Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Omat kyvyt "hukassa".  (Luettu 4353 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
FairyWithDreads
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 5


Profiili
« : 23.09.2021 07:09:45 »

Etsiessäni tietoa aiheesta eksyin tälle foorumille ja ajattelin kysyä, jos jollakin olisi aiheesta tietoa.

Olen 30-vuotias nainen, ja minulla on ennen ollut vahvoja ennetuntemuksia ja tuntemuksia ylipäätään (esimerkiksi kipeä vatsa kun eräs ystäväni voi huonosti) sekä hyvä ihmistuntemus, jonka avulla olen aukottomasti erottanut ihmisistä, millaisia he oikeasti ovat. Olen myös tuntenut, onko jotakin pahaa tapahtumassa jne, ja ollut muutenkin herkkäaistinen.

Nyt jo pidemmän aikaa nämä "kykyni" ovat olleet hukassa ja minulla on sellainen olo, kuin jokin osa minusta olisi tukossa. En enää esimerkiksi näe uusista ihmisistä läpi, saati sitten osaa aistia tilanteita ja tulevaa ylipäätään. Ennakkoaavistukset ovat kadonneet. Minusta tämä tuntuu siltä, kuin kulkisin silmät kiinni maailmassa, kun tärkeitä aisteja puuttuu.

Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Onko olemassa aiheeseen liittyvää kirjallisuutta tms?
tallennettu
FairyWithDreads
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 5


Profiili
« Vastaus #1 : 23.09.2021 07:22:53 »

Lisättäkööt, että minulla on aina ollut hyvin vahva luontoyhteys, sillä viihdyn luonnossa paljon, mutta sekin tuntuu kadonneen. En tunne enää samaa yhteyttä kuin aiemmin, vaikka vietän aikaani metsässä.
tallennettu
'|E
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 147



Profiili
« Vastaus #2 : 23.09.2021 07:39:17 »

Chakrat tukeutuneet?
tallennettu

Iko
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 106


Profiili
« Vastaus #3 : 24.09.2021 21:48:32 »

Eikö tuo ole aivan normaalia ... meidän elämä on jatkuvasti ”vaiheessa”   Smiley
tallennettu
FairyWithDreads
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 5


Profiili
« Vastaus #4 : 26.09.2021 07:26:37 »

Eikö tuo ole aivan normaalia ... meidän elämä on jatkuvasti ”vaiheessa”   Smiley

En itse koe tilannetta normaaliksi vaan poikkeavaksi, koska minulla on tosiaan hyvin "tukkoinen" olo. Jokin ei "virtaa".
tallennettu
FairyWithDreads
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 5


Profiili
« Vastaus #5 : 26.09.2021 07:27:28 »

Chakrat tukeutuneet?


Miten chacroja voi avata?
tallennettu
Iko
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 106


Profiili
« Vastaus #6 : 26.09.2021 09:36:53 »

Tarkoitan sitä että meissä on kaksi eri puolta, jota lähestymme vuoron perään. Menemme niihin molempiin syvemmälle ja syvemmälle. Nyt nähtävästi on vuorossa tämä toinen, joka luonteeltaan on "ei mitään koska on kaiken perusta".
Vertauskuvallisesti se on kuin nolla matematiikassa, sehän ei osallistu mihinkään, mutta ilman sitä ei voi olla järjestystä ”kosmosta” Se on siellä ylhäällä korkeana tietoisuutena, kuin myös alhaalla kehon tietoisuutena, joka on tietynlaista ”tympeyttä” silloin toiset ihmiset ei merkitse juuri mitään, ei puolesta eikä vastaan

Toinen mahdollisuus on se että olet palannut takaisin syvemmälle siihen vastakkaisasetteluun joka meitä kaikkia niin vaivaa ”tämän tulisi olla ja tätä ei saisi olla” Silloin mahan tsakrat sulkeutuu, jota sanotaan myös kuudenneksi aistiksi.
Silloin ollaan enempi siellä vasemmalla, ja se aikaisempi sai vaikutteita oikealta ylhäältä, molemmat on virtausta, suunta on eri, vasen on itseä kohti ja oikea itsestä pois. Kun taas se puhdas ”nollatila” ei ole virtausta.

Ihminen voi mennä hetkellisesti ”sumuun” mutta myöhemmin huomaamme että sillä on ollut myös merkitys.

Kun mahan tsakrat avautuu oikein kunnolla, silloin menemme näkymättömään maailmaan ja samalla poltamme kynttilää molemmista päistä … onhan se huimaa mutta kestääkö keho ?
tallennettu
'|E
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 147



Profiili
« Vastaus #7 : 26.09.2021 10:55:38 »


Miten chacroja voi avata?

Keskustelua asiasta löytyy mm. https://www.astro.fi/forum/index.php?topic=19078.0

Mutta periaatteessa kyse on sisäisen tasapainotilan löytämisestä, jossa kielteiset tunteet käsitellään ja hyväksytään...

tallennettu

sideman
Astroholisti
*****
Viestejä: 8223


Profiili
« Vastaus #8 : 28.09.2021 14:58:00 »

Just my tapniheipni (~2 cents). - Tällä foorumilla on meitsiä rutkasti parempia
cakrain ("populaari" translitteraatio: chakra) tuntijoita.

Voin jopa tässä olla väärässä mutta käsittääkseni yoga-suutrain laatijan, MaharSi Patañjalin
aikaan (n. 200 eaa??) chakrain nykyiset nimitykset (muulaadhaara, svaadhiSThaana, jne.) olivat
vielä satojen vuosien päässä tulevaisuudessa.

Yoga-suutrassa eli yoga-darshanassa eli yoga-shaastrassa näyttäisi olevan ainakin kolme
suutraa jotka kenties viittaavat cakroihin (chakroihin).  Yhdessä jopa esiintyy sana cakra/chakra;
valitsen yhden tahi kaksi suosikkikäännösyritystä:

Sutra III.29

नाभिचक्रे कायव्यूहज्ञानम्॥२९॥
nābhicakre kāyavyūha-jñānam ॥29॥

[IT]: (30; "muilla" 29):

(By performing Samyama) on the navel centre knowledge of the organization of the body.

Kenties tuo vastaa lähinnä maNipuuraka-cakraa (plexus solaris??).

Sutra III.30

कण्ठकूपे क्षुत्पिपासानिवृत्तिः॥३०॥
kanṭha-kūpe kṣutpipāsā nivr̥ttiḥ ॥30॥

[HA]: (By Practicing Samyama) On The Trachea, Hunger And Thirst Can Be Subdued.

[IT]: (31):

(By performing Samyama) on the gullet the cessation of hunger and thirst

Tuo puolestaan lienee lähinnä vishuddhi-cakra/chakra?

Sutra III.34

हृदये चित्तसंवित्॥३४॥

hrḍaye citta-saṁvit ॥34॥

[HA]: (By Practicing Samyama) On The Heart, Knowledge Of The Mind Is Acquired.

[IT]: (35):

(By performing Samyama) on the heart, awareness of the nature of the mind.

Lähinnä tulee mieleen anaahata (an-aahata: unstruck [sound?]) cakra/chakra.

Mikäli noilla on jotain tekemistä nykyisten chakrain kaa, näyttää siltä että ne
voisi avata kohdistamalla niihin meditaatiotekniikka nimeltä saMyama (lausu osapuilleen: sañjama),
joka "koostuu" paatañjala-aSTaan.ga-yogan kolmesta vikasta an.gasta (ang-gasta): dhaaraNaa,
dhyaana ja samaadhi. Itse asiassa saMyama on sikasimppeli meditaatiotekniikka, mutta
sen oppiminen edellyttänee optimaalisia olosuhteita, varsinkin erittäin rentoa mielentilaa,
sekä mahdollisesti kykyä tahi tottumusta ultra-abstraktiin ajatteluun??
Itse opin tuon tekniikan, mukaanlukien ns. joogalennon, TM-Sidhi*-kurssilla.

https://www.meru.international/sidhi-course/

How does it work?

During Transcendental Meditation, the mind settles effortlessly and naturally to arrive at pure consciousness, the silent inner reservoir of creativity and intelligence that underlies all our mental activity. Numerous scientific studies have shown that during TM, brainwave functioning becomes orderly and coherent.

The TM-Sidhi Programme takes your development even further by culturing the ability to not only arrive at pure consciousness, but also to think and act from this level of profound inner silence. The result is that your brain functioning becomes even more orderly, and thoughts and actions arise from this level. As a result, they are increasingly powerful and effective, allowing you to more easily achieve your desires.

* tarkempi translitteraatio: siddhi!




« Viimeksi muokattu: 28.09.2021 16:13:21 kirjoittanut sideman » tallennettu
FairyWithDreads
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 5


Profiili
« Vastaus #9 : 28.09.2021 16:07:42 »

Ahaa. Käsittelemättömiä/ "kiellettyjä" tunteita ei oikeastaan ole, mutta elämä on ollut todella stressaavaa viime vuodet. Voiko tämä vaikuttaa asiaan? On ollut liikaa itsestä riippumattomia vastoinkäymisiä ja kaikenlaista ylimääräistä.
tallennettu
'|E
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 147



Profiili
« Vastaus #10 : 29.09.2021 13:36:45 »


Jos mieltää asian niin, että kokemusmaailma on "sielun" peili tai "projisio", joka ei ole itsessään negatiivinen tai positiivinen. Tunne tai tressi siis aiheutuu siitä, miten suhtautuu "projisiossa" elokuvan lailla kulkeviin tapahtumiin (kokemuksiin) ja niistä seuraaviin mahdollisiin ristiriitoihin sisäisessä maailmassa. Tällöin ei ole eroa, onko tunteen aiheuttanut ulkoinen vai omaan toimintaan liittyvä tekijä.

Tällöin nämä ulkoiset asiat ovat tavallaan niitä käsittelemättömiä ja hyväksymättömiä tunteita, joihin vain itse voi vaikuttaa. Miten tämä liittyy tuohon chakra järjestelmään? Asiaa voi lähestyä siitä näkökulmasta, että jokaisella chakralla on tarkoitus, jonka kautta voi tunnistaa käsittelemättömiä asioita.

Esim. kurkku chakralla tarkoitus on kommunikaatio. Oletetaan, että olen esim. huono puhumaan ja aina kun joudun pitämään puheita, menen lukkoon ja tilanne jännittää. Itse puheen aikana asia menee juuri oletusteni mukaisesti, eli jäädyn tai muuten puhe ei tule ulos suusta. Tällöin en ole hyväksynyt aikaisempia kokemuksia esiintymistilanteista ja käsitellyt niitä. Kun pystyn hyväksymään aikaisemmat epäonnistumiseni ja niihin liittyvät kokemukset, päästän niistä irti antamalla itselleni anteeksi. Tällöin myös kurkku- chakra hakeutuu tasapainoon automaattisesti, jolloin myös kokemukseni tulevista esiintymistilanteista muuttuu.



tallennettu

Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
 
Siirry: