seuraava »

[^^Queen Nefertiti^^]

Usein kun asiat tiedostaa, haluaa jotain aivan muuta kuin oma tausta ja suku.

Eli ne joilla on kieroutunut koti.. niiden pitäisi itsensä parantua ensin (jos on ongelmia)  ja sitten ne hakeutuvat hyvään ja tasapainoiseen suhteeseen, vai?

Vähemmällä pääsisi jos kumppanin kotitausta olisi tasapainoinen ja hyvät arvot.

[kultainen sulka]

Tähän mennessä valintani ovat olleet juuri sellaisia että kaikilla on ollut samoja ongelmia kun isäpuolella oli.
Tietoisesti en ole näitä "kultapojuja" hakenut, enkä osaa sanoa mikä oli "se juttu"..täytyy pohtia lisää..

Tästä on ennenkin ollut tarinaa. Eikä siihen ole omalla kohdalla ainakaan selitystä löytynyt.
Oman isän alkoholismi,lapsuuden pelot, painajaiset.
Ja mikä on se selitys sille, että myös sitten itselle ottaa alkoholisti- miehen. Tosin tavatessamme, ex-mieheni ei käyttänyt juurikaan alkoholia...Onko syy siis minussa...Että hänestä on vuosien kuluessa tullut alkoholin suurkuluttaja? Ja varmaa on, että  minäkään en ole tietoisesti valinnut itselleni tämänsortin kulkijaa, alitajuntako? Vai sieltäkö lapsuudesta se johtuu, että hakee kumppaikseen juuri isän kaltaista miestä...Tiedostamatta itse...

Ja nyt kun kuuntelen teini-tytärtäni, niin hänen poika-ihanteensa ovat juuri isänsä kaltaisia, tummat pitkät hiukset, ruskeat silmät jne. 
Millä sen saa katkaistua, ettei lapselle käy myös niin...Onko se edes mahdollista??

[Satu]

Tästä on ennenkin ollut tarinaa. Eikä siihen ole omalla kohdalla ainakaan selitystä löytynyt.
Oman isän alkoholismi,lapsuuden pelot, painajaiset.
Ja mikä on se selitys sille, että myös sitten itselle ottaa alkoholisti- miehen. Tosin tavatessamme, ex-mieheni ei käyttänyt juurikaan alkoholia...Onko syy siis minussa...Että hänestä on vuosien kuluessa tullut alkoholin suurkuluttaja? Ja varmaa on, että  minäkään en ole tietoisesti valinnut itselleni tämänsortin kulkijaa, alitajuntako? Vai sieltäkö lapsuudesta se johtuu, että hakee kumppaikseen juuri isän kaltaista miestä...Tiedostamatta itse...

Ja nyt kun kuuntelen teini-tytärtäni, niin hänen poika-ihanteensa ovat juuri isänsä kaltaisia, tummat pitkät hiukset, ruskeat silmät jne. 
Millä sen saa katkaistua, ettei lapselle käy myös niin...Onko se edes mahdollista??

Tiedätkö, mulle tuli mieleen oitis laulu "Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin?". Onko siinä joku semmonen mekanismi, että jos omaa isänrenttua ei ole pystynyt auttamaan ja "parantamaan", niin jotenkin kuvittelee pystyvänsä siihen rakkauden voimalla jonkun muun rentun kohdalla? Sellaset renttureppanathan herättää naisen äidinvaistot, jos niillä on vielä sanoisinko verbaalista lahjakkuutta ja söpöt silmät... 

[*Kide*]

Minulla on jostakin tullut käsitys, jotta sitä voi hakea just sitä mitä oma isä/äiti on/oli riippuen juuri noista elämänkokemuksista. Uskoisin silti myös biologialla olevan tekemistä sen kanssa minkälaista haetaan  :
Perussääntönähän on, jotta ihminen hakee (lääkkeistä vapaana) oman immunologian vastinetta (mahdollisimman terveiden jälkeläisten syntymisen vuoksi) ja näitä viestejä tulkitaan sekä ulkoisista tekijöistä, haju ja makukin  vaikuttavat varmasti...?! Ja eikös tuo nuorten (vanhempienkin) deittailu pohjamudista katsottuna ole juuri sitä varten?

Itse olen hakenut paljon tietoisesti päinvastaisia luonteenpiirteitä kuin mitä oma isäni edusti, koska ne loivat epämukavia tunteita lapsuudessa ja vielä tänäänkin ne ärsyttävät  Mutta fyysisiltä ja ulkoisilta ominaisuuksilta menee tuo ukkoni samoihin kategorioihin, tosin ne ovatkin myös vastakohta minun fyysisiin ja ulkoisiin ominaisuuksiin 

Tuosta renttu rakkaudesta katselin kerran dokkarin, jossa selitettiin naisten hakevan renttuja kuukautiskierron alkupuolla ja varsinkin ovulaation aikana, niiden miehisen käytöksen vuoksi. Ja ovulaatiosta eteenpäin taas nämä ns. nössöt kelpaavat, koska ne sitoutuvat helpommin isiksi mahdolliselle tulevalle jälkeläiselle... vaikka jälkeläinen ei olisi biologisesti oma, mutta sitähän ei ole voinut pätevästi tarkistaa kuin vasta nykyaikana. Tässä ohjelmassa oli yh-isi joka oli aloittanut liikkeen (USA) ja julisti joka kolmanen lapsen olevan jonkun muun siittämä kuin mitä miehet itse luulevat  ja siksi patisti miehiä teettämään isyystestejä.
OFF TOPIC- sorry, tuli vaan mieleen...

[Irish]

Tuosta renttu rakkaudesta katselin kerran dokkarin, jossa selitettiin naisten hakevan renttuja kuukautiskierron alkupuolla ja varsinkin ovulaation aikana, niiden miehisen käytöksen vuoksi. Ja ovulaatiosta eteenpäin taas nämä ns. nössöt kelpaavat, koska ne sitoutuvat helpommin isiksi mahdolliselle tulevalle jälkeläiselle...

Niin ja samaan kategoriaan mutta ei kuitenkaan sinne päinkään (sori, taas off-topic); ollessaan nälkäisiä miehet iskevät silmänsä rehevämpiin naisiin kuin yleensä.. 

[Tony]

Heip  Soul's A

Hyvä aihe, joka herättää kysymyksiä runsaasti ja laajentaa ajatusmaailmaa.

Itselläni lapsuus on aika repaleinen verrattuna siihen perus isä ja äiti asuvat pikku talossa kuvioon. Eli vanhempani erosivat minun ollessa 4 vanha. Äitini meni uusiin naimisiin muutamien vuosien jälkeen ja olenkin saanut nauttia isäpuolestakin koko rahan edestä. Isäni oli kunnon mies muuten mutta itsekuriltaan heikko ja sitäkautta myös mukavuudenhaluinen (laiska)  viimeiset 15 v hän oli myös alkoholisti.
Isäpuoli on ollut myös kova läträämään ja bailaamaan 
Äitini on ollut tyypillinen oman aikansa nainen  , kova tekemään työtä ja ei niin kova nostamaan omaa mielipidettään esiin, muutakuin äärimmäisten loukkausten edessä.

Mutta aiheeseen jo..

Kyllä minulla on ainakin jotain vaikutusta valinnoissa ollut lapsuuden aikaisten tilanteiden myötä.  Nuoren pojan mielikuva siitä minkälaisen naisen kanssa elämäänsä eläisi perustuu hyvinkin helposti oman äidin esimerkkiin. Johtuuko se eroperheissä siitä ettei ole se oma isä siinä vierellä vai mistä, niin en osaa sanoa.
Paljon löytyi esimerkkejä myös siitä vauhdikkaammasta naistyypistä jolta löyty vähintään kolme poikakaveria samaan aikaan.
Valitse nyt sitten näistä nuoren miehen ajatuksin.

Jotenkin tuntuu että jos ajatellaan 70-80 lukua lapsuuden kannalta niin onkohan sitä kenelläkään ollut esimerkkivanhempia esikuvinaan? Kaikki ihmiset joiden kanssa minä olen keskustellut kertovat aina naisten kohdalla lähes poikkeuksetta siitä ahdasmielisestä, ylirajoittavasta isästä ja miehet taas vastaavasti siitä vapaudenkaipuisesta, mutta hissukasta äidistä, joka ei pysty ilmaisemaan itseään. Ei mikään ihme, että parisuhteet ahdistaa niin monia ihmisiä tänään.

Toinen asia missä meidän vanhemmat eroaa mielestäni todella paljon nykypäivästä on se että jos joku nainen tai saatika mies pohdiskeli ajatuksien syventämistä ja henkistä kasvua siellä 70-80 luvulla, niin hyvin äkkiä se leimattiin hipiksi tai muuten vähä-älyiseksi haihattelijaksi. Ja silloin kyllä meni hyvin äkkiä viimeisetkin ovet ja ikkunat nenän edestä kiinni.   

Yksi mitä itse olen tehnyt erilailla kumpaankin vanhempaan nähden on se , että olen pyrkinyt henkiseen kasvuun koko ikäni. Jos olisin valinnut erilaisia kumppaneita nuoruudessa, olisin jäänyt varmasti paitsi monesta kokemuksesta ja itsekasvusta. Voi olla, että elämäni olisi ehkä ollut joltain osin vähän helpompaa. Kokonaisuuden kannalta olisin kuitenkin melko varmasti paljon miinuksella oman itseni kannalta ja paljon yksinkertaisempi ihmisenä.

Minulla olisi varmasti paljon helpompaa elää yksitoikkoisempaa elämää ja seurata isiemme ja äitiemme jälkiä, mutta se onkin jo seuraava tarina se....

Positiivisin ajatuksin

[^^Queen Nefertiti^^]

Tämä lienee yksi tapa selittää asiat, mutta ei kyllä selitä kaikkea.

En oikeastaan tiedä, silloin kun on suhteessa pahiksen kanssa jolla on ongelmalapsuus, sitä luulee että se muuttuu eikä omaansa ajattele retkuna kuin jälkeenpäin. No ei, jos se tulee aina selittämään uudestaan miten syvästi rakastaa ja uskon että rakastikin; tiesin että se on kykenevä sosiaaliseen ongelmaisuuteen, mutta EIPÄ ollut tunnekylmä vaan luovasti ilmaiseva. Perhetausta oli isän ammatin kannalta samaa kuin suvussani mutta ei moraaliltaan..

Sitten oli nämä perheet eräästä Suomen pohjoisosasta.. ja nämä sukujuurijutut. Tunnekylmyys saattaa kai juuri lapsuudessa alkaa.

No en tiedä, kun partnerin perheen tutkimus ei ole meneillään.

Hain aina vain MUUTA kuin isäni kaltaista, katotaan  miten käy seuraavan kans. Ensin pitäis kait rakastua. 

Tatum O Neal on ollut hyvä ottamaan villikkomiehiä, kun isän elämä oli tietojen mukaan aika levotonta.

[Irish]

Kuinka selvillä olette lapsuudessanne muovautuneista persoonan seikoista, jotka saavat hakemaan rakkautta tietyllä tavalla?

Ajattelin tätä vähän negatiiviselta kantilta että miksi joku on häiriintynyt lapsuudessaan, ja sillä tavalla etsii toiminnallaan kuitenkin rakkautta vaikkei myöntäisi. Äiti ja isi.. suosio, huomio, palaute.

Minun isäni oli minulle voimakas aurinkojumala, kunniakas, viisas, mutta sisimmässään kovia kokenut, haavoittunut ja niiden kokemusten myötä tullut taitavaksi näkemään muiden sisimpään ( 4. huoneessa,  ja , aurinko, kuu, chiron, jupiter ja urkki vahvasti aspectoituneet).. Äitini taas herkkä, intuitiivinen, marttyyrinen, ailahteleva, "isän suojakki", mutta "kantoi isän kruunua silloin, kun hänen kruununsa oli liian painava, jotta isä jaksaisi pitää kuninkuutensa yllä" if you know whadda mean..

Minä olen aina ihaillut isäni kaltaisia rauhallisia, syvällisiä, lempeitä, turvallisia, mutta hieman etäisiä miehiä, jotka menestyvät ja ovat pidettyjä.

Kuitenkin taustalla painaa isän alkoholismi, josta hän parani sen verran varhain, että en ollut vielä edes koulussa. Luulen kuitenkin alitajuntaani jääneen kuvia, joissa äiti itkee ja isä on humalassa, äiti soittaa isän työpaikalle ja selittelee miksi pomo ei tule tänään paikalle. Isä ei ollut ikinä aggressiivinen edes humalassa ja äiti on aina sanonut rakastaneensa isää hyvin vahvasti ja hyväksyneen sen, että alkoholi oli isän "oppiläksy" jonka hän sitten suoritti loppuun kiitettävin arvosanoin.

Olen oppinut että vahva aurinkojumala tarvitsee rinnalleen ulos päin haavoittuvan näköisen naisen, joka todellisuudessa onkin vahvempi kuin mies itse.

Olen yhden tällaisen  miehen kanssa ollutkin ja se suhde oli hyvin antoisa. Hän rohkaisi minua toteuttamaan itseäni, auttoi opiskelussa ja tutustutti minua ihmisiin.. "Koulutti" minua pärjäämään kodin ulkopuolella. Kun minä taas otin hänet vastaan kotiin, autoin häntä ottamaan loistokkaan viitan yltään ja paljastamaan sisimpänsä.. Minä hoidin hänen haavojaan taistelujen jälkeen, jotka hän oli voittanut. Sisimmässään hän pelkäsi hyvin paljon, kun minulla taas on sisimmässäni syvä luottamus ja vahvuus.

Tuossa esimerkki siitä, miten toistan kaavaa "minä kuin äitini, hän kuin isäni". Enkä usko että se olisi mitenkään "sairasta". Äidiltä tyttärelle ja mieheltä pojalle, kunnes suvun karma on okei, tai jotain sinne päin.

[^^Queen Nefertiti^^]

Onko niin että jos lapsuus oli suht tasapainoinen, mutta ei palvo vanhempiaan vaan näkee heidät yhä realistisemmin, silloin ei itse kanna kuormia sieltä, mutta saattaa tavata sellaisia, jotka hakevat sinun / minun tasapainoisuutta.

Onhan sekin todella omituista, miten exäni "suojeli sydäntään"  "minulla vahva suojakenttä", koska ja missä se haavoittui niin pelokkaaksi? Eroissa vai lapsuudessa, tulee kysymys mieleen.

Onko kaikki liian hyvin jos kummallakin oli onnellinen lapsuus. 

[*Alkmene*]

Lapsuus kyllä vaikuttaa meissä, mutta ei ole määräävä tekijä. Jos niin olisi, voisimme ajatella, että tulevaisuutemme on kokonaan määrätty ennalta, eikä meillä ole siihen itsellä mitään vaikutusmahdollisuuksia.

Esim. saman perheen lapsilla on aivan erilaisia kumppaneita, parisuhteita ja liittoja. Heillä on kuitenkin samat vanhemmat ja sama kasvuympäristö. Tosin vanhemmat suhtautuvat lapsiinsa eritavalla ja lapset kokevat eritavalla. Mikä osoittaakin jo sen, että itseasiassa meillä on itsellämme tietyssä määrin mahdollisuus vaikuttaa moneen asiaan.

Voimme tietysti siirtää vastuun lapsuutemme "syyksi", mutta voimme myös miettiä, että miksi emme mielummin pysähtyisi miettimään, voiskos sitä muuttaa jotain itsessä...vaikka vain asenteita...

 

[Tony]

En oikeastaan tiedä, silloin kun on suhteessa pahiksen kanssa jolla on ongelmalapsuus, sitä luulee että se muuttuu eikä omaansa ajattele retkuna kuin jälkeenpäin.

Sitten oli nämä perheet eräästä Suomen pohjoisosasta.. ja nämä sukujuurijutut. Tunnekylmyys saattaa kai juuri lapsuudessa alkaa.
 

Tästä herää minulle kysymys että miksi rakkaus syttyy naisella pahikseen, jolla on ongelmalapsuus? Herääkö siinä äidillinen pelastusvietti? En minä ainakaan voisi kuvitella perustavani kovinkaan tosissaan suhdetta huorahtavan naisen kanssa joka pitää baareissa notkumisesta. Miehelle ei ehkä herää niin helposti se hoivavietti esiin tai sitten se nousee erityyppisten naisten kanssa, vaikea sanoa. Hmmm..

Tuo maantieteellinen sijainti on hyvä pointti, ja se vaikuttaa varmasti myös asioihin

Onko niin että jos lapsuus oli suht tasapainoinen, mutta ei palvo vanhempiaan vaan näkee heidät yhä realistisemmin, silloin ei itse kanna kuormia sieltä, mutta saattaa tavata sellaisia, jotka hakevat sinun / minun tasapainoisuutta.

Onko kaikki liian hyvin jos kummallakin oli onnellinen lapsuus. 

Olet varmasti tässä oikeassa, etei ole kuormia tai ne ovat ainakin huomattavasti pienemmät.
Ongelmat syntyykin tässä tapauksessa vaan siitä erilaisesta kasvuhalusta ja/tai vauhdista joita yhteiselämä luo.
 

[Pikkusisko]

Onko kaikki liian hyvin jos kummallakin oli onnellinen lapsuus. 

Mikä on "onnellinen lapsuus"? Yksikään lapsi ei ole syntyessään niin viisas, että selviäisi normaaleista elämän muutoksista ja kolmiodraamoista täysin pistein. Lapsella on lapsen tulkinta ja aikuisella aikuisen tulkinta asioista.

Mutta ehkä tarkoitit muuta ja provosoidakseni ajattelemaan kierittelin asiaa. Mielestäni kannattaa miettiä, mitä suhteelta haluaa.
Haluaako arkisen, tasaisen suhteen missä ei juuri leisku. Vai toisen ääripään missä leiskuu hyvässä ja pahassa.

Jotain siltä väliltä...? Vaikea kieltämättä löytää. Jos itse on kovin henkistynyt (kuten moni täällä foorumilla) niin aikamoinen onni on todellakin löytää se vastaparinsa. Tuntuu että itse kukin on outolintu niissä ympyröissä missä pyörii tässä materialistisessa maailmassa. Ja sitten jos löytää niin jokin siinä kuitenkin mättää... ajoitus tai ihmisten rytmi (mitä viime aikoina olen miettinyt). Toiselle päivä on ikuisuus, toiselle 5 viikkoa on hetki.   

[^^Queen Nefertiti^^]

Tony, turha viisastella. Älä ala netti-inhokikseni, pliis. Mies ei ollut "huorahtava" niinkuin asian ilmaisit, olipa vain villi ja vauhdikas, sekä  lahjakas.

Melkeinpä ongelmallisempi oli se mies, joka ei vaikuttanut sosiopaattiselta, vaan oli tunnekylmä ilman syytä, vikaa meidän suhteessa.

Oli kyse parisieluista, menneen elämän rakkaudesta.

Siinä tapauksessa rakkaus syntyi ongelmista huolimatta, ei niiden takia.

[kultainen sulka]

Kyllä minulla on ainakin jotain vaikutusta valinnoissa ollut lapsuuden aikaisten tilanteiden myötä.  Nuoren pojan mielikuva siitä minkälaisen naisen kanssa elämäänsä eläisi perustuu hyvinkin helposti oman äidin esimerkkiin.

Niin.
Itseasiassa myös minä olen tosi paljon ex-mieheni äidin kaltainen. Perheen koossa pitävä voima, muumimamma-tyyppi...Elikkä ex- puoliso on myös valinnut oman äidin kaltaisen kumppanin. Tutun ja turvallisen.

 

[^^Queen Nefertiti^^]

Niin, kantsuu näyttää ja vaikuttaa miehen äidiltä niin se harhautuu - siis jos mies ei kokenut äitiään kamalaksi.