aisha nora
Kohtuuastroilija
Viestejä: 166
|
|
« Vastaus #225 : 15.12.2016 14:20:56 » |
|
Hei, Työasiat ovat eniten pinnalla tällä hetkellä. Pätkätyöni päättyi syyskuussa. Tässä samassa paikassa olen kauan tehnyt näitä pätkiä. Vieläkö löytyy tästä samasta paikasta minulle töitä? Vai jostain muualta? Lähiaikoina töitä? Selviänkö taloudellisesti tässä tilanteessa? Vielä ei ole tullut edes työttömyyskassalta päätöstä. Rakkaudessa olen pettynyt monesti ja nyt olen ollut kaksi vuotta yksin. Olisiko minulle tulossa vielä sitä oikeaa? Kiitos Työ: Samasta paikasta ei, muualta kyllä, ajallisesti uusi työ alkaa keväällä tai viimeistään alkukesästä. Selviät kyllä taloudellisesti kaikesta huolimatta. Minä saan tiedon, että sinä olet jo päätöksen saanutkin. Rakkaus: Näen, että sinun vierelläsi on joku jo ensi vuoden puolella.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
aisha nora
Kohtuuastroilija
Viestejä: 166
|
|
« Vastaus #226 : 15.12.2016 14:55:19 » |
|
Heips! Kysyisin ihan yleisesti, mitä nousee näkyville?! Mielenkiinnosta haluaisin myös kysyä sellaista, että kun olemme alkaneet haaveilla muutosta jollekin toiselle paikkakunnalle, niin tuleeko se toteutumaan lähivuosina ja muuta siihen liittyvää? ! Suuret kiitokset jo etukäteen!!! Ei lähivuosina näy muuttoa toiselle paikkakunnalle, mutta myöhemmässä vaiheessa kyllä. Yleisesti nousee sellainen tunne, että jotain pettymyksiä tai menetyksiä olisi tapahtunut. Ja tässä on suunnan muutos eli toivoa paremmasta ja harmoniasta. Myös sellainen nousee, että ollaan hyvin lähellä maaliviivaa ja nyt ei kannattaisi luovuttaa, menettää toivoaan ja vaihtaa suuntaa. Jotain juhlan aihetta on edessä ja tunne, että asiat loksahtelevat paikoilleen ja elämä hymyilee.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
aisha nora
Kohtuuastroilija
Viestejä: 166
|
|
« Vastaus #227 : 15.12.2016 15:02:53 » |
|
Lapsia voisi katsoa minulle. Kyllä lapsille. Ajallisesti tämä vähän myöhemmin, ei vielä ensi vuosi, eikä seuraavana, mutta kolmen vuoden sisään. Tähän sinun kysymykseesi vastataan vahvasti kyllä.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
aisha nora
Kohtuuastroilija
Viestejä: 166
|
|
« Vastaus #228 : 15.12.2016 15:10:33 » |
|
Vahvaa halua selkeyteen ja vähemmän hämmentyneitä tunteita. Oletko varma omista tunteistasi ja koetko, että saat sitä mitä toivoisit? Tarvitaan tasapainoa, reiluutta ja molemminpuolista kunnioitusta, jotta asiat voivat mennä eteenpäin. Ole tarkkana, onko se mitä annat ja se mitä saat taspainossa.
Saat kyllä vastauksia poikaystävältäsi, kun vain rohkenet kysymään. Ehkä hän odottaa sinun aloitettasi. Näen, että tärkeä keskustelu olisi tulossa eteen ihan lähiaikoina.
Ole tarkkana, että olet itsellesi rehellinen pätöksissä, joita tulet tekemään. Lopputulos tuo sinulle helpotusta. Rehellisyytesi vapauttaa ja myös suojelee sinua.
Tähän nousee vähän arkuutta. Ja tässä ei kannattaisi odotella, että toinen tekisi aloitteita keskustelulle tai mieltäsi vaivaaville asioille. Nyt sinulta vaadittaisiin aloitekykyä ja rohkeutta ottaa asioita esille ja puheeksi. Saat kyllä kaikua takaisin, kun uskallat kysyä. Rohkeutta.
Mikä tässä jumittaa? Luulen, että keskustelen henkilön kanssa valeprofiilin kautta (tai sit se on hänen oikea), mutta asiat eivät vaan tunnu etenevän. Odotanko turhaan?
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
aisha nora
Kohtuuastroilija
Viestejä: 166
|
|
« Vastaus #229 : 15.12.2016 15:23:29 » |
|
Hei, Minullekin saisi katsoa ihan yleisesti työ,parisuhde... Kiitos Terkuin aava1 Työhön nousee vähän epävarmoja tunteita ja jotain pettymyksiä myös, eli asiat ei mene niin kuin olisit toivonut. Mutta on hyvä muistaa, että joskus näin on parempi ja jotain paljon parempaa on kuitenkin luvassa kuin se mitä olisit toivonut. Ei kannata siis lannistua. Rakkauteen valoisaa aikaa edessä. Sellainen tunne nousee, että toiveet ovat täyttyneet. Kun en tiedä tarkemmin tilannettasi, en osaa sinulle tämän tarkemmin kertoa. Helpommin saadaan asioita esille ja selville, kun on enemmän taustatietoa. Minulle asiat nousevat yleensä kuvina ja tunteina ja myös viesteinä.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
jankat
|
|
« Vastaus #230 : 15.12.2016 15:58:54 » |
|
Hei, Työasiat ovat eniten pinnalla tällä hetkellä. Pätkätyöni päättyi syyskuussa. Tässä samassa paikassa olen kauan tehnyt näitä pätkiä. Vieläkö löytyy tästä samasta paikasta minulle töitä? Vai jostain muualta? Lähiaikoina töitä? Selviänkö taloudellisesti tässä tilanteessa? Vielä ei ole tullut edes työttömyyskassalta päätöstä. Rakkaudessa olen pettynyt monesti ja nyt olen ollut kaksi vuotta yksin. Olisiko minulle tulossa vielä sitä oikeaa? Kiitos Työ: Samasta paikasta ei, muualta kyllä, ajallisesti uusi työ alkaa keväällä tai viimeistään alkukesästä. Selviät kyllä taloudellisesti kaikesta huolimatta. Minä saan tiedon, että sinä olet jo päätöksen saanutkin. Rakkaus: Näen, että sinun vierelläsi on joku jo ensi vuoden puolella. Kiitos aisha nora Päätöksen olen jo tosiaan saanutkin. Tiukkaa kyllä on taloudellisesti, mutta enköhän selviä kuitenkin. Toivottavasti ei sentään kesään saakka mene työn saannissa. Eikö edes mitään lyhyttä pätkää ole missään? Toisaalta ihan lyhyttä ei edes kannata ottaa, sillä menee talous sekaisin odottaessa päätöksiä ja palkanmaksuja lyhyeltä ajalta. Ihanaa kyllä jos löydän jonkun vierelleni. Toivottavasti hän on se oikea, jonka kanssa voin olla oma itseni ja rakastaa luottaen toiseen.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
aisha nora
Kohtuuastroilija
Viestejä: 166
|
|
« Vastaus #231 : 15.12.2016 16:41:01 » |
|
Hei, Työasiat ovat eniten pinnalla tällä hetkellä. Pätkätyöni päättyi syyskuussa. Tässä samassa paikassa olen kauan tehnyt näitä pätkiä. Vieläkö löytyy tästä samasta paikasta minulle töitä? Vai jostain muualta? Lähiaikoina töitä? Selviänkö taloudellisesti tässä tilanteessa? Vielä ei ole tullut edes työttömyyskassalta päätöstä. Rakkaudessa olen pettynyt monesti ja nyt olen ollut kaksi vuotta yksin. Olisiko minulle tulossa vielä sitä oikeaa? Kiitos Työ: Samasta paikasta ei, muualta kyllä, ajallisesti uusi työ alkaa keväällä tai viimeistään alkukesästä. Selviät kyllä taloudellisesti kaikesta huolimatta. Minä saan tiedon, että sinä olet jo päätöksen saanutkin. Rakkaus: Näen, että sinun vierelläsi on joku jo ensi vuoden puolella. Kiitos aisha nora Päätöksen olen jo tosiaan saanutkin. Tiukkaa kyllä on taloudellisesti, mutta enköhän selviä kuitenkin. Toivottavasti ei sentään kesään saakka mene työn saannissa. Eikö edes mitään lyhyttä pätkää ole missään? Toisaalta ihan lyhyttä ei edes kannata ottaa, sillä menee talous sekaisin odottaessa päätöksiä ja palkanmaksuja lyhyeltä ajalta. Ihanaa kyllä jos löydän jonkun vierelleni. Toivottavasti hän on se oikea, jonka kanssa voin olla oma itseni ja rakastaa luottaen toiseen. Minulle nousee sellainen tunne, että tuo työ voi hyvin alkaa pätkätyöllä (keväällä) ja sitten siitä jatkuu pidempi aikaisena (alkukesä). Kannattaa siis olla avoin myös niille pätkätöille
|
|
« Viimeksi muokattu: 15.12.2016 18:37:26 kirjoittanut aisha nora »
|
tallennettu
|
|
|
|
jankat
|
|
« Vastaus #232 : 15.12.2016 18:16:02 » |
|
Hei, Työasiat ovat eniten pinnalla tällä hetkellä. Pätkätyöni päättyi syyskuussa. Tässä samassa paikassa olen kauan tehnyt näitä pätkiä. Vieläkö löytyy tästä samasta paikasta minulle töitä? Vai jostain muualta? Lähiaikoina töitä? Selviänkö taloudellisesti tässä tilanteessa? Vielä ei ole tullut edes työttömyyskassalta päätöstä. Rakkaudessa olen pettynyt monesti ja nyt olen ollut kaksi vuotta yksin. Olisiko minulle tulossa vielä sitä oikeaa? Kiitos Työ: Samasta paikasta ei, muualta kyllä, ajallisesti uusi työ alkaa keväällä tai viimeistään alkukesästä. Selviät kyllä taloudellisesti kaikesta huolimatta. Minä saan tiedon, että sinä olet jo päätöksen saanutkin. Rakkaus: Näen, että sinun vierelläsi on joku jo ensi vuoden puolella. Kiitos aisha nora Päätöksen olen jo tosiaan saanutkin. Tiukkaa kyllä on taloudellisesti, mutta enköhän selviä kuitenkin. Toivottavasti ei sentään kesään saakka mene työn saannissa. Eikö edes mitään lyhyttä pätkää ole missään? Toisaalta ihan lyhyttä ei edes kannata ottaa, sillä menee talous sekaisin odottaessa päätöksiä ja palkanmaksuja lyhyeltä ajalta. Ihanaa kyllä jos löydän jonkun vierelleni. Toivottavasti hän on se oikea, jonka kanssa voin olla oma itseni ja rakastaa luottaen toiseen. Minulle nousee sellainen tunne, että tuo työ voi hyvin alkaa pätkätyöllä (keväällä) ja sitten siitä jatkuu pidempi aikaisena (alkukesä). Kannattaa siis olla aivoin myös niille pätkätöille Pätkätöitä olen kyllä tehnytkin aikaisemminkin. Ajattelin ettei kannata tällaisia päivän parin tai viikon kestäviä töitä oikein ottaa vastaan, kun liitossa kestää käsittely näköjään monta viikkoa, niin ei ole mahdollista taloudellisesti. Toki parin viikon pätkiä otan vastaan mielelläni ja sillalailla saa tuntumaa etenkin uuteen paikkaan. Kiitos
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Starja69
Satunnainen astroilija
Viestejä: 2
|
|
« Vastaus #233 : 15.12.2016 19:20:51 » |
|
Onko aika tullut siirtyæ sairaselækkeelle vai løytyisikø vielæ jostain minulle sopiva tyø? Olisin kiitollinen johdatuksesta ❤
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Riikka
Satunnainen astroilija
Viestejä: 25
|
|
« Vastaus #234 : 25.12.2016 23:35:59 » |
|
Heippa! Haluaisin tietää, koska saan asunnon myytyä ja mitä rakkauselämään kuuluu? Kiitos sinulle jos vastaat.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
aviomies
Kohtuuastroilija
Viestejä: 91
|
|
« Vastaus #235 : 27.12.2016 10:24:14 » |
|
Hei. Tonttikaupat askaruttavat, että onnistuuko? Rahaa tarviis tähän projektiin ja kova halu olisi saada omistukseen kyseinen pienitontti, koska tunnearvo valtava... tähän haluaisin hieman opastusta. Kiitos jo näin etukäteen
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Q-Q
Satunnainen astroilija
Viestejä: 10
|
|
« Vastaus #236 : 27.12.2016 11:34:49 » |
|
Muoks. Voi katsoa yleisesti mitä tähän hetkeen nousee aikaisemmin kysymäni asiat ovat tavallaan ratkenneet. Kiitos!
|
|
« Viimeksi muokattu: 27.01.2017 23:20:13 kirjoittanut Q-Q »
|
tallennettu
|
|
|
|
johanna
Kohtuuastroilija
Viestejä: 86
|
|
« Vastaus #237 : 27.12.2016 15:59:27 » |
|
Hei! Miltä tuleva vuoteni näyttää niin asunnon (taloni on kohta ollut vuoden myynnissä), työn kuin rakkaudenkin suhteen? Kiittäen, July
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
su_sa78
Satunnainen astroilija
Viestejä: 3
|
|
« Vastaus #238 : 04.01.2017 23:14:34 » |
|
Hei! Näetkö lapsiasiaan mitään tälle vuodelle? Ikääkin alkaa jo olla.. Entäs miehen työ,jatkuuko samassa paikassa? Kiitos
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Senju
Satunnainen astroilija
Viestejä: 2
|
|
« Vastaus #239 : 17.01.2017 17:08:01 » |
|
Hei! Mieltäni painaa, saammeko vielä yhden lapsen ja jos saamme, milloin? Kiitos jos pystyt vastaamaan
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|