Musta tuntuu että alan taas vaipumaan jonokin masennuksen partaalle
Tuntuu ettei oo voimavaroja enää mihinkään,kun kaikki menee metsään.
Miks kaikki menee AINA lopulta päin h*lvettiä,onko mun tarkoitus elää tällaista elämää aina?
Vai onko mun tarkoitus palaa loppuun jo nuorena?
Oon nähnyt niin paljon paskaa että sitä ei usko kukaan.
Lapsena/nuorena ensin mua hakataan ja huudetaan,ja jo pienenä oon nähnyt kuinka isi hakkaa äitiä,
juo ja riehuu,tulee verisenä kännissä kotiin yms... Sijaisperheen vanhemmat on mulle paljon rakkaampia kuin omani,mutta niitä en enää näe kuin joskus sattumalta jossain.
sit kiusataan koulussa,
no sit en päässy opiskelemaan sinne mihin haluaisin,
sit ku pääsin,en tykännytkään ja lähdin pois, no sit oli enää lukio vaihtoehtona kun mikään
ei kiinnostanut joten samakai se missä sitä aikaa kuluttaa.Sit "rakastuin" ihmiseen,
joka lopulta käytti vaan mun tunteita hyväks,enkä tajunnut sitä,koska olin 15v,
vaikka se mies oli mua 20vuotta vanhempi.Hain vaan turvaa jostain/joltain.ja isähahmoa jota mulla ei oo koskaan ollut.Sain itselleni siitä jutusta niin pysyvät arvet etten pysty ääneen puhua koko
jutusta.Kirjoittaa pystyn tänne kun tiedän että teitä mun ei tartte nähdä kasvokkain
ettekä voi alkaa selittää mulle kuinka typerä olinkaan.
Ja eihän siitä mitään tuu että yrittää väkisin käydä jotain koulua mikä ei kiinnosta,
no sit päätin ostaa toisen koiran että kivaa kun saan uuden kämpän niin koirat tottuu sinne sit kun
niillä on seuraa toisistaan,mutta ei,nyt mulla on kaks koiraa jotka ei kumpikaan osaa olla
yksin vaan rikkoo paikkoja,ja mulla on vanhemmat,
jotka jaksaa muistuttaa joka päivä mua siitä että kuinka surkeasti teen kaiken.
Mulla on poikakaveri jonka luulin olevan kivaa,mutta saan siitäkin lisää stressiä elämääni
kun se kiristää tapaamisia sillä että jos en mee vaikka sen luo niin se menee juomaan muuten
tms.. ja muutenkin kännissä saan kuulla kuinka törkeästi se mulle puhuu,EIKÖ SEKÄÄN TAJUA
ETTEN MÄ OO MIKÄÄN ROSKAKORI MIHIN SAA HEITTÄÄ KAIKEN PASKAN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Rajansa kaikella ja mä voin sanoa ihan suoraan että olin niin lähellä
etten vetäny purkillista yhtiä lääkkeitä joita mulla on,
tuskin henki olis lähtenyt mutta ainaki olisin pyörtynyt ja päässyt sairaalaan.
Eikö ihmiset todellakaan TAJUA kuinka loppu oon ennenkuin tapahtuu jotain ikävää?
Ja nyt itken kirjoittaessani tätä,
kuinka säälittävää tääkin on.
En vaan jaksa enää esittää että kyllä tää tästä,ei tässä mitään......
En tiedä miten kaikki taas tuntuu kaatuvan niskaan oikeen ryminällä,
montako kertaa saan nousta ylös aina uudestaan,montako kertaa jaksan yrittää
elämää normaalisti,
jos aina tulee romahdus.
Pyydän anteeksi tätä vuodatusta
Enkelit on onneks tukena sentään,näin tänään taas kaks höyhentä maassa.
Kumpa pääsis niiden enkeleiden luokse.
