Sivuja: [1] 2
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Kuu ja Venus ihmissuheissa  (Luettu 22574 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
aeiouyäö
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 276



Profiili
« : 26.12.2012 14:19:56 »

Niin, ajattelin aloittaa keskustelua aiheesta, koska itselleni ainakin Venuksen ja Kuun  energioiden ero on ollut aina vähän häilyvä.Usein tulkinnoissa molempien planeettojen kohdalla puhutaan tavasta tuntea.Oikeastaan ainoa, mitä osaan sanoa näiden planeettojen erosta ihmissuhteissa on se, että kuu liittyy enemmän pelkkiin tunteisiin ja tunne-elämään ja Venus on jotenkin seksuaalisempi planeetta  :Smiley Mietin myös sitä, että jos Venuksen ja Kuun merkit ovat kovin ristiriidassa toistensa kanssa, se varmasti vaikuttaa myös ihmisen tunteellisiin ristiriitoihin (terveisin  venus skorpioni  kuu jousimies...).
Omalla kohdallani olen usein huomannut, että kuulle tulevat transiitit vaikuttavat uusien parisuhteitten syntymiseen.Venukselle tulevat taas usein ovat vain vaikuttaneet omaan suhtautumiseen itseeni ja muihin, mutta ei ikinä ole uutta parisuhdetta syntynyt Venustransiitin aikana, vaikka niin usein muille käy. ( venus 1. huoneessa varmasti vaikuttaa asiaan.)
Mutta, sana on vapaa, kertokaa omasta suhteestanne omaan kuuhunne ja venukseenne  Smiley
tallennettu

Aurinko-venus-yhtymä skorpionissa, 1.huone

Kuu Jousimiehessä, 2.huone

Mars-MC-yhtymä leijonassa

Merkurius-nousumerkki-yhtymä Vaa'assa
mehmet
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 67



Profiili
« Vastaus #1 : 26.12.2012 19:33:42 »

Tämä aihe osuu ja uppoaa. Smiley Tiukassa neliössähän nuo ovat keskenään kartalla.

Mulla kun  venus skorpioni askendentilla, niin miellän sen kovasti persoonani kuvastajaksi. Ihmissuhteet on mun juttu ja ne käydään aina läpi syvältä tai sitten ei ollenkaan. En ole edes olemassa ilman parisuhdetta. venus on nippa nappa 12. huoneen puolella, niin karmaattinen läksykin tähän sisältyy.

kuu on mulla vesimies:ssä, ja se on jo niin ufojuttu, etten varmaan ikinä opi sitä ymmärtämään.

Venukseen kuuluu mun käsitykseni mukaan naisellisuus ja taiteellisuus ja semmoinen hienostuneisuus ja sofistikoituneisuus - ja totta kai raha samoin kuin arvot. 

Kuu kuvastaa nopeasti vaihtuvia emootioita ja fiiliksiä, ensireaktioita ja totta kai äitiys ja koti kuuluvat Kuulle. Mutta ymmärtää sitä ei voi... en minä ainakaan omaani Vesimiehessä. :Smiley

Kuulle tulevat transiitit on mulle aina yli hilseen meneviä. Yleensä ne liityvät kotiin ja paikkaani siellä, ja useimmiten olosta tulee tukala, oli kyseessä sitten helpompi tai raskaampi transiitti. Tietenkin neliö Venukselle reagoi samalla. Noin kärjistetysti sanottuna koen, että naiseus ja äitiys ovat kaksi aivan eri kategorioissa olevaa juttua mun elämässä. Ikään kuin mussa asuisi kaksi naista: se Venus-Asc-nainen ja sitten Kuu-äippä-henkilö, joka on enemmän sukupuoleton otus. Eikä ne kaksi oikein mitenkään sovi saman katon alle, saati samaan kroppaan. Tongue
tallennettu

Aur, Merk, Mars Neitsyt
AC + Venus + Jup Skorpioni
Kuu Vesimies
mii-i
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 349



Profiili
« Vastaus #2 : 26.12.2012 23:47:59 »

 kuu  venus  oinas , 6.huone joten aika yhtenevät suunnat noilla. Tunteet lähtevät tulisesti liikkeelle, mutta analysoin ne melko tarkkaan. Osaan myös heittäytyä, ja jos tahdon jotain, otan asioista selvää. Vaikka olen voimakas-vaistoinen, ja tunteet on tärkeitä ja syviä, niiden ulkomaailmasolmut on onneksi melko suoraviivaisesti ratkaistavissa, jos niin päätän.

Kuuhan liitetään myös vanhempiin, ja olen huomannut itsessäni tiettyä oinasmaista suhtautumista etenkin isääni. En tulistu, mutta verbaliikka on usein hyvin terävää ja raakaa, siis huumoripainotteista sarkasmia vastauksena taulapäiseen minä-olen-oikeassa-asenteeseen kielen käytössä. Vitsinä me molemmat se otetaan.

Tunteisiini vetoavissa asioissa en mielelläni jää paikalleni polkemaan, vaan etenen mahdollisimman tehokkaasti. Kuuhun liitettävät arkiaskareet teen hurjalla tulella, että pääsen toteuttamaan itseäni muualla.  Grin

Venus tekee yhtymää DC:lle, joten tunteet liittyy hyvin usein ihmissuhteisiin. Olen myös hyvin visuaalinen, joten luonnostaan tulee ajattelematta analysoitua ihmisen ulkokuorikin ekan kahden sekunnin aikana (jonka jälkeen se väistyy taka-alalle). Venus yhtyy myös Erikseen, joten osaisin takertuakin, jos tahtoisin.

Koska  mars on vedessä, tunteet saavat sitäkin kautta aktiivista voimaa. Emotionaalinen herkkyys ja toiminta yhdistyy.

Venus on myös karttani hallitsija, joten sen edustamat teemat on aika keskiössä muutenkin. Vaikka olen herkkä, minussa on pala, joka tahtoo näyttää, että pärjää ja voittaa.
tallennettu

There is a voice that doesn't use words - Listen.
- Kastehelmi -
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 342



Profiili
« Vastaus #3 : 18.01.2013 00:01:23 »

Mulla sama tilanne, kun sulla aeiouyäö, eli venus skorpioni ja kuu jousimies. Onhan siinä vähän pähkinää purtavaks.... Mulla uranus aspect_con venus auttaa jonkin verran, kun vapauden kaipuuta tulee sieltäkin. Tasapainottaa siis. Mutta on siinä pohjavireessä vapauden kaipuun ja turvallisuushakuisuuden yhteentörmäystä. Useimmat kumppaniehdokkaat sopis vaan jommalle kummalle, kuu:lle tai venus:lle :Smiley Ne, jotka antais mulle tilaa ja mun kuu olis tyytyväinen, ottais vapauksia helposti enemmän kuin mitä venus skorpioni pystyy antaan. Sit taas turvallinen tyyppi sopii mun venus:lle, mutta kuu juoksee nopeasti takertumista karkuun. Musta tuntuu, että oon vanhemmiten kasvanu kuuhuni, eli se puoli on vahvistunu. Eikö sen sanota menevän just toisin päin?

Energioiden erot oon ymmärtäny niin, että kuu kertoo enemmänkin siitä mitä me tarvitaan, jotta tunnetaan olomme turvalliseks. Tarpeisto sitä varten. Tunnetta, miten me reagoidaan. venus taas rakastamisen tapaa, arvomaailmaa, mieltymyksiä (miehillä naismaku), naisilla omaa naiseutta jne.
« Viimeksi muokattu: 18.01.2013 00:03:12 kirjoittanut - Kastehelmi - » tallennettu

aurinkovenusuranusmerkuriusskorpioni
kuujousimies
marsleijona
askendenttivaaka
Hopealohikäärme
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 372


Säh!


Profiili
« Vastaus #4 : 13.04.2014 13:45:18 »

Mulla on  kuu ja  venus yhtymässä Kaksosissa mutta eri huoneissa, Kuu 3:ssa ja Venus 4:ssa. Tosta yhtymästä olen lukenut, että se lähinnä pehmentää ja tekee ihmisestä miellyttävän ja rauhaa rakastavan, ei mitään kovin dramaattista siis. Ilmamerkissä ollessaan nuo kaksi ainakin tekee sen, etten ole mikään Rapu-tyylinen romantikko tai sentimentaalikko, lähinnä esteetikko ja idealisti. Venus tekee sen että ihmissuhteet on aika viileitä ja älyllisiä, Kuu sen että mielialat vaihtelee joskus nopeasti ja tilanteen mukaan mennään.
tallennettu

1.  saturnus 14.8% (10. huone)
2.  merkurius 13.8% (6. huone)
3.  pluto 11.6% (8. huone)

1.  rapu 14.4% (DC)
2.  kaksoset 13.5%
3.  jousimies 11.5% (MC)
Ave^^
Vieras
« Vastaus #5 : 27.07.2014 12:19:53 »

 kuu ja venus ero..

Mulle venus kuvaa estetiikkaa, kauneuden tajua ja kaipuuta, ihmissuhteita laajemmin kuin vain parisuhdetta, sosiaalista puolta itsestä, itsensä ilmaisua sosiaalisesti ja esille tuomansa kuvan tiedostaen.

Kuu taas kuvaa niitä mainittuja vaistoja, sisäisiä tunnemyrskyjä, automaattisia reaktiomalleja, sitä missä ja miten tuntee olonsa kotoisaksi ja perustarpeet tyydytetyksi.


Jos parisuhde tulkitaan intiimiksi vaistonvaraiseksi kohtaamiseksi, se on enemmän kuun heiniä, kun taas venus on sosiaalisia kohtaamisia itsenäisten kauniiden ihmisten kesken, jotka nauttivat toistensa seurasta. Nämä molemmat puolethan ovat osa parisuhdetta.
tallennettu
Eileithyia
Astroholisti
*****
Viestejä: 1233


Jebah


Profiili WWW
« Vastaus #6 : 27.07.2014 15:08:25 »

Minulla venus liittyy myös kyllä siihen, minkalaista kumppania haen, mutta samalla myös kuu on tärkeä eli se, miltä toisen seurassa tuntuu.  venus kauris : Pidän viehättävinä jämäköitä ja voimakkaita ihmisistä. Sellaiset hieman jäyheät ihmiset.
 kuu jousimies : Mutta täytyy myös löytyä huumorintajua, rentoutta, ystävällisyyttä jne. Smiley

En koe noiden välillä olevan mitään ristiriitaa. Ihmisillä on monia eri puolia. Itsellänikin.  Smiley
tallennettu
Suljin
Astro-nauttija
****
Viestejä: 760



Profiili
« Vastaus #7 : 27.07.2014 19:33:38 »

Minä olen tajunnut, että mulla nämä on sinänsä aika helposti, kuu 7. huoneessa rapu ssa ja venus 1. huoneessa oinas ssa.
Meni vain aikaa hyväksyä tuo rapu-puoli itsessäni tai jopa edes nähdä se tuon venus ksen "takaa". Vaikka muut (7. huone)
sen kyllä ovat nähneet. Olen tajunnut tämän kuvion luoneen ongelmia parisuhteissa, koska en ole nähnyt kunnolla tuota
kuutani.
Nykyään kun tunnen kummatkin puolet itsestäni, ne on helpompi tasapainottaa ja hyväksyä. Ja on tuntunut, että
olen joskus ajatellut/luullut toisen tuntevan jotain vaikka se olenkin ollut minä itse.
Välillä voin transiiteista saada semmoisia ristiriitapuuskia aikaan, etenkin kun transiitti kuu on vastapäätä omaani (kauris)
niin olen usein herkkänahkainen. Siitä mielenkiintonen juttu kun tuo oikukas venus ei oo ihan kärsivällinen, sekä mars aspect_tri kuu
pistää tunteen voimalla töpinäksi. Turhaa draamaa. knuppel2
tallennettu

Vain mielikuvituksesi on rajana
Suljin
Astro-nauttija
****
Viestejä: 760



Profiili
« Vastaus #8 : 27.07.2014 19:49:35 »

Niin ja voisi lisätä, että ajoittain yllätyn omista tunteista/herkkyydestäni.
Enkä osaa oikein puhua tunteistani, se neliö osuu myös merkurius :Smiley mutta näytän sitten ne tekojen (mars) kautta.
Kostajatyyppi en ole kuitenkaan sitten millään. Ehkä oinas ei osaakkaan olla...
tallennettu

Vain mielikuvituksesi on rajana
Ritsa
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 715



Profiili
« Vastaus #9 : 27.07.2014 23:48:42 »

Pähkäilläänpä tätä hetki. Minulla on siis molemmat yhtymässä Plutoon 8. huoneessa Skorpionissa. Kohtalaisen hankala tulkittava, vaikka teemat pitäisi olla päivänselvät. Apua otetaan vastaan kiitollisena. Tongue

Olen ollut erittäin epäilevä ihminen ennen. Vaikea ollut luottaa muihin ihmisiin ja maailmaan. Saan turvaa ja tyydytystä eniten ihmissuhteista, jotka ovat syvällisiä. Muunlaisiin en usein jaksa edes panostaa. Saan myös uskomattoman hyvän olon jos joskus ajaudun keskustelemaan syvällisiä. Se ei vaan ole kovin yleistä taikka muodikasta.  Undecided

Mustasukkaisuus ei ole ollut pahakaan ongelma, mutta tiettyjä omistamisen fiiliksiä on täytynyt muuntaa. Kuolemaa on ollut jo lapsesta saakka ympärillä. Kaikki syvällinen maailmankaikkeuteen liittyvä tieto ja kokemukset ovat aina vetäneet puoleensa. Näkee myös kauneuden ikävissäkin asioissa.

Jotenkin nämä asiat ovat nykyään lohdullisia. Tuntuu, että kun Kuun annetaan purkaa tuntonsa niin se olotila kääntyy melkein vastakkaiseksi kuin alun epätoivo. Ja se voi kehittyä jatkuvaksi, kun ihminen antaa itselleen luvan toimia sen mukaan miltä tuntuu. Kuukin sitten lopulta uskoo saavansa osansa, eikä sen tarvitse odottaa vastustusta. Ja kaikki on siten harmonisemmin.
tallennettu
ghede
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 314


Profiili
« Vastaus #10 : 28.07.2014 10:59:57 »

Itselläni on Kuu kaksosissa 11.huoneessa ja Venus neitsyessä 3.huoneessa. Molemmat ovat Merkuriuksen hallitsijamerkeissä. Kuu kaksosissa varmaan tekee osittain sen, että mun on pakko välillä purkaa tunteitani sanallisessa muodossa jollekin. Venus neitsyessä lisää analyyttista puolta itsessäni ja samalla kai tekee minusta myös visuaalisen ajattelijan, koska se on 3.huoneessa. Molemmat ovat osana kartaltani löytyvää suurta ristiä. Välillä tunne-elämäni on yhtä sekamelskaa ja joskus en kai osaa edes erottaa tunteita ja ajatuksia toisistaan. idiot2 11.huonetta kai luonnehtii ryhmätilanteet, ja monesti niissä tunnen pystyväni tuomaan tunnepuoltani luontevammin esille kuin kahdenkeskisissä jutteluissa. Molemmat planeetat ovat kuitenkin aspektien osalta mm. Saturnuksen ja Uranuksen puristuksessa.

Tuo Saturnuksen ja Uranuksen yhtymä alkoi kiinnostamaan minua edelleen, koska molemmat ovat luonteeltaan niin erilaisia planeettoja. Saturnus - nimityshän tulee Roomalaisesta mytologiasta ja Uranus (Uranos) kreikkalaisesta? Mytologian mukaan Uranokselta ("taivaan jumalalta") leikattiin penis irti sirpillä Kronoksen toimesta ja Kronos oli tämän jälkeläinen. Roomalaisessa mytologiassa Kronosta vastasi Saturnus, jota pidettiin sadonkorjuun Jumalana ja täydellisyyden symbolina. Myös Uranuksen ja Varunan symboliikassa lienee olevan jotain samankaltaisuutta.

Lähteet:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Uranos

http://fi.wikipedia.org/wiki/Saturnus_%28jumala%29
« Viimeksi muokattu: 28.07.2014 11:01:48 kirjoittanut ghede » tallennettu
Lilli
Supermoderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 3525



Profiili WWW
« Vastaus #11 : 29.07.2014 13:33:13 »

Marimellis, itse seuraan myös kahta karttaa: syntymäkarttaa ja vuodelle 2000 piirrettyä karttaa, jolloin ikään kuin kuolin ja synnyin uudestaan. Niissä on osittain päällekkäisyyttä, mutta myös eroavaisuuksia ja näistä eroavaisuuksista huomaa, kumpi toimii paremmin. Esim. transiitit näyttävät toimivan paremmin uudella kartalla, mutta kyllähän tuossa vuosituhannen vaihteessa tapahtui muutenkin selkeä muutos niin luonteessa kuin elämän olosuhteissa muutenkin. Mutta sitten progressiot näyttävät toimivan hyvin alkuperäisellä syntymäkartalla. Otapa noista sitten selvää.  buck2
tallennettu

Aurinko Kaksonen, huone 12, Kuu Härkä, huone 11, AC Rapu, MC Vesimies

www.horoskooppi.com
Downtempo
Vieras
« Vastaus #12 : 01.08.2014 20:42:27 »

 kuu harka 8. huone = syvällisyys, hitaasti lämpeävä, skorppari-teemat, syvästi tunteva, eli toisenkin on oltava syvästi tunteva  smitten
vahva seksuaalisuus, intensiivisyys,vahvat energiat

 venus kaksoset 9. huone (9. ja 10. rajoilla, yhtymässä MC:hen) =
älykkäät ihmiset, ilmiöt, käsitys maailman menosta, avoimuus, viisaus ja kaikki maailman tieto kaikesta,
ehkä korostaen hengellisyyttä ja tietoisuutta  Grin


vähän ristiriitainen asetelma, koska yleensä viehätyn tai ihastun älykkäisiin, tai nokkeliin ihmisiin... totaali turn-off on suppea elämänkatsomus, tai tuomitsevaisuus.

mutta siltikin jalat lähtee alta, jos eteen osuu intensiivinen, skorppari-ihminen. mutta jos sillä onkin ihan erilainen ajatusmaailma kuin mulla, siinä kohtaa, kuu saa kyytiä, eli dumppaan ihmisen, vaikka olisi kuinka ihastunut ja rakastunut. eli venus vie voiton. ajatusmaailma ja arvomaailma on mulle tärkeempi. koska merkurius on mun kartan hallitsija ( askendentti neitsyt) ja venukseen se johtaa, missä kaksoset, ja mc kaksoset, ja mitä vielä tärkeempää, merkkari 11. huoneessa. (vähän nyt rönsyilee)

mut joka tapauksessa, venus vie mulla voiton.
toisaalta, jos tapaisinkin jonkun venukseni kaltaisen ihmisen, hänessä täytyy olla sitä syvällisyyttä, eikä liikaa "ilmaa", koska sitten suhde on ihan tyhjä. Kuu on myös painottunut paljon kartallani pluto-painotteisesti, niin kyllästyn kyllä siihen pelkkään keskustelukaveriinkin...
 Undecided

Summasummarum:  ihastun harvoin. olen melko ilmava ihmissuhteissa ja suhteen alussa. Mun on helppo hurmata toinen osapuoli, mutta itselläni ei mielenkiinto riitäkään... niin se saattaa luoda kuvan, että olen kevytkenkäinen. vaikka oikeasti, en ole missään vaiheessa kiinnostunut vahvasti toisesta. Enkä edes vie asioita niin pitkälle jos en ole täysillä mukana. Jos veisin, niin silloin täytyy se kuukin aktivoitua siellä 8. huoneessa...Mikä ei niin nopeasti viehätykkään härän tavoin ja pluton omaisesti, toisin kuin ilmava kaksos venus  Sad
Vaikkei näin saisi sanoa, niin olen usein "pettynyt", koska  venus kaksoset  aspect_con keskitaivas kaksoset
löytää ihmisiä keitä haluaa, ja saa kiinnostuksen, mutta se kuu-puoli ei mätsää yhtään  angel






« Viimeksi muokattu: 01.08.2014 20:52:48 kirjoittanut Downtempo » tallennettu
elyce
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 29


Profiili
« Vastaus #13 : 14.10.2014 09:56:07 »

Itselläni  kuu kauris aspect_tri venus neitsyt. Ilmankos mulla ei ole koskaan ollut epäselvyyksiä omista tunteistani tai kiinnostuksesta jotakuta kohtaan. Toisaalta mulla on vaikeuksia ymmärtää, miten jotkut ihmiset voi olla tietämättä, mitä ne toisesta haluaa tai mitä ne toisesta etsii Sad Ehkä tämä ketju on hieman valaissut aihetta... Neljästä toistaiseksi suurimmasta ihastuksestani kahdella on ollut Kuu mun venusmerkissäni, muuten en neitsytvaikutteista pahemmin syty.

Itse näkisin Kuun liittyvän etenkin läheisimpiin ihmissuhteisiin oman tunnemaailman ja sisimmän minän kautta, kun taas Venuksen koen liittyvän parisuhde/ihastus/säätö -tyyppisiin ihmissuhteisiin oman naiseuden (tai naisihanteen) ja mieltymysten kautta.
tallennettu
Corvus Leonis
Astroholisti
*****
Viestejä: 1654


Kaikkien sisällä on jokainen meistä.


Profiili
« Vastaus #14 : 14.10.2014 22:46:17 »

Mulla Venus ja Kuu molemmat  jousimies, kuitenkin eri puolilla ko. merkkiä ja eri huoneissa (2. ja 3.)  Juu olen kroonisesti sitoutumiskammoinen, ja tuttavapiirit saattavat vaihtua monta kertaa vuodessa - osittain kai siksi, koska en ole kovinkaan seurankipeä, mutten toisaalta edes kykene kiintymään kehenkään tai mihinkään ainakaan kovin pitkäksi aikaa. 

Jotkut väittävät sitkeästi, että kyse on satutetuksi joutumisen pelosta, mutta totuus on paljon tylympi: mulle ei ole mahdollista valita itselleni parhaiten sopivaa seuraa, koska asuvat hajallaan eri puolilla maata ja planeettaa, joten mulla on vain liuta hyvänpäiväntuttuja joiden kanssa ei ole juuri mitään yhteistä.

Ja ennenkuin joku sanoo että "mikset muuta ulkomaille" niin olen yrittänytkin, mutta pysyvä maahanmuutto ei niin vain aina onnistu. :Smiley
tallennettu
Sivuja: [1] 2
  Tulostusversio  
 
Siirry: