Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Uni äidin kuolemasta ja päivämäärä, kaksi mäntyä ja nuotio  (Luettu 9287 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
sapis
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 18



Profiili
« : 05.06.2018 14:13:56 »

Näin kerrassaan erikoisen ja ahdistavan unen eilen aamulla.

Olin unessa mummolassa, jossa melkein kaikki uneni tapahtuvat. 

Olin kuullut, että äitini on kuollut (on oikeasti elossa). Olin tiedosta huolimatta todella rauhallinen ja olin kyökissä (keittiössä), jossa oli vihko auki edessäni ja vasemmalla puolella aukeamaa päivämäärä, joka oli selkeästi kirjoitettu, mutta en meinannut saada oikein selvää tai tullut kunnolla tietoiseksi päivämäärästä kuin pienen pinnistelyn jälkeen. Päivämäärä oli 24.8.2018. Jälkeenpäin jäin miettimään oliko se sittenkin 20.8.2018? Tämän jälkeen seisoin mummoni kamarissa, ja katsoin ikkunasta etupihalle. Ikkunasta näin pihalla nuotion, joka oli hiipumassa ja sen takana kaksi mäntyä vierekkäin, joista molemmista puuttui noin ihmisen pään kokoinen pala kaarnaa/kuorta aivan samasta kohtaa rungosta ja samalta puolelta (männyt olivat ikkunasta katsoen peräkkäin, mutta näin molempien rungot oikealta puolelta).

Piha oli muuten todella siisti ja laitettu. Nuotio näytti lumilyhdyltä, jossa lumipallot olivat mustia (hiiliä?) ja niiden lomasta hehkui punertava tuli. Unessa käsitin, että tuli oli hiipumassa.

Kenelläkään ajatuksia?
tallennettu
sapis
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 18



Profiili
« Vastaus #1 : 10.01.2019 16:19:29 »

Tulin vielä tätä kommentoimaan, että tuona päivänä tapahtui Kuopion bussiturma, jossa bussi syöksyi tieltä junaradan päälle. Cry
tallennettu
forestflower
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 143


Profiili
« Vastaus #2 : 11.01.2019 10:55:14 »

Joka päivä sattuu jotain jossain päin maailmaa.
Oliko Kuopion bussiturmassa tuttujasi? Jos ei, uni ei liittynyt siihen. Älä keskity miettimään unen tuomaa kuolemanviestiä. Sinultahan ei kuollut tuolloin kukaan. Ihmisille ei anneta tarkkoja aikoja ja päivämääriä oman tai toisen kuolemasta.


Unesi on kyllä hieno ja siinä on paljon symboliikkaa. 
tallennettu
Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
 
Siirry: