Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Etiäisiä, enneunia ja aistimuksi  (Luettu 5111 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
heidi_miu
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 2


Profiili
« : 01.08.2015 14:57:57 »

Moikka kaikille !   Cool

Sivustoa olen jo pitkään käyttänyt mutta nyt hiljattais vasta foorumille eksynyt.
Parikymppinen kalanainen tääl kirjottelee Smiley
Jotenka te vanhemmat ja viisaammat osaisitte "kertoa" mulle jotakin hyödyllistä tulkintaa/tietoa näistä mun enneunista ja aistimuksista.

Jotenkin tuntuu että tälläset deja vu- tyyppiset jutut on mulla nyt ihan kokoajan läsnä uusien tuttavuuksien kanssa.. Varsinkin miesten ja varsinkin jos tuntuu jotain kemiaa !
 
Esimerkiksi nyt unista;
Olin tuolloisen poikaystäväehdokkaan luona yötä, enkä saanut unta. Tuijottelin vain tapetteja enkä pystynyt nukkumaan, yhtäkkiä tuli sellainen olo että olisin ollut siinä ennenkin katsellut niitä samoja tapetteja mutta unessa. Silloin en nähnyt kenen vieressä olin koska mies oli selkä minuun päin. Kaikki tapahtuu aina samanlailla eikä asioiden kulkuun voi vaikuttaa.
Se muistikuva niistä tapeteista ja selin nukkuvasta miehestä on niin vahva enkä edes ymmärrä miksi!

Samanlaisia juttuja on tapahtunut aijemminkin;
Äidin uusi miesystävä juttelee olohuoneessa äitini kanssa, samalla teen ruokaa keittiössä ja tiputan haarukan, unessa en tiennyt kuka hän oli koska tuntuu että siitä olis vuosia kun olen sen nähnyt. Mutta sekin on ilmeisesti ihan mahdollista ?

Muistan että lapsena olen nähnyt unta joka on muuttunut painajaiseksi, koska jouduttiin pakenemaan tuntemattoman tytön kanssa pyörillä jollekkin talolle. Näin tuon unen uudestaan ja tunnen sen tytön nyt, silloin en edes tiennyt koko ihmisen olemassa olosta.

Näin lyhyesti ja ytimekkäästi selitettynä nuo unet, yksityiskohtia olisi miljoonia mutta en vaivaudu kirjottamaan jos ei kukaan satu edes tähän vastaamaan  Embarrassed

Uusien ihmisten kanssa tulee näitä tunteita että olen ollut tässä ennenkin ja se tunne on niin pakahduttavan todellinen ! Eikä sitä pysty selittämää..

Mitä mieltä olette? Kuulostaako tää ihan huuhaalta kun en pysty tuota tunnetta ja unia paremmin selittämään  Undecided
tallennettu
DeVante
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 60


Profiili
« Vastaus #1 : 02.08.2015 22:49:09 »

Hei sinulle heidi_miu!!

Amatööri yrittää jotain selittää  Smiley

Olen myös nähnyt unissa paikkoja, missä olen myöhemmin käynyt ja kas, ne ihmiset jotka unessa näin ovat siellä kyseisessä paikassa myös.

Mutta miksi uni näyttää asian ennakkoon, olisiko siksi että asiaan mikä tapahtuu pystyy valmistautumaan paremmin? Että niillä ihmisillä on jokin tarkoitus elämääsi mikä selviää sitten myöhemmin.

Ja kun asioiden kulkuun ei voi vaikuttaa niin antaa sellaisen kuvan että niitten asioiden pitää vain saada tapahtua ennemmin tai myöhemmin. Olen nähnyt unia joissa on selvä tunne että nyt tehtäväsi on katsella, tämä tulee tapahtumaan väjäämättä! Sen jotenkin joskus jopa tuntee että tämä on unta mutta sen asia on tärkeä, silloin alan katsella nopeasti ympärille, esim. mikä vuodenaika, tai jokin muu pikkuasia mikä on ratkaisevassa roolissa.

Jotta ei ole mitään huuhaata, kieltämättä tunne on kummallinen kun oivaltaa että mitä, tämähän asia tapahtui jo  Huh ja sitten muistaa unen......

tallennettu
Riitta
Astroholisti
*****
Viestejä: 2899



Profiili
« Vastaus #2 : 05.08.2015 08:11:39 »

Loppujen lopuksi kaikki vastaukset loytyvat meista itsestamme.
tallennettu
heidi_miu
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 2


Profiili
« Vastaus #3 : 05.08.2015 11:23:01 »

Hei sinulle heidi_miu!!

Amatööri yrittää jotain selittää  Smiley

Olen myös nähnyt unissa paikkoja, missä olen myöhemmin käynyt ja kas, ne ihmiset jotka unessa näin ovat siellä kyseisessä paikassa myös.

Mutta miksi uni näyttää asian ennakkoon, olisiko siksi että asiaan mikä tapahtuu pystyy valmistautumaan paremmin? Että niillä ihmisillä on jokin tarkoitus elämääsi mikä selviää sitten myöhemmin.

Ja kun asioiden kulkuun ei voi vaikuttaa niin antaa sellaisen kuvan että niitten asioiden pitää vain saada tapahtua ennemmin tai myöhemmin. Olen nähnyt unia joissa on selvä tunne että nyt tehtäväsi on katsella, tämä tulee tapahtumaan väjäämättä! Sen jotenkin joskus jopa tuntee että tämä on unta mutta sen asia on tärkeä, silloin alan katsella nopeasti ympärille, esim. mikä vuodenaika, tai jokin muu pikkuasia mikä on ratkaisevassa roolissa.

Jotta ei ole mitään huuhaata, kieltämättä tunne on kummallinen kun oivaltaa että mitä, tämähän asia tapahtui jo  Huh ja sitten muistaa unen......



Heippa Smiley
Tuota samaa olen miettinyt että joku merkitys niillä luulisi olevan! Mitään radikaalia ei ole oikeastaa tapahtunut vielä, mutta uskon että joku tarkotus noilla unilla on pakko olla !
tallennettu
t.touhula
Astroholisti
*****
Viestejä: 1338



Profiili
« Vastaus #4 : 05.08.2015 12:41:39 »

Etiäisistä ja dejavou-ilmiöstä (toivottavasti en nyt kirjoittanut ilmiötä väärin, ettei kukaan tietävämpi loukkaannu  Grin ) kerron lyhyesti kokemuksiani. Lapsuudesta nuoreen aikuisuuteen niitä koin harva se viikko. Nykyisin enää vähemmän( - ei lie tarvetta enää vahvistaa omaa sisäistä ääntä).
Lapsuuden aikaisissa ilmentymissä oli selvästi juonene valmistaa minut kohtaamaan itselleni outoja asioita, antaa siis uskallusta toimia erikoisissa tilanteissa. Muistan muutamia vahvoja etiäs-unia tai -kokemuksia. Kaikista noista kasvoin aimo harppauksen kuuntelemaan itseäni, uskomaan omaan sisäiseen ääneeni sekä toimimaan sen ohjeistuksen mukaan.

Tällaista siis oli lapsuuteni  touhukylässä.
« Viimeksi muokattu: 05.08.2015 12:48:31 kirjoittanut t.touhula » tallennettu

Vapaus - mikä ihana sana!
Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
 
Siirry: