Sivuja: 1 ... 5 6 [7]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: ITSETUTKISKELUA  (Luettu 72083 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Ave^^
Vieras
« Vastaus #90 : 20.08.2012 21:50:23 »

Monestihan täällä on eroteltu se, että tuomitsee teon, muttei ihmistä.
Olen sillä kannalla, että on tekoja, jotka kuuluu tuomita. Sekin lopulta johtuu vain yhteiskunnan rakenteista ja säännöksistä, mutta olen valmis näissä asioissa, kuten esimerkiksi pedofiliassa, noudattamaan niitä. Koen ne paremmaksi kuin täyden vapauden tehdä mitä tahansa. Koska aina on ihmisiä, jotka tekevät niitä, vaikka kuinka maailma ympärillä olisi miten rakkauden täyteinen.

Minulle tuo teon tuomitseminen tarkoittaa jotain sellaista, että niin kauan kuin henkilö jatkaa tekoaan, niin kauan tuomitseminen linkittyy myös ihmiseen. Mutta jos pedofiili esimerkiksi tiedostaa ongelmansa ja haluaa todellisesti hakeutua apuun ettei toistaisi tekoaan, tämä päätös on mielestäni kunnioitettava, ja jälleen voin kunnioittaa tätä ihmistä ja mahdollisesti lähettää hänelle tukevia ajatuksia polullaan (vaikken lapsieni lähelle koskaan häntä päästäisikään, maalaisjärjen vuoksi).
Minun ei myöskään suuremmin tarvitse hänen tekonsa jälkeen tuntea rakkaudellisia tunteita häntä kohtaan, ainoastaan sen hiljaisen kunnioituksen siitä että hän on tehnyt kunnioitettavan päätöksen. En ymmärrä, miksi henkisissä piireissä julistetaan, kuinka kaikkia pitäisi rakastaa ja se avaa kaiken hyvän ja poistaa kaiken pahan. Ainut mitä se aiheuttaa, on omantunnontuskia siitä, että ei nyt ole niin rakkaudellinen kaikkia kohtaan aina. Ihminen on ihminen, ja ihmisen koko tunteenkirjo kuuluu minun mielestäni tasapainoiseen elämään, kuten myöskin se, että me emme ole jumalia. Jumala voi ehdoittaa rakastaa kaikkia, mutta me olemme vain ihmisiä.

Jokainen meistä varmasti (ja toivottavasti) löytää elämässään sen oman filosofian mikä auttaa. Jos siis kokee rakkauden avaavan kaikki, en mene kieltämään etteikö joku puhtaasti sitä voisikin toteuttaa, mistä minä sitä tiedän. Oman kokemukseni mukaan se minulle on ollut vain huono ajatus, eikä ole avannut minulle rauhallisuutta, tyyneyttä ja vapautta, vaan lähinnä päinvastaista. Toiset puhuvat, että jumaluus asuu meissä kaikissa. Nämä lopulta ovat vain filosofisia kysymyksiä. Maailma lopulta on vain mitä on, ja uskon ettei yksikään ihmisen kehittelemistä uskonnoista tai filosofioista ole se oikea, emme me lopulta ymmärrä tästä maailmasta paljoakaan. Luomme vain meille itsellemme sopivimman filosofiat, ja se onkin se pääasia, että se auttaa itseä omassa elämässä.
tallennettu
unelmassa
Vieras
« Vastaus #91 : 21.08.2012 10:43:49 »

En ymmärrä, miksi henkisissä piireissä julistetaan, kuinka kaikkia pitäisi rakastaa ja se avaa kaiken hyvän ja poistaa kaiken pahan. Ainut mitä se aiheuttaa, on omantunnontuskia siitä, että ei nyt ole niin rakkaudellinen kaikkia kohtaan aina. Ihminen on ihminen, ja ihmisen koko tunteenkirjo kuuluu minun mielestäni tasapainoiseen elämään, kuten myöskin se, että me emme ole jumalia. Jumala voi ehdoittaa rakastaa kaikkia, mutta me olemme vain ihmisiä.

Rakkaus lisää rakkautta ja viha lisää vihaa. Vihan ja pelon kierteen voi katkaista rakastamalla. Rakkaus on energiaa, ei pelkkää utopiaa tai filosofiaa. Ihminenkin on tiheämpää energiaa. Me ollaan kaikki kuin pisaria suuressa valtameressä ja tämä valtameri on Jumala. Voimme valita tunteemme. Jos joku tekee väärin, niin ei tekoa tarvitse rakastaa, vaan sitä sielua voi rakastaa. Jos emme rakasta muita, niin emme rakasta itseämme, koska olemme kaikki yhtä.   

Näin pikaseen vähäsen omia mietteitäni.. Kuulostaa jotenkin klisheiseltä, mutta näin se vaan on, ainakin omassa elämässäni! Smiley



Mä oon niin sun kans sammaa mieltä..satyagraha.. Wink       smitten smitten smitten
tallennettu
Ave^^
Vieras
« Vastaus #92 : 21.08.2012 11:06:29 »

Hmm.. mielestäni aivainsana on se, että tukahdutettu (sekä tarkoituksellinen vellominen tietenkin) viha lisää vihaa? En usko, että negatiiviset tunnereaktiot koskaan katoavat, ja niiden tuntemisen kieltäminen vain lisää negatiivisuutta. On terveellistä sallia itselleen vihareaktio, silloin kun se ilmenee, niin se hiipuukin todennäköisesti nopeammin.

Mutta tätä olen halunnut kysyä jo pitkään, mitä se sielun rakastaminen tarkoittaa?
Elän ehkä sen verran maanpäällistä elämää vain, että en osaa tuota käsittää. Tunnen herkästi selkeästi lämpimiä tunteita monia ihmisiä kohtaan ja kaikkia kohtaan näitä ei vain synny, enkä väkisin niitä ruve tuottamaan. Voin hyväksyä ja kunnioittaa ihmisiä, joita kohtaan en tunne lämpimästi, ei se tarkoita että minun tarvitsisi olla negatiivinen näitä ihmisiä kohtaan.
Millä tavalla sitä pedofiilin sielua ihan totta rakastetaan? Mitä se tarkoittaa? Eikö se lopulta ole vain sellaista koko maailman, ilman yksilöimistä, rakastamista enemmänkin? Miten se liittyy siihen pedofiiliin? Sillä tavalla että hyväksyy hänet osaksi tätä maailmaa?
« Viimeksi muokattu: 21.08.2012 11:10:48 kirjoittanut Ave^^ » tallennettu
Kuuhilda
Astroholisti
*****
Viestejä: 5932



Profiili
« Vastaus #93 : 21.08.2012 11:25:41 »

Siis sehän on ihan yksinkertaista, eikä sitä kai voi erottaakaan koko mailman rakstamisesta. Jokainen sielu, oli se sitten Hitler, pedofiili taikka äiti Teresa, on saman arvoinen.
Ihmisen teot täällä voivat olla mitä karmaisevimpia, mutta pohjaltaan hän ei ole sen kummempi kuin sinäkään.

Se, että toivot pedofiilille paranemista, uutta alkua, anteeksi antoa, eheytymistä ja toipumista, olisi kai sitten se konkreettinen asia, siten rakastat häntä.
Sen sijaan, että toivoisit hänelle samaa kärsimystä mitä toisille aiheuttaa, kurjuutta, ja ikuista kadotusta.

Ei tarvitse tuntea lämpimiä tunteita ihmistä kohtaan voidakseen rakastaa sielua.

Minusta pedofiliaa ei tarvitse hyväksyä osaksi tätä maailmaa, en halua hyväksyä sitä, enkä mitään muutakaan hirveää. Mutta ihmiset, sielut tekojen takana on hyväksyttävä tähän maailmaan kuitenkin.

Ja viha lisää vihaa, ja rakkaus rakkautta kuten joku edellä sanoi. Jos saatat pedofiilin teoistaan eliniäksi kärsimään pallo jalassa kiinalaiseen vankilaan, mitä se aiheuttaa?
Jos taas toimit vaikkapa pedofiilin psykologina ja tukihenkilönä ja autat häntä käymään läpi sen polun, jossa kohtaa tekonsa ja paranee sairaudestaan niin, että hän jälleen kykenisi normaaliin elämään, ja voisi ehjänä jatkaa matkaansa, mitä se aiheuttaa?

Kärjistelyä juu.
« Viimeksi muokattu: 21.08.2012 11:31:13 kirjoittanut Kuuhilda » tallennettu
Ave^^
Vieras
« Vastaus #94 : 21.08.2012 11:37:08 »

Miksi sitä kutsutaan rakastamiseksi jos se tarkoittaa vain hyväksyntää?
Siis, minulle ainakin, rakastaminen tarkoittaa jotakin aktiivisesti positiivista ja lämpimiä tunteita. Hyväksyminen on tila, joka ei ole aktiivisesti positiivista eikä negatiivista, vaan neutraalia. Koska ei se nyt niin ole joko tai, että joko toivoo hyvää tai pahaa, sitä voi olla vain toivomatta mitään. Aktiivisesti negatiivinen tila on itselle hyvin syövä, siksi siinä ei kannata olla. Neutraali tila minulle silti ei ole mitenkään rakkaudellinen tila, se vain on itsellekin järkevin tila, turha ketään nyt on jatkuvasti vihata.

Jokainen meistä olisi voinut syntyä kenen tahansa saappaisiin täällä, siksi tuomitseminen omien lasien kautta on aina kyseenalaista. Jos tarpeeksi pitkälle ajattelee, kaikki teot ovat jostain näkökulmasta hyviä. Siksi joihinkin asioihin pitää vain asettaa mustavalkoisesti rajat. Ne sitten muuttuvat ajan saatossa riippuen siitä mitä aletaan hyväksyä enemmän ja mitä paheksua, mutta en näe tarpeellisena näissä tapauksissa lähteä tuolle henkiselle tasolle ajattelemaan, jossa nollataan kaikkien tekojen merkitykset.
tallennettu
Ave^^
Vieras
« Vastaus #95 : 21.08.2012 11:38:49 »

Jos pedofiilejä ei tuomita teoistaan, onko heillä lopulta kimmoketta hakeutua apuun?
Ketään ei voi auttaa ellei hän itse halua, ja sosiaalinen paine tai vankilankin pelko voi olla tehokkaampi tässä kuin sisäisen moraalin hakeminen.
tallennettu
Kuuhilda
Astroholisti
*****
Viestejä: 5932



Profiili
« Vastaus #96 : 21.08.2012 12:58:38 »

Miksi sitä kutsutaan rakastamiseksi jos se tarkoittaa vain hyväksyntää?
Siis, minulle ainakin, rakastaminen tarkoittaa jotakin aktiivisesti positiivista ja lämpimiä tunteita. Hyväksyminen on tila, joka ei ole aktiivisesti positiivista eikä negatiivista, vaan neutraalia. Koska ei se nyt niin ole joko tai, että joko toivoo hyvää tai pahaa, sitä voi olla vain toivomatta mitään. Aktiivisesti negatiivinen tila on itselle hyvin syövä, siksi siinä ei kannata olla. Neutraali tila minulle silti ei ole mitenkään rakkaudellinen tila, se vain on itsellekin järkevin tila, turha ketään nyt on jatkuvasti vihata.

Jokainen meistä olisi voinut syntyä kenen tahansa saappaisiin täällä, siksi tuomitseminen omien lasien kautta on aina kyseenalaista. Jos tarpeeksi pitkälle ajattelee, kaikki teot ovat jostain näkökulmasta hyviä. Siksi joihinkin asioihin pitää vain asettaa mustavalkoisesti rajat. Ne sitten muuttuvat ajan saatossa riippuen siitä mitä aletaan hyväksyä enemmän ja mitä paheksua, mutta en näe tarpeellisena näissä tapauksissa lähteä tuolle henkiselle tasolle ajattelemaan, jossa nollataan kaikkien tekojen merkitykset.

Onko se nyt silleen rakkaudessakin, että sitäkin on monen tasoista...siis aina rakkautta, mutta läheisestä kaukaiseen, just semoseen vähän koko maailman rakastamiseen asti. Jos naapurikunassa on joku pedofiili tehnyt tekojaan, etkä tunne henkilöä taikka uhreja, se on ihan erimoista kuin se että oma lapsesi olisi se pedofiili. Ei tietenkään voi samalla tavoin, läheisesti rakastaa ketään joka ei läheinen ole, saatika sitten pedofiiliä.

Mikä on neutraalin ja välinpitämättömän ero?

AInahan voisi lähteä ajattelemaan, että se pedofiilin uhria ja pedofiili ovat tuollapuolen tämmöisen sopimuksen tehneet ja tässä he tarjoavat toisillee kokemuksen tästä kipeästä asiasta, mutta ei kaikkea aina jaksa lilluttaa siinä vaalenapunaisessa henkisyydeltä tuoksuvassa liemessä, kun ei asioita voi silloin käsitellä Tongue

En usko että pedofiilit ovat potentiaalisia parantujia vankeuteen tuomittuina taikka tuomitsematta, mutta ehdottomasti vangittuna, juurikin jossain vankimielisairaalassa, he ovat mahdolisen, ainakin teoreettisen, avun ulottuvilla, ja ennenkaikkea poissa yhteiskunnasta tekemästä pahojaan.
Ei ole sama asia tuomita ihmistä kuin vangita hänet; lopulta. Pakkohan olosuhteet on ottaa huomioon ja estää pedofiileja tekemästä enemmän vahinkoa.

Nää jutut nyt ei tietty koske vaan pedofiilejä, mutta kaikessa inhottavuudessaan tätä on hyvä käyttää esimerkkinä tässä pohtiessa.

tallennettu
Indium
Vieras
« Vastaus #97 : 21.08.2012 13:45:57 »

Minäkään en näe sitä itseni kannalta hedelmällisenä ajattelutapana, että mikään ei merkitse mitään tai ei ole totta. Joo, Linnunradan laidalta katsottuna me ollaan pienempiä kuin kärpäsen lika ja meidän ajatuksemme ovat vain sähkömagneettisia ilmiöitä ja me rakennumme samoista alkuaineista kuin maapallo ja tähdetkin ja näin eespäin, mutta kyllä minun arkitotuuteni kerta kaikkiaan on juuri tämä mitä vajavaiset aistini tuovat tämän vajavaisen pään ihmeteltäväksi ja koettavaksi, ja mitä satun eilisistä muistamaan tällä vajavaisella muistillani.

Kyllä varmasti jokaisessa sielussa on kauneutta, ja varmasti ihan kaikkea elämää tulisi varjella ja kunnioittaa, myös pedofiilien ja murhaajien. Mutta kaikkia tekoja en vaan voi hymistellen hyväksyä ja olla reagoimatta tunteella. Miksi hyväksyisin sen tyynesti, jos näen että joku tekemällä tekee asioita mitkä eivät varjele ja kunnioita elämää? En kannata silmä silmästä-rangaistuksia, mutta sitä kyllä että traumoja aiheuttava toiminta pitäisi lopettaa ja ihmiset, jotka käyttäytyvät toisia traumatisoivasti, pitäisi saada hoitoon - myös heidän itsensä takia, ei ainoastaan muiden. Tunnen itse ihmisiä, jotka tekevät pahaa toisille, koska heillä itsellään on paha olla sairauden tai jonkin kestämättömän tilanteen takia. Jos noihin tilanteisiin pystyisi puuttumaan ja antamaan apua oikealla tavalla, parhaassa tapauksessa sekä henkilö itse voisi sen jälkeen paremmin, että myös lakkaisi tekemästä uusia uhreja. En näe miten esim. tämän pedofilian hyväksyminen sellaisenaan voi olla parempi vaihtoehto muuten kuin siten, että se on minulle itselleni pykälän verran vähemmän vaivaa.  crazy2

AInahan voisi lähteä ajattelemaan, että se pedofiilin uhria ja pedofiili ovat tuollapuolen tämmöisen sopimuksen tehneet ja tässä he tarjoavat toisillee kokemuksen tästä kipeästä asiasta, mutta ei kaikkea aina jaksa lilluttaa siinä vaalenapunaisessa henkisyydeltä tuoksuvassa liemessä, kun ei asioita voi silloin käsitellä Tongue
Jjjjep... Ja hei, kuka sen nyt voi niin tarkkaan sanoa, mitä hankaluuksia ja kipeitä asioita tuolla puolen on sovittu, että voi käyttää sitä syynä passiivisuuteen kun näkee toisen hädän? Tarkoitan sitä, että mitä jos tarkoitus olisikin, että joku saa juuri sinun kauttasi kokemuksen että häntä autetaan ja hänestä välitetään? Ja että sinä saat kokemuksen, miltä tuntuu pistää itsensä likoon kun auttaa toista?

En tarkoita tässä yleistää/syyllistää että kaikkien pitäisi kaikilla voimillaan puuttua kaikkiin epäkohtiin, tai muutakaan sellaista. angel Ja on asioita mille emme vajavaisina ihmisinä mahda mitään vaikka haluaisimme. Mutta kuka tietää mihin me pystymme, jos vain selitämme itsellemme että mikään ei ole totta, joten mitään ei tarvitse tehdä?

Sitäpaitsi itselleni ovat olleet erittäin merkityksellisiä kokemukset, kun toinen ihminen ei olekaan vain kävellyt ohi tyynesti hyväksyen sen, että minä olen kipeässä tilanteessa - mahdollisesti vielä selittäen että lienen itse itselleni vaikeuteni valinnut joten itse ne minun pitää myös selvittää. crazy2
tallennettu
Ave^^
Vieras
« Vastaus #98 : 21.08.2012 20:15:17 »

Samaa mieltä olen siinä, että sille ns pahan tielle lähteneihin tai ajautuneisiin voi vähintäänkin suhtautua niin, että heille mahdollistaa nousun sieltä pois jos he vain haluavat ottaa sen omaksi asiakseen. Tulee mieleen esimerkiksi lähiaikoina puhuttu ehdotus rikollisten tukien poistamisesta. Rangaistuksessa ei ole järkeä enää silloin kun se estää mahdollisen paluun, jos vain joku sieltä haluaisi palata. Kun rikoksen polulle kerran ajautuneet syöstään nälkään, heidäthän pakotetaan jatkamaan rikoksia, ja tässä vaiheessa tämäkin tapaus on ns lopullisesti menetetty. Ihmisten ajatukset liikaa ovat siinä, että kerran kun valitsee tiensä, sille jää, ja väärän tien valinneet ansaitsevat kurjuutensa, he eivät tarvitse auttavaa kättä. Kaikki kun lopulta ei edes ole kiinni siitä, että olisi omasta halustaan niin valinnut, on niin paljon erilaisia syitä miksi mihinkin ajautuu. On hyvä tuomita sieltä omasta hyväonnisesta elämästään toiset ikuiseen kurjuuteen koska he ovat sen muka ansainneet. Toinen asia on, kuinka montaa pystyy oikeasti auttamaan, mutta joka tapauksessa haluaisin, että se olisi mahdollistettu niille jotka sitä haluavat.

Mutta lämpöä rinnassani en tunne jokaista ihmistä ajatellessani. Se on tavallaan hienoa, jos satyagraha sen aidosti tuntee, kunnioitan kyllä. Minä en tunne, enkä pysty pakottamaan itseäni tuntemaan, siitä ei olisi mitään hyötyäkään.
tallennettu
Ave^^
Vieras
« Vastaus #99 : 23.08.2012 09:43:05 »

No niin, en mä ole kokenut, että mulla sydänchakra mitenkään tukossa olisi, omassa elämässä se pelaa ihan hyvin.
Mutta en ole kokenut tarpeelliseksi, että minun tarvitsisi tuntea rakkautta ihan jokaista kohtaan.
Ehkä siinä mielessä chakrani ei ole niin vahva kuin sitten voisi olla, että osittain rakkaus (mutta minusta sen idea on juuri siinä, se on aina sitä) on aina myös sitä, että asettaa itsensä haavoittuvaiseksi. Jollain tapaa, vaikka nyt peruslämmön tuntemisesta mitään seurauksia tuskin konkreettisesti olekaan. Mulle riittää se, etten vellottele missään vihassa pitkiä aikoja, hyväksyn asiat mitä tapahtuu. Ei se kuitenkaan ole mun tehtävä pelastaa ihan jokaista rakkaudellani.
tallennettu
Ave^^
Vieras
« Vastaus #100 : 23.08.2012 10:34:24 »

Näissä henkisissä neuvoissa tai mitä ne ovatkaan, on muuten hyvä ottaa huomioon myös se millaisista lähtökohdista ihmiset tulevat. Luulen kuitenkin tuntevani itseni sen verran ( :Smiley), että tiedän mihin suuntaan minun kannattaa hakeutua, ja minulle tasapainottavampaa on se, että minun ei tarvitse tuntea rakkautta kaikkia kohtaan. Se voi ihan totta olla aivan kamala moraalinen taakka, mikä vain noin puolihuolimattomasti asetetaan ihmisten selkään. "Elämäsi voisi olla paljon parempaa jos tuntisit rakkautta jokaista sielua kohtaan."

No minun elämässäni se parantava tekijä on enemmänkin se mikä on tuon rakkauden laatu, mitä sen ei tarvitse olla. Että riittää se, että hyväksyn rauhallisesti ja siinä kaikki. Ettei minun tosiaan tarvitse tuntea sitä lämpöä. Se ei ole mikään velvollisuus. Olen vain yksi ihminen täällä maailman joukossa, enkä mikään jumala. Minun ei tarvitse rakastaa kaikkia, vaan voin antaa sen virrata sen mukaan kuin se luonnostaan tulee, ja näin itseasiassa huomaa paremmin jotain siitä kohteesta. Se lämpö alkaa nousta ennen, sitten vasta huomaan mikä siinä ihmisessä on niin kaunista. Mutta voin vapaasti antaa ihmisten elää omaa elämäänsä, ilman että millään energeettisellä rakkaudella yms sekoitun heidän elämäänsä, eikä siinä ole mitään pahaa. En edes haluaisi käyttää niin voimakkaita energioita täysin tuntemattomia ihmisiä kohtaan, siinä on jotain hmmm.. ei oikein? Vaikka sanotaan, että rakkaus on se mikä lie alkuvoima, mutta en halua omaa energiaani kietoa siihen mukaan. Vain sitten kun joku ihminen jollain tapaa risteää omalle polulleni ja nostaa tuon tunteen. Silloin tavallaan tuntuu myös, että tuo ihminen antaa hyväksynnän sille. Jos siis tuo tunne nousee minulla luonnostaan, niin se tarkoittaa sitä, että ihminen on ainakin alitajuntaisesti kutsunut ja hyväksynyt sen, tavallaan, tunnen näin. En rupeaisi edes rakkautta lähettämään jos sitä kohde ei millään tasolla hyväksy. En vaikka muut sanovat mitä, minusta siinä jokin ei ole oikein.

Menipäs loppu hieman tajunnanvirraksi, mutta yritin availla tätä..  Smiley



muok. Niin, en halua myöskään sekoittaa omia energioitani ihmiseen silloin, kun sieltä selkeästi tulee minua kohtaan negatiiviselta tuntuvaa hyvin monimutkaista energiaa, tällöin sotkisin itseni tuohon verkkoon mukaan, mieluiten pyristelen vain kauemmas. Se tosiaan ei ole minun tehtäväni auttaa jokaista, on monia olemassa joita pystyn auttamaan, ja joitain ihmisiä en minä pysty mutta joku muu pystyy. Siinä voi käydä niin, kun sotken omat energiani soppaan mukaan, että tuo henkilö vetää minut mukanaan alas, koska minä en vain ole se oikea ihminen auttamaan häntä. Mikään kaukorakkaudenrinnastaanpuristuskaan ei tässä tilanteessa oikein ole hyödyksi, paras on vain sulkea kaikki kanavat.
« Viimeksi muokattu: 23.08.2012 10:44:25 kirjoittanut Ave^^ » tallennettu
Ave^^
Vieras
« Vastaus #101 : 23.08.2012 11:03:07 »

Heh, no minä taas en tarkoittanut sitä, että sinä olisit jaellut täällä absoluuttisia totuuksia,
kirjoitin vain omia ajatuksiani asioista, jotka liittyvät aiheeseen.  Wink
Keskustelu totta kai kulkee niin, että osapuolet jakavat omia näkökulmiaan aiheesta,
nuo vain ovat minun mielestäni yleisesti sanottavan arvoisia asioita aiheeseen, ei siis sinuun mitenkään liittyviä.  Smiley


muok. Itse keskustelu kärsii, jos se siirretään henkilökohtaiselle tasolle, enkä sitä tosiaan ole halunnut, pahoittelut siis siitä, jos käsitit asian näin.  Smiley Mielenkiinnolla luen näkemyksiäsi siis.
« Viimeksi muokattu: 23.08.2012 11:14:41 kirjoittanut Ave^^ » tallennettu
Päivi
Astroholisti
*****
Viestejä: 1482



Profiili
« Vastaus #102 : 23.08.2012 11:57:21 »

mä oon nyt paripäivää pohtinu sitä, että mistä kumpuaa se muutosvastarinta mielessä, ja miksi.
 Wikipediassa määritellään se näin: Muutosvastarinta on luonnollinen osa mitä tahansa muutosprosessia. Muutosprosessin epäonnistuminen johtuu yleensä siitä, että muutosprosessi on huonosti suunniteltu. Muutosjohtaminen on systemaattinen tapa hallita ja viedä muutosta eteenpäin.
Olennaista muutosprosessin onnistumisessa on se, ettei muutoksia ole liian usein ja ne ovat perusteltuja. Muutosvastarinta estää
yleensä myös uuden oppimista.

Lainaus
Tohtori Roy Baumeister on kollegoineen todennut, että ihmisellä on yksi ainoa varasto tahdonvoimaa. Jokainen tietoinen päätös kuluttaa tätä kallisarvoista luonnonvaraa. Näin käy esimerkiksi konsultille, joka päättää sulkea sähköpostin, Facebookin ja puhelimen tunniksi, jotta saa asiakkaalle lupaamansa raportin ajoissa valmiiksi.
Kun tahdonvoimavarasto on käytetty loppuun, ihminen ei enää kykene itsekuriin. Onneksi tahdonvoima osaa uusia itsensä, eli ajan kanssa varasto täyttyy jälleen.

Teoria tahdonvoimavarastosta selittää, miksi meidän ei kannata aloittaa kuntoilua ja lopettaa tupakointia samaan aikaan. Eikä myöskään aloittaa kahta uutta projektia kerralla. Kovat itsekurin vaatimukset käyttävät varaston loppuun väistämättä.
Ihmiset tekevät päivittäin tuhansia asioita, joihin ei tarvita tahdonvoimaa. Aamu alkaa kahvinkeitolla ja jatkuu ajomatkalla töihin.
tallennettu

Jos valitset sen, mitä haluat, saat sen. Jos et valitse, elät sen kanssa, mitä saat.
Ave^^
Vieras
« Vastaus #103 : 23.08.2012 13:50:00 »

Totta tuo, niin helposti voi saman tekstin ymmärtää monella eri tapaa. Ehkä tekstistäni helposti saa sellaisen kuvan, että kohdistin sen sinuun. Tuo näkökulma vain heräsi tässä keskustelun aikana mieleen.

On heitä, jotka tarkoituksella asettavat noita moraalisia taakkoja toisten niskaan, mutta monesti se on niinkin juuri, että sen tekee huomaamattaan, kun toinen ottaa jonkin neuvon sillä tavalla. Itsekin helposti heittelen kaikenlaisia omaan kokemukseeni perustuvia neuvoja, mutta pitäisi muistaa esittää ne mahdollisimman sillä tavalla, että ne perustuvat vain minun kokemukseeni ja eivät välttämättä kaikille sovellu. Moraalisesti painottuneissa aiheissa kun pienikin kommentti tulkitaan helposti osoitteluksi. Mutta he, jotka tarkoituksella asettavat noita taakkoja, ehkä he itse kokevat sen asian taakaksi ja helpottaakseen omaa taakkaansa jatkavat sitä eteenpäin, jotteivät olisi ainoita?
tallennettu
Sivuja: 1 ... 5 6 [7]
  Tulostusversio  
 
Siirry: