3689


Profiili WWW
« Vastaus #56 : 20.05.2015 11:00:49 »

Eli burn outissa jouduit käyttämään vähäisiä voimavarojasi itsesi puolustamiseen?
Ja auttajan sädekehä sai uutta loistetta.

Ei se vienyt voimia paljoakaan, torppasin pari puhelua henkilöltä itseltään ja sen jälkeen soitin poikaystävälle ja siihen se tuputus loppui. Eli pääsin itse asiassa hyvin vähällä.

Sädekehää tällä henkilöllä ei kyllä ollut, hän oli jo silloin niin kovin tuskainen että kaikesta auttamisestaan huolimatta piti itseään  huonona ja kelvottomana ihmisenä muihin verrattuna ja se myös näkyi ja  kuului. Muiden auttaminen oli hänelle keino tuntea itsensä edes hiukan kelvolliseksi noin ylipäätään, ei suinkaan paremmaksi kuin muut.

Voisikin siis ehkä olla niin, että väkisin auttajia on kahdenlaisia? Tai saman ilmiön kaksi eri vaihetta näyttäytyy erilaisina väkisin auttajina:

Nejotka eivät ole vielä tajunneet peittävänsä sädekehällä huonommuudentunnettaan kokevat paremmuutta muihin verrattuna auttaessaan ja sitten ne jotka ihan tietoisella tasolla tuntevat itsensä kelvottomiksi paikkaavat sitä palvelemalla muita. Voisin kuvitella että jälkimmäiset ovat omassa prosessissaan edellä noita ensimmäisiä, tavallaan ehkä lähempänä sitä pistettä jolloin kriisiytyvät ja alkavat sitten lopulta toipumisen prosessin. Sädekehällinen kun elää vielä paremmuuden illuusiossa...

Toisilla oma eheytymisen tarve siis vielä piilossa, toisilla tiedostettuna mutta vielä käsittelemättömänä?
tallennettu

DISCLAIMER: Teksteissäni ei ole tulkinnanvaraa vaan kirjoitan juuri tismalleen niinkuin tarkoitan. Rivien välien lukeminen  ja oma tulkinta on aina lukijan vastuulla ja tähän mennessä ollut 100% virheellistä. Merkurius jousimiehessä: Kuulostan saarnaajalta vaikka asia olisi täysin triviaali.
Tigerwoman
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 293


Profiili
« Vastaus #57 : 20.05.2015 11:56:30 »

Etsivät oikeutusta olemassa ololleen?
Ehkä myös hyväksyntää ja nähdyksi tulemista?

Varmaankaan ei ole ketään, joka olisi ihan vapaa hetkittäisistä auttamishepuleista.
Ja edelleenkin täytyy pitää erillään auttaminen, jossa autettava haluaa apua.
Tästä auttamisesta ei käsittääkseni puhuta tässä ketjussa, vaan sekaantumisesta toisten asioihin. Jopa niin voimallisesti, että auttaja saa vihamiehiä.

Toistan tämän siksi, ettei lapsi mene pesuveden mukana. Oikeaa auttamista tarvitaan kipeästi.
tallennettu
Ginger86
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 158


Profiili
« Vastaus #58 : 20.05.2015 12:49:37 »

Tigerwomanille sanon enää vain sen verran, että en missään nimessä ole yrittänyt rajoittaa sananvapauttasi. Näytät ymmärtävän kaiken sanomani lähtökohtaisesti väärin, joten lienee parempi, etten sano sinulle enää mitään Wink

Ekle, tuo onkin hyvä ajatus, että sielunsopimus-tiedon myötä voi lakata kysymästä itseltään sitä "miksi" -kysymystä! Nyt, kun kirjoitit tuon auki, ymmärsin omallakin kohdallani käyneen juuri noin: Esimerkiksi juuri uutisten aiheuttama ahdistus ja epätoivo on kohdallani loppunut sen taannoisen "uudelleenkalibroinnin" myötä, vaikka suru tilanteesta onkin pysynyt.

Itsekin olen kokenut burnoutin, sitä seuranneen vakavan masennuksen ja vuosia kestäneen unettomuusjakson. Minun "väkisinauttajani" oli kyllä toimissaan ihan oikeassa: Hän kuskasi minut ihan henkilökohtaisesti lääkärin vastaanotolle ja piti huolen siitä, että hoitoprosessi lähti käyntiin. Itse olisin halunnut tuolloin vain maata kotona kaiken sen sotkun keskellä, sillä minulla ei ollut energiaa edes suihkussa käymiseen, saati sitten avun hakemiseen terveydenhuollosta. No, tuosta teosta seurasi lopulta monia hyviä asioita: Pääsin pitkäkestoiseen terapiaan Kelan kustantamana ja samoin unettomuuteeni alettiin etsiä ratkaisua. Pitkään siinä lopulta meni, sillä tujummat lääkkeet eivät sopineet minulle lainkaan, mutta vihdoin joku keksi määrätä minulle melatoniinia ja siitä sain avun ongelmiini. Olen sittemmin ollut äärimmäisen kiitollinen "väkisinauttajalleni", vaikka itse tapahtumien aikaan manasinkin hänet maan rakoon.

Ehkäpä omat kokemuksemme autetuksi tulemisesta vaikuttavat paljon siihen, miten itse pyrimme antamaan apua myös eteenpäin? Minulla itselläni ei juuri ole kokemusta sellaisesta, että auttaja olisi ihan yksinkertaisesti ollut vain väärässä. Yleensä ajan mittaan on ilmennyt, että ne ärsyttävinäkin pitämäni teot ovat koituneet lopulta omaksi edukseni -silloinkin, kun siinä hetkessä en olisi apua halunnutkaan. Toki ensisijaisesti pitäisi olettaa ihmisten olevan kykeneviä arvioimaan avuntarvettaan itse, mutta esimerkiksi masennuksen/ alkoholismin ja monien muiden vakavien ongelmien kanssa se ei ihan niin yksinkertaista ole. Pitäisin myös humaltunutta ihmistä kyvyttömänä arvioimaan tekojensa seurauksia realistisesti, joten siksi olenkin herkästi puuttunut, jos olen nähnyt humalaisen ystäväni käyttäytyvän impulsiivisesti.

Yksi asia, mikä minun pitäisi oppia tunnistamaan ja pysyä erossa, on silkkaa pahantahtoisuuttaan asioita hankaloittavat ihmiset. Esimerkiksi se koirankakka-tyyppi oli juuri sellainen: Kehua retosteli siivottomuudellaan Facebookissa ja vaikka minun lisäkseni monet muut avasivat hänelle sääntöjen pointteja (yleinen siisteys, lapset saattavat astua siihen, epähygieenisyys ym.), pysyi hän silti kannassaan, että juuri hän kyllä saa ne kakat sinne tienpientareelle jättää. Tuollaisten ihmisten kanssa ne väittelytkin sitten syntyvät, ja siinä kyllä tuhlaa omaa energiaansa. Toinen tapaus oli lestadiolaisia julkisesti pedofiileiksi, lestapelleiksi ja ties miksi haukkuva tuttuni. Tiesin hänen moitteensa kohdistuvan erääseen tiettyyn perheeseen, vaikka hän ei heidän nimeään ääneen maininnutkaan. Tuo tapaus sai myös niskavillani pystyyn ja kävin puolustamaan noita haukkumisen kohteeksi joutuneita, mutta eihän siitä seurannut mitään edistystä puoleen tai toiseen. Siltikin haluaisin jotenkin osoittaa, että ei moinen ole hyväksyttävää, vaikka se ei itse asianosaista saisikaan tekojaan ymmärtämään. Olen nimittäin sitä mieltä, että myöskään hiljainen hyväksyminen ei edesauta kiusaamisen vähenemistä.
tallennettu
Ginger86
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 158


Profiili
« Vastaus #59 : 20.05.2015 13:15:04 »

Ai muuten, yksi asia tuli vielä mieleeni! Minulla ei tuota oman jaksamisen rajoilla muiden auttamista (enää) esiinny, sillä olen sen verran itsekäs, että oma hyvinvointini on nykyään minulle etusijalla. Opittu se sekin taito on, sillä aina en ole osannut sanoa 'ei' ihmisille. Minulta pyydettiin aiemmin hirmu paljon sellaisia "pikku" palveluksia (tai pyytäjälle ne varmaan tuntuivat pieniltä), sillä olen käsistäni lahjakas ja minulla on myös jonkin verran tietokoneosaamista. Noita pyyntöjä vain sitten alkoi kertymään ja ne tuottivat jo stressiä minulle, joten oli vähän pakkokin opetella kieltäytymään silloin, kun siltä tuntuu. Sittemmin ihmiset ovat myös sisäistäneet, että ihan kaikkeen en minäkään suostu ja esittävät ehkä pyyntöjään hieman vähemmän.

Koko tämä auttamis-asia on hirmuista tasapainoilua omien ja muiden tarpeiden välillä. Huomioon on pitänyt ottaa myös se, mistä auttamisenhalu kumpuaa ja onko se aina ihan vilpitöntä. Läheisteni kohdalla voin niin kyllä sanoa, sillä kärsin itsekin suunnattomasti, jos joku rakkaani kärsii. Tavallaan siis tämäkin auttaminen on osaltaan itsekästä, sillä toisten hyvä olo tuottaa samaa myös minulle. Ihan oma lukunsa ovat sitten nämä tapaukset, missä kärsijä on joku kolmas osapuoli ja ryhdyn puolustamaan tai auttamaan tätä sijaiskärsijää. Niissä tapauksissa minun pitäisi opetella hillitsemään impulssejani ja odottaa hetki, ennen kuin reagoin. Olen huomannut, että impulsiivinen reagointi aiheuttaa usein vastahankaisuutta ihmisissä, mutta aina ei ole tarpeeksi aikaa miettiä tekojaan. Olisikin varmaan ihan hyvä, jos saisin jotenkin "sisäänrakennettua" sellaisen vähän pehmeämmän lähestymistavan Grin Silloin se tulisi automaattisesti sen sijaan, että alkaisin heti tulikivenkatkuisesti selvittämään jollekin, mitä vahinkoa hänen toimintansa voi muille aiheuttaa.
tallennettu
Sivuja: 1 2 3 [4] 5 6
  Tulostusversio  
 
Siirry: