Sivuja: [1] 2
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Miten käsitätte nousumerkin merkityksen?  (Luettu 7652 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Taurgorius
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 11



Profiili
« : 19.01.2022 12:47:20 »

Olen tätä aihetta jonkin aikaa jo pohtinut, koska tuntuu, että tästä on kaksi vähän ristiriitaista näkemystä: nousumerkki on "the mask", ensivaikutelma, merkitys katoaa ajan myötä, kun oppii olemaan oma itsensä (aurinko) tai merkki, joka kuvastaa eniten sinua (1. huone, kartan hallitsija) ensivaikutelmaltasi ja kenties ulkonäöltäsi, merkki jonka teemoissa on tarkoitus kehittyä ajan myötä, saattaa ilmetä paremmin vasta myöhemmällä iällä.

Usein olen kuullut tuota ensimmäistä näkemystä, mutta omalla kohdalla samaistun paljon enemmän tuohon jälkimäiseen. Jos nousumerkin merkitys kerta on niin vähäinen, että se on vain maski maailmalle ja siitä olisi kasvettava ulos, niin miksi se sitten nostetaan yhdeksi kolmesta suuresta merkistä, ja sijaintikin kuitenkin on oman persoonan kannalta melkoisen merkityksellinen?

Omalla kohdalla jotenkin tuntuu, että aurinkomerkkini kertoo sen, minkä tyylistä elämää todella haluan viettää ja millaisia asioita elämältäni haluan, mutta nousumerkki taas paljon siitä, millaisen olemuksen omaava tyyppi olen. Eli ei mitään toisiaan poissulkevaa, vaan täydentävää.
tallennettu

⊙ ♉︎ ☾ ♍︎ → ♒︎
Kuuhilda
Astroholisti
*****
Viestejä: 5928



Profiili
« Vastaus #1 : 19.01.2022 14:55:48 »

Oon aatellu tuota akselia joskus peilinäkin.
 askendentti on minä, DC on mitä peili heijastaa.

Aattelen kai, että   askendentti kuvaa sitä, millainen persoona on.

Itsellä siis  askendentti  jousimies  aspect_con  uranus   aspect_con jupiter
Muuttuva ja erilainen eri tilanteissa, mun persoona ei koskaan tule olemaan kovin vakaa ja stabiili, se on vahva osa minua, joka ei muutu. Vain muutos on pysyvää  Smiley
Näyttää myös sitä energiaa, miten olen. Näkyy käytöksessä ja ulkonäössäkin.

Mutta vain osa kokonaisuutta, on tuon kulkuneuvon lisäksi paljon muutakin, kuten moottori, penkit ja rattikin ehkä  Grin

Voipi olla että iän myötä ihminen jotenkin syventyy tuosta  ascendentilta, kokonaisuuden muut jutut alkavat ohjata enempi, kun kasvaa kokonaisemmaksi?  Undecided

nikki tähän taas osais sanoa selkeesti ja ytimekkäästi jotain.

Forumilta löytynee haulla paljon vanhoja hyviä keskusteluja aiheesta, niitä kannattaa lueskella, ja voi nostella esiinkin  Smiley
tallennettu
nikki
Astroholisti
*****
Viestejä: 6576


Profiili WWW
« Vastaus #2 : 21.01.2022 00:47:07 »

Ihan vaan vastauksena otsikon kysymykseen,
jotta oivalsin tuon kolmen tärkeimmän kautta, siis esim. astropäivillä aina esiteltiin ittemme  aurinko kuu askendentti merkkien kautta,
niin jos  aurinko ja  kuu liitetään jotenkin vanhempiin ja niiden energia näkyy periytyvänä kartalla tavalla tai toisella,
eli astrologinen perimä, mutta samalla biologinen perimä ja tuo  askendentti voikin olla sitä biologista perimää vähän kauempaa,
kuka ja mikä minä olen..
siis olen  askendentti jousimies eikä mitään  jousimies :ssä,
mutta jostainhan se  jousimies ja  jupiter energia jostain syystä tähän minun ainutlaatuiseen olemukseen on tullut..
 (ajattelen, että tarkka syntymäkellonaika tekee meistä ja astrokartoistamme ainutlaatuisia)
ja päädyin ensin isoisoisään, jolla ei ollut taas  skorpioni :ssa muuta kuin tuo  jupiter rx
samoin kuin papallani  jupiter rx  skorpioni (mutta myös erittäin vahva monen planeetan  aurinko jousimies )
ääh, en mä osaa selittää tätä,
mutta tuon  jousimies hallitsijan kautta..että niinku esi-isiltä lahjaksi  skorpioni stelliumin eukolle pikkasen kevennystä  askendentti jousimies muodossa,
ja että se sitten vielä haastaa sen  jupiter :n,
 askendentti jousimies aspect_squ jupiter kalat ,
 aspect_con chiron
mahdollisuus
tulla
viisaammaksi

no
joku sanois sen lyhyesti,
jotta  askendentti kuvaa sitä millä jalalla aamuun heräät,
otat sen vastaan..
öitä
tallennettu
Kuuhilda
Astroholisti
*****
Viestejä: 5928



Profiili
« Vastaus #3 : 21.01.2022 07:44:39 »

Lähtis tuosta periytymisestä monta aatosta, mutta täytynee etsiä sille vähän sopivampi ketju.
tallennettu
Taurgorius
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 11



Profiili
« Vastaus #4 : 21.01.2022 14:06:10 »

Ihan vaan vastauksena otsikon kysymykseen,
jotta oivalsin tuon kolmen tärkeimmän kautta, siis esim. astropäivillä aina esiteltiin ittemme  aurinko kuu askendentti merkkien kautta,
niin jos  aurinko ja  kuu liitetään jotenkin vanhempiin ja niiden energia näkyy periytyvänä kartalla tavalla tai toisella,
eli astrologinen perimä, mutta samalla biologinen perimä ja tuo  askendentti voikin olla sitä biologista perimää vähän kauempaa,
kuka ja mikä minä olen..
siis olen  askendentti jousimies eikä mitään  jousimies :ssä,
mutta jostainhan se  jousimies ja  jupiter energia jostain syystä tähän minun ainutlaatuiseen olemukseen on tullut..
 (ajattelen, että tarkka syntymäkellonaika tekee meistä ja astrokartoistamme ainutlaatuisia)
ja päädyin ensin isoisoisään, jolla ei ollut taas  skorpioni :ssa muuta kuin tuo  jupiter rx
samoin kuin papallani  jupiter rx  skorpioni (mutta myös erittäin vahva monen planeetan  aurinko jousimies )
ääh, en mä osaa selittää tätä,
mutta tuon  jousimies hallitsijan kautta..että niinku esi-isiltä lahjaksi  skorpioni stelliumin eukolle pikkasen kevennystä  askendentti jousimies muodossa,
ja että se sitten vielä haastaa sen  jupiter :n,
 askendentti jousimies aspect_squ jupiter kalat ,
 aspect_con chiron
mahdollisuus
tulla
viisaammaksi

no
joku sanois sen lyhyesti,
jotta  askendentti kuvaa sitä millä jalalla aamuun heräät,
otat sen vastaan..
öitä

Wou, nyt tuli asiaa! Kiitos - tähän täytynee hetken syventyä, mutta nämä vastaukset kyllä avaavat aihetta hyvin ja ihan uudestakin näkökulmasta minulle.

Tärkeimpänä tässä se, että pääsin kokonaan eroon tuosta kankeasta käsityksestä ja heh, ehkä jotenkin jopa tuntuu, että viimein lupa sille, että nousumerkki todellakin on tärkeä eikä mitään, mitä vain esitän.  Grin
tallennettu

⊙ ♉︎ ☾ ♍︎ → ♒︎
nikki
Astroholisti
*****
Viestejä: 6576


Profiili WWW
« Vastaus #5 : 21.01.2022 20:46:35 »

Ihan ekana, olisin kiitollinen, jos vain mitenkään vois välttää noita lainalaatikoita........................ buck2
Mutta siis,
pitää vähän vielä avata tuota ajatuksenjuoksua,
että miksi juuri isän sukujuurista etsin noita, niin se lähti siitä, että isän  aurinko leijona aspect_con mun  kuu leijona
ja kun minulla on myös  kuunsolmu aspect_con kuu niin sillä on vielä enämpi merkitystä, tuolla perimällä ja elämän kuvioilla,
koska sitten myös  askendentti jousimies aspect_tri kuu kuunsolmu leijona
eli se nivoutuu tuon isän puolen energioihin
ja vielä,
isän suvun miehillä kaikilla periytyy nimi Gabriel, myös isoveljen toisena nimenä,
ja se taas liittyy kuninkaallisiin tähtiin, kiintotähti Fomalhaut n. 4  kalat  aspect_con oma  jupiter kalat
ja siihen liitetään etelän vartija, arkkienkeli Gabriel.
Isoveli on perinyt tuon  jupiter rx  skorpioni myös  angel
Ja että kun se oli heillä sitten  skorpioni :ssa, joka itellä on  aurinko merkki,
niin koin sen merkitykselliseksi itselleni.
Enkä tyttölapsena ole voinut periä tuota nimeä, niin edes sitten  jupiter   kalat.
Pikkuveljen tytär, kummityttö syntyi Gabrielin päivänä................
ettäkö sattuma on jumalten nimimerkki.. Cool

Tämän tässä halusin avata siksi,
että jollakin toisella se  askendentti :n tutkiminen voi viedä äidin sukuun,
tai merkitys avautua noiden  askendentti :n aspektien kautta.
Ja onhan se  askendentti akseli henkilökohtainen  aurinko:n nousemisen paikka, horisontti,
siitä se lähtee kohoamaan kohti korkeinta paikkaansa MC:llä.
Olkoon muuten se ite  aurinko missä tahansa kartalla.

En allekirjoita sitä, että nousumerkki alkaisi vaikuttaa vasta myöhemmällä iällä,
johtuen ehkä ?? siitä, että oma  aurinko on vain 8 asteen päässä nousulta.
Mutta siis  askendentti jousimies /  jupiter
-opin kävelemään reilusti alle vuoden ikäisenä
-opin lukemaan ennen kouluunlähtöä (tavaaminen olikin sitten vaikeempaa..)
-oon aina tykännyt reissata ( liftaamiset, interrail, Australia...)
-oon aina ollut liikunnallinen, pyöräillyt ikäni kesät talvet
-oon aina tykännyt kielistä (oli jopa kielenkääntäjä yhtenä ammattivaihtoehtona.. ihan pienenä halusin lentoemännäksi; minä maalaistyttö.. Smiley
-minusta piti tulla opettaja...
jne..
että varmasti  askendentti on tärkeä osa minuutta.
Näissä varmasti vaikuttaa myös tuo  askendentti jousimies aspect_squ jupiter kalat
ja tuostaneliö aspektistakin on jäänyt jonkun astrologin maininta, jotta kuljemme kohti neliöitämme.
Näistä haastava ja helppo aspekti ja silleen en niin perusta. Tärkeitä kaikki.

Sitten vielä,
kyllähän sen  askendentti :n luonne vähän muuttuu edistetyn kartan myötä,
 askendentti :n merkki voi muuttua,( taustalla tietenkin koko ajan se syntymä askendentti )
ja siihen kohtaan voi sitten osua joku merkittävä elämänmuutos,
kuten itsellä äidin kuolema, ja  askendentti kauris
ja samalla vastuu vanhenevasta isästä,
jonka suvusta tuon nousuenergiani sain.

Niin ja onhan mulla  jupiter kalat  aspect_kvi kuu kuunsolmu

Tää pohdinta siis lähti  askendentti :n hallitsijan  jupiter :n matkassa,
nuin niinku summasummarum.

Ja pitää lisäämäni, jotta tää aihe kolahti itelle kuin naula päähän ( neptunus pallas kalat  aspect_tri skorpioni stelliumini ja intuitiokin pelittää, vissiin..)
koska itelläni oli justika  jupiter .n paluu,
ja kuunpaluukartalla oli minuutintarkka  jupiter kalat aspect_kvi kuu leijona
joka myös syntymäkartalla on siis.

« Viimeksi muokattu: 21.01.2022 21:01:42 kirjoittanut nikki » tallennettu
Kuuhilda
Astroholisti
*****
Viestejä: 5928



Profiili
« Vastaus #6 : 27.01.2022 00:19:21 »

Ristiin periytyminen, tai siis vaikka pojan    harka aurinko 11 huoneessa kun äidin   vesimies aurinko on 2 huoneessa, tai äidin  kuunsolmu  rapu, lapsella  kauris
...tätä tälläistä näyttäs olevan meillä aika paljon. Hmmm.

Menee vähän jo kauas nousulta tämä ehkä  Undecided
tallennettu
talvenlapsi71
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 31


Profiili
« Vastaus #7 : 16.05.2022 23:23:03 »

Olen käsittänyt nousumerkin olevan juurikin sen ihmisen ensivaikutelman, jonka maailmalle antaa. Nousumerkillä voi hyvinkin olla jotain opetettavaa meille. Omani sattuu olemaan skorpioni, ja olen kyllä huomannut ihmisten tavassa suhtautua mitä tästä merkistä sanotaan. Olkoon se sitten vaikka haarniska, jonka vedän ylleni ulos lähtiessä. Pitäähän sitä joku suoja olla? Nouseva merkki ei ainakaan kerro lähellekään kaikkea ihmisestä ja vaikka olisi omalla kartalla vaikka kuinka hankalia ja merkillisiä kuvioita, voi niiden yläpuolelle päästä, ei tarvi niihin sotkeutua. Joskus jotkut asiat selkenee paremmin, kun aikaa on kulunut jonkin verran ja stten voi katsella niitä vanhoja kuvioita uusin silmin ja ymmärrys itsestä ja omasta elämästä lisääntyy.
tallennettu
Maasukeltaja
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 13


Profiili
« Vastaus #8 : 15.08.2022 11:22:28 »

Hei! Olen ajatellut ja huomannut, että pikemminkin LASKEVA merkki on se naamio, joka otetaan käyttöön, kun huomataan, ettei voi olla ihan täysin oma itsensä tilanteessa. Laskeva on ikäänkuin puskuri, jonka laittaa itsensä eteen, kun on tekemisissä muiden kanssa. Se on se, mitä kuvaa/propagandaa tietoisesti itsestään antaa, kun taas NOSUMERKKIi on se aito oma henkilöllisyys tai  hahmo, joka tekee ihmisestä yksilön, ja joka on koko ajan läsnä joka hetki, joka on silloin kun ei ajattele, miten pitäsi käyttäytyä.
tallennettu
Maasukeltaja
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 13


Profiili
« Vastaus #9 : 16.08.2022 14:10:00 »

Lisään vielä, että tuntuu pikemminkin siltä, että se niin kutsuttu ensivaikutelma on laskeva merkki: Katson karttaa niinkuin laivaa, että Laskeva merkki on kokka, joka kyntää maailman merta, 10. Huoneen/MC:n lipun alla Peräsimessä ohjaa nousumerkki ja Köli, eli tasapaino tulee 4. huoneesta tai IC:stä.

Ensivaikutelma=Laskeva, jonka huomaa, miten käsitys ihmisestä muuttuu ensivaikutelmasta toiseksi, kun viettää hänen kanssaan enemmän aikaa, eli hänestä kuoriutuu ennen pitkää nousumerkkinsä. Olen ajatellut soveltaa tätä parisuhdeastrologiaan tai neuvontaan.

Tietenkin tämä on vain yksi kerros karttatulkinnasta, mutta silti minusta hyvin tärkeä ymmärtää, kertokaa ihmeessä, mitä olette mieltä!
tallennettu
ikiviuh
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 80


Profiili
« Vastaus #10 : 18.08.2022 10:20:30 »

Hei Maasukeltaja
pitäisikö sitä merkkiparia katsoa kuitenkin kokonaisuutena? ehkä ne vilkkuu molemmat esillä heti alusta asti. ja miten sitten jos  askendentti tai DC merkkiin osuu planeettoja, niin onkohan sen merkin energia helpommin näkösällä ihmisessä jo tavatessa? mulla on mars DCn merkissä joten en osaa sanoa kumpi sen oinaan tuo esille. ois niin hauska haastaa tämä sun teoriasi  angel
mars kolmiossa auringolle joten oinas ei tunnu teeskentelyltä tai propagandalta. kuinka se voisikaan

yritin miettiä miten se muissa olisi näkynyt, DC keulana. kun tapasin IRL ensimmäisen kerran nykyisen mieheni, hän oli alkajaisiksi todella varautunut ja jähmeä, joo just kuin harka DC, mutta vaikeasti tulkittava ja tarkkaileva kuin  askendentti skorpioni
siis kaikin tavoin kiinteälle nousu-laskuakselilleen uskollisena, mutta hänellä lisäksi  aurinko sekä  kuu kiinteissä. kuinka sopivasti hän pyytääkin mua usein ottamaan hitaammin, pysähtyneellä merkuriuksellaan, sekin kiinteässä merkissä

että sanopa siinä oliko se DC harka joka sieltä tuli vastaan ensimmäisenä vai ylipäänsä kiinteä kartta. vai minun malttamaton DC oinas
hänen DCn hallitsija maamerkissä neitsyt
pluto tarkasti nousulla
tallennettu
Maasukeltaja
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 13


Profiili
« Vastaus #11 : 18.08.2022 10:40:37 »

 Terve ikiviuh! Mukavaa, että joku tarttui aiheeseen, kun se on minusta niin kiehtova ja ehkä osin joskus väärinymmärrettykin.

Siis, en tarkoita, että Dc olisi vättämättä teeskentelyä, vaan ehkä enemmänkin sellainen hahmo, joka on syntynyt sosiaalisessa vaikutuskentässä, yhteydessä muihin. Sehän toimii myös ikäänkuin vaistomaisesti, eili huomaa, miten ihmisen käytös muuttuu eri tilanteissa, ja tämä kyky sopeutua tai säilyttää oma eheytensä useissa tilanteissa tuntuu vaativan tietynlaista puskuria, jonka olen nähnyt muodostuvan usein deskendenttihahmon mukaiseksi.

Ymmärrän näkökulmasi siitä, miten sekä Asc että Desc näkyvät jo heti, mutta painopiste tai näkökulma muuttuu, kun viettää enemmän aikaa ihmisen kanssa, osat vaihtuvat toisiksi ja ensivaikutelmat karisevat. Tämä on iso aihe, mutta palatakseni sinun esittämiisi esimerkkeihin Nouseva Skorppiooni ja Laskeva härkä: Tunnen hyvin tämän asetelman. Nämä ihmiset ovat yleensä ensitapaamisella jähmeitä, mutta he eivät paljasta sitä skorppiionille ominaista halua hallita tai haastaa, vaan härkämäisesti pysyvät omalla mukavuusalueella, ja vaikuttavat miellyttäviltä ja rauhallisilta ihmisiltä. He eivät heti paljasta omaa herkkyyttä tai voimaansa, vaan vaikuttavat rauhallisilta ja tyytyväisiltä.

Mutta minusta tähän pitää lisätä vielä, missä Asc ja Dsc hallitsijat ovat. Jos vaikka Asc Hallitsija on DSC, on se ns. sosiaalinen rooli se, mitä kautta todellinen oma ehdollistamaton, vapaa luonto pääsee toteutumaan. Tämä voi siis olla haatava asetelma, uskoisin. Mutta sinun tapauksessasi, kun Mars on käsittääkseni omassa merkissään laskevalla merkilläsi, se voi tarkoittaa, että sinä haluat tehdä itsestäsi näkyvän ja kuuluvan, ja olet aloitteellinen suhteessa muihin, ja siinä on oma voimakas totuutensa sinänsä, joka tapahtuu luonnostaan, tai sitten houkutat luoksesi näitä Marsmaisia voimia, onko näin? vai kumminpäin?

Innostutko sosiaallisissa tilanteissa ja pidätkö haasteista?? Antaudutko helposti väittelyihin jne.?
tallennettu
ikiviuh
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 80


Profiili
« Vastaus #12 : 18.08.2022 12:16:47 »

halusin vastata sulle siksi kun ilahduin kovasti että joku uusi kirjoittaa tänne astrologiaa.

vastaus noihin kysymyksiisi minusta itsestäni vaihtelee, riippuen tilanteista ja muista ihmisistä. joskus olen aloitteellinen ja joskus passiivinen. miesten suhteen olen ollut aloitteellinen. väittelyn ilosta väitteleviä ihmisiä en muuten jaksa yhtään. silloin kun löydän itseni väittelystä, siinä on poikkeuksetta mukana jonkinlainen eettinen aspekti tai moraalinen ongelma. en nauti mutta joskus on aivan pakko avata suunsa jotta voin pysyä rehellisenä itselleni
mars oinas aspect_tri merkurius aurinko jousimies
jälkikäteen saatan olla erittäin ahdistunut jos olen joutunut väittelemään, niin hupsua kuin se onkin. mutta siinä itse tilanteessa en tunne pelkoa enkä sievistele sanomisiani

mun venus eli askendentti hallitsija on 1. huoneessa, joten silläkin on tietysti tässä nousuakselin asiassa oma vaikutuksensa. se kaipuu sopuun sopiikin tuohon vaaka venus energiaan
venuksen ja marsin välillä on aspect_kvi

tuo mitä kirjoitit askendentti skorpioni DC harka ihmisistä sopii häneenkin, mutta meidän molempien onneksi sitä halua hallitsemisesta ei ole vielä tähän hetkeen näkynyt. ehkä tietynlaisesta omaehtoisuudesta ei ole niin paljon haittaa jos sitä on molemmilla, synastriassa tarkkoja osumia uranus vesimies teemalla
tallennettu
ikiviuh
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 80


Profiili
« Vastaus #13 : 18.08.2022 17:02:36 »

Terve ikiviuh! Mukavaa, että joku tarttui aiheeseen, kun se on minusta niin kiehtova ja ehkä osin joskus väärinymmärrettykin.

Siis, en tarkoita, että Dc olisi vättämättä teeskentelyä, vaan ehkä enemmänkin sellainen hahmo, joka on syntynyt sosiaalisessa vaikutuskentässä, yhteydessä muihin. Sehän toimii myös ikäänkuin vaistomaisesti, eili huomaa, miten ihmisen käytös muuttuu eri tilanteissa, ja tämä kyky sopeutua tai säilyttää oma eheytensä useissa tilanteissa tuntuu vaativan tietynlaista puskuria, jonka olen nähnyt muodostuvan usein deskendenttihahmon mukaiseksi.

Ymmärrän näkökulmasi siitä, miten sekä Asc että Desc näkyvät jo heti, mutta painopiste tai näkökulma muuttuu, kun viettää enemmän aikaa ihmisen kanssa, osat vaihtuvat toisiksi ja ensivaikutelmat karisevat. Tämä on iso aihe..

tämä sun ajatus kyllä on mielenkiintoinen, sen mukaan minä olisin opetellut heittäytymään oinaaksi ja elämään hetkessä vaihtuvissa tilanteissa. ja se ajattelevaisempi vaaka olisi mun "aito oma henkilöllisyys tai  hahmo, joka tekee ihmisestä yksilön, ja joka on koko ajan läsnä joka hetki, joka on silloin kun ei ajattele, miten pitäsi käyttäytyä"
täytyy miettiä tätä asiaa  Cheesy
tallennettu
Kuuhilda
Astroholisti
*****
Viestejä: 5928



Profiili
« Vastaus #14 : 18.08.2022 18:11:40 »

Ooo, mahtavaa, täällä on uutta verta! Hei vaan, uusi veri, Maasukeltaja. Vekkuli nimimerkki!

Mää oon viimeaikoina mietiskelly persoonaani, ja sitä, että tiedän kuka olen; se tyyppi, joka vaihtaa olemistaan sukkelasti tilanteen ja seuran mukaan. Ydinasiat eivät muutu, mutta muuten.

En tosiaan oo jämähtäny yhdenlaiseen olemukseen, vaan oon melkein mitä vaan.

Kauan kesti tämäkin ymmärtää, ja sen jälkeen hyväksyä  Undecided Se on ihan fine.

 askendentti  jousimies  aspect_con  uranus  aspect_con  jupiter

 merkurius huone 2.  vesimies  aspect_con anti  vertex

Mielenkiintoisia näkökulmia tähän asiaan, ja hyvää keskustelua ikiviuh ja Maasukeltaja.

tallennettu
Sivuja: [1] 2
  Tulostusversio  
 
Siirry: