Isäni petti lupauksia, teki mitä vain päästäkseen juomaan, osti minulle kaiken mistä toivoin jotta olisin onnellinen, sanoi todella pahasti suuttuessaan, loukkaantui (suuttui) jos asioista puhui suoraan ja kun puhuin hänelle minun ongelmistani niin isä ryhtyi marttyyriksi ja kaiken tämän lisäksi hänellä oli paljon velkoja ja hän oli kyvytön sanomaan ei. Hänelle raha oli tärkeää ja se oli syy suhteeseen äitipuoleni kanssa mutta lopulta siitäkin tuli rakkautta vaikka isälläni oli naisia joka sormelle...
kaikesta huolimatta olin silti jotenkin isän tyttö.
Väkivallan käytön opin isältä joka puolusti minua aina tappelemalla. siitä tavasta olen päässyt eroon.
Minulle miehenmallina on enemmän ollut isoisäni jota en koskaan ole nähnyt koska hän on kuollut, mutta jokaisella on hänestä vain hyvää sanottavaa ja isoisäni jokainen periaate on ollut täysin totta.
Äidin kanssa minulla oli todella hyvät välit ja molemmilta isoäideiltäni jotka olivat hemmetin viisaita, olen oppinut myös viisaita asioita joita aijon opettaa myös lapsilleni kun niitä saan.. (ja miehelle?
?)
Ennen tein asioita mitkä olivat peräisin lapsuudesta; kun tiesin että oli ongelma niin olin hiljaa ja esitin onnellista. Asioistahan ei saanut suoraan puhua...
Nykyään kaikki on päinvastoin. Jos mieltä painaa jokin asia niin pamautan sen suoraan, ihan sama vaikka totuus loukkaisikin. Haluan miehen jossa on vastusta ja joka kantaa vastuun sanoistaan ja teoistaan ja jossa on voitonhalua, ei luovuttaja tyyppiä kiitos.( Sellainen on ollut isoisäni.
Koska suku on minulle tärkeä ja koko suvullani on tapa pitää juhlia joissa kokoonnumme, niin miehen pitäisi ymmärtää läheiset välimme eikä ihmetellä.
