Sivuja: 1 2 [3] 4
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Kurssien hintataso  (Luettu 36519 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Keho
Vieras
« Vastaus #30 : 08.11.2005 13:54:13 »

Olen siitä onnellisessa asemassa, että jos koen tarvitsevani energiahoitoa (fyysisen otuksen välittämänä), minulla on jo luottohenkilöt sitä varten  smitten

Arvioni henkilöstä/henkilöistä perustuu monen osatekijän summaan. Tärkein niistä on "sisäinen tieto", jonka saan.

Hyvin oivallettu tuo, että vain OMAN sydämensä ohjauksessa, voikaan saada oikeat teot.  Smiley
Sisäisellä tiedolla tarkoitan tuota aina itsekin, miten sen nyt OMA Jumaluutemme kyllä tietää, miten menetellään sen vanhan ja uuden opetuksen sulauttamisessa Ykseyden tekoihin! Joten sen tähden aina sen sanonkin, että Pyydän jne. Koska sillähän taivun siihen Luojamme tahtoon enkä omaani.  angel
Sillä jokaisella on ollut omat tekonsa sen sulautetun egomme teoille vain senkin tähden, että saamme esikuvia siitä, miten sen sai tehtyä pienellä vaivalla mielelle. Sillä tiedonkeruutahan tämä kaikki kokemus, oikealla tavalla ajateltuna, on eikä kärsimyksenkään tarvitse olla kuin hetkellinen.  Cool
tallennettu
Mamie
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 416

Profiili
« Vastaus #31 : 08.11.2005 14:49:37 »

Ei jestas smitten

Oon tässä viime aikoina pähkäilly melkoisesti näitä henkijuttuja ja miettinyt, että kuvitteleeko ihmiset tosiaan olevansa jotain jumalan kaltasia olentoja? Onko kaikki maalliset läksyt jo opeteltu, että voi nousta toisiin sfääreihin? Psykologia on mielestäni lähempänä totuutta kuin joku "oleeeen aivan rauuuuhallinen, oleeeeen viisas" - mantra. Tottakai on se ns. universaali energia, mutta ehkäpä pitäiskin sitä enemmän kiinnittää huomiota johonkin muuhun. Tai ei ainakaan unohtaa sitä muuta..
Ei ollut hlökohtanen hyökkäys ketään kohtaan, vaan mielipide.

Lisäksi, ei voi kuin nauraa sellaiselle henkisesti ah-niin viisaalle, jonka kirjotukset vilisee täynnä kirjotusvirheitä. Okei, ehkä syy voi olla jossain lukihäriössä, mutta pitäis nyt sen verran olla viitseliäisyyttä, että korjaa pahimmat mokansa. Menee uskottavuus tickedoff

Ja Solnesko sai kyllä pisteitä opposition johtamisestaan.  laugh
tallennettu

Aurinko vaaka 10.
Keho
Vieras
« Vastaus #32 : 08.11.2005 15:09:21 »

Dark Rockille omastakin kokemuksestani voinen kertoa, etteivät ainakaan omat tulkintani Rauhasta ja Rakkaudesta kuulukaan siihen oppositiojohtamiseen vaan ainoastaan omaan kokemukseen, joten siinä sen Jumaluuden salaisuus oikealla tavalla ajateltuna onkin eikä suinkaan pelkästään psykologiassa!  Smiley

Joten voidakseen ymmärtää tämänkin ketjun tekoja, tuleekin ensin Itse kokea niiden teot ja vasta sen jälkeen voidaankaan lähteä pohtimaan, että mitenkäs tähänkin tulkintaani päädyttiin, kun sanon, että Jumaluutemme teot ovat nytkin - vieläkin ihemeellisemmät kuin tänään aamulla!  smitten
tallennettu
solnesko
Vieras
« Vastaus #33 : 08.11.2005 15:32:27 »

Ei ollut hlökohtanen hyökkäys ketään kohtaan, vaan mielipide.
Osui ja uppos jo - näemmä.   2funny
Lainaus
Ja Solnesko sai kyllä pisteitä opposition johtamisestaan. laugh
*Tackaa ja pockaa ja kyssaa peffaa*   Tongue[/size]
tallennettu
Keho
Vieras
« Vastaus #34 : 08.11.2005 15:36:05 »

Osui ja uppos jo - näemmä.   2funny

Niin se Rakas Solneskoni AINA nyt käy!  smitten
tallennettu
Ikiaika.
Vieras
« Vastaus #35 : 08.11.2005 16:14:37 »

Olen siitä onnellisessa asemassa, että jos koen tarvitsevani energiahoitoa (fyysisen otuksen välittämänä), minulla on jo luottohenkilöt sitä varten.

sinun parastasi ajatellen. Toivottavasti eivät ole forumilaisia, kun heistä noin ylimielisesti ajattelet. Shocked Shocked Shocked Mutta sinähän olet Jumalan töissä. tickedoff tickedoff tickedoff
tallennettu
Sanaya
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 14

Otus

Profiili
« Vastaus #36 : 08.11.2005 16:24:14 »

Mjahas.. Edit on että: Mietintätauon jälkeen tuumin..

Ainoa Jumalan silmä, joka tulee koskaan katsomaan sinua,
on toisen henkilön silmä, kun hän katsoo sinua.
Ainoa Jumalan käsi, joka tulee koskaan koskettamaan sinua,
on toisen henkilön käsi, kun hän koskettaa sinua.
Ainoa Jumalan ääni, joka tulee koskaan puhumaan sinulle,
on toisen henkilön ääni kun hän puhuu sinulle.

Ainoa Jumalan silmä, joka tulee koskaan katsomaan toista henkilöä,
on sinun silmäsi, kun sinä katsot häntä.
Ainoa Jumalan käsi, joka tulee koskaan koskettamaan toista henkilöä,
on sinun kätesi kun kosketat häntä.
Ainoa Jumalan ääni, joka tulee koskaan puhumaan toiselle henkilölle,
on sinun äänesi, kun sinä puhut hänelle.

Kun puhut, muista, että puhut Jumalan äänellä.
Kun kosketat, muista, että kosketat Jumalan kädellä.
Kun katsot, muista, että katsot Jumalan silmällä
Hänen omaa luomustansa.

Herra, anna minun olla rauhasi välikappale.
Anna minun tuoda sopua sinne, missä on riitaa.
Anna minun tuoda uskoa sinne, missä epäusko vallitsee.

Herra, anna minun pyrkiä
ei niin paljon saamaan kuin antamaan.
Sillä se on egon kuolemista.
Sillä me olemme syntyneet iankaikkiseen elämään.
Ja niin on.

Pyhä Franciscus
« Viimeksi muokattu: 08.11.2005 17:19:05 kirjoittanut Sanaya » tallennettu

Sanaya

Aurinko vesimies, nouseva vesimies, kuu rapu
Ikiaika.
Vieras
« Vastaus #37 : 08.11.2005 18:54:22 »

"Se joka ylentää itsensä, hänet alennetaan"
tallennettu
May
Supermoderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 1469

Profiili WWW
« Vastaus #38 : 08.11.2005 19:29:42 »

"Maailman kuten yhteisönkin rauha ei vaadi sitä, että jokainen rakastaa lähimmäistään - se vaatii vain, että elämme yhdessä toisiamme sietäen, ratkaisten erimielisyydet oikeudenmukaisella ja rauhanomaisella tavalla". - John F. Kennedy

Kiitos ajatuksia herättävistä mietteistänne kurssien hintatasosta, kursseista ylipäänsä, kurssilaisten ja kurssitettavien henkisyyden tasosta jne... Pidetäänhän ketju tästä eteenkinpäin vailla kiistoja, henkilöihin kohdistuvaa herjaamista jne...

Rakkaudella, May smitten
tallennettu

Mirjam
Vieras
« Vastaus #39 : 08.11.2005 20:33:15 »

Lainaus
Ainoa Jumalan silmä, joka tulee koskaan katsomaan sinua,
on toisen henkilön silmä, kun hän katsoo sinua....jne.

Pyhä Franciscus

Eipä se taida kovin 'uutta aikaa' olla jota kohti mennään....joku muukin on jo siinä 'ajassa' elänyt....  Smiley
Kaunis oli kirjoitus!
 angel
tallennettu
Ikiaika.
Vieras
« Vastaus #40 : 08.11.2005 21:47:34 »

Pidetäänhän ketju tästä eteenkinpäin vailla kiistoja, henkilöihin kohdistuvaa herjaamista jne...

Rakkaudella, May smitten

May hyvä, Kovaa mielipide vaihtoa tässä kyllä on, mutta ei henkilöihin kohdistuvaa herjausta. Paitsi jos otat herjaukseksi sen mitä Sanaya ajattelee omista hoitajistaan. Shocked Shocked Shocked
tallennettu
Sanaya
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 14

Otus

Profiili
« Vastaus #41 : 08.11.2005 22:04:47 »

Paitsi jos otat herjaukseksi sen mitä Sanaya ajattelee omista hoitajistaan. Shocked Shocked Shocked

Mihin tämä mielipiteesi pohjautuu?
« Viimeksi muokattu: 08.11.2005 22:07:02 kirjoittanut Sanaya » tallennettu

Sanaya

Aurinko vesimies, nouseva vesimies, kuu rapu
Ikiaika.
Vieras
« Vastaus #42 : 08.11.2005 22:19:27 »

Paitsi jos otat herjaukseksi sen mitä Sanaya ajattelee omista hoitajistaan. Shocked Shocked Shocked

Mihin tämä mielipiteesi pohjautuu?

Sihen, ketä kuvasit fyysisiksi otuksiksituolla aiemmin. Pätkiikö. Shocked Shocked Shocked
tallennettu
Sanaya
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 14

Otus

Profiili
« Vastaus #43 : 08.11.2005 22:23:21 »

Fyysisiä otuksiahan me ollaan. Smiley
tallennettu

Sanaya

Aurinko vesimies, nouseva vesimies, kuu rapu
Ikiaika.
Vieras
« Vastaus #44 : 08.11.2005 22:26:57 »

Fyysisiä otuksiahan me ollaan. Smiley

Ehkä sinä olet otus, mutta en minä. Enkä ole halukas kutsumaan toisiakaan otukseksi. knuppel2 knuppel2 knuppel2
tallennettu
Sivuja: 1 2 [3] 4
  Tulostusversio  
 
Siirry: