Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Tervehdys, vihdoin ja viimein otan kukaties ratkaisevan askeleen.. apua?  (Luettu 8685 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
maijuuk
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 2


Profiili
« : 05.01.2015 18:21:24 »

Hei, olen ihan muutamaa kuukautta vaille kolmikymppinen nuori nainen, alunperin Lapista mutta elämä tuonut Helsinkiin. Elämä on ollut täynnämitä ihmeellisempia juonenkäänteitä, ja ainoa mikä tuntuu olevan pysyvää, on muutos. Olen aina uskonut ja ollut kiinnostunut horoskoopeista, mutta vasta viimeisen vuoden aikana olen alkanut tutustua hieman syvällisemmin aiheeseen, tilasin jopa oman astrologisen tulkinnan tämän sivun kautta. eilen luin sen uudelleen, ja se avautui ihan uudella tavalla. Olen huomannut usein osaavani kuunnella intuitiotani niin että epäloogiset teot vievät asioita eteenpäin. Luulen että minun olisi aika alkaa toteuttamaan tämän elämän tehtäviäni ja aika niiden ymmärtämiseen on tullut. Mistä kannattaisi opiskella lisää aiheesta, esimerkiksi tuota astrologisen kartan tulkintaa...? huoneista ja tähtikuvioista. Haluaisin käydä kysymässä siitä joltain viisaammalta, onko kellään antaa minulle vinkkejä matkan alkutaipaleelle?
tallennettu
meimi
Astroholisti
*****
Viestejä: 1019


Astrotumpelo


Profiili
« Vastaus #1 : 06.01.2015 07:35:32 »

Ammattiastrologeja löytyy täältä
http://www.ammattiastrologit.net/p/jasenistoa.html
tallennettu

aurinko jousimies  kuu vaaka  askendentti kauris  merkurius jousimies  venus skorpioni  mars jousimies  keskitaivas jousimies

Punainen Resonoiva Taivaanvaeltaja
Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
 
Siirry: