seuraava »

[^^Queen Nefertiti^^]

Hmmm niin.. toisaalta, jos ei olisi niin paljon autettavia, ei oma energia kuluisi siihen..  niin tämä vastavuoroisuuden kysymys.. se toimii useiden kanssa, kaikkien kanssa ei.. hmm..  olihan se hyvä nähdä jos joku on saanut elämänsä kuntoon, mutta sitten voisi edes kunnioittaa auttajaansa.. mutta tästä on jo puhuttu toisaalla, miten auttaminen voi itse asiassa suututtaa, mitä en tullut ennen ajatelleeksi. heheh ensin autat, sitten se suuttuu, sitten annat sille anteeksi.. wau..

[Rakkauden enkeli]

Erään toisen topicin innoittamana (jotten kirjoittaisi siellä liikaa off topicin) nostan tätä Chandran aloittamaa aihetta uudelleen esiin. 

Kirjoitan tähän mitä anteeksianto minulle on...

Se on minulle sitä että syvällisesti tiedostaa kaiken merkityksen.

Se on sitä, että hyväksyy ihmisten erilaisuuden ja inhimillisen erehtyväisyyden, hyväksyen ne piirteet samalla myös itsessään. Hyväksymällä toiset ja itsensä ainutlaatuisina ja epätäydellisyydessään täydellisinä yksilöinä ilman ylimääräisiä vaatimuksia, on helpompi myös antaa toisten itseään loukanneet teot anteeksi.

Anteeksianto ei kuitenkaan tarkoita sitä, että suostuisi "kynnysmatoksi", jolle saa tehdä ja sanoa ihan mitä huvittaa. On hyvä osata sanoa EI ja NYT RIITTI. Nämä liittyvät läheisesti anteeksiantoon, sillä eihän voi anteeksi antaakaan, eikä ole mitään anteeksiannettavaa ellei ole kokenut tulleensa väärin kohdelluksi.

Anteeksianto ei ole helppoa ja se vaatii sitä enemmän aikaa ja vaivaa mitä suuremmasta loukkauksesta/haavoittamisesta on kyse. Se on kuitenkin aikanaan mahdollista, jos todella niin haluaa.

Anteeksiannossa on kaikkia osapuolia parantavaa, sekä eheyttävää voimaa ja aitona se kumpuaa syvältä sisimmästä.

[^^Queen Nefertiti^^]

No lisäänpä minäkin omani tänne. Minusta anteeksianto on nyt helppoa siksi, että menneisyyttä ei ole NYT (A Course in Miracles) ja pahaa ei oikeastaan olekaan, kun tilan sisällä täyttää rakkaus tai hyvä olo.

Siksipä se onkin niin hassua, että minä olen kenties jo antanut anteeksi, mutta onko TOINEN antanut anteeksi itselleen kun taas näkyy pakoilevan.

Äidilleni on vaikea käsittää tuota etten ole se, joka olin 15 tai 20v sitten. Irtisanoudun siitä jyrkästi. Sitä ei ole. JA jos en antaisi anteeksi, myös hänelle, välit olisivat huonot. Kuin jotain menneisyyden haamuja, joita raahata perässä. Ongelma ei tosiaan olekaan etten minä antaisi anteeksi, vaan antavatko toiset itselleen. 

Mieluummin huumoria, rakkautta ja hauskanpitoa. Aion myös hurmata äiteeni, olla valloittava, hauska, rakastava enkä puhu menneistä, sillä eihän NYT ole valittamista. Kaikki on hyvin!

[Lilli]

Se on sitä, että hyväksyy ihmisten erilaisuuden ja inhimillisen erehtyväisyyden, hyväksyen ne piirteet samalla myös itsessään. Hyväksymällä toiset ja itsensä ainutlaatuisina ja epätäydellisyydessään täydellisinä yksilöinä ilman ylimääräisiä vaatimuksia, on helpompi myös antaa toisten itseään loukanneet teot anteeksi.

Kyllä, tämä on helppoa. Itselläni on kuitenkin ollut elämässä kaksi henkilöä, joiden tapauksessa anteeksianto on vain puolittaista. En vihaa heitä, mutta myös rakkaudelliset siteet on täytynyt katkaista lähes väkivaltaisesti. Muuten he olisivat tuhonneet minut ja olisivat tehneet sen vielä ihan tahallaan.

Minussa on myös sen verran oikeustaistelijan vikaa, ettei tee heikkoakaan pakottaa muiden henkilökohtaisia rajoja rikkovaa ihmistä ottaa vastuu teoistaan tavalla tai toisella. Aidolla katumuksella ja anteeksipyynnöllä päästään todella pitkälle, mutta jos toinen osapuoli on räikeidenkin loukkausten jälkeen sitä mieltä, että olen ansainnut kohtaloni, niin anteeksianto ei ole ensimmäisenä mielessä.

[^^Queen Nefertiti^^]

Ah, mitä sitä jaksaa roikkua menneessä. Mennyttä ei ole enää olemassakaan. Tietysti mieli haluaa jotain kiinnekohtia sillä kieltämättä on outo se olotila, jossa näkee kaiken illuusion läpi, sekä hyvien että nk pahojen kokemusten eikä jaksa jauhaa niitä enää.

Kun tunteen irrottaa tapahtumasarjoista, tapahtuu ihmeitä ja kummia.

[Chandra]

Vanha aihe ja näköjään minulle yhtä samanlainen kuin viimeksikin.

Koen juuri Lillin tavoin,eikä se anteksijurputus olekkaan auttanut,vaikka niin luulin.

Asia unohtui ja sai yhä pienemmän osan energiaani,kunnes PAM!
Vuosi kulunut ja olen melkeinpä lähtökuopissa taas.
En kyennyt sydämestäni anteeksi antamaan ja ilmeisesti kätkin tunteeni koko ihmistä kohtaan,kunnes ne nyt vuodenaikojen muistuttamina tulivat takaisin.

Eli työstämään taas ja nyt kunnolla loppuun koko peli.Ei enää piiloon itseltänikään.Hirvittää koko rumba taas,mutta toki siitä on terävin kärki poissa ja toivon nyt pääseväni vähemmällä.
Voisin kyllä sille tuntemalleni ihmiselle antaa anteeksi,mutten teoilleen.
Jotain pitää vielä ymmärtää ja oppia ennen kuin pääsen kokonaan vapaaksi.

[^^Queen Nefertiti^^]

Miten sen teen= Etäännytän asiat ja ihmiset. Chandra lienee joutunut oppimaan samaa. Eihän se hauskaa ole, mutta jotkut asiat ovat niin ikäviä että eivät ne tunteilemallakaan ratkea. Siitä ehkä tietty viileys. Olisiko muuten enää naurua elämässä. HAH; kamalillekin asioille voi nauraa!

Vaikeampaa minun on sotkeutua tunteella tällä hetkellä, kuin pitää etäällä.

Jos kerran C annat tälle ihmiselle anteeksi, mikset teoilleen. Unohda.

[Chandra]

Tuohon minun on helppo vastata!

Ei ole mikään pakko hyväksyä kaikkea,mitä toinen on tehnyt,jos se selkeästi menee niin yli,että siinä jopa lakia rikotaan ja useimmalla eri tavalla.
Poljetaan lattimattona,tai roskapussina.Näin ehkä kovin sanoin ilmaistuna,mutta näin se on muittenkin kohdalla.

En tuomitse rikollisia,mutten hyväksy heidän tekojaan.Niitä ei ole pakko hyväksyä,eikä näin ollen ole myös pakko hyväksyä rikosta omaa itseään kohtaan.
Minä ansaitsen ihmisen,joka puhuu totta ja toimii totuudessa,vaikka se sitten loukkaisikin.Pyrin näin itsekin tekemään.
Mutta ihminen joka kaikin käytettävissä olevin valhein piilottelee tekojaan ja siinä sivussa mustamaalaa toista,näyttääkseen putipuhtaalta,on jotain sellaista,mitä en viitsi edes kirjoittaa.

Siis en etsi TÄYDELLISSIÄ ihmisiä elämääni,vaan kaikki sellaiset jotka seisovat sanojensa takana,ovat tervetulleita.
Siis ystäväni koostuvat mitä oudoimmista ryhmistä,mutta heillä on sydän,joka erottaa totuuden valheesta ja he uskaltavat myöntää virheensä.Itse aikoinani ja nytkin paljon virheitä tehneenä,pyrin ainakin puhumaan totta silloin kun tekojani tai sanojani perään kuulutetaan.Tekee sen kuuleminen sitten kipeää tai ei.

Jos vaatisimme täydellisyyttä,eihän ympärillämme olisi ketään.
Ihmiset ovat erehtyväisiä ja vahinkoja sattuu,mutta ne voidaan puhumalla selvittää.

[^^Queen Nefertiti^^]

EN sanonut hyväksyä. Enkä sanonut täydellisiä. Vaan että ikävät ihmiset poistetaan tuttavapiiristä. Niinhän minullekin eräs korosti miten paljon oli ystäviä. Hyvä, niin minullakin. Pompottakoon heitä, ei minua, ajatuksiani, tunteitani eikä muuta.

VAAN ANTAA ANTEEKSI JA UNOHTAA. Huomaatko? Mielesi toistaa muuten koko ajan samaa; olen vain tämä uhri tässä, jolle on tehty väärin, ja onpa hän kamala, ja pitääpä ajatella tätä asiaa aina uudestaan.

SINÄ olet suurempi kuin tuo kaikki. SE TOINEN OLI VAIN NÄYTELMÄSSÄSI esittämässä sinulle, miten paljon annatkin itseäsi polkea. Lopeta se ajatuskuvio. Kyse ei ole "heistä" vaan sinusta. Ja muuten sinäkin olit hänen näytelmässään sanomassa, hei kuule, jos et pysty inhimillinen olemaan, sinua ei minulle ole.

Anteeksi jos kuulostin ankaralta. Olen tehnyt saman työn.  

[kaiko]

EN sanonut hyväksyä. Enkä sanonut täydellisiä. Vaan että ikävät ihmiset poistetaan tuttavapiiristä. Niinhän minullekin eräs korosti miten paljon oli ystäviä. Hyvä, niin minullakin. Pompottakoon heitä, ei minua, ajatuksiani, tunteitani eikä muuta.

Poistetaan tuttavapiiristä? Kuulostaa katkeralta ja vihaiselta,muisteletko näitä "entisiä ystäviä" ikävinä ihmisinä? Anteeksianto ja unohdus...

[^^Queen Nefertiti^^]

Ei se ole katkeraa ja vihaista, vaan kuten Chandrankin esimerkissä, parantumattomat narsistit ovat porukkaa, jota ei elämässään tarvitse. Yritetty on, oman hyvinvoinnin kustannuksella. Rajat on opittava vetämään.

kaiko ei ole ehkä seurannut pitkiä selostuksia siitä, miten tällaiset "ystävät" käyttäytyivät.

Olen iloinen että opin, enkä katkera. Sellaisten jälkeen huomaa miten ihania ovat normaalit, positiiviset ihmiset jotka tukevat, eivät riistä.

(http://images.google.fi/images?q=tbn:AT5PHXMXGaInlM:www.fieldmuseum.org/pearls/index_pageimages/image.jpg)

[kaiko]

No joo, tietysti jos ystävä pyrkii alentamaan,loukkaamaan ym jatkuvasti, eihän sellainen lopulta aito ystävä olekkaan, ja aivan varmasti onkin parempi antaa sellaisen olla, ymmärrän, en minäkään sellaista ihmistä haluaisi lähelläni pitää, joten anteeksi idioottimaisuuteni.

[Chandra]

Tämä on vaikea aihe ja vaikeata on myös tulla ymmärretyksi mitä yritän sanoa.Se kun itsellänikin on vielä hakusessa.
Toki toistan anteeksi antoa ja unohtamista ja yhä edelleen toivon että se jonain päivänä on mahdollista.

Katsohan SA kun tässä asiassa ajattelemme hieman erilailla ja pyrkimykset hoitaa tällaiset tilanteet ovat erilaiset.Mikä sopii yhdelle,ei sovi toiselle.Kumpikaan ei välttämättä tee oikein tai väärin.
Yritän kuunnella mitä sydämeni asiasta viestittää.Myös sitä,miksi koen tämän taas uudelleen näin kovana.
Tulin siihen johtopäätökseen,etten voi antaa itsellenikään anteeksi,jollen kykene hänelle antamaan.Siksi sydän ei hiljene.Siksi toisen sanat ja teot yhä sattuvat.

En enempää hänen sairaudestaan enää halua keskustella,mutta olen nyt ajatellut niin,että mielen sairaus on aivan sama kuin joku fyysinenkin sairaus.
Vihaanko esim.syöpäpotilasta,jos hän haluaa haudata sairautensa niin kuin sitä ei olisi olemassakaan?En tietenkään!
Siitä seuraa kysymys,onko minulla sitten oikeus vihata ihmistä,joka tietää tämän psyykkisen sairautensa,mutta haluaa myös pitää sen piilossa?
Ei hänenkään elämänsä ole kovin helppoa.Juosta itseään pakoon ja yrittää unohtaa osan itseään.Kokea hetken huuma ja taas tuo toinen minä astuu esiin ja tuhoaa haaveensa.
Olenhan monta kertaa tuonut esiin,että ystäväpiiriini kuuluu myös narkomaaneja läheiseni kautta,entisiä ja nykyisiä.On rikkaita hyvin toimeen tulevia joiden elämä päällisin puolin näyttäisi olevan kunnossa.Diakoni,nuorisotyöntekijää,energiahoitoja tekeviä,,,kaikkea laidasta laitaan.
Ja nyt tämä yksi asia hiertää kuin kasvava kivi kengässä.Jollen sitä itselleni selvitä,en kohta kiveni kanssa kävele.
Minulle se ei ole ratkaisu että vain poistaisin ei toivotut ihmiset elämästäni,vaan tämä tapaus on saanut minut etsimään itseäni jostain hyvin syvältä.
En halua häntä vielä nähdä,eikä hänkään minua.Toiveeni kuitenkin on,että jonain päivänä me voisimme keskustella ilman vihaa ja katkeruutta ymmärtäen toinen toisiamme.Sillä oli hänessä toki muutakin kuin pahuutta.Miksi olisin muuten aikanani ihastunut?

Tulipa puuduttavan pitkä kertomus,mutta yritin selittää miksi minun on toimittava näin saadakseni asiasta rauhan.

[Chandra]

Juuri tuotahan nyt tässä yritetään kovasti.Antaa itselle anteeksi.Se tulee kai jossain loppupuolella tekstiäni,joten et varmaan huomannut.
Siitä siis kenkä niin sanotusti puristaa tunnetusti isoa jalkaani.  

[Ikitosi]

Ison ja teräväkulmaisen kiven minäkin poistin kengästäni hiertämästä.
Otin sen käteeni, tarkastelin sitä, ja totesin, ettei se ollut lainkaan
sen kiven vika, että minun kenkääni polun varrelta oli joutunut.
Eikä se pahuuttaan hiertänyt ja satuttanut, vaan koska sillä oli ahdasta ja
paha olla kengässäni. Vapautin siis oikeastaan sen minun itseni
sille aiheuttamastani tuskasta.
Katselin sitä kämmenelläni, mietin, mistä se oli louhittu, kuinka joutunut polulleni...
Kauniskin se on valoa vasten katseltuna.
Otin sen talteen, vaikka vielä kiusatessaan olin ajatellut nakata kauas pois
jalkoihini joutumasta. Mutta koska se oli uskollisesti mukanani matkoillani
kulkenut, kerännyt kokemusta, olen kiintynyt siihen, ja nyt kun se
ei ole enää hiertämässä, siitä on tullut minulle arvokas.
Otin sen siis talteen, ja pidän sitä nyt aarteenani,
kiillotan sitä, ja jonakin päivänä istutan sen kruunuuni,
kera helmien ja muiden keräilemieni ja hiomieni jalokivien.