|
Asterix
Vieras
|
 |
« Vastaus #930 : 06.04.2008 22:01:35 » |
|
Mitä hullua rakkaus on saanut sinut tekemään?
Jatkan samalla kyssärillä, eli mitä hullua rakkaus on saanut sinut tekemään?
: Moni varmaan haluaisi kertoa lapsena ja teininä tehtyjä juttuja, mutta aikuisena sitä "rakkauden nimissä" tekee paljon hullumpia asioita ja monikaan ei kehtaa puhua niistä omalla kohdallaan. 
Voisin kirjoittaa kokonaisen nolojen tilanteiden kirja-sarjan tästä.  Etenkin suhteen päättymisen yhteydessä, kun itsellä olisi vielä ollut tunteita jäljellä, on tullut tehtyä NIIN NOLOJA juttuja, ettei hitto vie tosikaan! : 
Olen lähetellyt typeriä kirjeitä ja meilejä jonkun suhteen päättymisen yhteydessä, joita en kehtaa edes itse jälkikäteen lukea, uhkaillut ja kiristänyt mitä ihmeellisimmillä jutuilla, etsinyt ja miettinyt ja suunnitellut hurjia KOSTO TOIMIA! :
Ja... : Helewetti kun !haluan painua maan alle! edelleenkin ikuisiksi ajoiksi ja syvälle vieläkin kun muistaa niitä! : 
Ja mitä niistä jäi käteen loppujen lopuksi? : Jos olisin malttanut olla toimimatta ja pitänyt suuni tiukasti supussa, niin varmaan vieläkin olisi mahdollisuudet tavata uudestaan. 
Niin se ihminen osaa pilata kaiken kauniin. : Tyhmyydestä kärsii koko ruumis ja elämä. 
No olivat ne opettavaisia kokemuksia. 


No eipä tarvitse tehdä enään uudestaan -meni perille oppi. 
Mitä vanhempasi sanoivat sinulle/ suhtautuivat, kun pojat/tytöt alkoivat osoittaa kiinnostusta sinusta ensimmäisen kerran? 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Chandra
|
 |
« Vastaus #931 : 06.04.2008 22:13:37 » |
|
 Voinen kuvitella Sasha sinun touhusi mielikuvitusrikkaana ihmisenä.  Ja täällä on toinen nolojen tilanteiden touhuaja,kostoineen kaikkineen. Voihan rähmä,mitä kaikkea sitä onkaan,,,  Ja kyllä! Parasta oppia ovat olleet nuo,kun ei enää itsekään kehtaisi ajatella. Vanhempani? Ei ole oikein muistissa,kun olivat aina töissä yrityksensä kimpussa silloin. Kotiintuloajoista oli kauhea taistelu ja kerran isäni tuli hakemaan minut isosta nuorisoporukasta,jossa hengailin ensirakkauteni kanssa. Olin pahasti myöhässä. Että hävetti,kun isä haki ja olin siitä kauan vihainen.  Tosin hiljaa itsekseni,koska en uskaltanut hänelle huutaa. Nyt kun on lapsia itselläkin ollut tuossa iässä,niin ymmärtää huolen ja on kiitollinen,että on välitetetty. Saitko sukupuolivalistusta kotoa käsin?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Asterix
Vieras
|
 |
« Vastaus #932 : 06.04.2008 23:13:10 » |
|
 Voinen kuvitella Sasha sinun touhusi mielikuvitusrikkaana ihmisenä.  Ja täällä on toinen nolojen tilanteiden touhuaja,kostoineen kaikkineen. Voihan rähmä,mitä kaikkea sitä onkaan,,,  Heheh...!  Hittolainen, kun en kehtaa edes ajatella niitä!  Saitko sukupuolivalistusta kotoa käsin?
Sain. Olin jo lapsena kovasti seksuaalinen ja kiinnostunut asioista, joten kai oli pakkokin valistaa ja olin onnekas, että (adoptio)äitini on/oli sairaanhoitaja (eläkkeellä nykyisin) ja ohjasi ja myöhemmin nyt aikuisiällä rohkaisi nauttimaan naiseudestani, naisena olemisesta ja rakkaudellisesta seksistä, kuten hän kauniisti ilmaisee ja ohjasi, millaisia poikia/miehiä on hyvä tavata. 
Milloin tosi suutelit ensimmäisen kerran poikaa/tyttöä, joka ei ole sukulainen, perheen jäsen, ystävä tms. joita suudellaan tavatessa, erotessa ja muuten vaan, ...siis oikea suudelma? :
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Chandra
|
 |
« Vastaus #933 : 06.04.2008 23:24:52 » |
|
Se oli ensirakkaus ja ikää n.13-14v.Tapahtuma oli kotikylän kioskin takana ja kokemus oli huikea.  Hänestä sitten tulikin se ensimmäinen aviomieheni. 3 vuotta vanhempi ja muutkin tytöt hänestä olivat kiinnostuneita. Muistan miten suorastaan liitelin kotiin ja päiväkirjaan tuli monta sivua tekstiä tapahtumasta.  Oliko ensimmäinen seksikokemuksesi pettymys,turvallinen,vai jotain muuta?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
naranja
Satunnainen astroilija

Viestejä: 36
|
 |
« Vastaus #934 : 07.04.2008 05:44:27 » |
|
Ihanan vilpitön ja intensiivinen, hienon tyypin kanssa, menen edelleen kananlihalle kun ajattelen sitä jännitystä ja sähköä.
Ja passaan saman kysymyksen vielä seuraavalle??
|
|
|
|
|
tallennettu
|
"enlarging your world -mad world"
|
|
|
|
^^Queen Nefertiti^^
|
 |
« Vastaus #935 : 07.04.2008 08:07:42 » |
|
En muista.. joku hämärä kuva on.. ei kovin nuorena koska sexi ei ole tärkeysjärjestyksessä ykkönen, aina ollut enemmän matkailu, seuraelämä, filosofia, ura, kirjoitus jne jouskarijutut-
miten hauskuutat itseäsi tällä viikolla? 
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 07.04.2008 08:09:28 kirjoittanut ***Wild Star*** »
|
tallennettu
|
You become GRATITUDE for ALL that THE UNIVERSE provides. It becomes obvious to You that ALL OF THE UNIVERSE GIVES AND CONTINUES TO GIVE IN LOVING PERFECTION exactly what you ask for, because THE UNIVERSE LOVINGLY PROVIDES FOR YOU ALWAYS! BECOME LOVE!
|
|
|
|
Päivi
|
 |
« Vastaus #936 : 07.04.2008 08:09:24 » |
|
hauskuutan monillakin eri tavoilla, niinq aina.. älykäs v*ttuilu on ihan kivaa  (luonnollisesti niin että vastapeluri ajattelee samalla tavalla) mitä unohdat aina ostaa kaupasta?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Jos valitset sen, mitä haluat, saat sen. Jos et valitse, elät sen kanssa, mitä saat.
|
|
|
|
^^Queen Nefertiti^^
|
 |
« Vastaus #937 : 07.04.2008 08:11:12 » |
|
en oikeastaan unohda.. kaiken muistaa ripotellen.. ketsuppi?
alkoiko jokin uusiksi elämässäsi uuden kuun aikaan? jotain päivitystä johonkin asiaan?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
You become GRATITUDE for ALL that THE UNIVERSE provides. It becomes obvious to You that ALL OF THE UNIVERSE GIVES AND CONTINUES TO GIVE IN LOVING PERFECTION exactly what you ask for, because THE UNIVERSE LOVINGLY PROVIDES FOR YOU ALWAYS! BECOME LOVE!
|
|
|
|
|
|
^^Queen Nefertiti^^
|
 |
« Vastaus #939 : 07.04.2008 10:39:25 » |
|
Olen.
Millä tavalla haastava pitäisi jonkun olla, että kiinnostut? Ovatko haasteet pelkkää kuvitelmaa? Mitä kun on saatu ja saavutettu? Lisuke; onko astrologialla todella merkitystä luonteen kuvaajana?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
You become GRATITUDE for ALL that THE UNIVERSE provides. It becomes obvious to You that ALL OF THE UNIVERSE GIVES AND CONTINUES TO GIVE IN LOVING PERFECTION exactly what you ask for, because THE UNIVERSE LOVINGLY PROVIDES FOR YOU ALWAYS! BECOME LOVE!
|
|
|
|
kengururotta
|
 |
« Vastaus #940 : 07.04.2008 12:13:04 » |
|
Kyllä tykkään että on haastetta... sillätavalla esim että on jotenkin "vaikea",omapäinen,ei heti lässytä kaikkea että voi kun oot ihana jne... ja toimi just niinkun toinen haluaa.. on vähän itsekäs ja sellainen että ei vois vähempää kiinnostaa,mutta kuitenkin osoittaa kiinnostusta.. pidemmän päälle sellainen että yrittää olla oikeen haastava,on rasittavaa eikä sitä jaksa,mutta aina on kiva valloittaa ja saada se mitä haluaa vaikka miten vaikeaks menis.  Kun se sitten on saatu,menee siitä hetken päästä kaikki hohto(tulee sellainen että tätäkö se nyt vaan onkin  kyllästyy tavallaan.. haluan aina sitä mitä en voi saada.),näin mulle ainakin on käynyt KAIKKIEN muiden kanssa paitsi yhden,joka muuten on vieläkin,parin vuoden kuluttuakin vaikea ja haastava,ei siitä ota kukaan selvää...(on toki ollut aikaa milloin oltiin yhdessä tiiviimmin ja näytettiin ja kerrottiin tunteemme,mutta nyt on taas viileämpää) ja mitä vaikeampi se on,sitä enemmän sitä "haluan" tai siis silleen.. vaikka paras aika on jo takana,valloitin sen ja se "kyllästyi",tuli liikaa vastoinkäymisiä yms,ja itse osaan olla aika vaikea ihminen myös.olen menossa kuitenkin keskiviikkona käymään kylässä hänen luonaan..ihan huvikseni,mielenkiinnosta...  haen varmaan vaan lisää ongelmia pääni sisälle! uskon että astrologialla on tietysti merkitys luonteen kuvaajana,mutta ei sekään kaikkea kerro.. todellakaan.. mutta kyllä se antaa hyvän peruskuvauksen yleensä ottaen. se yks on muuten WS myös au + kuu jousimies ja nouseva vaaka,johon olen niin hullaantunut aina vaan ja ikuisesti  Oletko iloinen juuri nyt?
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 07.04.2008 12:23:06 kirjoittanut kengururotta »
|
tallennettu
|
Nouseva Leijona Aurinko Neitsyt Kuu Kalat Merkurius Neitsyt Venus Leijona Mars Kaksoset
|
|
|
|
Arkiviisu
Vieras
|
 |
« Vastaus #941 : 07.04.2008 12:24:21 » |
|
Oletko iloinen juuri nyt?Olen  Voisiko joku :  esmes WS kertoa tarkemmin , miten sujui yrttien kasvatus kerrostalon ikkunalaudalla - voisiko joku :  esmes WS  avata aiheesta oman topicin  Ja sitten kysymys ~käytkö terasseilla ?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Chandra
|
 |
« Vastaus #942 : 07.04.2008 12:38:54 » |
|
En käy.Aina joku humalainen osuu siihen.Kahvilan terasilla kylläkin.  Kysyinköhän tätä jo? Kun kävelet metsässä,kurkistatko kannon ja kivenkoloihin,jos näyttävät asutuilta?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
|
|
Arkiviisu
Vieras
|
 |
« Vastaus #944 : 07.04.2008 13:46:26 » |
|
Arkiviisu, on aika simppeliä laittaa basilikaa purkkiin kevätauringossa. Sieltä se vaan kohoaa!  Urheilijaihanteesi? [/i] Niinnniin  MMUTTA laitatko siemenestä vai puutarhalt ostetusta alusta vai kenties kaupasta ostetun yrtin siirrät isompaan purkkiin ...  Urheilijaihanteeni on on Sami Hyypiä olen eittämätön fudisfani  aikanaan mun isä pelasi ja nyt poika ja pojanpoikakin pelaavat  nooh sitten on Kiira Korpi .....  Tää onniinhyvä kysymys ETTÄ uusintakierros Kun kävelet metsässä,kurkistatko kannon ja kivenkoloihin,jos näyttävät asutuilta?
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 07.04.2008 13:48:29 kirjoittanut Aaviisuinen »
|
tallennettu
|
|
|
|
|