Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Jumala ja humala!  (Luettu 3063 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
sideman
Astroholisti
*****
Viestejä: 8220


Profiili
« : 09.07.2019 11:41:16 »

Espanjalainen ääntämys suomen sanalle jumala lienee suunnilleen humala?

Tuo lienee aika kuvaavaa, koska etanoli ja muut psykoaktiiviset aineet aiheuttavat
tiloja jotka valaistuneelle, esim. jumaltietoisuuden tai jopa ykseystietoisuuden tilassa olevalle immeiselle
ovat tyypillisiä, mutta joiden kokemisesta valaistumaton joutuu yleensä maksamaan
melko kovan hinnan esim. kankkusena ja muina vierotusoireina sekä elämän
menona yleensä persiilleen.

MMYn mukaan valaistuneisuus on ihmisen normaali tila. Kuitenkin ilmeisesti
kun ihmisyhteisöt alkoivat paisua maanviljelyksen ja kaupungistumisen myötä,
tuli hallitseville narsisti-psykopaateille hätä käteen, ja kaikenlainen koulutus joka
liittyi valaistuneisuuden tilan esille tuomiseen muuttui ankarasti kontrolloiduksi
tai jopa kielletyksi!?

Muuten, meitsin  aurinko  kalat   TM-opettaja totesi että valaistunut ihminen
on jatkuvasti kuin pienessä nousuhumalassa ilman sen haitallisia piirteitä. En
tiedä oliko tuo vain Neptunus-lähtöistä spekulointia. Hän itse tuskin oli
valaistunut...Rgvedassa on muistaakseni käsite somasya madane (soomasja madanee) =
soma-humalassa. En ole tuosta kuitenkaan satavarma...

(Lisäys) Yritin tuota hakea mutta ei ainakaan tuossa muodossa löytynyt Rgvedan ysi-maNDalasta
jonka devataa lienee kaikissa suukta'issa paitsi vitosessa, juurikin soma (soma pavamaana),
lisänimi ainakin Indu.

https://sanskritdocuments.org/mirrors/rigveda/e-text.htm

http://www.sacred-texts.com/hin/rigveda/rvi09.htm

Ei mulla muuta tällä haavaa...  Smiley

« Viimeksi muokattu: 09.07.2019 12:03:58 kirjoittanut sideman » tallennettu
'|E
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 147



Profiili
« Vastaus #1 : 11.07.2019 11:09:52 »

Humala on kasvi Smiley
tallennettu

sideman
Astroholisti
*****
Viestejä: 8220


Profiili
« Vastaus #2 : 11.07.2019 13:21:08 »

Jep, ja kuuluu näköjään "kannabis-kasveihin" (Wiki):

Humala (Humulus lupulus) on hamppukasveihin (Cannabaceae) kuuluva monivuotinen köynnöstävä hyöty- ja koristekasvi. Se kasvaa luonnonvaraisena laajalla alueella Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa lauhkeilla seuduilla.

--------------------------

Suomessa on edelleen voimassa vuoden 1734 lakiin kuulunut rakennuskaari, jonka seitsemännen luvun mukaan ”jokaisessa talossa pitää olla humalisto” ja siinä tulee olla vähintään 200 humalasalkoa. Määräyksen laiminlyönnistä on saman lain mukaan annettava sakkorangaistus.[10] Käytännössä kyseessä on kuollut kirjain, jonka noudattamista ei enää edellytetä eikä valvota.

 Grin
« Viimeksi muokattu: 11.07.2019 13:25:47 kirjoittanut sideman » tallennettu
Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
 
Siirry: