Sivuja: [1] 2 3 ... 9
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Sielujen eri ikävaiheet  (Luettu 76477 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
härkä-69
Vieras
« : 10.08.2006 11:54:42 »

Jos joku ei kulje samassa tahdissa ystäviensä kanssa, se johtuu ehkä siitä, että hän kuulee erilaista rummutusta. Anna hänen astella omassa tahdissaan riippumatta siitä, kuinka hidasta se on, tai kuinka kuakana hän sinusta kulkisikin.
~Henry David Thoreau~


Jälleensyntyminen, eli käsitys siitä, että sielu käyttää monia kehoja etsiessään kokemuksia ja valaistusta , on ymmärrettävissä sielunikäajattelun valossa. Jos sinun on vaikea ajatella jälleensyntymistä älyperäisesti tai se tuntuu kiusalliselta johtuen kristillisestä kasvatuksestasi, voit halutessasi yksinkertaisesti tiedostaa sen, että ihmiset todellisuudessa näyttävät olevan kehityksen ja kyvykkyyden eri tasoilla riippumatta kasvatuksesta, uskonnosta, varakkuudesta yms.
Jotkut lapset ovat kypsempiä ja  kyvykkäämpiä, kuin ikäisensä, olivatpa he sitten 2- tai 16-vuotiaita. Myöskään kaikki keski-ikäiset eivät ole samalla tasolla.
Sielu kehittyy ja kypsyy kokiessaan tusinoittain erilaisia elämiä ja mitä vanhemmaksi sielu tulee, sitä helpompaa on käsitellä maa-planeetan asiota.
Uuteen kehoon synnytään aina viattomana, mukana tietoiset muistot siitä, mitä on ollut ennen, mutta nuo muistikuvat häipyvät nopeasti syntymän jälkeen. Saattaa kestää jopa vuosikymmeniä selvittää, mitä on "suunnitellut" tekevänsä tämän elämän aikana.
Joka tapauksessa kehoosi, persoonallisuuteesi, kykyihisi, ajattelusi rikkauteen yms. vaikuttaa kaikkiin voimakkaasti elämiesi lukumäärä, sekä se kasvu ja ne sisäiset näkemykset, joita olet saavuttanut kokemustesi kautta. Nämä ominaisuudet ja kyvyt tulevat sisimmän olemuksesi ja energiakenttäsi mukana.

On olemassa viisi melko selkeää tasoa, joiden läpi sielu kulkee pitkällä kypsymismatkallaan. Mikään taso ei ole parempi tai huonompi kuin toinen, vaan jokaisella tasolla on hyvät ja huonot puolensa. Jokainen viidestä tasosta kestää tavallisesti 20-40 elämää riippuen siitä, haluaako sielu liikkua nopeasti, vai rentoutuneesti ja verkkaisemmin.

Vastasyntyneen sielu:
Vastasyntyneen elämät ovat kaikkein alkeellisimpia ja niissä yksilön oppiminen keskittyy pääasiassa fyysisen henkiinjäämisen ympärille. Vastasyntyneen älyperäinen keskus ei ole vielä täysin avautunut. Luottamus puuttuu,  koska ei ole helppoa ymmärtää, mikä saisi asiat toimiaan, tai mitä seurauksia eri teoilla on. Vain hyvin pieni osa vastasyntyneistä valitsee syntyvänsä monimuotoisiin länsimaisiin yhteiskuntiin. On ymmärrettävää, että he elävät mieluummin yksinkertaisempaa elämää peruskulttuureissa ilman shekkivihkoja ja sähkölaskuja. He viihtyvät heimoissa. Maa-planeetta on tällä hetkellä hyväksymässä viimeisiä vastasyntyneitä sielujen ryhmiä.
USA:n väestöstä vastasyntyneitä sieluja on n.5% ja Euroopan teollistuneilla alueilla hieman vähemmän. Monissa alikehittyneissä maissa 25-40% väestöstä on vastasyntyneitä sieluja.

Lapsi sielu:
Tässä vaihessa sielu jo toivoo pääsevänsä eroon vuotavista hökkeleistä ja alkeellisesta elämänmuodosta. Tämän ikävaiheen päämäärä on kehittyä ja ylläpitää järjestystä niin paljon kuin mahdollista. He kehittävät ja noudattavat tarkoin sääntöjä. Lapsisielu valitsee usein syntyvänsä auktoriteettien johtamaan yhteiskuntaan, tai hakeutuu työhön, joka on hyvin selkeästä jäsenneltyä voidakseen totella sitä yhtä oikeaa sääntöä, joka edustaa sosiaalisesti hyväksyttyä käytöstä. Tälläinen "kunnon kansalainen" toivoo myös muiden noudattavan sääntöjä tarkasti. He ovat joustamattomia ja suvaitsemattomia. He voivat käydä säännöllisesti kirkossa, ja ovat isänmaallisia ja sotahulluja. USA:n väestöstä n.20% on lapsisieluja, vanhoihin perinteisiin perustuvissa yhteiskunnissa, kuten Saksa, Espanja, Portugali ja Kreikka, on lapsisieluja 30-40%, Englannissa, Hollannissa, Ruotsissa ja Ranskassa 20% tai vähemmän. Japanissa heitä on n.35%.

Nuori sielu:
Seikkailunhaluinen nuori sielu riistäytyy irti lapsisielun varovaisesta ryhmäajattelusta. He haluavat rikkoa sääntöjä. He ovat kunnianhimoisia ja kilpailunhaluisia.  He haluavat olla nopeimpia ja parhaimpia. He ovat pelottomia ja päättäväisyyttä pursuten he muokkaavat elämää omia tarkoitusperiään varten. He ovat tehokkaita ja tunteettomia. He ovat älykkäitä ja tekevät kovasti töitä. He kokeilevat miltä valta maistuu. Heidän on vaikeaa käsitellä  tunteita tai kunnioittaa toisten oikeuksia. Tämä voimakas suuntautuminen aineellisiin asioihin luo kestokykyä, selkärankaa, rohkeutta, terävyyttä ja kykyä johtaa- Käteviä ominaisuuksia kenelle tahansa näin fyysisellä planeetalla kuin Maapallo.

Kypsä sielu:
Kun tämä vaihe alkaa, niin pyrkimystä kohti ulkoista menestystä tulee hillitsemään uusi, usein pakottava halu antaa enemmän aikaa ja painoarvoa henkilökohtaisille ja läheisille ihmissuhteille. He ovat tunneperäisesti avoimia, tasa-arvoa vaativia ja yhteistyöhalusia. Nyt alkavat merkitä sisäinen luovuus, tunteet ja muut ihmiset. He haluavat tarkoitusta ja kauneutta. Tässä vaihessa kehitetään herkkyyttä ja ja voidaan tuntea omien tekojen vaikutus muuhun maailmaan. Tällöin voi tuntea olevansa niin syvässä yhteydessä kaikkeen elämään,  ettei voisi mitenkään kuvitella pudottelevansa pommeja, nujertavansa toisia, metsästävänsä urheilumielessä, tai käyttävänsä turkiksia.
USA:ssa ja  koko maailmassa alkaa olla yhä enemmän kypsiä sieluja. Heitä alkaa nyt olla enemmän kuin mitään muuta sielun ikää.


Vanha sielu:
Viimeinen vaihe maalisessa kehityksessä on vanha sielunikä, ja se saa henkilön huomion kiinnittymään tarkoituksen etsimiseen ja siihen, että hän löytää keinon hyväksyä ja nauttia elämästä sellaisena kuin se on. Aineelliset tarpeet saavat vähemmän huomiota.  He ovat vapaamielisiä, eivätkä tuomitse. Sitä seuraava filosofinen puolueettomuus ja ennakkoluuloton suhtautuminen on perusta melko herkälle elämän humorististen puolien aistimiselle.
Koska he ovat jo rikkaita ja viisaita sisäisesti, niin toimintaan suuntautunut aineellinen maailma ei arvosta heitä paljoakaan. Heillä on myös taipumusta laiskotteluun, vanha sielu on jo tehnyt kaiken aijemmin. Vanha sielu kasvaa myöhään ja onnistuu yleensä vasta 35-vuotispäiviensä jälkeen saamaan eläämänsä järjestykseen. Kestää oman aikansa suunnitella sitä, miten haluaa ilmaista itsensä tässä maailmassa, jonka kanssa ei tunne olevansa samalla aaltopituudella. Koska nyt kiinnitetään vähemmän huomiota aineelliseen elämää, ei todennäköisesti myöskään koe taloudellista menestystä, ja sen myötä myös status katoaa. Kaikista näistä syistä johtuen, vanhoilla sieluilla on usein itsetunto-ongelmia. Monet kokevat vaikeata itsensä aliarvioimista. Mutta hankaluuksista huolimatta vanha sielu pääsee melko nopeasti kosketuksiin suuren kokonaisuuden kanssa ja hänellä on kyky keskittyä ja olla objektiivinen silloin, kun se ei muilta onnistu.  Monet vanhat sielut ovat hieman huolimattomia, eivätkä kunnoita fyysistä tasoa. Se tekee tietysti elämästä epämukavan ja vähemmän nautittavan. Tarkoitus olisi pystyä käsittelemään fyysistä tasoa niin, että siihen kiinnitetään tarpeeksi huomiota. Näin elämä sujuu tasaisesti ja antaa mahdollisuuden toteuttaa hengellisiä ja filosofisia harrastuksia.
On todellakin harvinaista valmistua jälleensyntymiskierrosta ennenkuin oppii käsittelemään elämää lämmöllä ja löytää kestävää nautintoa ja mielihyvää fyysisestä olemassaolosta.


 
tallennettu
härkä-69
Vieras
« Vastaus #1 : 10.08.2006 11:59:57 »

http://www.michaelkirjat.fi/jalleensynt.htm
tallennettu
Asterix
Vieras
« Vastaus #2 : 10.08.2006 13:03:31 »

Hmmm.... Pikkuisen kalskahti jenkkimausteelle. :Smiley
Kanavoija mahdollisti amerikkalainen vai heidän suuri ihailija?  Wink

En henkilökohtaisesti voi laskea noin paljon amerikkalaisia
edes tämän "taulukon" "Nuori sielu"-tasolle,
kun katsoo USA:n ulkopolitiikkaa,
siis näitä sotia ja babtistiherätysliikkeitä (=esim.helluntailaiset)
ja muita "iso (h)äly hoi tyhjästä"-uskonto liikennenehdintää
ympäri maailmaa.

Mutta tämä on tietenkin vain minun mielipiteeni
ja minä todenäköisesti ole vielä edes "vastasyntynyt"-tasolla,
vaan jollain alkeiseliö-tasolla. Cheesy 2funny Cheesy 2funny


tallennettu
uusihurmuri
Vieras
« Vastaus #3 : 10.08.2006 13:08:12 »

Jos sielut ovat alkulähteestä, niin miten ne voivat olla eri ikäisiä, koska silloinhan ne kaikki ovat saman ikäisiä?

Ja mielestäni joidenkin kansojen leimaaminen lapsikansoiksi on inhottavaa, kyllä vain kelpaa new agen ryöstellä muiden kansojen uskomuksia sun muita ja sitten nimitellä joitakin kansoja lapsisieluiksi (intialaiset esimerkiksi).

Usan jutut voivat myös johtua siitä millaisia ihmisiä sinne alunperin muutti tuhoamaan intiaaninen elämäntavan ja tuhoamaan luonnon, uskovaisia sinne aikoinaan asettui.
Australiaan asettui rikollisia ja se onkin aika rento maa.
tallennettu
Ajatus
Astroholisti
*****
Viestejä: 2365


Linnunradan liftari


Profiili
« Vastaus #4 : 10.08.2006 13:18:42 »

Tämä ikäkysymys on mielenkiintoinen. Ihmisethän usein käsittävät sielun iän jotenkin eriarvoistavaksi asiaksi, mutta tekstissähän sanotaan myös: "Mikään taso ei ole parempi tai huonompi kuin toinen, vaan jokaisella tasolla on hyvät ja huonot puolensa."

Jos asiaa miettii kronologisen aikakäsityksen valossa ja ajankulua jana-tyyppisesti, silloin väistämättä ajattelee, että vanhat sielut olisivat jotenkin "pidemmällä" ja siksi jotenkin "parempia". Mutta jos ajattelee aikaa kehänä, ehkä moniulottuvaisena asiana, silloin tämäkin eritasoisuuden ja samanarvoisuuden paradoksi on helpompi hahmottaa. Sana "ikä" on kenties vain käsite, jota on käytettävä että ymmärtäisimme asian. Valitettavasti sama käsite voi myös johtaa harhapoluille, jos takertuu liikaa tämän fyysisen maailman ajatuksiin.

Ehkä tuo alun Thoreau-lainaus kuvaakin asiaa loppujen lopuksi kaikista yksinkertaisimmin. Smiley
tallennettu

Aur Kalat (Aur-Jup 1. huone)
Asc Kauris
Kuu Vesimies (Kuu-Mer 1. huone)
Asterix
Vieras
« Vastaus #5 : 10.08.2006 13:27:54 »

Niin, mutta kyllä minuakin hiukan kummastuttaa,
että juuri amerikkalaiset nostetaan nuorena kansana näin henkiseltä kehitykseltään näin korkealle
(kun tuo kehitys ei oikein mielestäni näy missään)
kun on olemassa esim. erittäin vanha kehitystie Buddhalaisuus,
joka vaikuttaa juuri esim. Idässä. idiot2
(ja joka näkyy ja kuuluu buddhalaisesta kansasta ja yksilöstä)

Toinen todella vanha henkinen kehitystie on Hindulaisuus.
Sekin itäisellä pallon puoliskolla. idiot2

Itäisellä pallon puoliskollamme esim. nykyisessä Kiinassa oli jo todella kehittynyttä hengenfilosofiaa ja hengellisyytä jo silloin kun nykyiset amerikkalaiset ja meikäläiset  vielä kiipeilivät puissa.
(tosin lasken itseni alas tuosta puusta; minä todenäköisesti olin atomi tai bakteeri tuolloin) Wink

Onhan tuosta todisteena Kiinalainen lääketiedekin. idiot2

Joku tuossa jutussa narskahtaa hampaisiin,
mutta mikä minä alkeiseliö olen tuohon mitään sanomaan..? :Smiley
« Viimeksi muokattu: 10.08.2006 13:35:11 kirjoittanut Asterix » tallennettu
uusihurmuri
Vieras
« Vastaus #6 : 10.08.2006 13:35:11 »

Niin, ja toinen asia mikä tuli mieleen oli se, että tuo sielumääritelmä on ns vanhojen sielujen tekemä, eli se on täysin yhdestä näkökulmasta. Samalla tavalla tieteissä vältetään liiallista ihmisinäkökulma esimerkkinä vaikka peilitutkimus, joka on klassinen esimerkki huonosta tutkimuksesta, siis se nojasi täysin ihmisnäkökulmaan.

Eikö kenelläkään hiukan mietitytä vaikka michael kirjat, ja se miten niissä on luokiteltu vanhoiksi sieluiksi juuri kohderyhmä? Aika taitavaa markkinointia.
tallennettu
Hiisitär
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 5328



Profiili
« Vastaus #7 : 10.08.2006 13:56:55 »

Lainaus
Itäisellä pallon puoliskollamme esim. nykyisessä Kiinassa oli jo todella kehittynyttä hengenfilosofiaa ja hengellisyytä jo silloin kun nykyiset amerikkalaiset ja meikäläiset  vielä kiipeilivät puissa.

Minulle tuli tästä ensimmäisenä mieleen vähän sama asia kuin Atlantiksen aikoihin. Olimme silloin henkisesti korkeammalla, mitä nyt olemme. Silti kehitys otti takapakkia ja sitä lähdettiin uudestaan kiertämään alhaalta ylös.

Elämän Kukan Salaisuudessa esitellään maapallon 4 muutosvaihetta - kaksi aikaisempaa (joista yksi ajoittuu juuri Atlantksen tuhoon) kehitys putosi muutoksen myötä alkutekijöihinsä. Nyt olemme menossa kohti ensimmäistä eteenpäin vievää muutosta, joka ajoittuu vuoteen 2012.

Mietin, olisivatko takapakkikehitykset tulleet meille siksi, että voisimme kehittyä sieluina yhä paremmiksi ja puhtaimmiksi. Tavallaan siis meille annettiin ne olot, jossa tämä tapahtuisi parhaiten. Mitäänhän ei tapahdu vain sattumalta niin, että Jumala vain huomaisi "Oho - hukutin Atlantiksen.. No jaa.." Grin

Itse allekirjoitan Mikaelin sieluniän määritelmän, vaikka ehkä itse puhuisin enemmänkin oppimisesta tmv. Maapallo on kaksoiskäsityksen paikka ja täällä ihmisillä on luontainen tapa jaotella asiat tähän tai tuohon. Pääasia on kuitenkin vain oleminen ja sieluniänmääritys pitäisikin mielestäni nähdä samoin kuin esimerkiksi astrologia. Se antaa viitteitä siihen, miksi joku henkilö tai kansa on sellainen kuin se on Wink Jokaisella iällä on omat plussansa ja miinuksensa, oppitut asiat ja opiskeltavat asiat sekä tietysti persoona - aivan kuin kaikilla horoskooppimerkeilläkin.

tallennettu
Lilli
Supermoderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 3525



Profiili WWW
« Vastaus #8 : 10.08.2006 13:57:45 »

Michael-kirjat ovat todella lukemisen arvoisia, eivät ne mitään amerikkalaisuuden ihannointia ole. Michael on melko teräväkielinen henkijoukko, eikä juurikaan silittele kenenkään päätä, minkä takia jotkut pitävätkin enemmän joistain muista hengistä enemmän (minun mielestäni nämä ovat sitten turhan "sokerihuurrettuja") Kanavat ovat kuitenkin olleet suurimmaksi osaksi amerikkalaisia, vaikken näe mitään estettä sille, etteikö jossain muuallakin päin maailmaa olisi sopivia Michael-kanavia. Michaelia kanavoidaan edelleen aktiivisesti ja itse kukin voi jopa livenä kysyä heiltä niin yleistason kuin henkilökohtaisemmankin tason kysymyksiä chatissa, joka löytyy osoitteesta www.michaelteachings.com. Kanavoitua chattia on pari kertaa kuukaudessa ja kanavoinnit on myös julkaistu samalla sivustolla.

Nuori sielu on todellakin tuollainen kuin kuvataan, omasta mielestään haavoittumaton eikä tiedä vielä, että valinnoilla on seuraukset. Katsopa tyypillistä ylioppilasta, niin ei varmaan itsevarmempaa, maailmaa tuntevampaa, kokeneempaa ja viisaampaa oliota ole olemassakaan....

Jopa vanha sielu voi olla tuollainen 19-vuotiaana, mutta se todellinen kehitysvaihe tulee todellakin esiin siinä 35-v (nimim. kokemusta on). Kun itse olen tarkastellut tätä systeemiä, se näyttää todellakin toimivan. Sielun ikä määräytyy osittain sen mukaan, kuinka paljon inkarnaatioita on takana, mutta eritoten sen mukaan, kuinka paljon on kyennyt oppimaan ja kypsymään lukuisten elämiensä aikana. Eikä todellakaan ole kyse mistään paremmuuskilpailusta, kuten 2-vuotias ei ole huonompi kuin 70-vuotias.


Mainittakoon vielä, että melko tuoreiden kanavointien perusteella Suomi olisi pääsääntöisesti kypsien ja vanhojen sielujen maa. Amerikkalaiset ovat Michaelin mukaan keskimäärin nuoressa sielun iässä (ja sen huomaa), vaikka vanhempien sielujen saarekkeitakin on siellä täällä.

tallennettu

Aurinko Kaksonen, huone 12, Kuu Härkä, huone 11, AC Rapu, MC Vesimies

www.horoskooppi.com
Linn
Moderaattori
Kanta-astroilija
*****
Viestejä: 594



Profiili
« Vastaus #9 : 10.08.2006 14:00:51 »

Minun lukemissani Michael-kirjoissa yhdysvaltalaisten on sanottu olevan suurimmalta osin nuoria sieluja, mikä kuvastaa ko. yhteiskuntaa mielestäni hyvin.

On kuitenkin huomioitava, että maa on valtava, ja siellä on kulttuurisesti erilaisia alueita. Esim. itärannikon kaupungit ovat ihan erilaisia Keskilännen maaseudusta. Lisäksi ihmiskunta toki kehittyy koko ajan, ja varmasti uudessa sukupolvessa Yhdysvalloissakin on jo enemmän kypsempiä sieluja.

Linn
tallennettu

aurinko ja  kuu kalat neljännessä huoneessa
 askendentti  skorpioni , nouseva planeetta  uranus
 keskitaivas  leijona
 merkurius  aspect_con  mars  vesimies kolmannessa huoneessa
 venus  oinas viidennessä huoneessa
Linn
Moderaattori
Kanta-astroilija
*****
Viestejä: 594



Profiili
« Vastaus #10 : 10.08.2006 14:01:48 »

Heh, kirjoitin ristiin sekä AthaMaaritin että Lillin kanssa. Smiley

Linn
tallennettu

aurinko ja  kuu kalat neljännessä huoneessa
 askendentti  skorpioni , nouseva planeetta  uranus
 keskitaivas  leijona
 merkurius  aspect_con  mars  vesimies kolmannessa huoneessa
 venus  oinas viidennessä huoneessa
Hiisitär
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 5328



Profiili
« Vastaus #11 : 10.08.2006 14:04:13 »

Minäkin huomasin kirjoittaneeni vähän ristiin Lillin kanssa Cheesy
tallennettu
Ajatus
Astroholisti
*****
Viestejä: 2365


Linnunradan liftari


Profiili
« Vastaus #12 : 10.08.2006 14:05:29 »

Niin, ja toinen asia mikä tuli mieleen oli se, että tuo sielumääritelmä on ns vanhojen sielujen tekemä, eli se on täysin yhdestä näkökulmasta. Samalla tavalla tieteissä vältetään liiallista ihmisinäkökulma esimerkkinä vaikka peilitutkimus, joka on klassinen esimerkki huonosta tutkimuksesta, siis se nojasi täysin ihmisnäkökulmaan.

Tjaa, mitenpä mitään tutkimusta toisaalta tehdään muusta kuin ihmisnäkökulmasta? Wink Tosin minustakin on hyvä miettiä aina, mistä näkökulmasta mikäkin teksti on kirjoitettu. Ihminen kun ei varmaan missään "kehitysvaiheessa" kuitenkaan ole erehtymätön.

Lainaus
Eikö kenelläkään hiukan mietitytä vaikka michael kirjat, ja se miten niissä on luokiteltu vanhoiksi sieluiksi juuri kohderyhmä? Aika taitavaa markkinointia.

Heh, no ainakin olen sitten väärää kohderyhmää, kun en ole yhtäkään vielä lukenut. Grin Ehkä kuitenkin pitäisi, kiinnostuin tuosta Lillin kuvauksesta. Itse asiassa aivan sama vertaus piti minunkin laittaa tuohon tekstiini, eli 2-vuotias ei tosiaankaan ihmisenä ole sen huonompi kuin 70-vuotias. Näkökulma elämään vain on erilainen.
tallennettu

Aur Kalat (Aur-Jup 1. huone)
Asc Kauris
Kuu Vesimies (Kuu-Mer 1. huone)
Asterix
Vieras
« Vastaus #13 : 10.08.2006 14:46:19 »

Kiinnostavaa...

Pitääpä lukea tarkemmin noita kanavointeja, jos alkaisi
olla vähemmän hampaissa narskuvaa.

Minä olen 10 000 vuodessa tehnyt valtavan harppauksen
kehityksessäni atomista tai bakteerista (en voi olla itsekään varma)
tuolloin 10 000 vuotta sitten riisiä viljelleen kiinalaisen pellosta
alkeiseliöksi. :Smiley

Luulen, että Xia-dynastian (n. 2100 – 1600 eaa) aikoihin tämä suuri
ahaa!-elämykseni ja muuntautuminen alkeiseliöksi alkoi
minun iskeydyttyä bakteerina riisinviljelijän kintussa olevaan
haavaan, josta sain kehitykseeni ihmismäisiä vaikutteita. Smiley

Kuullostaa varmaan vitsille, mutta samaa hengellistä ja evoluutiollista kehityslogiikkaa käyttäen,
täytyyhän tuon vastasyntyneenkin täytyy tulla ensin jostain ja saada ensin jostain alkunsa..? Wink



Eikö hengellisyys ja ruumiillisuus edelleenkin kulje käsi kädessä,
vertaa esim. terveytemme?  Wink



Kuinka moni oikeasti myöntää oleensa entisissä elämissä eläin tai vain bakteeri, vaikka se on kaikin puolin järkeen käypä kehityshistoria sekä hengellisesti, että ruumiillisesti?  Wink

Yhdessä välissä oli olemassa vain niitä, jotka olivat olleet rikkaita ja kuuluisia
ja varsin vaikuttavia henkilöitä entisissä elämissään. Wink

Minäkin tunnen monia,
jotka ovat olleet yksi ja sama historian vaikuttaja. :Smiley
Tästäkö tämä kaksoisliekki-ajattelu on saanut alkunsa? Huh

Sorry, mutta pieni pääni on väsynyt ajattelusta.. buck2

No... odottaen kuumeisesti päivää,
jolloin kehityn oikeaksi munasoluksi tai siimahännäksi. :Smiley


(http://i47.photobucket.com/albums/f178/Alextheangel/01-egg.jpg)
tallennettu
Hiisitär
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 5328



Profiili
« Vastaus #14 : 10.08.2006 14:56:06 »

Lainaus
Minäkin tunnen monia,
jotka ovat olleet yksi ja sama historian vaikuttaja.
Tästäkö tämä kaksoisliekki-ajattelu on saanut alkunsa

Anteeksi, nyt täytyy myöntää Oinaan rehellisyydellä (kun viimeiseksi tuota Oinas empatiaketjua luin Grin) että nyt meni vähän ohi tuo alku, mutta yritän vastata Kaksoisliekkiin parhaani mukaan.

Kun Jumala jakoi itsensä osiksi hän jakoi ihmisen kahdeksi osaksi, jotka edustivat toistensa peilikuvia. Elämän Ying Yang. Se, miksi Jumala näin päätti tehdä, on minullekin vielä hämärän peitossa, mutta ehkä asiaa voisi ajatella niin, että kun yksi sielu on jakautunut kahdeksi peilikuvaksi, sen yhteinen kehitys olisi nopeampaa ja helpompaa. Kaksoisliekin henkinen kasvu vaikuttaa sen omaan Kaksoisliekkiin.

Kaksoisliekkiä voisi kuvata helpoiten tällä tarinalla:
Maailman alussa Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Koska Jumalassa yhdistyvät kaikki osat, kuten mies ja nainen, hän loi ihminen, joka oli kuin hän: miesnainen.
Aikaa myöten kävi kuitenkin niin, että mies ja nainen riitaantuivat. He eivät sietäneet toisiaan ja lopulta Jumalain kyllästyi tähän nahisteluun niin, että erotti ihmisen mieheksi ja naiseksi.
Siitä lähtien jokainen mies ja nainen on etsinyt tuota puoliskoaan, josta hänet on kerran erotettu.

Kaksoisliekit ovat maanpäällä aika usein lähisukulaisia, ystäviä tai perheenjäseniä, mutta voivat he olla puolisoitakin (tunnen yhden Kaksoisliekkipariskunnan - mies ja vaimo ovat kuin yö ja päivä keskenään, ainoa yhdistävät tekijä heillä on henkinen tie).
Kaksoisliekkien välinen suhde ei niinkään ole rakkaussuhde, vaan enemmänkin sisaruussuhde, jossa molemmat avittavat toisiaan kohti Valaistumista. Yleensä se kysyy aikalailla voimia, kun pitää tulla toimeen henkilön kanssa, joka on lähes täysi vastakohta Itsestään Wink

Kaksoisliekkien ei tarvitse olla maan päällä yhtä aikaa ja siitä huolimatta, että he periaatteessa ovat Yksi ja Sama Olento, molempien henkinen kehitys etenee persoonalliseen tahtiin. Esimerkiksi oma Kaksoisliekkini on niin edistynyt kehityksessä, ettei hän ole syntynyt maan päälle enää aikoihin.

Kaksoisliekit vaihtavat sukupuolia elämästä toiseen. Kun minä olen nainen, Kaksoisliekkini maan päällä on mies. Kun minä olen mies, Kaksoisliekkin maan päällä on nainen.
Kaksoisliekkien ei myöskään tarvitse olla samanikäisiä. On ihan varteenotettava ajatus, että 80-vuotiaan isoisän Kaksoisliekki on 1-vuotias tyttärentytär  Wink Kaksoisliekit voivat myös asua maan päällä ihan toisilla puolilla palloa tapaamatta koskaan toisiaan.



« Viimeksi muokattu: 10.08.2006 14:58:29 kirjoittanut AthaMaarit » tallennettu
Sivuja: [1] 2 3 ... 9
  Tulostusversio  
 
Siirry: