Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Kaksoisliekeistä  (Luettu 9739 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
norppa_pee
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 2


Profiili
« : 29.05.2020 17:03:49 »

Epäilen kohdanneeni kaksoisliekkini. Tapasimme kun sitä vähiten odotin, emme juuri kirjoitelleet vaan sovimme heti tapaamisen. Jo junamatkalla tunsin aivan valtavaa iloa rinnassa. Ihan kuin sielu olis tanssinut! Ei perhosia vatsassa vaan aivan järjettömän suurta riemua! Rakastuminen oli aivan järjetönta ja koko alkutarina valtavine tunteineen. On vaikea selittää ystäville että siinä kohtaa, ehkä kolmannella tapaamiskerralla, hän tuntui antautuvan mulle täysin ja hyvin voimakkaalla energialla, seksi tuntui siltä että jumalat iloitsi ja enkelikuoro lauloi. Huonekin kirkastui samalla. Se oli hyvin hämmentävä, mutta ihana kokemus. Tästä kaikesta lähti aivan valtava rakkaus sisälläni liikkeelle, sellainen koko universumia rakastava rakkaus ja henkisyys. Tällä hetkellä kuljen risti kaulassa enkä sitä enää pois ota. Henkinen kasvuni kiihtyi aivan hurjasti. Tässä kohtaa aloin tutkiskella asiaa mistä näin voimakkaat tunteet ja miksi hänen energia vaikuttaa niin voimakkaasti minuun. Mistä hän tietää mielenliikkeeni ja miten osaa niihin reagoida just sillä hetkellä! Törmäsin kaksoisliekki asiaan ja kaikki kohdat osui nappiin ja tuntui, että löysin selityksen. Mutta tämäpä ei päättynytkään hyvin. Pian sen rysäyksen jälkeen hän pakeni lapsensa äidin kanssa yhteen, jota mun oli hyvin vaikea käsittää kaiken tuon kokeman jälkeen. Olin surun murtama, täynnä kipua niin etten koskaan. En tiedä miksi kyseli vointiani välillä. Kuitenkin ajattelin vahvasti, että rakkaus kasvaa vapaudessa ja hän palaa kyllä luokseni jos se sitä oli. Palasihan hän sitten luokseni. Sitä iloa ja rakkautta kesti kaksi päivää ja taas pakoon henkisesti. Ei enää viestittelyjä päivisin, ei vastaile viesteihin, lyhyet vastaukset sitten kun vastaa. Ei puhu. Silti joka ilta ja aamu tulee hyvät huomenet ja hyvät yötä ja kertoo rakastavansa. Sen tiedänkin ja hyvin vahvasti tunnen, mutta hän pakenee ilmeisesti naisiin somen mukaan. Riittämätön tunne koko ajan itsellä, enkä ymmärrä tapahtumaketjua. Olen siis jälleen hajalla ja ajattelen että eipä kääntäisi enää terää haavassa eikä laittaisi typeriä huomenia. Ei riitä että olen rakas kerta minun kanssani ei ilmeisesti halua olla. Tunnen hänen olevan hämmentynyt ja ristiriitaisissa oloissa tunteidensa kanssa. Tunnen että pelkää, mutta en tiedä mitä. Luku 11 toistuu jatkuvasti meidän stoorissa.
tallennettu
Eileithyia
Astroholisti
*****
Viestejä: 1233


Jebah


Profiili WWW
« Vastaus #1 : 01.06.2020 17:21:54 »

Kaksoisliekkisuhteissa tuo pakeneminen on ymmärtääkseni aika normaalia kuitenkin. Se tapahtuu, koska toinen on vielä kesken itsensä kanssa. Kaksoiliekkikontaktin tarkoitus on puhdistua kaikesta vanhasta, jonka jälkeen kaksoisliekit tuodaan takaisin yhteen ja he voivat aloittaa yhteisen tehtävänsä. Onko tämä toinen tietoinen siitä, että olette kaksoisliekkejä? Mietin, että jos molemmat ymmärrätte prosessin, se helpottaisi teitä ja yhteistä matkaanne.
tallennettu
Kuuhilda
Astroholisti
*****
Viestejä: 5928



Profiili
« Vastaus #2 : 01.06.2020 17:54:45 »

 Onnea, ja otan osaa.

Liekkipolku on loppuelämän matka, kuljette yhdessä, mutta erikseen.

Ei kannata jäädä kiinni siihen harhaan, että te romanttisessa mielessä, tai edes sen enempää fyysisesti tulisitte yhteen ja yhdeksi. Vaikka se onkin aivan pohjattoman nielevä ja kaiken täyttävä toive. Sen kanssa eläminen helpottuu vuosien saatossa.
 Niin käy hyvin harvalle liekkiparille, että olisivat romanttisesti, tai mitenkään muuten yhdessä konkreettisissa elämissään. Henkisesti kyllä. Näitä kunkin parin omia teemoja voidaan työstää monta elämää vielä.

Toinen pakenee koska toinen painaa päälle, ette ole vielä valmiita seuraavaan vaiheeseen, mikä ikinä se teillä onkaan. Se on myös ikiaikainen maskuliinisen ja feminiinisen tanssi.
Mitä paremmin osaat antaa toisen mennä ja keskittyä itseesi, sen helpompaa kummalekin.
Jokainen oma haava, pahimmat kauhut, oma henkilökohtainen helvetti...ne ovat hirvittäviä kohdata, hän tekee paetessaan palveluksen teille molemmille, ja repii teidät erilleen, koska sinä et kykenisi.

Teitä ei mikään mahti maailmassa toisistanne erota, voit olla aivan varma, ettei juttu lopu vaikka miten yrität, mutta älä jää kiinni romanttiseen tai fyysiseen harhaan, se tuo turhaa tuskaa.
Kannattaa suhtautua henkisenä matkana ja matkana omaan itseen.

Mulle voi laittaa viestiä jos realistinen tuki ja ymmärrys kiinnostaa, autan mielelläni. Olisin itte kaivannu alkutaipaleella kovasti apua.
Oon tehny tätä matkaa itte kai kohta 7 vuotta.

Hilda  smitten

Ps.
Hän tuntee kyllä sinut, sen kaiken rakkauden ja energian välillänne yhtä voimakkaasti kuin sinä, luota siihen. Ei hän sinua pakene, vaan itseään.
« Viimeksi muokattu: 01.06.2020 18:15:33 kirjoittanut Kuuhilda » tallennettu
Anita
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 1


Profiili
« Vastaus #3 : 22.08.2020 08:02:10 »

Eivätkö kaksoisliekit ole koskaan yhdessä? Miten perheen perustaminen onnistuu, jos molemmat haluaisivat lapsia?
tallennettu
Eileithyia
Astroholisti
*****
Viestejä: 1233


Jebah


Profiili WWW
« Vastaus #4 : 22.09.2020 13:52:10 »

Eivätkö kaksoisliekit ole koskaan yhdessä? Miten perheen perustaminen onnistuu, jos molemmat haluaisivat lapsia?

Tehkää niin kuin parhaaksi näette kunakin hetkenä, ei ainakaan tämän nettikeskustelun varaan kannata elämänsä isoja päätöksiä rakentaa. En tarkoita vähätellä kaksoisliekkejä, mutta jokaisen elämä on erilainen. Niin että toki hankkikaa lapsia jos siltä tuntuu.  Smiley
tallennettu
Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
 
Siirry: