Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Kommentteja Kuun rakentajilta  (Luettu 35983 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Seppo
Supermoderaattori
Kohtuuastroilija
*****
Viestejä: 82


Profiili
« : 08.11.2019 18:21:56 »

Tähän osioon voi laittaa omia tuntemuksia Kulta-ajan rakentajana oman karttasi Kuulle tulevista palkitsevista aspekteista ja ennen kaikkea siitä, miten onnistut käyttämään tähän osioon liittyviä mahdollisuuksia hyväksesi. Halutessasi voit avata uuden keskustelun lisäämällä oman aiheesi aihekenttään (Uusi aihe), mistä avautuu uusi keskustelualue.

Kuu on yksi astrologisen karttasi herkimmistä tekijöistä sisältäen tunteet, alitajuiset pelot, välittömät reaktiot, turvallisuuden, jne. Kuun sijainti kartalla kertoo suhteista omiin vanhempiin, lapsiin ja kumppaniin, mutta Kuun alaisuuteen kuuluvat lopulta kaikki elämäsi ihmissuhteet ja oma alitajuinen käyttäytymisesi päivittäisessä elämässä. Vuoden 2020 aikana voimakas planeettaryhmittymä osuu syntymäkarttasi kuuhun positiivisessa ja rakentavassa kulmassa tarjoten Sinulle upeaa korkeamman tiedostamisen lahjaa, jonka avulla pystyt tunnistamaan tunnemaailman herkkiä virtauksia ja tekemään epäröimättä tilanteen vaatimia nopeita ratkaisuja. Tunnistat vaikuttavien planeettojen vaikutuksen kasvaneena itsevarmuutena ja vahvuutena luottaa omien tunteittesi viestiin kaikissa tilanteissa. Tällainen tunne-elämän varmuus herättää aivan varmasti tavallista voimakkaamman vetovoiman, jonka edessä saatat joutua hiukan hankaliin tilanteisiin jonkun lukiessa hymysi ja avoimuutesi ihastumisen merkiksi. Kun tiedostat tilanteen, ei isompia väärinkäsityksiä pääse syntymään.

Vuoden 2020 aikana psyykkinen lahjakkuutesi saa mahtavaa potkua useamman kerran joko kaikilta neljältä tekijältä eli Plutolta, Saturnukselta, Jupiterilta ja Marsilta tai osalta niistä. Astrokalenterista löydät tarkemmat ajankohdat ja merkitykset näille planeettaohituksille värikoodilla merkittynä. Tunnemaailmasi vahvistuminen tulee kasvattamaan psykologisia kykyjäsi pysyvästi korkeammalle tasolle ja mahdollistaa osaltaan uudelleen suuntautumisen kaikilla elämäsi osa-alueilla.
tallennettu
nepsku
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 2


Profiili
« Vastaus #1 : 03.12.2019 22:17:49 »

Johtuukohan tuosta kuun ”aktivoitumisesta” se, että olen tuntenut itseni viime aikoina kovin turvattomaksi. Olen kuitenkin kestänyt sen, ihmetellyt vain mistä tämä nousee. Aikaisemmin olen ollut aika itsevarma, mutta nyt tilalle on tullut tämä hämmentynyt tila. Energia on välillä ihan minimissä, eikä mikään oikein tunnu miltään, mutta silti tunnen itseni aidommaksi kuin koskaan. Toivottavasti tämä tästä helpotta. Onko muilla vastaavaa siirtymävaihetta?
tallennettu
anon53669
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 8


Profiili
« Vastaus #2 : 04.12.2019 07:50:21 »

Vaikuttaa vaativalta nämä kaikki aspektit,olen ymmällä Cheesy ja ajatukseni eivät konretisoidu mielessäni oikein. Olen ollut henkisen polun opiskelija 1990 luvun alkupuolelta intentiivisesti ja ennen sitäkin saanut välähdyksiä omista unien vaikutuksista elämän varrella ja ajatuksien voimasta, jotka ovat saattaneet minut hankaliin tilanteisiin. Tosiaan paljon väärinkäsityksiä on sattunut,en edes tiedä kaikkia tekojeni,sanojeni vaikutuksia. Elämäni on ollut aina värikästä ja tapahtumarikasta,kun olen lähtenyt liikkeelle. Yritän selkeyttää itselleni näitä ajatuksia,mitä on tapahtunut,jotta ymmärtäisin itseäni  smitten  Monikaan toinen ihminen ei ole ymmärtänyt minua saati minä itsekkään aina. Monenlaisia väärikäsityksiä.  tickedoff ̛  uglystupid2 Nämä viestit ovat yrittäneet saada minua tajuamaan joitakin tärkeitä asioita elämässä   Cry  tompelo kun olen en ole aina ymmärtänyt mitä, enkä vieläkään.Nämä traumaattiset tekijät elämässäni ovat kasvattaneet minua suuresti. Anteeksi antaminen itselle ja muille on vaikeaa  angel :Sitä olen yrittänyt opetella,en tiedä itsekkään miten olen onnistunut.  angel
« Viimeksi muokattu: 05.12.2019 21:05:53 kirjoittanut anon53669 » tallennettu
anon53669
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 8


Profiili
« Vastaus #3 : 04.12.2019 08:01:51 »

 angel Olen tehnyt työtä mielestäni mielettömän paljon asioitten eteen ja teen edelleen  knuppel2 opiskelen henkisiä asioita välillä tuntuu ettei pääse eteenpäin, niinkait se on kaikilla,yritänkö liikakin. Nyt minulla on neljä voimakasta planeettaa jotka vaikuttavat elämässäni vuonna 2020. Toivotan itselleni onnea että voin ottaa niistä irti parhaalla mahdollisella tavalla  smitten
tallennettu
tuikar
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 6



Profiili
« Vastaus #4 : 05.12.2019 16:38:05 »

Turvattomuuden tunnetta en ole kokenut, mutta tyhjyyttä ja totaalista innostuksen puutetta. Nyt on alkanut tuntumaan, että että tuolta tyhjän kaivon pohjalta on kääntänyt katseen ylös, ja leijailee kohti pintaa. Hitaasti, mutta tasaisesti. Asiat alkavat taas kiinnostamaan. Siksi avasin astrokalenterinkin tänään pitkästä aikaa.

Kuun rakentajan hommissa vuonna  2020 näyttövät minua avustavan kaikki nuo neljä planeettaa. Olen myös Auringon Rakentaja. Sieltä puuttuu vaikuttajista Pluto, muut kolme planeettaa löytyvät. Tosin Pluto on tainnut olla juuri se, joka on tyhjentänyt tien edessäni. Nuijimalla ihan olan takaa.

Nyt jään mielenkiinnolla seuraamaan miten innostukseni asioihin ja ihmisiin alkaa palaamaan. Myös hyvä onni näyttää alkavan löytämään luokseni. Tästä vaan sitten eteenpäin. On kiva kuulla miten muilla Kuun Rakentajilla menee. Käyn varmasti nyt kurkkimassa kanavaa säännöllisesti.

Onnea matkaan kaikille Kuun Rakentajille smitten
tallennettu

Aurinko Kauris
Asc Rapu

Punainen Galaktinen Kuu
Millemo
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 7


Profiili
« Vastaus #5 : 06.12.2019 12:10:21 »

En tiedä olenko kokenut varsinaista turvattomuuden tunnetta, mutta tyhjyyttä ja innostuksen puutetta on ollut myös minulla viime aikoina. Samoin tunnen voimakasta yksinäisyyden tunnetta, vaikka ihmisiä, ystäviä ja tuttuja olisikin ympärillä. Intuitio tuntuu kasvaneen ja olen pystynyt aistimaan asioita tapahtuvaksi juuri hetkeä ennen kuin ne ovat tapahtuneet. Olen myös miettinyt tuota väsymystä, tyhjyyden ja innostuksen puutetta siltäkin kannalta, että imenkö vain itseeni näitä tuntemuksia ympärilläni olevista ihmisistä kun erityisherkkä kuitenkin olen. Onko jollain antaa keinojamiten estää tai suodattaa muiden ihmisten tuntemusten vaikutus itseen? 

Tsemppiä kaikille tällä tiellämme Smiley!
tallennettu
anon53669
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 8


Profiili
« Vastaus #6 : 07.12.2019 07:50:13 »

 smitten  smitten
On aikoja jolloin ei mikään tahdo luistaa ja painuu masennuksen puolelle, silloin pitää tsempata itseään meditoimalla,siihen on olemassa erilaisia meditointeja runsain mitoin sieltä vain valitsee sopivan   uglystupid2 Tai vain olla ja odottaa inspiraatiota.  angel
tallennettu
nepsku
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 2


Profiili
« Vastaus #7 : 08.12.2019 21:04:03 »

Mitäköhän tähän rakentajan tehtävään mielestänne kuuluu?
tallennettu
anon53669
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 8


Profiili
« Vastaus #8 : 09.12.2019 05:24:52 »

 Cheesy Vaikea sanoa mitä siihen kuuluu,se riippuu siitäkin mitkä muut planeetat vaikuttaa.  Cheesy  Minullekkaan ei ole selvillä vielä miten,täytyy vain elää tätä päivää ja seurata, toimia intuitiivisesti silloin kun tuntuu että asia koskettaa tai vaan vaikuttaa omassa elämässä. Minulla vaikuttaa ainakin myös kuu  parantajan ominaisuudessa  angel  Minä olen astron tilaaja ja seuraan sieltä tilanteiden kehitystä ja toivon saavani vihjeitä miten toimia  voimakkaina ajankohtina, ettei tilaisuudet mene ohi  Smiley  Tämä on jännittävää aikaa monelle ja voi tapahtua paljon kehitystä henkisellä polulla. Onnea kaikille kiinnostuneille  smitten
tallennettu
trapqueen
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 2



Profiili
« Vastaus #9 : 22.12.2019 23:40:06 »

En tiedä olenko kokenut varsinaista turvattomuuden tunnetta, mutta tyhjyyttä ja innostuksen puutetta on ollut myös minulla viime aikoina. Samoin tunnen voimakasta yksinäisyyden tunnetta, vaikka ihmisiä, ystäviä ja tuttuja olisikin ympärillä. Intuitio tuntuu kasvaneen ja olen pystynyt aistimaan asioita tapahtuvaksi juuri hetkeä ennen kuin ne ovat tapahtuneet. Olen myös miettinyt tuota väsymystä, tyhjyyden ja innostuksen puutetta siltäkin kannalta, että imenkö vain itseeni näitä tuntemuksia ympärilläni olevista ihmisistä kun erityisherkkä kuitenkin olen. Onko jollain antaa keinojamiten estää tai suodattaa muiden ihmisten tuntemusten vaikutus itseen? 

Tsemppiä kaikille tällä tiellämme Smiley!

Samaistun hyvin paljon. Oman motivaation ollessa kohdallaan on suhteellisen helppo ohittaa ympäröivien ihmisten negatiiviset olotilat. Sitä vaan täytyy jaksaa treenata, ja uskon että seuraava vuosi tulee olemaan samaan aikaan dramaattisempi ja helpompi, kuin mitä äkkiseltään voisi kuvitella.

Tsemppiä kaikille, erityisesti teille keillä on useampia aspekteja tässä vaativassa tehtävässä.    Smiley  Hyvää joulun odotusta! smitten
tallennettu

Aurinko Härkä
Asc Rapu
paukku7
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 1


Profiili
« Vastaus #10 : 27.12.2019 17:47:16 »

Moikka! Samaistuin useampaan tekstiin. Itsellä on pitkään ollut väsymystä ja innostuksen puutetta. Kuitenkin kurkkua myöden on myhäillyt tunne, että jotain suurta on tapahtumassa ja pian. Mutta en todentotta tiedä, mitä se voisi olla. Eräänlaista levottomuutta ja jännittyneisyyttä kumpuaa jatkuvasti. Ja vaikka asiat on hyvin, minulla on kuin pakonomainen tarve ”räjäyttää” asioita, jotta tulisi nopeammin muutosta. Eli aivan kuin hakisi vuorotellen syyllisiä työstä tai parisuhteesta.

Tsempit tosiaan meille kaikille   smitten
tallennettu
karhuemo23
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 1


Profiili
« Vastaus #11 : 28.12.2019 12:26:42 »

Itsellä on samanaikaisesti sekä epäusko että toivo. En tiedä välillä enää uskonko taivaankappaleiden vaikuttavan mitenkään, ja silti kuitenkin toivon... Takana kohta kaksi niin rankkaa vuotta ihmissuhderintamalla, että melkein olen tähän rankkuuteen kuollut. Nyt pitäisi seuraavana vuonna erityisesti kuun ja venuksen (rakentajina) aktivoitua. Mutta voinko toivoa, että jotakin hyvää tulisi kaiken kamaluuden jälkeen, en tiedä. Valtavasti asioiden pohtimista, henkiseen kasvuun pyrkimistä, kiitollisuutta elämän lahjoista - ja opettelua, että osaisi ottaa vastaan, nähdä arvonsa.
tallennettu
naamio86
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 1


Profiili
« Vastaus #12 : 14.06.2020 18:00:41 »

Hei kuun rakentajat,

Olisi kiva kuulla kommentteja mitä vuosi on tuonut tullessaan teille?

Itselläni se on ollut alanvaihtoa, muuttoa ja monenlaista kasvua henkisesti. Tajunnan laajentumista ja kykyjen kasvua sen seurauksena.

Viime vuonna oli pelkoa ja muutoksen aloitus vuosi.

Mistä tiedätte että joku kuuluu joka kuuluu sielunperheeseen ja kannattaa pitää lähellä? (konkreettisista syistä ei voi olla sielunkumppani perinteisessä merkityksessä)  tai sitten opettaja jonka kanssa pitää vielä matkaa? vai opettaja, jolle vain kumartaa syvään opetuksista ja jatkaa kiitollisena matkaa opetuksista? Toki olen kaksoisliekki mahdollisuutta miettinyt, mutta ehkä utopista ja itselle vahingollista miettiä sellaista konkreettisten syiden takia.

Oletteko huomannut että sielunperhe olisi kasvanut ajan mittaan?
Entä miten erilaiset ohitukset vaikuttaneet kuulle eri tavoin? Jossain teorioissa esim. Jupiterin ohitus tarkoittaisi naiselle miespuolista henkilöä.

Kyselen lähinnä, koska itselläni ollut erakko vaihe ja se on ollut hyvä. Mutta kaipaamassa vielä muutosta tämän ajan myötä.

Aurinkoista aikaa kaikille!
tallennettu
anon53669
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 8


Profiili
« Vastaus #13 : 15.06.2020 07:40:05 »

 buck2 Raskasta on ollut tämä kevät,ilmeisesti sitä imee niitä muiden ihmisten raskaita energioita itseensä,vaikka on suojattu moneen kertaan. Mikään ei tahdo mennä eteenpäin toivotulla tavalla. Minulla on monet planeetat siellä 9-12 huoneessa ehkä se vaikuttaa tähän tilanteeseen. Yhtääkkiä alkaa tulla väsymys,vaikka kuinka olisi tekemistä,ne on lykättävä. Olen mennyt ajan virrassa,ehkä pitäisi keskittyä siihen,mikä on tärkeintä,ajankohtaista. Sekin että olen ottanut aikaisemmin eri asioita hoidettavakseni, ne pitää hoitaa nytkin vaikka ei millään jaksa eikä ehdi. Asioita on kerääntynyt tämän kevään aikana,mikään ei valmistu,on keskeneräisenä. Rasittaa myös jaksamista.  angel uglystupid2 coolsmiley
tallennettu
anon46904
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 1


Profiili
« Vastaus #14 : 07.07.2020 23:17:40 »

Tunnen valtavaa levottomuutta, elämän raivoavaa voima pulppuaa minusta täysin. Olen todella herkällä voimakkaalla päällä ja hämmentynyt ja miettinyt mikä minua riivaa. Haluan päästää kaikki vapaaksi ja tarttua tiukasti kiinni johonkin ja näyttää koko maailma yhdelle ihmiselle.
tallennettu
Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
 
Siirry: