Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: ASTROLOGISEN INVENTAARION AIKA VUONNA 2016  (Luettu 4984 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
koppi
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 148


Profiili
« : 24.12.2016 11:54:49 »

Tervehdys ASTRON Ystävät ja kanssamatkustajat Smiley

Elämme mielenkiintoisia aikoja jolloin saamme havaita että parhaimmatkin meistä joutuvat taipumaan kun varmanakin pitämämme ennustukset ja tapahtumat kääntyvät täysin vastakkaiseen suuntaan kuin oletimme Shocked Astrologiset karttamme ovat osuneet kohdilleen mutta arviomme muiden kohdalle ovat tietoisuutemme ulkopuolella. Tästä johtuen on INVENTARION aika. coolsmiley

Amerikan Preidentin vaalit menivät ainakin omasta kannastani ja mielestäni aivan poskelleen. Samoin Brexit Britannian kohdalla ontuu tosi pahasti vastoin odotuksia ja vaalitulosta. Britannia ei ehkä eroakaan EU:sta. Sad Maailmamme epävakaus ja kansainvälisten suhteiden merkitys glopaalisti vaatii erityishuomiota koskien kauppaa ja merenkulkua sekä ihmisten välisiä suhteita. Cry knuppel2 idiot2

Henkilökohtaisessa siis omassa elämässämme lienee myös kartoillamme Transiitteja joilla on saattanut olla ja on ollut kuluneen vuoden aikana merkitystä tekemisiin ja tekemättä jättämisiin. Mitä tarkemmin olemme pystyneet seuraamaan ASTROLOGIAN sivustoja ja sitä kautta ennustuksia tuleville kuukausille niin sitä vakuuttuneempia tulemme olemaan Astrologian merkityksestä elämissämme. Cheesy angel Wink myöskin crazy2 tickedoff 2funny

Haluaisin haastaa ASTRON lukijoita tekemään henkilökohtaisiakin Inventaarioita menneeltä vuodelta ja sitten kertomaan miten olette kokeneet Transiitien ja Asbektien ja planeettaohitusten vaikuttaneen omaan elämäänne, jos mitenkään??? coolsmiley Angry Grin

Skeptisyydestä huolimatta pienetkin muutokset tai vaikutukset olisi syytä huomioida tai tuoda ilmi. Iloisin mielin ja optimistisella tavalla nähtynä olen ilolla saanut jokainen kuukausi seurata PLANEETTA UUTISIA ja Sepon blogia. Kansainväliset Astrologit kuten RICK LEVINE ja STEVE JUDS ansaitsevat tulla mainituiksi ilahduttavilla sivuillaan Astrologian parissa. Eipä tässä sitten muuta kuin INVETARIOTA tekemään ken sen uskaltaa. Voitte olla varmoja , että siitä on myöskin hyötyä varsinkin tulevaisuuden kannalta. Kiitollisin mielin ja Hyvän JOULUN TOIVOTUKSIN koko hienolle ASTRON lukijakunnalle. Hyvää ja PARASTA UUTTA VUOTTA 2017. Terveisin KOPPI/  aurinko rapu Wink smitten smitten smitten angel Smiley Cheesy
tallennettu
Corvus Leonis
Astroholisti
*****
Viestejä: 1654


Kaikkien sisällä on jokainen meistä.


Profiili
« Vastaus #1 : 24.12.2016 16:39:03 »

Minä päätin keskittyä siihen mikä on minulle tärkeintä.

Muut asiat johtavat vain siihen että haluaa tappaa joko itsensä tai jonkun muun. :Smiley
tallennettu
Magellan
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 87



Profiili
« Vastaus #2 : 06.01.2017 22:25:09 »

Mulla pitäisi olla käsillä nyt todelliset voima-ajat, mutta mutta.... Sukulaisilla on yhä syveneviä ongelmia enkä tiedä miten tilanteen voi yhdistää siihen että pitäisi keskittyä omn elämän isoihin muutoksiin. Viime vuosi oli aikamoista tunnepuhdistusta ja stressiä Huh
Toiveikkaana kuitenkin uutta kohti.
tallennettu
koppi
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 148


Profiili
« Vastaus #3 : 10.01.2017 14:37:57 »

Tervehdys kaikille tasapuolisesti! Smiley

Astrologisen Inventarion tekeminen omasta elämästä ei tunnu kovin helpolta, eikä se sitä olekaan. coolsmiley Tunnustamalla heikkoutensa ja kyvyttömyytensä esim ihmissuhteiden hoitamisessa on se heikkous joka vaatii ainakin itselläni tarkastelua.  Shocked Sad Kysymyksessä on ainakin omalla kartalla käyttämättä jääneet mahdollisuudet toteuttaa sitä parasta minuutta jota itselläni mielestäni on suhteessa muihin lähimmäisiini.  smitten coolsmiley angel :Smiley Cheesy Wink Ajatellessani niitä monia mahdollisuuksia , jolloin olisin voinut mennä mukaan vaikkapa eri tilaisuuksiin , mutta en mennytkään huomaan että kadun päätöstäni jäädessäni niistä pois. knuppel2 tickedoff Mikä sitten oli esteenä etten käyttänyt tilaisuutta osallistua noihin tapahtumiin? Sad Lips Sealed Embarrassed Mikä siinä maksoi? knuppel2 tickedoff

Parannusta tehdessäni minun on tarkasteltava tilannetta viileästi. Miten parantaisin omaa suhdettani kohdatakseni muut lähimmäiset ja ihmiset siten että minun itseni ja ekoistinen luonteeni vajavuus poistuisi ja tuo este poistuisi elämästä, joka usein estää meitä ihmisiä  kohdatessamme aloittamasta edes keskustelua hänen kanssaan. Embarrassed Lips Sealed Undecided Pelko torjutuksi tulemisesta ja ujouteni  estää aloitteen tekemisen, etten vain munaisi itseäni muiden edessä.  idiot2 crazy2 uglystupid2 2funny Jälkeenpäin tarkastelemalla asiaa tulen katumapäälle ja sitten tunnen miten tyhmästi toimin jättäessäni keskustelun avaamisen käyttämättä. Tuon esteen haluaisin raivata pois omasta tavastani elää lähimmäisteni keskellä. knuppel2  Heittäessäni pois roskia ja vääriksi osoittautuneita tapojani kohdatessani muita ihmisiä voin vain tulla elämään takaisin. Katkaisemalla ennakkoluuloista ja turhista ihmisiin kohdistuneista peloistani johtuvat kahleet en voi muuta kuin voittaa elämässä. Tilalle uskon saavani kohdata ainakin 10  uutta mukavaa ihmissuhdetta tämän vuoden aikana sekä vähentäväni itsekkyydestäni johtuvaa vakavaa luonnehäiriötä, joka on ollut esteenäni kohdata mukavia ihmisiä. Ystävänsä voi ainakin valita paremmin jolloin toivoisin että lähimmäiseni haluaisivat lukea minutkin ystäväkseen ilman sarvia ja hampaita. Helposti lähestyttävät ihmiset omaavat mielestäni avoimen asenteen ja hyvät vaistot jolloin ihmissuhdeverkostokin on rikas ja monipuolinen.  Wink Cheesy Grin Cool :Smiley Kiss angel coolsmiley laugh police smiley6600 smitten smitten smitten 2funny Tässä aallossa kohtaan nämä tulevat uudet 10 ihmistä tänä vuonna jotka toivon ovat samalla oman elämänsä inventarion asiantuntijoita.  Cheesy angel Wink Hyvät Astroilijat olkaamme avoimet ja rehelliset inventoijat ja katsastakaamme miten hienoa ja elämänmyönteistä elomme voisikaan olla tarttuessame jokaiseen tilaisuuteen ennakkoluulottomin mielin ja rohkeasti ilman häpeän tunnetta. Emme munaa itseämme jos paljastammekin omasta elostamme ne kohdat joissa olemme ajautuneet sivuraiteelle ja jotka vaativat korjausta.  Angry Sad Shocked :Smiley Embarrassed Lips Sealed Undecided Cry buck2 crazy2 idiot2 knuppel2 tickedoff uglystupid2 Olkaamme armeliaita ainakin itseämme kohtaan ja lähimmäistämme kohtaan.  Wink Cheesy smitten smiley6600 Wink angel Cheesy

Parasta päivää ja  iloista mieltä vuoden jokaiselle päivälle toivottaapi  Smiley aurinko rapu Eikun Inventarooooon....2017
tallennettu
Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
 
Siirry: