seuraava »

[zajon]

Aloin miettiä tänään, että kuolema on ollut läsnä elämässän aivan pienestä pitäen. Miksi näin?

 Pelkään kuolemaa hillittömästi, välillä enemmän, välillä vähemmän (johtuen ehkä siitä, että en ole tasapainossa henkisen kehitykseni enkä ruumiini ja henkeni kanssa, ja taistelen kovasti löytääkseni oman uskoni ja luottamukseni).

 Lapsesta asti olen nähnyt kuolemapainotteisia unia; ruumiita, hautajaisia, hautausmaita, kuolemaa. Ajattelen kuolemaa aivan liikaa. Mistä ihmeestä tämä voi johtua? En haluaisi asian olevan näin, haluaisin vain elää onnellisena, mutta ajatukset ovat välillä liiankin synkkiä. Toisinaan taas en ajattele kuolemaa mitenkään synkkän asiana, mutta yleisesti vain ajattelen sitä ja siihen liittyviä asioita. Minulla ei hirveästi ole kuolleita läheisiä elämäni aikana, mutta toki olen ollut ehkä 10 hautajaisissa ja nähnyt kourallisen kuolleita ihmisiäkin erilaisissa tilanteissa.

Keksisikö joku tälle selitystä, miksen pääse eroon näistä ajatuksista, unista ja tunteista? Onko minulla joku tunnelukko, vai onko joku osa minusta kuollut? Miten katkaista negatiivisten ajatusten ja ahdistuksen kierre?

[Anitaaah]

Katsopa tämä ohjelma, jollet sattunut näkemään ::

Inhimillinen tekijä
Kuolemanrajakokemus muutti elämän
yle areena http://areena.yle.fi/tv/2152923
Poistuu areenasta 11.3.2015
Kesto: 47 min

Löytyy myös juttu ohjelmasta, Kuolemanrajan tuolla puolen
http://tv1.yle.fi/juttuarkisto/tasta-puhutaan/inhimillinen-tekija-kuolemanrajan-tuolla-puolen

Muutama poiminta ::
" Kaunista päästää irti kaikesta mitä on luullut olevansa."
" Vaikea kuolemanpelko tuhoaa hyvän elämän."
" Kokemus on että elämänkatsomus ja -arvot muuttuvat."
" Elämä pitää elää hyvin, ei ole aikaa tuhlata elämää."

- Toivon, että auttaa sinua <3 .. !

[Eklektikko]

Ajattelen kuolemaa aivan liikaa. Mistä ihmeestä tämä voi johtua?

Jokaista tunnetilaa edeltää ajatus, tuotamme itse tunteemme ajatuksillamme.
(Harvinaiset poikkeukset tästä: Tunnetartunta ja mantelitumakereaktio, muuten KAIKKI tunteet ovat itse ajatuksilla tuotettuja.)

Ajatusten kuuluu olla renkejä, ei isäntiä. Tätä ei valitettavasti opeteta meille jo peruskoulussa, vaan tiedon joutuu etsimään itse aikuisiällä vasta sitten kun se ajatusten isäntänä riehuminen on jo tuottanut negatiivisia tunteita (pelko, ahdistus, masennus, viha jne.) niin paljon että siihen oikein kyllästyy.

Tästä ketjusta ohjeita ajatusten laittamiseen rengin paikalle:
http://www.astro.fi/forum/index.php?topic=65018.0

Syitä siihen, miksi ajattelet nimenomaan kuolemaan liittyviä asioita voi olla monenlaisia. Toisaalta negatiivisia tunteita aiheuttavat ajatustottumukset yleensä opitaan varhaislapsuudessa lähiympäristön aikuisilta - ihminen on mallioppija. Toisaalta sitten jos ajatellaan rajatiedollisesti, voi olla että sinulla on jotain kuolemaan liittyvää painolastia jostain aiemmasta inkarnaatiosta.

Toivotan onnea ajatusten rengin paikalle laittamiseen. Toisin kuin tätä itseapumenetelmää kritisoivat usein väittävät, tunteet eivät latistu ja positiiviset tunteet eivät häviä yhtään mihinkään. Aidot ulkoisten tekijöiden tuottamat tuntemukset eivät myöskään latistu tai häviä. Ainoa mikä muuttuu on se, ettei enää tule ihan itse suurenneltua ulkoisten tekijöiden johdosta syntyneitä tunteita omilla negatiivisilla ajatusketjuilla, eikä tule aiheutettua itselle negatiivisia tunteita niillä omilla ajatuksilla.

[sideman]

Aloin miettiä tänään, että kuolema on ollut läsnä elämässän aivan pienestä pitäen. Miksi näin?

 Pelkään kuolemaa hillittömästi, välillä enemmän, välillä vähemmän (johtuen ehkä siitä, että en ole tasapainossa henkisen kehitykseni enkä ruumiini ja henkeni kanssa, ja taistelen kovasti löytääkseni oman uskoni ja luottamukseni).

Mahtaisiko logoterapian paradoksaalinen intentio toimia tuon antidoottina??

Sensijaan, että yrität ylen aikaa torjua tuota pelkoa, voit vaikka ajatella,
että eihän näin pieni pelko ole mistään kotoisin, ja yrität eläytyä mahdollisimman
hyvin siihen, että käsket mantelitumakkeitasi (pelon keskuksia?) reagoimaan kuoleman
ajatuksiisi vieläkin voimakkaammin.

Älä tee pahalle vastarintaa, tjsp, taisi todeta jo Jeshua ben-Josef (Jeesus Nasaretilainen).

http://fi.wikipedia.org/wiki/Mantelitumake

[Eklektikko]

Ideana tuo pelkoon sukeltaminen voi myös olla toimiva, sillä hyvä motto on: Se mitä vastustat, pysyy.
Tämän huomaa helpoiten surun kohdalla; kun antaa itsensä vollottaa aivan täysiä, menee suru pois nopeasti. Jos taas pidättelee itkua, voi pysyä itkuisena vaikka päiväkausia. Eli hyvinkin tunteeseen täysillä sukeltaminen voi auttaa. Ja sitten voi kysellä itseltään lisäkysymyksiä: Mikä tässä minua pelottaa, mikä on pahin mitä voi tapahtua jne.

Mutta tähän vähän korjauksia:

hyvin siihen, että käsket mantelitumakkeitasi (pelon keskuksia?) reagoimaan kuoleman

Mantelitumake ei käskyjä kuuntele, se mitä se säilöö vaarallisena tapauksena muistiin ja se mihin se sitten reagoi noiden muistojen perusteella on täysin ei-tahdonalaista toimintaa. Voimakkaan yksittäisen mantelitumakereaktion voi tosin työskentelemällä taltuttaa (Tästä lisää Tara Bennet-Golemanin kirjassa Tunteiden Alkemia, löytyy kirjastosta) mutta muutoin mantelitumakkeen toiminta ei ole millään tavoin tahdonalaista.

Tämä ketjun aloittajan kuolemanpelko, sillä ei kuitenkaan ole yhtään mitään tekemistä mantelitumakereaktion kanssa, eli avataanpa tässä nyt se mikä se mantelitumakereaktio on: Mantelitumake varastoi tilanteita ja tapahtumia, joita se pitää vaaroina hengissä selviämiselle. Sitten kun tulee myöhemmin tilanne/tapahtuma joka muistuttaa riittävästi tätä varastoitua muistoa ohittaa mantelitumakkeen käskyttämä reaktio TÄYSIN tietoisen mielen ja ajattelun. Se pakottaa ihmisen siis tietynlaiseen reaktioon täysin tämän tahdosta riippumatta. Ja ei, tämä reaktio ei ole ajattelua, se on yleensä tunnetila tai tomintaa.

Minä mainitsin viestissäni  mantelitumakereaktion nimenomaan poikkeuksena siitä että tunteet aiheutetaan ajatuksilla, toinen tällainen on tunnetartunta kasvokkain voimakkaassa tunnetilassa olevan ihmisen kanssa, sen aiheuttavat aivojen peilisolut. Eli minä mainitsin nämä kaksi poikkeuksina, nimenomaan tilanteina jotka EIVÄT koske ketjun aloittajaa, jonka ongelma johtuu ihan niistä tietoisen mielen ajatustottumuksista.

[sideman]

Ideana tuo pelkoon sukeltaminen voi myös olla toimiva, sillä hyvä motto on: Se mitä vastustat, pysyy.
Tämän huomaa helpoiten surun kohdalla; kun antaa itsensä vollottaa aivan täysiä, menee suru pois nopeasti. Jos taas pidättelee itkua, voi pysyä itkuisena vaikka päiväkausia. Eli hyvinkin tunteeseen täysillä sukeltaminen voi auttaa. Ja sitten voi kysellä itseltään lisäkysymyksiä: Mikä tässä minua pelottaa, mikä on pahin mitä voi tapahtua jne.

Mutta tähän vähän korjauksia:

hyvin siihen, että käsket mantelitumakkeitasi (pelon keskuksia?) reagoimaan kuoleman

Mantelitumake ei käskyjä kuuntele, se mitä se säilöö vaarallisena tapauksena muistiin ja se mihin se sitten reagoi noiden muistojen perusteella on täysin ei-tahdonalaista toimintaa. Voimakkaan yksittäisen mantelitumakereaktion voi tosin työskentelemällä taltuttaa (Tästä lisää Tara Bennet-Golemanin kirjassa Tunteiden Alkemia, löytyy kirjastosta) mutta muutoin mantelitumakkeen toiminta ei ole millään tavoin tahdonalaista.

Tämä ketjun aloittajan kuolemanpelko, sillä ei kuitenkaan ole yhtään mitään tekemistä mantelitumakereaktion kanssa, eli avataanpa tässä nyt se mikä se mantelitumakereaktio on: Mantelitumake varastoi tilanteita ja tapahtumia, joita se pitää vaaroina hengissä selviämiselle.

Millä ihmeen ilveellä voit tietää sen, ettei ketjun aloittajan kuoleman pelko alunperin ole
kehkeytynyt vaikkapa mahdollisessa aikaisemmassa inkarnaatiossa ilmenneestä voimakkaasta
mantelitumakereaktiosta?

 

[Eklektikko]

Millä ihmeen ilveellä voit tietää sen, ettei ketjun aloittajan kuoleman pelko alunperin ole
kehkeytynyt vaikkapa mahdollisessa aikaisemmassa inkarnaatiossa ilmenneestä voimakkaasta
mantelitumakereaktiosta?

Ennen kaikkea siitä että aloittaja kertoo ihan itse, mistä hänen pelon tunteensa johtuvat:
 "Ajattelen kuolemaa aivan liikaa."

Mantelitumakereaktio ei sisällä ainuttakaan ajatusta, se on koko homman pointti. Se on puhdas kehoreaktio, jossa mantelitumake 'kaappaa' aivot käyttöönsä hengissä selviämisen tueksi ja tietoinen ajattelu ohitetaan täysin. Teoreettisesti olisi toki mahdollista että voimakkaan reaktion 'kaiku' tuntuisi tulevissa inkarnaatioissa, mutta kun aloittaja EI reagoi ajatuksettomalla toiminnalla/tunnemyrskyllä - siitä sen mantelitumakereaktion tunnistaa. Siihen ei liity verbaalista ajattelua, joka puolestaan on tämän ketjun aloittajan ongelma.

Niin että vaikka tämä kuoleman ajattelu olisikin kaiku jostain aiemman inkarnaation läheltä-piti-tilanteesta (kuolema ei aiheuta reaktiota koska mantelitumake ei varastoi enää aivokuolleella yhtään mitään), niin se ei kuitenkaan ilmene tässä inkarnaatiossa mantelitumakereaktiona.

Tästä syystä mantelitumakereaktion taltuttamiseen käytetyt keinot eivät  auta tämän ketjun aloittajaa, vaan olisivat hänelle ajanhaaskausta.

[zajon]

Kiitos kaikille!

Tuosta kuoleman ajattelusta, kaikki ajattelu ei ole pelkoa sisältävää ajattelua, vaan ylipäätään kuoleman ajattelua; itse tapahtumaa, tilannetta, sen jälkeistä aikaa jne.

Ilmeisesti vähemmälle huomiolle jäi tuo unien osuus asiassa; olen aivan hyvin pienestä asti nähnyt kuolemapitoisia unia, sellaisia asioita, joita edes niin pienen ei olisi pitänyt vielä tietää (esim miltä meressä turvonneet ruumiit voisivat näyttää), joten peruskouluun mennessäni olin jo "pilalla " tämän asian suhteen. Huom. olen elänyt sellaisena aikana lapsuutta, jolloin televisiossa oli kaksi kanavaa ja katselin lähinnä pikkukakkosta ja Nils Holgerssonia, joten sieltä en ole voinut saada näitä asioita päähäni. Pelottavin ohjelma tuohon aikaan oli "V" (jos joku muistaa) ja sitäkään en saanut katsoa. Jostain syystä näin kuitenkin aivan lapsesta asti ruumiita, kuolemista, hautajaisia ja hautausmaita. Erään kerran aikuisena menin eräälle hautausmaalle, jossa en ollut koskaan käynyt (tässä elämässä) ja olin nähnyt sen paikan unessa ennen. Se oli melko karmivaa.

On totta, että negatiiviset ajatusketjut ruokkivat itseään, mutta olen yrittänyt, TODELLA YRITTÄNYT käyttää linkitetyn kaltaisia keinoja päästä eroon negatiivisista ajatuksista.

Olen myös yrittänyt "mässäillä" kuoleman ajatuksella, lukenut siitä kirjallisuutta, kaikenlaista kirjallisuutta (liittyne rajakokemuksiin, kuolemanjälkeiseen elämään, kuolinprosessiin jne). Yritän joka päivä vähätellä pelkoa, miettiä, miksi annan ulkoisen asian minua näin paljon johtaa. Sitten ihan yht´äkkiä tajusin, että tosiaan; kuolema on ollut jo aivan pikkulapsesta asti minulla unissa ja mielessä, ja mietin, että sillä on oltava jokin syvällisempi merkitys elämässäni.

Mainitakseni vielä mallioppimisesta; äitini (yksinhuoltaja) on valoisa ja hyvin iloinen persoona, joten valitettavasti en ole oppinut häneltä piirteitä 

Vielä ideoita? Voiko olla niin, että joku osa minusta olisi kuollut, tai että edellinen inkarnaatio jostain syystä olisi aiheuttanut tämän? En usko tuota, etteikö edellinen kuolema voisi vaikuttaa, jos se on ollut jollain tavalla traumaattinen (pitkäkestoinen, kivulias tms)

[Suomityttö]

Hei Zajon!

Voisikohan Senisa tuossa toisessa ketjussa auttaa sinua. Jos siis itse haluat kysyä häneltä, mikä tuon korostuneen kuoleman ajattelun aiheuttaa. 

[zajon]

Hei Zajon!

Voisikohan Senisa tuossa toisessa ketjussa auttaa sinua. Jos siis itse haluat kysyä häneltä, mikä tuon korostuneen kuoleman ajattelun aiheuttaa.  

Senisa auttoi minua jo niin paljon, etten taida kehdata enää häntä vaivata  

Lisäys vielä tuohon kuolemanpelkoasiaan, että sitä ylläpitää oikeastaan jatkuvat rytmihäriöt, jotka ovat todella pelottavia eikä niihin ole mitään parannuskeinoa. Pitää vain toivoa, että kun sydämesä ei ole rakenteellista vikaa, se kestää nuo erilaiset muljahtelut ja tykytykset.

[Eklektikko]

Rytmihäiriöistä: Kannattaa tarkistaa mikä on magnesiumin saannin tilanne; magnesiumvaje voi aiheuttaa rytmihäiriöitä ja magnesium tuppaa olemaan sellainen juttu mistä tosi monilla on vajausta. Mm. kalkki kilpailee magnesiumin kanssa eli jos käyttää tosi paljon maitotuotteita tai syö kalkkipillereitä, se voi aiheuttaa magnesiumvajetta. Isoissa ihmisjoukoissa oleskeleminen syö magnesiumit helposti loppuun, itselleni tulee ison yleisötapahtumaviikonlopun jälkeen samanlainen vähän säikähtänyt olo kuin krapulassa, vaikka olisin ollut ihan selvin päin, ellen ota ekstraa magnesiumia. Jos vaikka työpaikka on kovin ihmispaljoutta ja hälyä sisältävä, voi magnesiumintarve tämän vuoksikin olla sitten isohko. Ja yksilöllisiä eroja on myös tarpeessa. Magnesiumsitraatti imeytyy hyvin ja sitä löytyy edullisinakin valmisteina.

[meimi]

Mulla tuli mieleen semmonen asia, että mitähän sun syntymäkartan viimeisestä huoneesta mahtaa löytyä?  Sehän on ikkuna edelliseen elämään, ja jos sen elämän loppu on ollut jotenkin dramaattinen tai järkyttävä, se voi näkyä kartalla ja tuoda pelkoja tähän elämään.

[zajon]

meimi, mistähän tuon syntymäkartan löytää ja miten sitä tulkita? oliko täällä sivustolla jossain sellainen mihin laitetaan ne ajat ja paikat?

MUOKKAUS: Löysinkin sen, Mikä se viimeinen huone on, 12 vai? Laitoin tähän liitteeksi kuvan siitä, osaako joku tulkita?

Eklektikko: mielenkiintoista, että ihmisjoukossa oleskelu voi syödä magnesiumia! Minulla on magnesiumvalmistetta (sitraattia) kotona, mutta en ole kokenut siitä koskaan mitään hyötyä... Olen kokeillut kaikki mahdolliset ja mahdottomat keinot homeopatiasta beetasalpaajiin ja rentoutumisesta lisäravinteisiin. Nyt kokeilen vain yrittää hyväksyä ne osana kehoni toimintaa. Mutta kiitos silti vinkistä!

[meimi]

Yleensähän karttaa pyritään katsomaan kokonaisuutena, ja tässä näkyy vain se viimeinen, 12 huone.  Venus. rakkauden ja kauneuden planeetta tässä huoneessa ei yksinään ainakaan kerro mistään suuresta dramatiikasta tai pelon aiheuttajasta edellisessä elämässä.  Lähinnä se kertoo siitä, että olit edellisessä elämässäsi naiskehossa, ehkä kohtasit sydänsuruja. joista on tullut kaikuja tähän elämään asti.  Skorpionin merkki taas kertoo vallasta ja voimankäytöstä, ehkä juuri rakkaudessa?

[zajon]

Ok, kukahan tuollaista karttaa osaisi tulkita? Ei kais sitä ole tapana laittaa kokonaan näkyville vai onko? Kiitos tästäkin, meimi!