|
Ave^^
Vieras
|
 |
« Vastaus #60 : 03.02.2014 13:47:41 » |
|
Aina löytyy ihmisiä, joille "ei kelpaa". Mutta miksi määritellä itsensä sen kautta, mitä mieltä joku muu on?
Sitä ei voi kieltää, että maailma on monesti epäreilu, ja on välillä ärsyttävää hymistelyä kaikki kliseet "rakasta itseäsi, niin muutkin rakastavat sinua". Ei sitä aina saa kaikkea mitä haluaa, eikä kaikkia rakastamaan itseään ja saa silti kohdata ties minkälaista peetä vaikka kuinka rakastaisi itseään. Mutta ennemmin se on siinä, että kun rakastaa ja kunnioittaa itse itseään, tietää että on hyvä tyyppi, niin näkee vähän selvemmin mistä muiden reaktiot itseä kohtaan syntyvät. Niissä kun ei välttämättä ole mitään päätä eikä häntää, ja silti niin herkästi niiden kautta olisi määrittelemässä itseään.
Mulle itsensä kunnioittaminen on se aivainasia, pyrin toimimaan aina niin, että pystyn kunnioittamaan itseäni. Tällöin en ajaudu myöskään liialliseen itseni pumpulisointiin, vaan pidän kehittymisen yllä jatkuvasti. Kun itse tiedän, että olen ollut reilu ja hyvä, niin se riittää minulle. Jollain toisella voi ehkä olla eri näkemys siitä mikä on reilua ja hyvää, mutta sitten se on niin, ja sitäkin voi yrittää ymmärtää. Joka tapauksessa minua ohjaa oma maailmankuvani ja näkemykseni, niin kuin kaikkia muitakin. Tää nyt vähän sivuaa tuota toistakin äsken nostettua ketjua.. siitä sanoisin, että fundamentaalisten hyvän ja pahan olemassaolon jankkaaminen on mielestäni turhaa. Tärkeää on se, että omaa itse jonkinlaisen moraalisen näkökannan ja pyrkii toimimaan sen mukaisesti. Noh, vääristyneitä moraaleja on olemassa.. mutta noin yleisesti on kuitenkin mautonta olla kantamatta teoistaan vastuuta jonkin "ei hyvää ja pahaa kuitenkaan ole" -ajatuksen varjolla, jonkin verran on ihan hyvä vaatia itseltään.
|