|
Mirjam
Vieras
|
 |
« : 01.03.2006 09:56:42 » |
|
Heippa! En oikein tiedä minkä otsikon alle ja mihin osioon tämä olisi kuulunut, mutta tähän nyt laitan. :  Astrologisestikin tätä olen pohtinut, omaan syntymäkarttaani ja tämän hetken 'tähden asentoihin' koittanut suhteuttaa ja lisäksi myös ihan näin yleisesti ottaen 'henkiseltä ja psykologiseltakin' kantilta....  Tuntuu, että olen TAAS tällaisen tilanteen edessä, jossa kaksi puolta 'mittelee', mikä olisi nyt 'parasta'... Ja kun vielä tuntuu, että joka kerta tuollaisen 'suuren askeleen' edessä ollessa, se askel tuntuu tietyllä tasolla suuremmalta...kuin aikaisemmat...  Jostain vain pälkähti päähäni ajatus, että voisin muuttaa ihan eri paikkakunnalle ja lääniin suomessa. Innostuin valtavasti asiasta ja tuntui, että sieltä suunnalta tuli kaikkea 'positiivista ja kutsuvaa'...joskaan mikään ei perustu järkiperäiseen todellisuuteen... Minulla ei ole siellä työpaikkaa.. (noh, eipä ole täälläkään..eikä se ole toisaalta edes mikään itseistarkoitus minulle)...ei oikeasti mitään konkreettista, miksi lähteä tai miksi yleensä ja tavallisesti muutetaan ja vaihdetaan paikkakuntaa.. Se ajatus vain nousi jostain... Elämäni on kuitenkin ollut melkoista 'vuoristorataa' tähän asti...ja näillä seuduin on koko historiani...ei mitään sellaista historiaa, mitä haluaisin välttämättä pitää yllä .. Mutta toisaalta pähkin myös, olenko lähtemässä 'pakoon' itseäni...vai olisiko kerrankin kyse siitä, että en tee mitään päätöksiäni siten, että ajattelen muita...? Ei mitään perusteita, jotka nojautuvat siihen, että täällä on tutut ja sukulaiset...tai mihinkään ihmissuhteeseen tai toiveisiin sen suhteen ja siihen nojautuen.... Täysin itsenäinen päätös... Pakoilenko vai enkö? Miten te muut tunnistatte tilanteen, jolloin on tehtävä ihan eri tavalla kuin ennen? Mistä tiedätten, olisko 'terveesti nöyrryttävä' vai 'terveesti ylitettävä este'?? Kuitenkin minulla on nuo 'pikkuiset', jotka mukanani kulkevat, joten täysin 'riippumattomana' mistään, en päätöksiäni tavallaan voi tehdä... Ja jotenkin minusta tuntuu, että tällä on jollain tavalla myös tekemistä sen kanssa, että olen aistinut paljon toisista ihmisistä, lapsuudesta asti. Nähnyt tavallaan heidän lävitseen, enemmänkin joskus kuin he itse. Mutta kun opin 'peilausteorian', olen sitä käyttänyt vuosia 'ahkerasti' ja nyt olen törmännyt ajatukseen, että siitäkö pitkäaikainen väsymykseni ja tietynlainen oman elämän pysähtyneisyyteni ja lievä masennukseni on johtunut, että kaikki energiani on mennyt 'toisten energioiden' suodattamiseen kauttani..?? Olen ollut kuin paikoillaan oleva kivi, jonka ohi muut kulkevat....vaikeaa selittää... |
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Hiisitär
|
 |
« Vastaus #1 : 01.03.2006 10:08:47 » |
|
Jostain vain pälkähti päähäni ajatus, että voisin muuttaa ihan eri paikkakunnalle ja lääniin suomessa. Innostuin valtavasti asiasta ja tuntui, että sieltä suunnalta tuli kaikkea 'positiivista ja kutsuvaa'...joskaan mikään ei perustu järkiperäiseen todellisuuteen... Tällaisia täysin järkiperättömiä hyppäyksiä ja suunnan muutoksia on osunut omaankin elämääni, joskin lapsettomana ja silloin vielä sinkkuna minun on ollut helppoa toteuttaa sisäisen ääneni kutsua. Pyrin kyllä pitämään äänestäni kiinni koko elämäni ajan. Lahteen muuttaminen oli hetkellinen päähänpisto. Ystäväni kaipasi kämppistä ja kun pyysin enkeleiltä hänelle apua sain vastaukseksi "Muuta sinne". Niinpä minä muutin, ilmoitin vain kaikille, että "heihei, mie lähen Lahteen!" Jätin rakkaimmat ystävät, perheen ja minulle tutut paikat ja hyppäsin puoli tuntemattomaan kaupunkiin, jossa ei ollut ystäviä, ei perhettä, ei töitä (eli ei taloudellisia tuloja) - ei muuta kuin katto pään päällä ja kämppis. Päätöstä en ole katunut kertaakaan ;] |
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Mirjam
Vieras
|
|
« Vastaus #2 : 01.03.2006 10:14:26 » |
|
Kiitos AthaMaarit! Minullakin on tunne jossain syvällä, että ikäänkuin olisin jo päätökseni tehnyt, nyt enää kaivan sitä esiin ja todelliseksi...kaiken vanhan ajatusmallin alta yms...tottumusten... Silti vain iskee tuo täydellinen lamaannus vähän väliä asian edessä...ja epäilykset herää... Siirrän ja siirrän eteenpäin asioita, jotka olisi nyt tässä vaiheessa jo hyvä hoitaa...pikku askelia, jotta tuo ajatus toteutuisi...käytänössähän on montaa juttua hoidettavana, ennekuin voisi muuttaa... Mikä minussa herättää epäilyksen?   |
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Hiisitär
|
|
« Vastaus #3 : 01.03.2006 10:21:04 » |
|
Ehkä se on epäonnistumisen pelko, varsinkin kun tämä tuleva muutos ei kosketa yksinomaan sinua, vaan myös muita.
Minulla on nimittäin samanlainen tilanne päälle tuon opiskelun suhteen. Muuttohan siinä on edessä, mutta asia ei kosketakaan enää yksinomaan minua vaan myös miehenpuolikastani, joka hakee kouluun samaan kaupunkiin, jonne itse olen muuttamassa (pääsinpä opiskelemaan nyt tai en). Ennen ei olisi mietityttänyt yhtään, olisin vain mennyt periaatteella "Onnistuu tai ei! Ihan sama, minä selviän tulevasta kyllä!" Nyt kun pitää ottaa myös mies huomioon, paine kasvaa: entäs jos teen virheen? Jos en pääsekään opiskelemaan ja muuttamaan, ja mieskin kun on vielä hakenut tuonne kouluun vain MINUN takiani? Mitä jos raha ei riitä? Entäs jos mies pääseekin kouluun toiselle puolelle Suomea ja minä toiselle - miten meidän sitten käy (koska kumpikaan ei anna periksi tässä asiassa)? Onkohan tämä nyt varmasti sellainen ala, jota haluaisin opiskella, ei olisi enää iänkään puolesta vara viivytellä opintojen aloittamista?
Ihan - loputon - lista... Pelkästään siitä syystä, että omalle kohdalleni tuleva muutos koskettaa myös toista henkilöä, ei yksinomaan minua.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
selkälokki
Vieras
|
|
« Vastaus #4 : 01.03.2006 10:29:24 » |
|
Minullakin on tunne jossain syvällä, että ikäänkuin olisin jo päätökseni tehnyt, nyt enää kaivan sitä esiin ja todelliseksi...kaiken vanhan ajatusmallin alta yms...tottumusten...
Silti vain iskee tuo täydellinen lamaannus vähän väliä asian edessä...ja epäilykset herää... Niin, onko se sitten se ego juuri joka lyö pelon tunteita pintaan ja epälyksiä? |
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Mirjam
Vieras
|
|
« Vastaus #5 : 01.03.2006 10:41:18 » |
|
Niin, onko se sitten se ego juuri joka lyö pelon tunteita pintaan ja epälyksiä?
Niimpä.... Itelle tuo sana 'ego' on vähän sellainen, jota en halua edes käyttää...tuntuu, etten tiedä edes mikä se on...tai no, teoriassa kyllä... Kun toisaalta koen, että sitä kokee minuuttaan juuri sisältäänpäin käsin ja lisäksi on se toinen minuuden kokemisen 'kuva', joka on syntynyt ulkoisen palautteen kautta...siltähän emme voi välttyä... Ja se kun onkin niin monimutoinen, sillä se rakentuu niin 'hyvässä kuin pahassa'... 'Väärä-minuus', voi olla peittynyt näennäiseen hyvyyteenkin...jos tavoitteet(määreet) sen kokemiseen tulee itsen ulkopuolelta... Mutta tosiaan, mistä tuo laamaannus ja ahdistus tulee...siinäpä minulle käsiteltävää...  |
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Chandra
|
|
« Vastaus #6 : 01.03.2006 11:24:58 » |
|
Laitanpa sinulle postia tulemaan Mi-OLEA!  Eilen kun itse pähkäilin vastaavaa asiaa,"kolahti"juttu sähköpostiini.  Tuntui kuin olisi ollut lohduttava viesti jostain. Toivottavasti sinäkin siitä jotain löydät. Vaikka viimekädessä se ratkaisu meidän jokaisen onkin tehtävä yksin. |
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
taikuri
Kohtuuastroilija
Viestejä: 112
|
|
« Vastaus #7 : 01.03.2006 11:33:13 » |
|
Onko sulla Mi-Olea mahdollisuus olla vain yksin omien ajatusten parissa vai onko sulla aina lainattua aikaa muilta kun sun pitää ajatella?? Se toimii välillä mulle kun on jotain asioita mitä pitää pohtia että anna itselleni sen ajan, mietin, pohdin asiaa monelta kantilta sitten jätän sen pois mielestä. Sitten se vastaus vaan tulee sieltä jostain. Nöyryys on minulle se että olen oppinut elämään omien päätösten mukaan. Olen sitten vasta ollut nöyrä kun päätös on tehty ja hyväksynyt sen. Sitä ennen se voi olla ylitettävä este toivottavasti saat nyt mun ajatuksesta kiinni. Nöyryys sinäänsä on niin paljon, ihminen voi olla nöyrä niin monella tavalla. Ja kun ajattelet sun jälkikasvua niin muista että heillä on paljon enemmän iloa sinusta kun olet onnellinen olipa se sitten missä vaan. En toki tiedä sun lasten ikää että onko siinä myös koulunvaihdot ja niin pois päin. Ja aina pitää muista että meidän lapset ovat valinneet just meidän vanhemmiksi elikä tekisimme vaikka mitä muutoksia omassa elämässä niin se on kyllä tarkoitus. He oppivat juuri jotain siitä. Saamattomuus ja levottomuus on valmistelua ennen päätöstä ainakin olettaisin näin että se kaikki lähtee taivaan tuuliin kun olet saannut päätöksen tehtyä. Paljon voimia ja ajatuksia josta toivottavasti on jotain apua Taikuri  |
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Mirjam
Vieras
|
|
« Vastaus #8 : 01.03.2006 11:34:39 » |
|
Toivottavasti sinäkin siitä jotain löydät. Vaikka viimekädessä se ratkaisu meidän jokaisen onkin tehtävä yksin. Kiitos Chandra! Niin...itsekin tässä kun aamun olen käyttänyt tämän asian pähkäilyyn ja pyörittämiseen, on jotenkin tullut vahva tunne, että tosiaan "minä ja lapseni muutamme", mutta jokin vain tuo tuon täydellisen lamaannuksen fyysisellä tasolla. Miten voi tuntuakkaan niin ylipääsemättömän vaikealta ja raskaalta jo se kaikki 'peperityö' jota muutto aiheuttaa.... Saatika fyysinen työ... Jotenkaan ei vain saa otettua sitä ensimmäistä askelta... Mihin lie laskusolmuuni olen taas lankeamassa... Tulee tuo Kalevalan Ainokin tässä mieleen...  Jännästi olen nyt hiukan opetellut jotain uusia alueita astrologiassa...jostain nousu- ja laskusolmujen merkityksestä en ennen ole edes tiennyt... saatika sitten vielä montaa muuta, mistä en tajua vielä yhtään mitään... No en nytkään kovinkaan paljon tiedä edes näistä solmuistakaan....mutta olen jotenkin saanut ajatuksen, että syntymäkartta on niin syvä, laaja ja kasvava elämän mukana, että sitä ei voi 'koluta loppuun' kait ennen kuolemaa... Tuntuu naurettavalta, miten sitä on tuijottanut joskus jotain pelkää aurinko-, nousu- ja kuumerkkiä....eihän se vielä kerro paljon mitään.... Jos joku astrologian taituri, ehtisi, jaksaisi tai tuntisi halua kurkata karttaani, mieluusti tietojani annan...niinkuin siltä osin...mikä voisi tässäkin nyt olla 'sudenkuoppani'.... May tuolla joskus aikaisemmin onkin sitä tulkinnut jonkunverran...muistaakseni syntymäkartta osiossa....muistaakseni... |
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Mirjam
Vieras
|
|
« Vastaus #9 : 01.03.2006 11:40:55 » |
|
Ja kun ajattelet sun jälkikasvua niin muista että heillä on paljon enemmän iloa sinusta kun olet onnellinen olipa se sitten missä vaan. En toki tiedä sun lasten ikää että onko siinä myös koulunvaihdot ja niin pois päin. Ja aina pitää muista että meidän lapset ovat valinneet just meidän vanhemmiksi elikä tekisimme vaikka mitä muutoksia omassa elämässä niin se on kyllä tarkoitus. He oppivat juuri jotain siitä.
Kiitos Taikuri! Niin noin minäkin sen olen aina ajatellut, että äidistä on enemmän äidiksi, jos äiti tekee itse itsensä onnelliseksi... Tosiaan, olisihan lapsilla koulun vaihdot...taas... Meillähän oli todella suuria muutoksia ja mullistuksia n.2-3vuotta sitten...ei mikään tavallinen 'avioero prosessi'---mutta se siitä... Jotenkin olen sen jälkeen ollut ehkä 'ylisuojelevakin' lapsia kohtaan...ettei heitä enää satutettaisi ja rikkotaisi heidän perusturvallisuuttaan... Mutta joo... |
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
taikuri
Kohtuuastroilija
Viestejä: 112
|
|
« Vastaus #10 : 01.03.2006 11:56:35 » |
|
Hyvä Mi-Olea Olen itse tehnyt todella radikaaleja päätöksiä elämässäni ja lapseni ovat siinä kyllä joutuneet kasvamaan mutta olen myös huomannut miten hyviä heistä on tullut. Että kasvu on todella ollut tarkoitettu heille ja minulle. Mutta tämähän on sitä jälkiviisautta. Mutta olemme lasten kanssa kokeneet huonoja ja hyviä muutoksia. Juttelimme just yhtenä iltana 1 tytär ja minä. Kun hän sanoi minulle että se aika silloin kun olit eronnut isästä että se aika toi niin suuri muutoksia elämään mutta voi kunka onnellista aikaa se myös oli. Kaikki mun lapset ovat tietysti olleet surullisia erosta mutta samalla sanoneet että kun sä äiti olit heti paljon onnellisempi ihminen. Ja sitten on tullut muutto kyllä tuli vasta lauseita lapsilta. Mutta taas tulimme samaan lopputulokseen. Hyvää aikaa. Eli en tiedä olenko vältämättä ollut aina nöyrä tehdessäni päätöksiä mutta olen kyllä ollut nöyrä elämään niiden kanssa. Taikuri |
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Mirjam
Vieras
|
|
« Vastaus #11 : 01.03.2006 12:10:27 » |
|
Kiitos taasen Taikuri! Niin, jotenkin nyt vain on jo selkeää, että päästös on tehty... Mutta jostain nousee jotain suurta lamaanusta (jankhaa).. Jotain käsittämätöntä 'tuskan' tapaista... Tulee vain nyt itselle mieleen... Miten aina lapsena inhosin kaikkea ulkoaopittua kohteliaisuutta yms 'hyvää käytöstä'..minusta se oli naurettavaa ja ihmistä ja elämää loukkaavaa...epärehellistä mielistelyä...ulkoista teatteria... Mutta lapsena siihen pakotetaan, jossei hyvällä niin sitten pahalla...  Jotenkin tuntuu, että nyt omat voimattomuuden tunteeni johtuvat osaltaan näistä kaikista.... Kannan nyt nekin voimattomuuden tunteet tähän hetkeen, joita olen kokenut, kun olen olen ollut 'pakotettu' elämään muiden sääntöjen mukaan...työntämällä aina syrjään sisäisen itseni...  Josta tulikin mieleen yksi ulospäin niin pieni, mutta minulle niin suuri asia sisäisesti... Olimme menossa kummisetäni johonkin suuriin pyöreisin bileisiin...Siinä sitten oven avausta odotellessa äitini lykkäsi onnittelupuskan yllättäen käteeni ja sanoi, sinä annat sen, olethan kummityttö... Ja minulle nousi niin valtava vastustus sisälläni...mitä merkitystä sillä on? Miksi et itse sitä tee ? jne. Silloin juuri kun ovi aukesi, lykkäsin puskan äitini käteen takaisin ja käännyin pois ja kävelin kotiin...(10km). Sisälläni soi kuin 'urut'  siitä vapauden tunteesta ja toisaalta sydämeni hakkasi, koska olin tehnyt jotain, mitä piti tehdä...ja toisaalta väijyi pelko, mitkä on seuraamukset... Mutta minun lapsuuteni on täynnä sitä, että olen olen elänyt 'aikuisena' tehnyt 'aikuisten töitä', koskaan saamatta olla iloinen ja vapautta elävä lapsi... Ehkä tämä suurelta tuntuva valintani (mikä ehkä monelle kuulostaa kovinkin pieneltä ja helpolta) on minulle suuri, kovin suuri, sillä se 'pieni tyttö', joka teki koko lapsuuden 'aikuisten valintoja' uhraamalla 'lapsen valinnat', intuition ja itsekunnioituksen, vain selvitäkseen hengissä.... Se 'pieni-tyttö' on nyt minun aikuisuuteni kanssa tekemässä tätä valintaa..... *avautuu* Voisin vielä lisätä, että vaikka ehkä analysointiakin osaavana aikuisena tässä kyselen neuvoja ja näkemyksiänne...niin onkohan se sittenkin niin, että se 'pikku-tyttö' minussa etsii vahvistusta, uskaltaako ja voiko jotain tehdä, ilman, että tapahtuu jotain "kamalaa", ilman että sattuu... Ikäänkuin olisi hakemassa uudenlaisia kokemuksia varovaisesti...jos nyt itsen ulkopuolinen maailma ei reagoikkan niin, kuin silloin joskus....ja paljon jälkeenkin.... On tämä ihminen kyllä niin monimuotoinen 'järjestelmä' jotta....Miten pitkä matka onkaan tähän hetkeen, vaikka sitä klishettä niin usein tulee lausuttua... |
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 01.03.2006 12:18:45 kirjoittanut Mi-Olea »
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Ajatus
|
|
« Vastaus #12 : 01.03.2006 15:11:48 » |
|
Silti vain iskee tuo täydellinen lamaannus vähän väliä asian edessä...ja epäilykset herää... Siirrän ja siirrän eteenpäin asioita, jotka olisi nyt tässä vaiheessa jo hyvä hoitaa...pikku askelia, jotta tuo ajatus toteutuisi...käytänössähän on montaa juttua hoidettavana, ennekuin voisi muuttaa... Mikä minussa herättää epäilyksen? Mielenkiintoinen ketju, sillä olen itsekin tehnyt tällaisia "radikaalejakin" paikkakunnanvaihdoksia, tosin ei niin että olisin varsinaisesti päättänyt asioista kenenkään toisen puolesta. Olen myös pähkäillyt monesti samaa, että mikä rohkaisi ja sai tekemään niitä päätöksiä ja mitä kaikkea prosesseihin liittyi. En nimittäin ole mikään riskinottaja luonteeltani muuten, pikemminkin hyvin varovainen ja harkitsen aina tarkkaan mihin ryhdyn. Tuosta epäilyksestä tuli ensimmäisenä mieleen, että ehkä ajankohta ei vain vielä ole sopiva toiminnalle. Uskoisin kyllä, että vihjeitä kyllä tulee lisää ja se sisäinen varmuuskin löytyy, kun aika on oikea. Vesimiestä sinussa taisi olla ja siihen merkkiinhän liitetään taipumus olla "aikaa edellä" - itsekin olen tunnistanut sen, että elän monesti ajatuksissani jo tulevaisuudessa ja törmäyksiä voi sitten tulla, kun täytyykin vielä sopeutua tämänhetkiseen tilanteeseen ja sen rajoituksiin. Nousumerkki Kauris onkin osaltaan opettanut myös kunnioittamaan aikaa, mikä symboliikaltaan liitetään Saturnukseen ja Kauriin merkkiin. Jos sinulla on tunne, että päätös on tehty, niin odottele rauhassa oikeaa hetkeä - se ei välttämättä ole vielä, jos joku "vastustaa". Ainakin itse olen aina "vain tiennyt" milloin täytyy toimia, en osaa sitä selittää sen kummemmin. Voihan olla, että asiaan liittyy jotain jonka täytyy ensin tapahtua siellä toisaalla, jotain mistä sinulla ei ole vielä aavistusta mutta joka liittyy viihtymiseesi siellä..? |
|
|
|
|
tallennettu
|
Aur Kalat (Aur-Jup 1. huone)
Asc Kauris
Kuu Vesimies (Kuu-Mer 1. huone)
|
|
|
|
Mirjam
Vieras
|
|
« Vastaus #13 : 01.03.2006 15:25:38 » |
|
Tuosta epäilyksestä tuli ensimmäisenä mieleen, että ehkä ajankohta ei vain vielä ole sopiva toiminnalle. Uskoisin kyllä, että vihjeitä kyllä tulee lisää ja se sisäinen varmuuskin löytyy, kun aika on oikea. Vesimiestä sinussa taisi olla ja siihen merkkiinhän liitetään taipumus olla "aikaa edellä" - itsekin olen tunnistanut sen, että elän monesti ajatuksissani jo tulevaisuudessa ja törmäyksiä voi sitten tulla, kun täytyykin vielä sopeutua tämänhetkiseen tilanteeseen ja sen rajoituksiin. Nousumerkki Kauris onkin osaltaan opettanut myös kunnioittamaan aikaa, mikä symboliikaltaan liitetään Saturnukseen ja Kauriin merkkiin. Totta, siis toisaalta päätös on tehty, mutta jostain kumman syystä kukaan ei ole hoitanut asioita niin, että tämä koti tässä olisi löytänyt uuden omaistajan ja nyt seisoisin uuden kotimme rappusilla onnellinen hymy huulillani.. Saatika kaikki muut käytännön asiat huolehdittu siinä välissä... Itse toisaalta olen taipuvainen kokemaan niin, että olen syvällä jossain päätöksen tehnyt ja sieltä se kiertyy/kurottuu kuin pikkuinen spiraali kohti pintaa...ja mitä tapahtukaan siinä sitten ajassa ja ajan kuluessa, sen muassa, se vain tapahtuu... Liekö kuu kaloissani (?) vai mikä, mutta jotenkin tuo tulevaisuus ja menneisyys ei ole minulle lineaarinen kokemus, vaan syyvyys ja pintasuuntainen kokemus....ööh..vaikeaa selittää...laiska fyysisesti on ehkä oikea kuvaus... Ehkä siksi koen niin syvästi tunteella nämä kaikki tai jotain...?? Enpä tiiä... Jos sinulla on tunne, että päätös on tehty, niin odottele rauhassa oikeaa hetkeä - se ei välttämättä ole vielä, jos joku "vastustaa". Ainakin itse olen aina "vain tiennyt" milloin täytyy toimia, en osaa sitä selittää sen kummemmin. Voihan olla, että asiaan liittyy jotain jonka täytyy ensin tapahtua siellä toisaalla, jotain mistä sinulla ei ole vielä aavistusta mutta joka liittyy viihtymiseesi siellä..? Totta tuokin... Sitä vain tuntee itsensä jotenkin 'laiskaksi' kun ei tee asian eteen mitään, ja kun tietää, kuinka paljon olisi tehtävää.. Ja toisaalta ehkä annan häiritä sen ajatuksen, että toivon muuton olevan heti kesäkuussa, kun koulut loppuu...ja eilen kun mietin ihan muissa puitteissa, että jaahas, kesälomiin on enää 12 viikkoa!, jihuu..., mutta samalla tajusin, miten pieni tuo aika voi olla asioiden hoitoon... Tuota en tullutkaan ajatelleeksi, että 'siellä toisessa päässäkin' voi olla jotain 'kesken', että tämä kokonaisuus muuttuu todeksi...ehkä se kotikaan ei ole vielä vapautunut, johon muutamme, ehkä he siinä nyt asuvat, eivät vielä edes tiedä muuttavansa tai ihan mitä vaan vastaava.... Kiitos Ajatus, sain ajattelemisen aihetta! |
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Ajatus
|
|
« Vastaus #14 : 01.03.2006 15:33:59 » |
|
Sitä vain tuntee itsensä jotenkin 'laiskaksi' kun ei tee asian eteen mitään, ja kun tietää, kuinka paljon olisi tehtävää.. Ja toisaalta ehkä annan häiritä sen ajatuksen, että toivon muuton olevan heti kesäkuussa, kun koulut loppuu...ja eilen kun mietin ihan muissa puitteissa, että jaahas, kesälomiin on enää 12 viikkoa!, jihuu..., mutta samalla tajusin, miten pieni tuo aika voi olla asioiden hoitoon... Sanos muuta...ihan sama tunne minulla on erään suunnittelemani opiskelujutun suhteen, kun juuri tajusin etten ehtisi enää lukea pääsykokeisiin jos haluaisin kesällä sinne pyrkiä...ensin tuli turhautuminen, mutta sitten piti muistuttaa itseään, että eihän se mahdollisuus minnekään karkaa vaikken sitä käytäkään hetijuurinyt. Tuota en tullutkaan ajatelleeksi, että 'siellä toisessa päässäkin' voi olla jotain 'kesken', että tämä kokonaisuus muuttuu todeksi...ehkä se kotikaan ei ole vielä vapautunut, johon muutamme, ehkä he siinä nyt asuvat, eivät vielä edes tiedä muuttavansa tai ihan mitä vaan vastaava... Juuri tuota tarkoitin, olisikin aika rauhoittavaa jos muistaisi aina ajatella myös siitä näkökulmasta että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tuo ajatus on tarttunut takkiini jostain, ja sain itse siitä silloin suuren oivalluksen siitä, että asiat aina tapahtuvat vasta sitten kun niiden aika on. Kun idea on saatu, se lähtee siitä kehittymään ja pikkuhiljaa materialisoitumaan, mutta koska emme ole yksin täällä, niin maailmankaikkeudenkin on otettava kaikki huomioon. |
|
|
|
|
tallennettu
|
Aur Kalat (Aur-Jup 1. huone)
Asc Kauris
Kuu Vesimies (Kuu-Mer 1. huone)
|
|
|
|
