Sivuja: [1] 2 3 4
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Astrologia - terveysongelmien kartoittajana  (Luettu 119094 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
T-H
Astroholisti
*****
Viestejä: 1988



Profiili
« : 21.06.2009 08:33:44 »

Jos terveysastrologia kiinnostaa niin tässä ois tällainen tietopaketti Smiley


Astrologinen syntymäkartta on mainio väline myös terveysongelmien kartoittamiseen. Koska astrologia ei ole ennustamista, sen avulla ei – onneksi – voi nähdä sairastuuko joku vai ei. Sen sijaan astrologian avulla voi etsiä riskejä sairastumiseen. Riskikään ei kuitenkaan koskaan ole tuomio; myös omilla elintavoillamme on suuri osuus asiaan.

Terveysastrologiaa voikin hyödyntää eräänlaisena kehon kosmisena säätiedotuksena. Kartan avulla voidaan tutkailla, missä elimissä on suurimmat riskit epätasapainoon ja sitä kautta myöhempään sairastumiseen. Kun kuitenkin tiedämme alttiutumme ennalta, pystymme tekemään paljon sen eteen, että emme koskaan sairastuisi.

Astrologian historiaan tutustuneet tietävät, että muinaisina aikoina mm. papit ja lääkärit olivat myös astrologeja. Hippocrates sanoikin aikoinaan, että lääkäreillä, joilla ei ole astrologista tietämystä, ei ole oikeutta kutsua itseään lääkäreiksi. Nykylääketiede on eksynyt valitettavan kauas muinaisesta kumppanistaan astrologiasta. Onneksi yhä useampi lääkäri jopa meillä Suomessa on kiinnostunut virallisen lääketieteen ohella myös täydentävistä hoitomuodoista sekä jotkut myös astrologiasta.

Terveysastrologiaa käsittelevää kirjallisuutta ei valitettavasti juurikaan löydy suomeksi käännettynä, kansainvälinen valikoima on sen sijaan onneksi runsas. Listaan nyt alle muutamia koosteita terveysastrologian pääperiaatteista. Listaa kannattaa kuitenkin lukea tietyllä varauksella muistaen, että kyse on tosiaan vain alttiuksista, ei diagnooseista.

 

PSYYKEN YHTEYS SAIRAUKSIIN
 
C.G. Jung on jo aikoinaan todennut, että jokaisen yli nelikymppisen jokaisella terveysongelmalla on henkinen alkusyy. Terveys onkin siten seuraus sisäisestä harmoniasta ulkoisten paineiden ristitulesta huolimatta. Siten terveenä pysyvillä on tutkitusti parempi kyky käsitellä asioita, työstää kokemuksiaan ja päästää ikävistä kokemuksista irti. Jos kykyä paineiden työstämiseen ei ole, sairaus voi olla ainoa keino paeta omia sisäisiä ja ulkoisia paineita.

Syntymäkarttahan kuvaa potentiaaliamme, sitä millaisin eväin olemme saapuneet elääksemme ulkoisten vaikutusten (perhe, kulttuuri, ympäristö) alaisena. Kun kartta kuvaa persoonallisuutemme piirteitä, itsetuntoamme, ajatuksiamme, tuntemuksiamme ja käyttäytymistämme, kartta kuvaa myös niitä sairauksia, joihin meillä on alttius henkisten ominaisuuksiemme johdosta. Sanotaan myös, että sairaus on selkeä syy siitä, että omassa elämässä on jotain olennaista vikaa.

Ajatusten ja sanojen omatessa lähes maagisia voimia, on tärkeää tarkastella kriittisesti omia ajatusmalleja; odottaako elämäänsä (ja siten myös terveyteensä) jatkuvasti negatiivisia asioita vai osaako elämään suhtautua luottavaisen positiivisesti ylläpitäen siten samalla myös kehon puolustuskykyä. Se mikä toistetaan tarpeeksi usein ajatusten ja tunteiden tasolla, ilmaantuu usein fyysiselle tasolle ennemmin tai myöhemmin.

Koska yksikään syntymäkartta ei ole tuomio, on ihmisestä itsestään kiinni, toteuttaako samoja kuvioita negatiivisesti vai positiivisesti. Vaikka emme aina voikaan vaikuttaa kohdallemme osuviin ulkoisiin tapahtumiin, voimme vapaasti valita suhtautumisemme niihin. Siten meillä on myös suuri valta siihen, kääntyvätkö haasteet voitoksemme henkisen kasvun muodossa vai aiheuttavatko ne kehossamme häiriötilan.




TULKINNAN PERUSPERIAATTEET

Planeetat viitoittavat, mitä elimistössä on tapahtumassa (toiminta, fysiologinen prosessi)

Merkeistä voi etsiä selvennystä siihen, missä prosessi tapahtuu ja miten se ilmenee

Aspektit kuvaavat, kuinka planeetat osallistuvat fysiologiseen prosessiin yhdessä muiden planeettojen kanssa

Huoneet kuvaavat, mitkä ulkoiset tekijät vaikuttavat terveyteen

Transiitit ja proggressiot osoittavat milloin terveysongelmat saattavat tulla ajankohtaisiksi(erityisesti Marsin transiitit voivat laukaista oireet. Myös väliaikainen Yod näyttäytyy usein sairastumisten yhteydessä).


ELEMENTIT

Kartalta kannattaa tarkastaa ainakin seuraavat asiat elementtien suhteen:

1. Kuun elementti (Kuu on tärkeä tekijä lääketieteellisessä astrologiassa siksi että se kuvaa elimistön syklejä)

2. Jokaisessa eri elementissä olevat planeetat ja niiden laatu

3. Planeettojen aspektit

4. Marsin, Saturnuksen, Uranuksen, Neptunuksen ja Pluton transiiti (Mars edustaa tulta, Saturnus maata, Uranus ilmaa ja Neptunus vettä)

5. Huonepainotukset


TULIELEMENTTI (Oinas, Leijona, Jousimies)
 
Tulielementti liittyy aktiivisuuteen, lämpöön ja energisyyteen ja edustaa mm. ihon väriä, elimistön lämpötilaa ja ruoansulatusta

tulielementin puuttuminen tai vähyys kartalla, mahdolliset ongelmat:  alentunut elinvoima, väsymys, heikko ruoansulatus, kalpea iho, rohkeuden ja itseluottamuksen puute

> tarvitaan runsaasti fyysistä harjoittelua, myös esim. jooga pitää kehon energiat liikkeessä

vahva tulielementti kartalla, mahdolliset ongelmat:  loppuunpalaminen, ihottumat, paiseet, kuume, sydänongelmat, tulehdukset, aggressiivisuus


MAAELEMENTTI (Härkä, Neitsyt, Kauris)

Maaelementti viittaa luotettavuuteen, vakauteen ja turvallisuudentarpeeseen. Terveydellisesti maaelementti edustaa luita, ihoa, hampaita, kynsiä ja rustoja.
maaelementin puuttuminen tai heikkous näkyy esim. kalpeana ihona, heikkona kestävyytenä, ongelmina solujen tuotannossa, epäkäytännöllisyytenä ja mielipiteen ilmaisun vaikeutena

ylikorostunut maa näkyy mm. hitautena, alttiutena tartunnoille, materialismina ja muutosvastarintana

 
ILMAELEMENTTI (Kaksonen, Vaaka, Vesimies)

Ilman elementti liittyy liikkumiseen ja hengitykseen.

ilmaelementin puuttuminen tai vähyys kertoo hitaasta liikkuvuudesta, taipumuksesta huimaukseen, pinnallisesta tai nopeasta hengityksestä, hermoston heikkoudesta ja ongelmasta ideoiden ilmaisemisessa

vahva ilmaelementti altistaa levottomuudelle, unettomuudelle, hermostuneisuudelle, sydämentykytyksille ja nopealle hengitykselle. Ongelmana voi olla myös kuivat iho, hauras luusto ja kynnet, aikaiset ikääntymisen merkit

 
VESIELEMENTTI (Rapu, Skorpioni, Kalat)

Veden elementti liittyy joustavuuteen niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Vesielementti hallitsee kehon nesteitä ja makuaistia.

heikko vesielementti: tunteettomuus, nesteiden vähyys kehossa, myrkkyjen kertyminen elimistöön

vahva vesielementti: paleltumat, flunssa, ylipaino, liman kertyminen


PLANEETAT


AURINKO

- peruselinvoima, vitaalisuus, tietoisuus, näkökyky (Lillyn mukaan Aurinko edustaa miehen oikeaa ja naisen vasenta silmää), sydän- ja verenkierto, solukeskukset

Aurinkoon liittyviä alttiuksia:

*hypotermia ja hypertermia

*mania

*elämänhalun puute

*tietoisuuden puute

*ongelmia sydämen toiminnassa

*silmäongelmat, erityisen silmien nesteissä

*perinnölliset sairaudet

*synnynnäiset sairaudet

Jos oman Aurinkomerkkimme edustaman elivoiman ilmaiseminen on estetty, kehitämme helposti oireita Aurinkomerkkimme edustamissa kehon osissa (myös oppositio-merkissä ja neliömerkeissä)

 
KUU

- elimistön nesteet (veri, vesi ja seerumi), silmät (naisen oikea silmä, miehen vasen silmä), mahalaukku ja rinnat, limbinen järjestelmä, kehon rytmit, kuukautiskierto, hedelmällisyys, raskaus ja imetys, ravitsemus, tavat, lymfakierto

Kuuhun liittyviä ongelmia:

*tunteisiin pohjautuvat sairaudet
*syömishäiriöt
*oksentelu
*vatsa ja suolisto
*kuukautishäiriöt
*ongelmat raskaudessa ja imetyksessä
*nesteen kertyminen
*silmäongelmat
 

MERKURIUS

- hermosto, hengityselimet, suonet, kuulo, verbaaliset kyvyt, älylliset kyvyt, näppäryys

Merkuriukseen liittyviä ongelmia:

*hermoston ongelmat, fyysiset ja psyykkiset
*puheen, kuulemisen ja oppimisen vaikeudet
*hengityselinten ongelmat
*kehon yhteistoiminnan ongelmat


VENUS

- kilpirauhanen, munuaiset, homeostaasi, hormonaalinen toiminta, suonet

Venukseen liittyviä terveysongelmia:

*lisääntymiselinten sairaudet

*munuaisen ja rakon ongelmat

*eturauhasongelmat

*nautinnonhaluisuus (mm. ruoka ja seksi)

*diabetes

*hormonaaliset epätasapainotilat

*verentungos, turvotukset

*hyvänlaatuiset kasvaimet ja kystat

*suonten ongelmat


MARS

- veri, adrenaliinirauhaset, immuniteetti, tulehdustaudit, ruumiinlämpö, seksuaalisuus, hemoglobiini ja veren fibrogeeni, valkosolut

Marsiin liittyvät ongelmat:

*tulehdukset

*kuume

*särkytilat

*iho-ongelmat, ihottumat

*seksuaaliset ongelmat

*immuunipuolustuksen ongelmat

*haavat

*leikkaukset tai leikkausta vaativat ongelmat


JUPITER

- maksa, haima, isot aivot (vasen, aivojen toiminta, muisti), moraali, veren virtaus valtimoissa, maksan metabolismi

Jupiterin kuvaamat terveysongelmat;

*paino-ongelmat

*hyvälaatuiset kasvaimet

*veren ongelmat

*peräpukamat

*halvaukset

*pitkäaikaiset sairaudet, esim. tuberkuloosi

*maksan rasvoittuminen

*maksan ongelmiin liittyvä hyperglykemia

*käyttäytymisongelmat


SATURNUS

- luusto, nivelet, hampaat (erityisesti takahampaat) iho, luutuminen, kuulo yhdessä Merkuriuksen kanssa, kalkkeutuminen, vanhenemisen ongelmat, perna

Saturnukseen liittyvät terveysongelmat:

*krooniset iho-ongelmat

*lihasten ja nivelten heikkous

*hampaiden ongelmat

*masennus

*Parkinsonin tauti

*hiusten oheneminen, kaljuuntuminen

*heikko verenkierto

*hidastuneet elintoiminnot

*krooniset sairaudet

*alilämpö

  
URANUS

- hermosto, sähköiset impulssit, kehon yhteistoiminta, kuljetusjärjestelmät

Uranukseen liittyvät terveysongelmat:

*spasmit

*shokki

*krampit

*revähdykset

*sydämen rytmihäiriöt

*Asperger ja Autismi

*ADHD

*motorisen yhteistyön ongelmat (koordinaatio)

*äkilliset sairaudet, onnettomuudet

 
NEPTUNUS

- lymfakierto, käpyrauhanen, umpilisäke, oikea aivopuolisko, kalvojen läpäisevyys

Neptunukseen liittyvät terveysongelmat:

*allergiat

*riippuvuudet

*autoimmuunisairaudet

*epäselvät tai virheelliset diagnoosit

*myrkytykset

*lääkeyliherkkyydet

*krooninen uupumus

*horros ja kooma

*hallusinaatiot ja tietoisuuden tason häiriöt

*psyykkiset sairaudet

*Alzheimerin tauti


PLUTO

- lisääntymiselimet, suolisto, solutuotanto, kudosten muodostuminen, syntymä, kuolema

Plutoon liittyvät terveysongelmat:

*märkäpesäkkeet

*pahanlaatuiset kasvaimet

*myrkkyjen kertyminen elimistöön

*pakkomielteet

*vaikeita leikkauksia vaativat sairaudet

*proteesit, implantit, amputaatio

 
MERKIT
 

Oinas-Vaaka
 
Oinas : Pää, aivot, pään alueen verenkierto, pään iho, kasvot, adrenaliinirauhaset


Mahdollisia terveysongelmia:

*loppuunpalaminen
*päänsäryt ja migreenit
*kuumeet
*silmäongelmat
*depressio silloin kun toimintarmo on estetty
*onnettomuudet, eritoten pään alueella
*adrenaliinin erityksen ongelmat
*stressiperäiset sairaudet
*leikkausta vaativat ongelmat



Vaaka : munuaiset, metabolismi, emäs-happotasapaino, haiman Langerhansin saarekkeet

Mahdollisia terveysongelmia:

*munuaisongelmat, munuaiskivet, munaisten infektiot
*heikko munuaisten toiminta > silmäongelmat, päänsäryt, iho-oireet
*hyperglykemia
*metabolinen oireyhtymä
*sukupuolitaudit
*raudanpuuteanemia



Härkä-Skorpioni


Härkä – kurkku, suu, niska, ääni, kilpirauhanen, välikorva

Mahdolliset terveysongelmat:

*korvan, kurkun ja nielurisojen ongelmat
*niskavaivat
*kilpirauhasen ongelmat
*sydänvaivat
*kasvainten muodostuminen



Skorpioni – eturauhanen, lisääntymiselimet, paksusuoli, virtsatiet, kehon jätteiden eritysjärjestelmät (nenä, peräsuoli, hikirauhaset)

Mahdolliset terveysongelmat:

*ongelmat kurkussa, nenässä ja sydämessä
*suoliston ongelmat
*peräsuolen haavaumat, kasvaimet
*lisääntymiselinten ongelmat
*vaikeat sairaudet
*pahanlaatuiset kasvaimet
*pakkomielteinen käyttäyminen
*kriittiset leikkaukset


Kaksoset-Jousimies

Kaksoset – käsivarret, kädet, olkapäät, keuhkot, hermosto, hengityselimet, elimistön putket ja yhdistäjät, kapillaarisuonet, kateenkorva

Mahdolliset terveysongelmat:

*keuhkojen ongelmat, krooninen yskä
*hengityksen ongelmat, astma
*olkapäiden, käsivarsien ja käsien ongelmat
*tukkeumat suonissa
*kuulemisen ongelmat
*puheen ongelmat
*oppimisen vaikeudet
*kapillaarisuonten ongelmat (Raynaudin oireyhtymä)


Jousimies – reidet, lonkat, pakarat, maksa, haima, lonkkahermo, isot aivot (vasen puolisko), umpieritysrauhasten ja hermoston yhteistoiminta, selkäytimen alaosa

Jousimieheen mahdollisesti liittyvät terveysongelmat:

*lonkka- ja reisivammat
*iskias
*aivojen ongelmat, sekä psyykkiset että fyysiset
*urheiluvammat
*keuhkojen ongelmat, tuberkuloosi


Rapu-Kauris
Rapu – vatsa, ruoansulatuselimet, aivokalvot, vatsakalvot, sydämen ja keuhkojen kalvot, luuydin, rinnat, kohtu ja munasarjat, kehon nesteet, aivolisäke

Ravun merkille tyypilliset terveysongelmat:

*poskionteloiden ym. limakalvojen ongelmat
*nesteen kertyminen
*ongelmat synnytyksessä ja imettämisessä
*vatsan ja ruoansulatuksen ongelmat
*rinnan alueen sairaudet
*diabetes


Kauris – luusto, hampaat, nivelet, rustot, iho, polvet, sappirakko

Kauriille tyypilliset terveysongelmat:


*iho-ongelmat (kuiva iho)
*luiden ja luutumisen ongelmat
*hammasvaivat
*kuurous (liittyen korvan pieniin luihin)
*aivolisäkkeen kasvaimet
*Parkinsonin tauti
*depressio


Leijona-Vesimies

Leijona – sydän, verenkiertoelimistö, selkäydin, silmät, solukeskukset

Leijonaan liittyviä terveysongelmia:

*sydänvaivat
*selkäytimen ja selkärangan ongelmat
*silmien ja näkökyvyn ongelmat
*ongelmia solujen tuotannossa


Vesimies – nilkka ja pohje, verenkierto, kehon sähkötoiminta, solujen aineenvaihdunta, silmän verkkokalvo, kehon kuljetusjärjestelmä

Vesimieheen liittyvät terveysongelmat:

*laskimo-ongelmat
*kylmä hiki (hermoston ongelma)
*herkkyys ilmanpaineen vaihteluille > psykologiset vaihtelut
*Aspergerin syndrooma
*skitsofrenia
*ataxia
*krampit, levottomat jalat, tahattomat liikkeet
*MS-tauti

Parkisonin tyyppiset oireet

*verenkierto-ongelmat


Neitsyt-Kalat

Neitsyt – suolisto, hermosto, ruoansulatusentsyymit, maksa, perna

Neitsyille tyypillisiä terveysongelmia:

*ahdistuneisuus
*jännittyneisyys
*ruoansulatusongelmat (ärtynyt suoli, koliikki jne..)
*maksan toiminnan häiriöt
*hengityksen ongelmat
*suonikohjut
*palleatyrä


Kalat – jalat, varpaat, käpyrauhanen, umpilisäke, pohjukaissuoli, lymfaattinen systeemi

Kaloille tyypillisiä terveysongelmia:


*jalkavaivat
*auto-immuunisairaudet
*tunteisiin liittyvät ongelmat
*alentunut libido
*herkkyys säteilylle ja magneettisille kentille
*allergiat
*riippuvuudet
*myrkytykset
*sieni- ja virusinfektiot
*krooninen väsymysoireyhtymä
*unihäiriöt
*hallusinaatiot

Oireet, joita on vaikea diagnosoida

*psykosomaattiset oireet
*Alzheimerin tauti



Lähteet:
A Handbook of Medical Astrology, Jane Ridder-Patrick
Medical Astrology, Healing for 21st Century, Marcia Starck



Kirjoittanut Heli, www.kuutarha.fi

Linkki suoraan alkuperäiseen tekstiin: http://www.kuutarha.fi/juttuarkisto/astroaiheita/astrologia_terveysongelmien_kart/


PS: Olen pahoillani etten ollut muistanut mainita tätä lähdettä. Asia on nyt korjattu!




« Viimeksi muokattu: 06.07.2009 07:33:27 kirjoittanut Tuuli-Hiuksissa » tallennettu

OINAS - pässinpää

* Nousu Neitsyt
* NativeAmerican Haukka
Lilli
Supermoderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 3526



Profiili WWW
« Vastaus #1 : 21.06.2009 13:04:36 »

Tämä on hyvä, siirrän vain toiseen osioon ja asetan pysyväksi aiheeksi.
tallennettu

Aurinko Kaksonen, huone 12, Kuu Härkä, huone 11, AC Rapu, MC Vesimies

www.horoskooppi.com
asboo
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 461



Profiili
« Vastaus #2 : 21.06.2009 19:13:56 »

Eikös Ikitosi aikonut kehitellä jotain tutkimusta tästä aiheesta?

6.huonehan(=neitsyen huone)liitetään terveyteen?
tallennettu

Aurinko Skorpioni, nouseva härkä, kuu kaksonen
ezikko
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 65


Non turbare circulos meos


Profiili
« Vastaus #3 : 23.06.2009 20:07:55 »

pamppadaa, alkoi ihan mietiyttämään tuo oma kuu vaa'assa, mulla on harvinaislaatuinen silmäsairaus, jota on tutkittu mielenkiinnolla monta vuotta. Lääkärit eivät ole pystyneet tarkkaan diagnoisoimaan koko härdelliä (mun vasemman silmän tarkannäön alue on sokea) + oikeassa silmässä jotain lääkärin mielestä "harvinaislaatuisen outoa kehitystä". Toi vasemman silmän juttu mulla on ollu ihan syntymästä lähtien.

Mietin vaan et voiskohan johtua munuaisista, äidin veli kuoli mm. siihen kun munuaiset petti ja multa niitä ei oo vielä tutkittu (toi vaaka merkki?).

Osaisiko joku innokas sanoa tähän mitään?
tallennettu

PALJON PLANEETTAOHITUKSIA!
chiron kolmio jupiter ***
chiron kolmio asc *****
jupiter kolmio asc *****
mars sekstiili venus ****
mars sekstiili mars ****
venus oppositio uranus *
merkurius kolmio uranus *
neptunus kolmio jupiter ****
neptunus kolmio asc ******
uranus neliö jupiter **
Esmiralda
Astroholisti
*****
Viestejä: 5773


Minne tie vie...


Profiili WWW
« Vastaus #4 : 29.06.2009 21:45:11 »

Kyllä pitää paikkansa ainakin merkkien mukaan.

Kun osaisi lukea noista planeetoista...ja muista.  :Smiley
tallennettu

Nousu Skorpioni (Jousimies)
Chiron Skorpioni
Aurinko, Venus ja Merkurius Rapu
Kuu Kalat       
Pluto ja Saturnus Leijona
Jupiter Jousimies
Mars Neitsyt
Neptunus Vaaka
Uranus ja Ceres Kaksonen

Maya, Punainen Itsevallitseva Kuu
Kiinalainen Rotta
Kelttiläinen Omenapuu

OLLAAN IHMISIKS
Norna
Vieras
« Vastaus #5 : 30.06.2009 08:53:34 »

 Kiitos Tuuli-Hiuksissa, tunnistin omia vaivojani tuolta! Smiley
tallennettu
hajusintti
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 10


Profiili
« Vastaus #6 : 01.07.2009 11:38:05 »

Erittäin mielenkiintoinen aihe. Itse en ole perehtynyt astrplogiaan kuin nimeksi. Aika on mennyt terveyden kanssa kituuttaissa. Olen tutkaillut omien sairauksien taustoja. Pakko myöntää, että C.G. Jung oikeassa. Olisipa näitä tietoja ollut 60-luvun alkupuolella kun sain ensimmäisen vakavan sairauden.

Näistä kauriin terveysongelmista kohdallani osuu vain hammasvaivat ja depressio. En osaa sijoittaa tubia, autoimmuunisairautta ja syöpää minkään mainitun otsikon alle. Tosin kohdallani pitää mainita, että syntymäkarttani on jo omituinen. Miksei ei sitten itse ihminenkin. Toivottavasti tuo aivolisäkkeen kasvain väistää kohdallani.

Kauris – luusto, hampaat, nivelet, rustot, iho, polvet, sappirakko
Kauriille tyypilliset terveysongelmat:
*iho-ongelmat (kuiva iho)
*luiden ja luutumisen ongelmat
*hammasvaivat
*kuurous (liittyen korvan pieniin luihin)
*aivolisäkkeen kasvaimet
*Parkinsonin tauti
*depressio


Aihe on niin mielenkiintoinen ja tärkeä, että tämän kelaamista kannattaa jatkaa.
tallennettu
Esmiralda
Astroholisti
*****
Viestejä: 5773


Minne tie vie...


Profiili WWW
« Vastaus #7 : 01.07.2009 11:46:44 »

Erittäin mielenkiintoinen aihe. Itse en ole perehtynyt astrplogiaan kuin nimeksi. Aika on mennyt terveyden kanssa kituuttaissa. Olen tutkaillut omien sairauksien taustoja. Pakko myöntää, että C.G. Jung oikeassa. Olisipa näitä tietoja ollut 60-luvun alkupuolella kun sain ensimmäisen vakavan sairauden.

Näistä kauriin terveysongelmista kohdallani osuu vain hammasvaivat ja depressio. En osaa sijoittaa tubia, autoimmuunisairautta ja syöpää minkään mainitun otsikon alle. Tosin kohdallani pitää mainita, että syntymäkarttani on jo omituinen. Miksei ei sitten itse ihminenkin. Toivottavasti tuo aivolisäkkeen kasvain väistää kohdallani.

Kauris – luusto, hampaat, nivelet, rustot, iho, polvet, sappirakko
Kauriille tyypilliset terveysongelmat:
*iho-ongelmat (kuiva iho)
*luiden ja luutumisen ongelmat
*hammasvaivat
*kuurous (liittyen korvan pieniin luihin)
*aivolisäkkeen kasvaimet
*Parkinsonin tauti
*depressio


Aihe on niin mielenkiintoinen ja tärkeä, että tämän kelaamista kannattaa jatkaa.

Minun kauris-mieheni on menettämässä melkein kokonaan kuulon ja kun hänellä lisäksi on alzheimer, niin sotkuja syntyy. Olisko tämä alzheimer myös tyypillistä Kauriille? Nivelet ovat myös kuluneet, mutta muuten tämä 1920-luvun ihmiset ovat paljon sitkeämpää sorttia kuin seuraava sukupolvi.

Tuleekin mieleen nyt kun Pluto on Kauriin merkissä, olisko juuri kauriilla tähänkin osuutensa vai vahvistaako se Kauriiden sairausherkkyyksiä?

Muoks...toisaalta se voi vahvistaa myös kauriiden terveyttä!
« Viimeksi muokattu: 01.07.2009 11:48:21 kirjoittanut Esmiralda » tallennettu

Nousu Skorpioni (Jousimies)
Chiron Skorpioni
Aurinko, Venus ja Merkurius Rapu
Kuu Kalat       
Pluto ja Saturnus Leijona
Jupiter Jousimies
Mars Neitsyt
Neptunus Vaaka
Uranus ja Ceres Kaksonen

Maya, Punainen Itsevallitseva Kuu
Kiinalainen Rotta
Kelttiläinen Omenapuu

OLLAAN IHMISIKS
T-H
Astroholisti
*****
Viestejä: 1988



Profiili
« Vastaus #8 : 01.07.2009 11:59:52 »

Hyvä kun olette uskaltaneet oottaa kantaa tähän arkaan asiaan  angel

Itse olen oinas ja minulla on ollut tulehdussairauksia päänongelmien (migreenin) lisäksi. Kun syntymäkarttaani olen tutkinut, näyttää jotenkin niin normaalin tavalliselta, ettei siellä ole (mitä olen joittenkin karttoja nähnyt) hurjan näköisiä yhtymiä vai miksi niitä sanois.

Niinpä se on mennyt sitten niin, että pari serkkuani ovat kanssa olleet herkkiä ts alttiita sairastumaan. Eli tämä tulis isä että äitini suvun puolelta.

Muutoin mulla on aina ollut todella hyvä peruskunto (urheilutausta) kuten äitini ja lääkärikin totes; "Urheasti olet jaksanut, ja kuntokin on kuin härällä" Smiley
tallennettu

OINAS - pässinpää

* Nousu Neitsyt
* NativeAmerican Haukka
asboo
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 461



Profiili
« Vastaus #9 : 03.07.2009 21:14:12 »

Tiedättekö, eilen illalla sain ahaa-elämyksen. Eläissäni en ole sairastanut paitsi näin kesäisin siitepölyallergiaa. No siitepölyhän on koiraspuolista, menossa hedelmöittämään... Mulla skorpioni(seksi)-venus-härkä(kurkku,hengitystiet)-kaksonen(keuhkot) painotus.
Tosin immuunipuolustus menee näköjään tuon listan mukaan marsin puolelle...

Mä olen allerginen seksille siis -  2funny Älkää välittäkö mulla on nyt tällanen  venus  aspect_con askendentti ja  mars aspect_con askendentti meneillään...

Ehm... ja radiosta tulee just "Love is in the air"  :Smiley
« Viimeksi muokattu: 03.07.2009 21:35:09 kirjoittanut asbolos » tallennettu

Aurinko Skorpioni, nouseva härkä, kuu kaksonen
Celesten
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 69



Profiili
« Vastaus #10 : 04.07.2009 11:37:12 »

Mulla on virtsatieongelmat, vatsanseudun- ja ruuansulatusongelmat syömisongelmat, kuukautisvaivat, nestetasapainovaivat, hormonit. Rapu auringossa ja vaaka nousussa vaikuttavat. uglystupid2
tallennettu

Aurinko rapu 9 h, nousu vaaka,
kuu kaksonen 8 h,

venus leijona 10h,
mars kauris 3 h ja 4 h
jupiter kalat 5 h
pluto skorpioni 1 h

Tuli-(Puu)Tiikeri
May
Supermoderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 1469



Profiili WWW
« Vastaus #11 : 05.07.2009 10:50:57 »


Lisäsin ketjun ensimmäiseen viestiin nimeni ja linkin sivuilleni. Tänne lainattu tekstihän oli suoraan Kuutarhan sivuilta ja kaikilta osin itse kirjoittamaani. Olisikin tosi fiksua laittaa aina viite sinne, mistä on alkuperäisen tekstin kopioinut.

Mukavaa kuitenkin, että aihe kiinnostaa. Alkuperäinen tekstini löytyy siis täältä
http://www.kuutarha.fi/juttuarkisto/astroaiheita/astrologia_terveysongelmien_kart/
« Viimeksi muokattu: 05.07.2009 10:53:43 kirjoittanut May » tallennettu

May
Supermoderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 1469



Profiili WWW
« Vastaus #12 : 05.07.2009 19:36:11 »

Voi sori kun olin sun alkuperäisen lähteen unohtanut laittaa, vaikka tuon kirjan voi ostaa esim amatzon.comista!


Itse asiassa lainaamasi teksti EI ole suoraan yhdestäkään kirjasta vaan olen kirjoittanut tekstin osaksi omasta päästäni (omien kokemusten nojalta), osin kahden eri lähdekirjan pohjalta niistä tietoa kokoamalla ja yhdistelemällä. Huomaat kai, että lähteenä on mainittu kaksikin eri teosta?. Siten teksti on siis täysin omaani ja Amazonista sitä on turha etsiä.

Kuutarhan tekstejä saa toki lainata ja niitä sieltä paljon lainataankin, lähde vain pitää mainita ihan niinkuin nettietiketin mukaista on, lainasi sitten mistä tahansa.


« Viimeksi muokattu: 05.07.2009 19:41:10 kirjoittanut May » tallennettu

T-H
Astroholisti
*****
Viestejä: 1988



Profiili
« Vastaus #13 : 06.07.2009 08:11:05 »

A Handbook of Medical Astrology -kirja näyttää tältä jos sattuu kiinnostamaan niin paljon.

Täältä voi tilata: http://www.amazon.com/Handbook-Medical-Astrology-Jane-Ridder-Patrick/dp/0955198909
tallennettu

OINAS - pässinpää

* Nousu Neitsyt
* NativeAmerican Haukka
Artemis
Astroholisti
*****
Viestejä: 3625



Profiili
« Vastaus #14 : 24.07.2009 11:40:04 »

No niin!

Täysin paikkaansa pitävää!

Kartallani ei ole maata juurikaan joten tämä piti hyvin paikkaansa : maaelementin puuttuminen tai heikkous näkyy esim. kalpeana ihona, heikkona kestävyytenä, ongelmina solujen tuotannossa, epäkäytännöllisyytenä ja mielipiteen ilmaisun vaikeutena.

Tulielementtiä on reilusti ja kärsinkin sydämentykytyksistä, ajoittaisista stressi infektioista ja agressioista jos tosiaan stressaannun.

Jos joudun tunteitani pidättelemään (kuu oinas), hillitsemään, tukahduttamaan, iskevät noista kuu ongelmista moninkin:
*tunteisiin pohjautuvat sairaudet
*syömishäiriöt
*vatsa ja suolisto
*kuukautishäiriöt
*nesteen kertyminen
*silmäongelmat

Moni muukin kolahti.
tallennettu
Sivuja: [1] 2 3 4
  Tulostusversio  
 
Siirry: