Henkilökohtaisesti yksi eniten ärsyttävimmistä piirteistä on tämä ns. kaikkitietäväisyys. Minusta se loukkaa yksilön valinnan vapautta ja asettaa myöskin nämä valinnat, sekä henkilön ajatusmaailman, tavat, ystävät, ylipäätään koko olemisen ja elämisen kyseenalaisiksi. Lisäksi se heijastaa myös suvaitsemattomuutta ja ahdasmielisyyttä. Yleistetään asioita liikaa. Esimerkiksi luen rasismin tähän aiheeseen kuuluvaksi: "Kyllä minä tiedän, ja kaikki muutkin tietävät, että kaikki mustalaiset ovat varkaita" , "Ilman muuta kaikki tummaihoiset ovat rikollisia". Myös positiiviset asiat, jos niitä tuputtaa periaatteella "kyllä MINÄ tiedän!" muuttuvat negatiivisiksi. Esimerkkinä vaikka erilaiset uskonlahkot. He tarkoittavat kyllä hyvää levittäessään Jumalan sanaa, joka pohjimmiltaan on jokaisessa uskonnossa ihanteellisena käsityksenä Jumalan loppumaton rakkaus, mutta! Kun se mene siihen pisteeseen, että sinun TÄYTYY kuulua tähän uskontoon, kyllä me tiedämme, että Jumala kärventää helvetissä kaikki, jotka eivät ole kanssamme samaa mieltä, niin ARGH!
Joka päivä törmää ihan arkielämässä tällaiseen ns. kaikkitietävyyteen. Tyyliin
- Et voi elää onnellista elämää ilman rahaa
- Sinun kuuluu hankkia korkea koulutus, et selviä muuten
- Kasviruualla ei voi elää monipuolisesti ja tasapainoisesti vahingoittamatta elimistöään
- jne jne. Loputon määrä asioita, pääasiassa yhteiskunnan sanelemia, jotka voisi luetella kaikkitietävyyteen.
Itseäni eniten tällaisessa kaikkitietävyydessä ärsyttää se, että kukaan, ei edes itseni ikäinen henkilö, ota minua vakavasti, kun totean, etten aio hankkia lapsia. Mieheni on samaa mieltä kanssani ja jotenkin vain tuntuu, että tässä elämässä minun ei kuulu olla enää äiti (olen saanut olla äitinä jo niin paljon muissa elämissä
) Mutta arvatkaapa kahdesti, uskotaanko tuota. Tavallisesti minua katsotaan säälivästi "voi tyttö parka, ei tiedä mistään mitään". Lapsiperheiden kommentti on yleensä "Kyllä minäkin sanoin noin sinun iässäsi, mutta katso nyt minua!" "Ei minullekaan pitänyt tulla lapsia, mutta niin vain kävi" jne. ARGH! Tekisi mieleni kuristaa henkilö siihen paikkaan!
Tämä asia ei kuitenkaan ole mikään hetken mielijohde tyyliin "Iiih! Haluan vain bilettää vapaana!" vaan olen kuusivuotiaasta lähtien rukoillut "Hyvä Jumala, älä annan minulle koskaan yhtään lasta...." Raskaaksi tuleminen on elämäni pahin painajainen ja olen valmis ihan mihin muuhun vain paitsi äitiyteen. Tästä asiasta EN jousta.
Toinen ikävä yleistys on naisen määrittely. Juuri tuossa viikonloppuna sain kuulla eräältä tuntemattomalta mieheltä, että "et sitten ala nalkuttaa miehellesi tämän kitaransoitosta!" Kuina hän voi edes sanoa noin, kun ei tunne minua?!
Minulle ei koskaan tulisi mieleeni nalkuttaa hänelle kitaransoitosta, koska tiedän sen olevani miehelleni henki ja elämä - eikä tapanani ole nalkuttaa muutenkaan. Jos asiaa ei voi ilmaista muuten kuin napisemalla, niin sitten pitää katsoa peiliin ja miettiä, että onko fiksumpaa naputtaa "taas on tiskit tiskaamatta! Aina nämä likaiset kengät täällä olohuoneessa!" vai ystävällisesti sanoa "rakas, voisitko tiskata/auttaa tiskien kanssa?" "Minusta on ikävää, että tuot likaiset kengät olohuoneeseen. Jätä ne ensi kerralla eteiseen, kiitos".
(Kuulostaa ehkä naiiville, mutta uskon todellakin enemmin ystävälliseen puheeseen kuin ilkeään huomautteluun)
Ah, sainpas avauduttua!