seuraava »

[^^Queen Nefertiti^^]

Voi olla että aiheelle tulee siirto taas, mutta kuinka selvillä olette lapsuudessanne muovautuneista persoonan seikoista, jotka saavat hakemaan rakkautta tietyllä tavalla?

Ajattelin tätä vähän negatiiviselta kantilta että miksi joku on häiriintynyt lapsuudessaan, ja sillä tavalla etsii toiminnallaan kuitenkin rakkautta vaikkei myöntäisi. Äiti ja isi.. suosio, huomio, palaute.

Minulla oli onnellinen lapsuus siis itse-isä/äiti, mutta ilmeisesti koetin ratkoa vanhempieni mahdottomia ongelmia, koska ongelmanratkaisu on jotenkin aina kuulunut rakkauksiini. En ole hätkähtänyt vaikka tyypillä olisi mikä ongelma; kyllä minä sen ratkoisin.

Nyt kun se on ohi, ei tule suhdetta, koska en ota ratkottavia asioita. Kun etsin ongelmattomuutta, ei ole rakkauden motiivia, ellei joku vain "rakastaisi minua sinänsä" ilman omaa psykologista painolastiaan.

Se oli jonkinlainen symbioosi kyllä aina. Heillä vaikea lapsuus, paitsi yhdellä, ja minulla voimia tukea. Vähän yksisuuntaista välillä.

Ja en vielä tiedä mitkä olivat lapsuuteni astrovaikutteet. Aina koin että se oli onnellista. Aikuiselämä on muuta, ristiriitaa jne.

Sisäinen lapsi.. hmm.. 

Sen sijaan että olin ilkeä eräälle, olisi pitänyt tietysti sanoa kerran vielä niin ymmärtäväisesti kuin voin; SINÄ HAET RAKKAUTTA TUOSTA ja koet että siitä sen saat. Ja vain sellainen nainen joka tekee samaa eli jolla on sama ongelma, voi ymmärtää. Minulla ei tuota ongelmaa ole joten en joudu ratkomaan sitä tuolla tavalla; kaikki se mitä teit ja mikä kanssasi lähti elämästäni, oli minulle aivan turhaa muutenkin. Mutta sinulle se on rakkautta. Lapsuutesi takia.

Vihattuani pohjamutien kautta vasta ymmärsin tämän tärkeysjärjestyksen. Ei se ihminen niin epäinhimillinen ole ettei etsisi rakkautta. Tapa on vain aivan toinen kuin minulla. Sama tausta, samankaltainen lapsuus voisi kenties auttaa parinvalinnassa.

[^^Queen Nefertiti^^]

Olkaa ihan rohkeita vaan.

[Pikkusisko]

en usko, että se on pelkästään äitä/isä vaan myös sisarukset, hoitotädit yms. jotka vaikuttavat, sekä positiivisesti että negatiivisesti.

Minä tunnistan kyllä, mitkä piirteet äidissä/isässä, mitä olen etsinyt puolisoistani, enkä nykyisessä kaukosuhteessani itse asiassa ole tunnistanut vielä mitään kenestäkään muusta kuin itsestäni. Siis epäilen, että isä/äiti/sisko -kuviot olisivat menneen talven lumia, mutta toisaalta taas en voi tietää, ennen kuin niin läheiselle tasolle pääsee, että ne huomaa.

Kun nämä vaikutukset tiedostaa ja tunnistaa, voi "väärin valitessaan" kääntyä toiseen suuntaan. Vaikeaa se on, mutta tahdonvoimalla pääsee irti voimakkaista vaikutteista.

[^^Queen Nefertiti^^]

Entäs se jos on erilainen lapsuus kuin toisella?

Tuntuuko että "lika barn leka best"? 

January 13, 2007
One last concerted effort and you will be able to get to the root of the problem that has undoubtedly been on your mind for a while now. The answer to the question concerning your identity isn't entirely to be found in your family history. You are part of a generation as well as part of a family. Both influence your responses.

[selkälokki]

kaitpa se lapsuus vaikuttaa, miten vahvaksi on itsetunto päässyt kasvamaan jne. Itselleni on jäänyt selkärankaan suhteellisen korkea moraali ja ehkä alitajuisesti olen myös puolisoehdokkaista hakenut selkärankaa omaavaa tyyppiä. Itse en voisi kuvitella puolisoa, joka ratkoo minun ongelmat ja itse olen myös kyllästynyt ratkomaan toisen ongelmaa. Toki keskusteluapu jne. on ok, mutta muuten koen omalla kohdalla, että itse ne täytyy ne ongelmat ratkaista. Kumppani tai ystävät ei ole sitä varten. Ajattelen, että jos jättää ongelmat toisen ratkaistavaksi, kasvu pysähtyy.
Lapsuus oli sen verran tiukkaa myös, että henkisen kehityksen tie on ollut ajoittain vaikeaa ja on todellakin joutunut seisomaan omilla jaloillaan. Pluto 8. huoneessa on toteutunut kohdallani, olen joutunut yksin selviämään (ilman verisukulaisten tukea) ja toisaalta siinä on sitten tullut lähemmäksi sitä, mitä todella olen.
Edelleen tuo lapsuuden tiukka kontrolli on myös vaikuttanut siihen, että tahdon olla vapaa, ilman liian kahlitsevaa kumppania. Luottamus täytyy olla kunnossa, että se toteutuu.

[Pikkusisko]

ok, jos lähtee vertailemaan. Exä (avioliitto) oli täysin erilaisesta perheestä. Se on vaikeaa, jos toisella on suku tärkeä (suku vaatii) ja toisella ydinperhe ainut mistä on väliä.  Sanoisin, että kyllä, samankaltainen menneisyys auttaa ymmärtämään toista.

Samoin kuin Selkälokilla, minä en siedä rajoituksia, koska elin niin rajoitetussa ympäristössä 19-vuotiaaksi asti. Toisaalta taas kumppani, joka on elänyt vapaasti, voisi osata antaa vapauden, mutta itse kaipaisi rajoja, joita minä taas osaan laittaa. Toisinaan seurustelu on minusta kuin lapsen kasvatusta. Aina toinen heittäytyy vanhemmaksi ja toinen lapseksi. Ehkä sellainen suhde, missä molemmat saa olla sitä kaikkea eikä toinen jämähdä yhteen rooliin.

Minä myöskään en sietäisi ihmistä, joka alkaa elää minun elämääni. Itse olen myös oppinut, etten ratkaise yhdenkään muun ihmisen ongelmia saatika sitten odota että toinen muuttuu (mikä on muuten shaakelin vaikeeta...  olla odottamatta).

[Yussra]

Monilla naispuolisilla ystävilläni on puoliskonansa isänsä kuva. Itselläni aina vastakohta! Siinä missä isäni on tumma, voimakas, hallitseva "archie bunker" on käsipuolessani kulkenut aina vaalea, lempeä, ymmärtäväinen kilttiläinen 

Mistä lie johtunee. Lapsuuden kokemuksia on huonoja, pelkoa, ahdistusta, riitaa. Toisaalta myös hyviä, istuttuja iltoja ja keskusteluja syviä. Mutta sama kokemus kuin Yulungalla - tätä tyttöä ei tulla koskaan enää käskemään. 

Värillä ei liene niin paljon väliä, ulkoista kuvaahan tuo on, mutta sitä mieltä olen, että lapsuudella on vaikutusta partnerin valinnassa suuntaan jos toiseenkin. Mitä lie karmaa - toiset joutuu kohtaamaan sen tietyn ihmistyypin uudelleen ja uudelleen, toiset oppii vähemmällä.

[^^Queen Nefertiti^^]

Joo, isäni kaltaista miestä ei.

Mutta ne miehet joilla ollut kovin erilainen lapsuus, ovat olleet hankalimpia. Esimerkiksi, jos ei rakastava koti.

Luulisi että olisin hakenut miestä, jolla on samanlainen tausta. Mutta parisielujutut ei kai katso tällaista kun kumpikin koettaa antaa toiselle.

Nyt tiedostan että ongelmansa syntyivät paljolti lapsuudessa, joten mitä ne ongelmat minulle kuuluivat.

[Yussra]

Niin miehistä...

kaikilla kumppaneillani -jotka siis kaikki ovat olleet eri tavoin hienoja, mainioita ihmisiä- on ollut isä kuollut, alkoholisti - tai muuten vaan häippässyt kokonaan. No yhdellä oli kyllä isä, ja ihan mukavakin, mutta äiti kuollut.

Tuli vaan mieleen  Tämä nyt tuskin liittynee omaan lapsuuteeni mitenkään.

[BlueRose]

No omasta lapsuudesta en voi sanoa, että olisi ollut onnellinen ja tasapainoinen, olen saanut taistella omaa tietäni jo vaippa iästä lähtien ja selviintyä, mutta ilman niitä kokemuksia en olisi tälläinen kuin nyt olen  mutta myönnän sen että olen aina etsinyt turvallista ja tasapainoista miestä ja ennekaikkea rehellistä ja pistänyt kylmästi pellolle epärehelliset miehet elämästäni tai jos olen voinut huonosti ja varmaan tulevaisuudessakin teen samalla tavalla jos tarve vaatii, kuitenkin kun olen ollut yksin niin ei pelota se, koska pärjään kuitenkin ja olen oppinut olemaan oman elämäni herra

[^^Queen Nefertiti^^]

On hienoa että jotkut naiset löytävät sen hyvän miehen kuten sawotar ja leijonamieli, ainakin itselleen sopivan ja jolla on arvoja. Arvot täytyy imeä itseensä kotoa, ja tunnetasapaino. Vai?

Eräällä ei ollut oikein tunteita, hän kyllä todellakin suoritti, mutta hyvin hyvin viileä ja jo äiti oli sanonut tästä sille. Eikä uskonnollisia arvoja, ei perhearvoja. Oli vaikeaa eroa, oli naisia jotka estivät sitä ja tätä mutta eihän se sellaista haitannut.

Rakastavasta kodista taasen tuli rakastava mies.

Tulen ottamaan aika vakavasti tapauksen perheeseen tutustumisen.

[Yussra]

No eihän sitä voi ketään omasta elämästään vastuulle laittaa - perhettäänkään.

Itselläni monet arvot on ristissä lapsuudessa äidinmaidossa syötettyihin.

Tunnetasapainolle tietty olis hyvä vakaa pohja olla olemassa, meinaan ma. Mutta kyllä sitäkin voi näin niinkuin aikuisiällä kehittää. Tämäkin palsta on muten täynnä eläviä ja eläväisiä esimerkkejä siitä 

[Satu]

Selkälokin ja Yulungan jutut kuulostivat hyvinkin tutuille. Mullakin lapsuus oli tavallaan rajoitettua, oon vähän semmonen tynnyrissä pidetty tapaus . Oikeesti ne rajat tuli jo siitä, että asuttiin pienellä syrjäkylällä, missä ikäkavereita oli tosi vähän ja lähimpiin taajamiin yli 20 km matkaa. Isä-suhteeni on kärsinyt murkkuiästä saakka isän alkoholiongelmista ja meidän välissä on yhä lasiseinä: en pysty luottamaan häneen yhtään! Tosi hankalaa sinällään, sillä olen perinyt isän luonteenpiirteet lähes täysin ja olen aina ollut enempi isän tyttö. Isälle mun itsenäistyminen ja naimisiinmenokin ovat olleet pahoja paikkoja. Aikanaan niihin harvoihin diskoreissuihinkin piti ruinata lupaa viikkokaudet. Hän kun pelkäsi, että minut suunnilleen raiskataan oitis, kun meen huvipaikan porteista sisälle...  Vieläkin hän pitää minua jotenkin "heikkona" ja keskentekoisena, vaikka olen henkisesti paljon vahvempi kuin hän itse! 

Äitee sitten on ihan erilainen ku minä eikä myö olla läheskään aina ymmärretty toistemme inkeitä. Veljessäni on paljon samaa kuin äiteessä, pikkusisko on sitten jossain siellä välimaastossa.

Miun miessuhteita on aina leimannut se, että jostain syystä olen tykästynyt itteäni jonkun verran vanhempiin miehiin. En ole koskaan seurustellut ikäiseni pojan kanssa ja aviomiehenikin on minua 8 vuotta vanhempi. Tosin nyt paras ystäväni on samanikäinen kuin minä (ISO poikkeus sääntöön!!), mut esmes lukioiässä pojat tuntuivat niin tautisen lapsellisilta. Toisaalta jostain kumman syystä siinä kouluvuosina en tuntunut kiinnostavankaan ketään ikäistäni, mutta etenkin parinkympin tienoossa itteäni vanhemmat miehet kyllä kiinnostuivat minusta. Olinko sitten niin penskan näköinen ja -oloinen, että herätin jonkun sortin suojeluvaiston vai?

Kyllä tämä minusta haiskahtaa kovasti turvallisen ja luotettavan isähahmon etsinnältä, ei siitä mihinkään pääse. Toki mie nykyään pystyn heittämään läppää vaikka minkä ikäisten miesten kanssa ihan sujuvasti, mutta "vaikutuksen" pystyy tekemään vaan tietynlainen miestyyppi. Kloppeja ja niiden tavoin käyttäytyviä en jaksa kauan katella... 

[^^Queen Nefertiti^^]

Itse en etsi isähahmoa mutta olen oppinut että miehen olisi parempi olla 5-8 v vanhempi. Vihdoin opin.

Allaoleva on hyvä, kun vielä kerran selvittelen kuka ja mikä oli oikeassa ja mitä tapahtui erään kanssa, ja mitä ymmärsin. Huomaan että jos muut eivät ole kokeneet samaa, ei voi tulla ymmärrystä. En tosin toivo että kenenkään tarvitsisi kokea sitä mitä koin ja oli hyvä tajuta, että ongelmakoti on voinut olla taustalla hänelläkin, vaikkei sitä paljastanut, toisin kuin eka mieheni. Hän oli tavallaan rehellinen, mutta käytös kuitenkin paljasti pahat ongelmat.

January 13, 2007
Sensitive issues are likely to crop up today, making this a good opportunity for you to confront your feelings openly and honestly. It could be, however, that other people are likely to be a bit stubborn, reserved, and unwilling to get involved with your melodrama. Try to work things out internally before you start talking to others about your problems. Today's square between Venus and the Moon is making you more sensitive to the input you receive from the world around you.

[eppana]

..jännä aihe. Mun miehenmalli oli kieroutunut isäpuoli (pettämistä, alkoholia, velkoja ja väkivaltaa..). Tosissaan olen saanut tehdä töitä suhteissa, kun olen miettinyt että mitä mulle saa tehdä, ja mitä ei. Mikä on normaalia käyttäytymistä, mikä ei jne.

Ihan selvillä en ole vieläkään, muille ihmisille (?) itsestään selvyydet eivät välttämättä ole niin toisille.

Tähän mennessä valintani ovat olleet juuri sellaisia että kaikilla on ollut samoja ongelmia kun isäpuolella oli.
Tietoisesti en ole näitä "kultapojuja" hakenut, enkä osaa sanoa mikä oli "se juttu"..täytyy pohtia lisää..