seuraava »

[Metsänkeiju]

Erittäin mielenkiintoinen aihe! Omat ajatukseni on täällä ketjussa jo sanottu enkä viitsi niitä siten alkaa toistamaan. Mutta, olisikin mielenkiintoista puhua enemmän siitä, miten jokaisen kohdalla yksilöllisesti tämä pariutuminen on tapahtunut. Mitä ominaisuuksia kumppanisi on sinulle "peilannut" itsestäsi - mitä oppeja olet tässä suhteessa opetellut? Pitäisiköhän tälle olla jo oma aihe, vaikka tavallaan on kyllä sama aihe.

Tuo ylempi teksti.. Juuri tuohon aikaan itse tapasin tämän hetken sielunkumppanini. Ja kyllä, siinä oli erityinen tuttuuden tunne; molemmat sanoivat muutaman s-postin jälkeen että ihan kuin olisimme tunteneet aina! Tämä suhde tuli minulle opettamaan paljon itsestäni (ja varmaankin myös toisinkinpäin, miehen kannalta). Jokainen "kriisi", haaste, josta on "voittajina" selvitty, on mielettömästi lisää yhdistänyt ja rakkauden tunnetta vahvistanut. Tämä jo itsessään kertoo aika paljon siitä, mitä edellisillä sivuilla on puhuttu: yhdessä oppimista ja kasvamista on (maallinen) Rakkaus! Kun kasvua tapahtuu, rakkaus vain vahvistuu! Sen tarkoitus on käytössä.

Ainakin siihen pisteeseen asti, jolloin "sopimukset raukeaa", suhteessa ei ole opittavaa enää. Voisin kuvitella että suhde silloin joko loppuu, tai muuttuu enemmän sielujen vahvaksi ystävyydeksi. Joka toisaalta on ihan samaa kuin rakkaus. Eri nimiä vain.. eri "ikiä" on rakkaudellakin, luulen. Ystävyys voisi olla sitä vanhuuden rakkautta, taistelut ja hekumat on läpi käyty; jäljellä on roppakaupalla itsetuntemusta ja kumppanin tunteminen - molempien hyväksyminen sellaisenaan, vankka yhteenkuuluvuus jollain lailla. En tiedä, ihan vain ajatusvirtaa tässä tulee.. Eikä voi todella yleistää, kaikki on niin yksilöllistä aina, en voi tätä tarpeeksi painottaa.

-jaha, muksut tarvii äitiä, joten palaan jatkamaan-

[Ratkaisu]

Olen miettinyt, että vaikka parisuhteessa saattaisi tuntua, että hän on samanlainen sielu ja sielunkumppani, niin voiko siitä oikeastaan olla varma. Esimerkiksi itselläni mieheni kanssa on tällä hetkellä oikeastaan sellainen yhteys, että pelkkä katse tai ele riittää kertomaan melkein kaiken ja usein jätämmekin tietyllä tapaa turhia lauseita pois. Mutta sitten sitä miettii, että onko tälläinen ajoittain jopa "telepaattiselta" vaikuttava yhteys vain sitä, että olemme olleet suhteellisen pitkään yhdessä ja toista on aika helppo lukea ja tulkita.

Mieheni on paras ystäväni ja yhdessä olemme aika pitkän tien kulkeneet. Mielestäni jokainen suhde tai kohtaaminen opettaa jotain ilman, että sitä tarvitsee sen enemmän miettiä. Jos jotain olen oppinut, niin sen, että kaikki lähtee itsestä. Hassua ehkä ajatella parisuhteen saaneen sen aikaan, mutta minulle se on tuonut lisää itsenäisyyttä ja varmuutta. Jos nyt jäisin yksin, pärjäisin paremmin kuin ennen tätä suhdetta. Tavallaan ihan maallisessakin mielessä minulla ja miehelläni on sopimus siitä, että olemme yhdessä niin pitkään kuin se tuntuu hyvältä ja on meidän molempien päätös. En pidä ajatuksesta, että olemme kohtalan voimasta määrätyt sielunkumppaneiksi, elämään loppuelämämme yhdessä. Vapaus on ehkä sitten se yhteinen sopimuksemme ja riippumattomuus. Jos mieheni lähtisi nyt elämästi pois, jäisin häntä kaipaamaan, mutta en usko, että katkeroituisin, sillä emme missään vaiheessa ole sopineet mistään sitovista "kaupoista". Tavallaan koen meidän suhteessa tärkeimmäksi asiaksi sen, että kumpikin päättää jokaikinen päivä olla tässä suhteessa uudestaan ja uudestaan, siksi en pidä ajatuksesta naimisiinmenosta.

[^^Queen Nefertiti^^]

heh.. minä ainakin nautin kaikesta.. eräs   mies siis sanoi että pitäisi nauttia, koko ajan.. miesten on vaikea ymmärtää sitä käsitettä, että miten tuntuu erilaiselta kun kukaan ei tunnu tärkeältä verrattuna siihen, että tuntuu.. miesten kanssa on noin muuten ihan hauska jutella ja asioida   .. heilläkin usein suhde ja kaikenlaista halua ja ihmettelevät, jos naisella joskus on.   tms.

tapahtui yksi erikoinen yhteensattuma laivamatkalla, exän kaksoisolento alkoi tuijottaa. no kun en kaipaa enää sellaista, niin ei..   ts ainakaan samannäköistä ei katselis.

PS aloitinkin kyselyn ennen viimeistä kumppanijuttua, ja tosiaan on hyvä fiilis toisin kuin joskus ennen.   niin hyvä että siihen mahtuu vain toinen hyvää tuottava yksilö sitten..

[Ebenia]

Pariutuminen. Niin.

Olen pitkään toivonut, että saisin ihanan rakkauden elämääni poikaystävän tai vastaavan muodossa, mutta tuntuu olevan todella vaikeaa löytää toimivaa suhdetta.  Omalla kohdallani ongelma on se, että itse kun olen todella itsetietoinen asioista ja hyvin tiedostava lähes kaiken tekemiseni suhteen (esim. itken nyt, koska X, pidän tästä ihmisestä, koska X, menneisyyteni takia käyttäydyn tavalla Y etc.) ja on hyvin hyvin vaikeaa elää suhteessa ihmisen kanssa, joka ei ole yhtä tiedostava/kiinnostunut sisäelämänsä toiminnasta. Olen lukemattomia kertoja treffaillut miehiä, joista näen kilometrin päähän, esim. minkä sisäisen rakkaudettomuuden tunteen takia he haluavat jotain kanssani ja kuinka heidän joku tietty haavansa vetää heidät puoleeni. Usein suhteeni ovatkin olleet sellaisia, että joku mies on ilmaantunut elämääni, olen huomannut hänessä tiettyjä asioita ja olen päätynyt olemaan heidän elämässään ikään kuin laukaisin tietyille psykologisille muutoksille ja missään tässä kohdassa ei ole ollut kyse minusta. 

Lisäksi kun en välitä lainkaan mistään manipulaatiopeleistä ja ihmiset, joilla on kaikenmaailman ongelmia, eivät kiinnosta minua parisuhdemielessä ollenkaan. Lisäksi usein mielessäni jo näen miten minun ja jonkun ihmisen kanssa suhde menisi ja pystyn ikään kuin "elämään" ja näkemään jo etukäteen, että mikä asia hänessä/minussa rikkoisi suhteen. Joka kerta käynyt toteen.  Yritä siinä sitten treffailla avoimin silmin. 

Enpä tiedä, ehkäpä vietän elämäni kokonaan itsekseni ja elukoitteni kanssa. Hyvin onnellinen olen ainakin nyt tällä tavalla.

[Ebenia]

Ihana kuulla, että on todella olemassa ihmissuhteita, jollaisessa myös minäkin voisin kuvitella eläväni.  Ja ihanaa, että joku saa elää sellaisessa. Muistathan sinäkin siitä olla kiitollinen, Saturnalia. 

Ei siinä, elämäni on erittäin onnellista näinkin enkä sinällään mitään surkuttele elämääni yksinäni, vaan olisi joskus kiva kun olisi joku tyyppi, jonka kanssa voisin jakaa elämääni ja tätä henkistä polkuanikin ja tajuamisia, voisi keskustella asioista jne. Rakkautta onneksi pääsen jakamaan kavereille, perheelle ja karvapallero-koiralleni joka päivä ja siitä ei ole pulaa kylläkään.  Yksinäinenkään en ole. Oikeastaan vain kaipaisin sellaista kokemusta, että millaista olisi elää parisuhteessa oikeasti sellaisen ihmisen kanssa, joka on jollain samalla värähtely - tai ymmärrys - tai kiinnostustasolla. Varmasti olisi hyvin mielenkiintoinen ja opettavainen suhde. Ehkä vielä joskus?

[SanctAstra]

Minun suhteeni ovat olleet myös lähinnä toisten vaurioiden korjaamista. Olen ollut se, jonka luo ihmisreppanat ovat tulleet. Emotionaaliset haavat ovat parantuneet kanssani ja tämän jälkeen exäni ovat löytäneet jonkun muun, jonka kanssa ovat elämänsä aloittaneet ehkä paremmin. Ehkä olen itse myös haalinut näitä  ihmisiä ympärilleni, jotta kokisin olevani tärkeä ja tarvittu. Kuitenkin olen itse antanut suhteessa enemmän kuin saanut takaisin.

Nyt olen pyhästi päättänyt, etten enää tälläiseen ala, vaan haluan tasavertaisen aikuisen suhteen.

Sitä odotellessa. 

[Violette]

Minä näen rakkauden, parisuhteen, avioliiton ja perhe-elämän suurina mahdollisuuksina kehittyä henkisesti. Niiden kautta ihminen joutuu elämän peruskysymyksien äärelle yhdessä toisen tai muiden kanssa. Uskon, että syvällisessä rakkaudessa elävät parit kanavaoivat maailmaan energiaa suoraan korkeimmista taivaista.

Olen menossa keväällä naimisiin. 50% ihmisistä on reagoinut iloisesti, 50% taas nuivasti. Ymmärrän tämän hyvin, koska ihmiset ovat hyvin erilaisia. Minä itse olen pikkulapsesta lähtien ollut hyvin kiinnostunut perheistä ja avioliitoista. Aion ottaa avioliiton ja perhe-elämän ilot ja surut vastaan jumalallisena lahjana, koska ne kehittävät minua. Olen kai itse melko vanhanaikainen, kun jaksan uskoa avioliiton ja yksiavioisuuden pyhyyteen. Olen avointakin suhdetta kokeillut, mutta sen aikana koin, että en saanut kaikkea irti miehestäni.

Miksi olen mieheni kanssa yhdessä? Minulle se oli itsestään selvää. Kun ensimmäisen kerran tapasin hänet, ihmettelin, miksi en ole tavannut häntä aiemmin. Itse asiassa olin melko varma pariutumisestamme ennen varsinaista ensitapaamistamme. Tutustuimme internetissä. Suhteemme on ollut jotain aivan käsittämättömän ihanaa, vaikka siinäkin on omat sopeutumiskiistansa olleet.
   En oikein osaa sanoa, onko tähtikartoissamme hirveästi samaa. Minulla on  ja hänellä  . Hänen karttansa on erittäin rapuisa ja minullakin rapu on tärkeissä asemissa. Meissä on paljon samaa, mutta myös paljon erilaisuutta. Täydennämme toisiamme luonteillamme: olen opettanut häntä elämään hetkessä ja iloitsemaan näennäisen turhista asioista, kun hän taas on opettanut minulle järjestelmällisyyttä ja loogista ajattelua.

[Ratkaisu]

Kovasti onnea Violette. =)

[Gisella]

Mielenkiintoinen aihe tosiaan.

Minua ihmetyttää nykyinen "suhteeni" ja sen tarkoitus. Olen ollut sinkkuna usemman vuoden, enkä juurikaan kiinnostunut kenestäkään näinä vuosina. Sitten keväällä elämään astelee mies, joka tuntuu todella tutulta ja jonka kanssa on helppo olla. Ihastumista, kiintymistä ja hyvää oloa puolin ja toisin. Ei mitään rakkauden ilotulitusta, mutta luontevaa, hauskaa ja mukavaa yhdessäoloa. Ja sitten taas kääntöpuolena: miehen elämä on heittänyt täysvoltin alkuvuodesta (ero pitkästä suhteesta), eikä ollut suunnitellut uutta naista kuvioihin vielä pitkään aikaan. Tässä mä silti olen, soutamassa ja huopaamassa samassa veneessä hänen kanssaan.

Miksi kiinnostun miehestä, joka ei pysty parisuhteeseen kanssani? Pelkää sitoutumista ja on pihalla omassa elämässään. Ei tiedä mitä haluaa. Miksi hän tuli elämääni? Mitä minun on tarkoitus oppia tästä? Miksi elämääni ei astele miestä, josta kiinnostun ja jonka kanssa asiat sujuisivat? Miksi toisten parisuhdeasiat näyttävät luistavan kuin itsestään, kun taas minulla ja ystäväpiirini naisilla tökkii ja pahasti?

Erään näkijän mukaan suhteeni tähän mieheen on karmallinen. Jotain on jäänyt siis kesken mutta mitä? Ja jos olen oikein ymmärtänyt, karmallisten suhteiden ei ole edes tarkoitus olla pidempiaikaisia suhteita, vaan ainoastaan käsitellä hoitamattomat asiat. Näinkö?

[Hiisitär]

Karmalliset suhteet voivat olla hetkellisiä tapaamisia tai koko loppuelämän kestäviä suhteita.

Yleensä 9/10 suhteesta on karmallisia, suhteen pituudesta riippumatta.

[Gisella]

Kiitos Athamaarit ja Keskiyön vahinko.

Jotain erityistä tässä on, ja ehkä karmani on tosiaan auttaa tämä mies yli exästään. En vaan ole ihminen, joka on puolivaloilla mukana missään jutussa ainakaan silloin, kun on tunteita pelissä. No, mene ja tiedä. Aika näyttää

[toukohiippa87]

Kaikki elämäni miehet  Onhan jokunen parisuhde tullut koettua vaikkakin kovin nuori vielä olen.. Ja kyllä jokainen suhde kaikessa ihanuudessaan ja karuudessaan on OPETTANUT elämää ja itsestäni todella paljon.. Ja olen ottanut opikseni.. Mutta edelleen tietyn tyylisen miehet vetävät puoleensa, ja tää tyyppi ei välttämättä ole jokaisen isukin unelmä vävy ainesta.. Hmm,kai tähenkin "selitys" jossain vaiheessa tulee  : :
RakkaudenTäyteistä aikaa  Kai se pää vielä joskus tulee TunteideniHerraksi 

[Amora]

Hieno ketju!

Itsekin olisin voinut vastata noihin 5 kysymykseen, mutta mitäpä turhia, AthaMaarit kertoi jo kantani varsin tyhjentävästi. 

Mutta ehkä lisään vielä jotain sielujen kohtaamisesta. Minulle kävi niin, että kohtasin yllättäen miehen, jota rakastin jo valmiiksi. Hän tuntui äärimmäisen tutulta ja rakkaalta ensi sekunneista lähtien. Olisin halunnut halata häntä ja sanoa: " Ihana nähdä taas pitkästä aikaa! Minulla on ollut sinua ikävä. Mitä sinulle kuuluu? Miten elämäsi on mennyt?" No, en voinut tehdä näin, mutta tiesin, että tuttuuden tunne oli molemmin puolinen. Auroja näkevä olisi varmaankin nähnyt 2 sydänshakraa, joiden välissä virtasi vaaleanpunainen valo. Itse tunsin tämän, vaikka en auroja näe enkä pahemmin tunnekkaan. Oma sydänshakrakin on yleensä enemmän kiinni kuin auki. 

Tuntui siltä, kuin koko maailma olisi loksahtanut paikoilleen. Kaikki oli hyvin. Kaikki oli oikein.
Kohtaaminen kesti ehkä 5-10 minuuttia ja sen jälkeen en ole häntä enää nähnyt. Aikaa on kulunut 6 vuotta, enkä edelleenkään ole häntä unohtanut. Tiedän, että hän on ollut edellisesä elämässä vähän liiankin tärkeä minulle ja hänen menettämisen vuoksi oma elämäni jäi vähän retuperälle. Toisin sanoen sössin aika pahasti. Ja ihan vaan siksi, etten pystynyt pääsemään menetyksestä yli.

En ole oikeastaan avoin parisuhteelle, sillä odotan, että polkumme jälleen kohtaisivat tämän minulle tärkeän sielun kanssa. Muita en vain huoli. Ei vain kykene. Kaikki muut kohtaamiset on tyhjää verrattuna siihen maailman paikoilleen loksauttaneeseen.

Minulla on oikein hyvät ohjeet irti päästämiseksi, ja välillä elän elämääni "vapaana". Sitten taas tulee heikko hetki, jolloin palaan entiseen, eli kaipaukseen. Aikaisemmin kaipasin jotain tarkemmin määrittelemätöntä. Tämän kohtaamisen jälkeen minulla oli kasvot ja sielu, jota tiesin kaivanneeni. Yritä siinä sitten päästää irti. 

Välillä olen ollut jopa katkera niille, jotka saavat elää rakkaidensa kanssa yhdessä. Se on onneksi mennyt ohi. Sielujen kohtalo -kirjassa oli muutama lause, jotka antoivat minulle suurta lohtua. Ne menivät jotenkin niin, että voi olla, että yksin elävät, jotka eivät löydä sielunkumppaniaan, voivat olla liiankin riippuvaisia sielunkumppanistaan. Tällaisissa tapauksissa yksin oleminen on tervettä välimatkan ottamista ja liian  kiinteän symbioosin katkaisemista varten.
Voisin hyvin allekirjoittaa tämän. Miten yksi ainoa sielu voi olla niin äärimmäisen tärkeä, että ilman häntä on vaikea olla onnellinen? Ei se voi olla terve tapa suhtautua elämään. 

Elän nykyään pääsääntöisesti onnellisena ja ymmärrän sen, että yksinäisyydessä saan kasvaa sellaiseksi, joksi aion tulla. Keskityn itseeni: sieluni & mieleni yhdistämiseen. Jos olisin parisuhteessa (tämän sielun tai jonkun muun kanssa) olisin enemmän "yhdessä", ja sisään päin katsominen jäisi todennäköisesti paljon vähemmälle. Ehkä joskus saan vielä kokea parisuhteen. Nyt on (edelleenkin) itsenäistymisen ja oman ääneni löytämisen aika.

[Amora]

Olen tunnistanut minulle läheisiä sieluja tämän elämän aikana, mutta yhtä suurta kolahdusta kuin tämä vuosien takainen, ei ole tapahtunut, ainakaan vielä. Eikä minulla ole mitään sitä vastaan, että tapahtuisi. Tuttuja sieluja on ihana tavata!

Siinä mielessä tilanne on vähän hassu, että mieleni olisi periaatteessa valmis rakastumaan johonkin toiseen, ottamaan vastaan elämänkumppanin, mutta niin vain ei tapahdu. Voihan olla, että en rakastu, ennen kuin sieluni on kokenut mieleni kautta irtipäästämisen vapauttavan vaikutuksen. Muutenhan irti päästäminen olisi vain siihen asti voimassa (hittolainen, niinhän on tapahtunutkin!) kun olen rakastunut johonkin toiseen. Juu, näin siis on tapahtunut. Nyt vasta tajusin. Pääsin siis yli tästä kaivatusta sielusta siksi aikaa, kun olin (piiiitkästä aikaa) rakastunut toiseen, myöskin tuttuun sieluun, mutta ei niin maatajärisyttävään. Mutta lopullinen irti päästäminen... no, on vähän vaiheessa.

[Amora]

[/quote]

  On aina mukavaa huomata kun niitä oivalluksia tulee samalla kun kirjoittaa, hieno juttu. Tsemppiä irtipäästämiseen, kyllä se vielä varmasti onnistuu   
[/quote]

Kiitos tsempeistä kaulakoru!