Sivuja: 1 [2]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Ulkomailla syntyneen transiitit?  (Luettu 18305 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Asterix
Vieras
« Vastaus #15 : 21.09.2009 20:06:34 »

    smitten smitten smitten

Ich danke sehr, Sasha, sait minut muistelemaan vanhoja....Olen kiertänyt Benelux-maat ja ollut Pariisissa jo ennen syntymääsi sekä opiskellut Unkarissa yhtenä kesänä. Pariisin kartassa keskitaivaalleni siirtyi neptunus. Sinne menen vielä uudelleen. Unkarissa AC tuli venukseni päälle. Viihdyin sielläkin hyvin ja suomalaisena sain älyttömän hyvän kohtelun: vietiin suoraan kassajonon ohi maksamaan ja sitten ostos käteen.

Tulevaisuudessa saatan asua ulkomailla, ehkä Italiassa, sillä kieli on jotenkin hallussa opintojen tähden.
Valoa ja Rakkautta Sinulle, Sasha! Konjakkipullo on parempi kotiintuominen kuin suklaa  2funny

Cheesy Grin 2funny Niin harmi, etten syntynyt aikaisemmin. Grin
Anteeksi! En ole tarkoittanut henk.kohtaisesti, vaikka se sille saattoi kuullostaa. Embarrassed

Minua ketutti tuona hetkenä paitsi retroileva  merkurius, niin myös tuon relocation-kartan kömpelyys,
kun mielessäni on visio "paremmasta" relocation-kartasta ja laskupääni ei siihen riitä
ja sitten haluaisin kuulla ihmisten todellisia kokemuksia oleskelusta eri maissa
ja miten se näkyy heidän relocation-kartalla.

Jos tulet Italiaan, niin sittenhän pitää tavata, tuossahan se on ihan vieressä.
Tarjoan kahvit sammakoistani. Smiley
tallennettu
linjalla
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 106

Profiili
« Vastaus #16 : 27.09.2009 13:11:32 »

Lainaus
Mutta vähän se on tuollainen Neandertalilainen tulkinta, koska mielestäni oikeaoppisempi
relocation-kartta ottaisi huomioon alkuperäisen syntymäajan ja paikan koordinaatit,
muuttopäivän ja uuden asuinpaikan koordinaatit ja sen hetkiset transiitit
ja laskisi siitä henkilölle relocation-kartan.

Sasha, millainen soppa tuosta syntyisi? Kahden paikkakunnan koordinaattien yhdistelmä ja kahden päivämäärän yhdistelmä tuottaisi minkälaisen kartan? En tarkoita tätä provokaationa, vaan olen kiinnostunut ymmärtämään, mitä tuo fiktiivinen kartta sinulle antaisi?

Relocation charthan näyttää miten syntymäkarttasi vaikuttaa toisella paikkakunnalla. Planeetat pysyvät samalla paikalla aivan sama missä päin maailmaa olet/synnyt. Kaikki lasketut pisteet (Asc et muut akselit ja huoneiden kärjet, Arabic parts etc.), joissa laskujen perustana ei ole pelkästään planeettojen sijainnit, muuttuvat.

Lainaus
Miten - jos tyyppi on syntynyt vaikka Aasiassa, mutta asuu Suomessa, niin eikö transiitit silloin pitäisi katsoa Suomeen eikä syntymäpaikkaan?

Kirjoitin aikoinaan "muuton jälkeinen relocation chart" teemaan seuraavasti:

Lainaus
Itse olen jo yli puolet elämästäni asunut Suomen rajojen ulkopuolella ja minulla on täällä eri Asc kuin on syntymäkartassa, mutta planeettojen transiitit vaikuttaa kyllä niissä natal-kartan huoneissa & akseleilla.

Tosin kehoittaisin aina seuraamaan sekä syntymäkartan että relocation kartan transiitteja ja oman kokemuksen myötä päätämään, kumpi vaikuttaa enemmän.
tallennettu
Asterix
Vieras
« Vastaus #17 : 27.09.2009 16:19:28 »

Lainaus
Mutta vähän se on tuollainen Neandertalilainen tulkinta, koska mielestäni oikeaoppisempi
relocation-kartta ottaisi huomioon alkuperäisen syntymäajan ja paikan koordinaatit,
muuttopäivän ja uuden asuinpaikan koordinaatit ja sen hetkiset transiitit
ja laskisi siitä henkilölle relocation-kartan.

Sasha, millainen soppa tuosta syntyisi? Kahden paikkakunnan koordinaattien yhdistelmä ja kahden päivämäärän yhdistelmä tuottaisi minkälaisen kartan? En tarkoita tätä provokaationa, vaan olen kiinnostunut ymmärtämään, mitä tuo fiktiivinen kartta sinulle antaisi?

Mielessäni se olisi tuollainen Google Earthin tyyppinen mallinnus~ohjelma,
joka näyttäisi myös Aurinkokunnan planeetat liikkeineen.

Siihen voisi kirjata syntymäpaikan ja ajan, jolloin se laskisi planeettojen asennon
kiertoradalta kyseisenä vuotena ja päivänä (henk.koht. syntymäkartta tulkintoineen)
ja osoittaisi missä ne sijaitsi ko. paikkakunnan taivaalla.

Sitten siihen voisi laittaa muuttopäivämäärän ja mistä mihin, jolloin se näyttäisi sen hetkiset
planeettojen asennot (transiittikartta tulkintoineen) suhteessa siihen lähtöpaikkaan
ja miltä se sen hetkinen tähtitaivas näytti siihen lähtöpaikkaan.

Sitten se näyttäisi tietenkin sen uuden referenssi-paikan planeettojen asennot
ja laskisi~näyttäisi sen muutoksen planeettojen asennoissa suhteessa lähtöpaikkaan
ja/tai syntymähetkeen ja paikkaan ja antaisi tulkinnan siitä, millaisia muutoksia
se tekee henkilön charakteeriin.

Ja tietenkin tulevat vuodet siinä uudessa kaupungissa/maassa.

Se siis sumputtaisi kätevästi yhteen kaikki kartat ja käyttäisi hyväkseen oikeaa tähtitiedettä.
Myöskin näyttäisi muutkin planeetat, siis tähdet, joita astrologiassa ei huomioida,
mutta joilla aivan varmasti on vaikutusta elämään maapallolla ja yksilöön.

Ongelma vain on se, että nykyastrologia ei halua hyväksyä sitä, että planeetat
ovat eri asennossa suhteessa eri referenssi-paikkoihin, Helsingissä Venus löytyy
eri kohdasta taivasta kuin Kap Townissa, Auringolla on voimakkaampi vaikutus
Kap Townissa kuin Helsingissä jne,
vaan haluaa sanoa, että esim. Sydneyssa on tismalleen samanlainen tähtitaivas kuin Helsingissä,
vaikka oikeassa elämässä jo pelkästään Auringon vaikutus on eri Australiassa kuin Suomessa.

Toinen ongelma tulee Aurinkokunnan ellipsin muotoisesta kiertoradasta.
Nykyastrologia uskoo sen olevan täydellinen ympyrä.
Vaikutusta tulisi huonekokoihin, planeettojen sijainteihin kartalla ja transiitteihin jne.

Minusta se olisi kuitenkin kokeilemisen arvoinen juttu.  Wink

Tosin kehoittaisin aina seuraamaan sekä syntymäkartan että relocation kartan transiitteja ja oman kokemuksen myötä päätämään, kumpi vaikuttaa enemmän.

Miksi, kun sen voisi laskea tarkalleenkin ihan omalla ohjelmallaankin, kuten yllä esitin?

Tekniikka ja tieto on olemassa, jos joku jaksaisi alkaa kehittelemään ohjelmaa
ja alkaa koodata sitä.
tallennettu
nousukuu
Astro-nauttija
****
Viestejä: 841

Profiili
« Vastaus #18 : 29.09.2009 22:11:35 »

Nyt vasta huomasinkin tämän mielenkiintoisen aiheen, ja näemmä merkurius on jo kääntynyt eteenpäin... No tässä tulee silti vähän numerotietoa asiasta. Eli kyllähän planeetat näkyy vähän eri kohdassa taivasta kun katsotaan eri paikasta Maapalloa joko pinnalta tai kuvitellusti ytimestä. Eroa Maan pinnalta ja Maan keskipisteestä katsottuna korkeintaan:
 kuu : n. 1°
 mars, venus : alle 0,01°,  merkurius ja aurinko vieläkin vähemmän
 neptunus: alle 0,0001°

Nyt kun miettii transiitteja niin Kuutahan ei yleensä katsota ollenkaan, ja jos katsotaan niin se pari astetta mikä eri paikkojen välillä korkeintaan voi olla, hujahtaa muutamassa tunnissa. Sama pätee hitaampiin planeettoihin, äkkiähän Mars tai Venus siirtyy sen 0,01°, samoin Neptunuksellakaan ei pitkään kulu tuon 0,0001° kulkemiseen. Eihän niitä transiitteja tunnin tarkkuudella yleensä katsota, mutta jos katsoo niin sitten nämäkin pitäisi ottaa huomioon.

Se onkin sitten toinen juttu huomioidaanko syntymäpaikan vaikutus syntymä-Kuun asemaan, sehän on jo ihan merkittävä tuo mahdollinen 1°, en tiedä mitkä ohjelmat sen ottaa huomioon ja pitäisikö se edes ottaa huomioon. Mutta tämä nyt ei oikeastaan kuulu enää tähän otsikkoon.
tallennettu
Asterix
Vieras
« Vastaus #19 : 29.09.2009 23:16:13 »

Grin
Minua kutkuttaa tämä aihe myöskin kiinnostavuudellaan ja haastavuudellaan! Cheesy

Näin syksyllä Maapallon kallistus syksyisin ja keväisin paitsi tekee sen, että meillä on vuodenajat
eripuolilla maailmaa eri aikaan, niin olisin kiinnostunut ajatuksistanne, esim. että onko Chileläinen
kaksoset siellä yhtä vilkas ja iloinen SYKSYN lapsena kuin  kaksoset perinteisesti
"omalla paikallaan" alkukesän lapsena jne.?

Faktaa nimittäin on, että nuo 12 merkkiä perustuvat vuodenaikoihin ja ovat saaneet
ominaispiirteensä vuodenaikojen perusteella.

Tunnen usean Australialaisen ja aussi-scorparit ei ole sitten yhtään perinteisen
 skorpioni:n oloisia. Aussi-kauriit ovat jostain syystä hyvin herkkiä, tunteellisia ja huh, iloisia,
eikä yhtään materiaalisia.

Kun olen tutkinut heidän karttojaan, niin olen saanut enemmän "järkeä",
kun olen katsonut vastakkaista merkkiä.
Tosin se ei ole tarkka, koska on työlästä laskea aikavyöhykkeitä ja pituus -ja leveyspiirejä.

Tässä yksi lisäys tuohon ideaani kehitellä Google Earthin tapainen mallinnus
tutkia nykyaikaisemmin astrologiaa.
tallennettu
nousukuu
Astro-nauttija
****
Viestejä: 841

Profiili
« Vastaus #20 : 30.09.2009 17:05:10 »

Niin ja entäpä sitten trooppinen seutu, miten ne vuodenajat siellä menevät, ja näkyvätkö eläinradalla? Päiväntasaajalla Aurinko on korkeimmillaan syksyllä ja keväällä, ja 'matalimmillaan' kesällä ja talvella (nämä sanat kesä yms. on tässä siis näitä meidän vuodenaikoja).

Tosin se ei ole tarkka, koska on työlästä laskea aikavyöhykkeitä ja pituus -ja leveyspiirejä.

En ole itse harrastanut, mutta luulisin että riittää piirtää kartta ihan perinteisesti ja vain mielessään tai paperilla vaihtaa jokainen merkki vastamerkikseen?

Minua askarruttaa sekin että mikä oikeastaan on eläinrata. Kun mehän ei koko ajan suinkaan olla ihan tasan keskimääräisessä Maan ratatasossa ja sitten vielä sijainti planeetalla voi viedä siitä vielä hiukan kauemmaksi. Onko geosentrinen eläinrata Maan keskimääräisen kiertoradan tason suuntainen taso, joka sisältää syntymä- tai tarkastelupaikkakunnan? Ja jos kyllä, niin missä ihmeessä true- kuunsolmu tarkkaan ottaen silloin on? Shocked  Siinäkö missä kuu viimeksi/seuraavaksi leikkasi/leikkaa ratatason, vai tuon em. geosentrisen eläinradan tason? idiot2
tallennettu
Asterix
Vieras
« Vastaus #21 : 02.10.2009 17:01:51 »

Niin ja entäpä sitten trooppinen seutu, miten ne vuodenajat siellä menevät, ja näkyvätkö eläinradalla? Päiväntasaajalla Aurinko on korkeimmillaan syksyllä ja keväällä, ja 'matalimmillaan' kesällä ja talvella (nämä sanat kesä yms. on tässä siis näitä meidän vuodenaikoja).

No niinpä ja korkeimmillaan se paistaa zeniitistä, eli kohtisuoraan keskellä taivasta,
eikä sivusta-alhaalta, kuten mitä lähemmäksi mennään Maapallon napoja.
Auringon energian vaikutuksethan tiedetään luonnossa, ihmisessä ja eläimissä,
että mitä enemmän/vähemmän sitä on.

Tosin se ei ole tarkka, koska on työlästä laskea aikavyöhykkeitä ja pituus -ja leveyspiirejä.

En ole itse harrastanut, mutta luulisin että riittää piirtää kartta ihan perinteisesti ja vain mielessään tai paperilla vaihtaa jokainen merkki vastamerkikseen?

No se ei tietenkään silmämääräisesti tarkka ole ja olen yrittänyt laskea aste-tarkkuutta,
mutta ei tälläisellä  kaksoset-tuli-painotteisella ihmisellä ole aikaa ja kärsivällisyyttä
sellaiseen näpertelyyn. Grin
Kyllä se tieto pitää tulla tarkasti yksinkertaisemmin ja kätevämmin ja siksihän nämä
ideat sellaisen ohjelmien luomiseen kiinnostaa melkein enemmän
kuin se itse varsinainen karttojen luku. Grin 2funny

Minua askarruttaa sekin että mikä oikeastaan on eläinrata. Kun mehän ei koko ajan suinkaan olla ihan tasan keskimääräisessä Maan ratatasossa ja sitten vielä sijainti planeetalla voi viedä siitä vielä hiukan kauemmaksi. Onko geosentrinen eläinrata Maan keskimääräisen kiertoradan tason suuntainen taso, joka sisältää syntymä- tai tarkastelupaikkakunnan? Ja jos kyllä, niin missä ihmeessä true- kuunsolmu tarkkaan ottaen silloin on? Shocked  Siinäkö missä kuu viimeksi/seuraavaksi leikkasi/leikkaa ratatason, vai tuon em. geosentrisen eläinradan tason? idiot2

Hyvä kysymys!

Löysin yhden selkeän linkin, jossa selitetty yhdeltä kannalta näitä. Lainaan tähän.

Eläinrata eli Zodiakki
Eläinradaksi nimitetään ekliptikan läheisyydessä olevaa kapeahkoa taivaan aluetta. Aurinko, kuu ja planeetat ovat yleensä eläinradan alueella maapallolta katsottuna. Eläinradan merkit ovat eläinradan osia. Eläinradan ulottuvuus latitudin suunnassa, kohtisuoraan ekliptikaa vastaan, on epämääräinen. Eläinradan voi katsoa ulottuvan esim. noin 5 astetta ekliptikan kummallekin puolelle.

Eläinradan merkit
Astrologian eläinradan merkit ovat tiettyjä eläinradan sektoreita. Ne ovat kiinteitä kevättasauspisteen suhteen. Jokaisen merkin leveys on sama, 30 astetta. Eläinradan merkkejä on 12 kpl. Koska kevättasauspiste ei pysy tähtien suhteen samalla paikalla, eivät myöskään eläinradan merkit pysy paikallaan tähtien suhteen, vaan ne seuraavat kevättasauspisteen liikettä.

Ote http://vesapetays.net/ROA1/levyt/perusteita1.html

Tästä linkistä löytyy myös mielenkiintoinen planeettojen laskuri!
http://vesapetays.net/ROA1/planeetat/plan_moa_esaa.php

Tästä linkistä löytyy laskuri Auringolle ja Kuulle!
http://vesapetays.net/ROA1/kuuhut/AA_low_kuu_aur.php

Idea on loistava, mutta silti kaipaan kattavaa tietokoneohjelmaa, joka konkretisoi
jokaisen planeetan liikkeen, kuten se vuosien aikana ja hetkinä menee todellisuudessa
Google Earthin tapaisella planeetta mallinuksella suuhteessa Maapalloon ja sen eri kolkkiin eri aikoina.

Aurinkokuntamme on kiekon mallinen, mutta minä en usko, että kaikki planeetat
kiertää Aurinkoa näin samalla tasolla kuin useimmat mallinnokset, kuten tämä alla oleva näyttää
http://www.ducksters.com/science/solarsystem.jpg

vann jos ajattelee goesentrisesti, eli Maapallo-kohtaisesti, planeetat ovat eri tasoilla,
ylempänä/alempana suhteessa Maapalloon, kuten alla.
http://www.diracdelta.co.uk/science/source/s/o/solar%20system/solarsystem001.jpg

Esim. Venus mahtaa olla iso ja näkyä korkealla eteläisellä pallonpuoliskolla,
toki suhteessa kiertoratansa vauhdista suhteessa Maapallon kiertovauhtiin
ja sijaintiinsa munan muotoisella kieroradalla suhteessa Maapalloon.

Ja taas Jupiter ja Mars ja Pluto paistavat enemmän pohjoiselle pallonpuoliskolle.

Jos katsoo Maapallon historiaa, niin pohjoisemmat kansat ovat kautta aikojen olleet
sotaisempia kuin eteläisen pallonpuoliskon kansat. Mars-Jupiter-Pluto..?
No sitten tullaan kiertoratojen kaltevuuteen, joka saattaa tasapainottaa,
kun nuo planeetat menee suhteessa Maapalloon alas,
mutta silloin nuo planeetat ovat Auringon toisella puolella suhteessa Maapalloon,
eli kaukana.

Eli toinen asia, mikä minua askarruttaa, on se, että Aurinkokuntamme kiertää
Aurinkoa vinossa, on siis kalteva, kuten Maapallon navatkin ovat kallistuneena,
että millainen vaikutus sillä on, että onko jokin planeetta kiertovaiheessa alhaalla vai ylhäällä
suhteessa Maapalloon, joka voi olla esim. juuri korkeimmassa kohtaa,
kun jokin toinen planeetta on matalemmassa päässä Auringon toisella puolella?

Havainnollistan kysymystäni  kuvalla. Kuva Aurinkokunnasta, kun kaikki planeetat
ovat ylhäällä;
http://photojournal.jpl.nasa.gov/jpegMod/PIA06890_modest.jpghttp://photojournal.jpl.nasa.gov/jpegMod/PIA06890_modest.jpg

Parempi kuva tuosta kaltevuudesta;
http://www.montana.edu/wwwmor/education/NASAtrunks/imagesP/solarSystem.jpg

Hiukan realistisempi kuva, kun Maapallo on alhaalla ja Auringon toisella puolella ylhäällä on
Neptunus, Uranus ja Saturnus tulossa alas ja Pluto ja Chiron liikkumassa ylös.
http://www.astronomy-pictures.net/solar-system.jpg

Tuosta kiertoratojen ylä -ja alakantista suhteessa Maapalloon
ja kirtoratojen kaltevuudesta ja planeettojen vauhdista, siis ajoista kiertää ratansa ympäri,
ei voi mitenkään olla mahdollista, että esim. Venus vaikuttaa yhtä voimakkaasti esim. Suomeen
kuin se vaikuttaa esim. eteläiselle pallonpuoliskolle Australiaan tai vaikka Chileen.

Vaikka koko Aurinkokunnan kierto pysäytettäisiin ja laitettaisiin kaikki planeetat
laitettaisiin jonoon Auringosta, niin Venus sijaitsee silti Maapallon eteläisellä pallonpuoliskolla
ja "paistaa" voimakkaammin eteläiselle pallonpuoliskolle.

« Viimeksi muokattu: 02.10.2009 17:09:02 kirjoittanut Sasha » tallennettu
nousukuu
Astro-nauttija
****
Viestejä: 841

Profiili
« Vastaus #22 : 02.10.2009 19:49:07 »

Kyllä se tieto pitää tulla tarkasti yksinkertaisemmin ja kätevämmin

Totta, kyllä itsekin olen miettinyt että jos tosiaan eteläisellä puoliskolla eläinrata käännetään, niin se pitäisi pystyä valitsemaan ohjelmasta haluaako käyttäjä tehdä niin.

Mutta siis vaikka niin olisikin, niin mitä tehdään päiväntasaajan tienoilla?! Muuttuuko merkit vastamerkeikseen kun siirrytään 0°01' N -> 0°01' S ?!? Eli samalla hetkellä ihan läheisillä paikoilla syntyneet afrikkalaiset: toinen on  aurinko oinas askendentti rapu, toinen aurinko vaaka askendentti kauris.

Vai käytetäänkö tropiikissa sideeristä eläinrataa? Entä sitten taas miten vaihdetaan eläinradasta toiseen kääntöpiireillä? Tämä on minusta todella sekavaa; jos tekisin koskaan karttoja Kravun kääntöpiirin eteläpuolella syntyneelle, vaihtaisin varmaan heti sideeriseen. Wink

Mutta nuo jutut planeettojen radoista on ihan kummia, sori nyt vaan. Älä nyt suutu mutta ihanko lämpimiksesi niitä kirjoittelet?

Tässä nyt joka tapauksessa jotain kuvia radoista:

http://ssd.jpl.nasa.gov/?ss_inner
http://ssd.jpl.nasa.gov/?ss_outer
(yläsivu http://ssd.jpl.nasa.gov/?orbits )

Pluton rata on ainoa joka on kunnolla vinossa (ja komeettojen, mutta niitä ei kai astrologisesti tulkita).

Ps. pieni tarkennus vielä, (nipotus sallittaneen kun nyt merkurius neitsyt)
Minua askarruttaa sekin että mikä oikeastaan on eläinrata. --

tässä tarkoitin siis eläinradan 'keskiviivaa' eli ekliptikaa (menikös nyt kirjaimet oikeassa järjestyksessä) eli miten se tarkalleen ottaen milloinkin määräytyy.
tallennettu
Asterix
Vieras
« Vastaus #23 : 02.10.2009 20:11:12 »

En suutu ja en puhu lämpimikseni.  Smiley
2. heinäkuuta 2008, eli viime kesänä julkistettiin Voyager 2 -luotaimen välittämää tietoa,
jonka mukaan Aurinkokuntamme kiertoradat ovat epäsymmetrinen ellipsi,
joka on toiseta päästään litistynyt, eli toisin sanoen kananmunan muodossa,
eikä symmetrinen pallo, ympyrä, kuten on uskottu. Smiley

Tieto löytyy ihan Wikipediasta ja NASAn sivuilta myös kun Googlettaa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Aurinkokunta

Asiasta uutista englanniksi.
Cosmos-lehti; http://www.cosmosmagazine.com/news/2067/our-solar-system-egg-shaped

http://www.telegraph.co.uk/science/science-news/3346213/Voyager-pictures-reveal-Solar-System-is-egg-shaped.html

tallennettu
Asterix
Vieras
« Vastaus #24 : 02.10.2009 20:37:06 »

Itseasiassa en ole varma, ymmärsitkö, mitä tarkoitan planeettojen kiertoradan
kaltevuudella, niin noista omista lähettämistäsi linkeistä tulee esiin se, mitä tarkoitan,

http://ssd.jpl.nasa.gov/?ss_outer ja toinen kuva, joka on ikään kuin sivukuva.

Maapallo on kolmas planeetta Auringosta, joten sen kiertorata Auringon ympäri on lyhyempi,
mutta katsopas vaikka Jupiterin kiertorataa, niin se menee kallellaan, eli Auringon yläkulmasta
ja taasen alakulmasta. Siis ei mikään suora viiva - vaan kenoviiva \
tallennettu
Asterix
Vieras
« Vastaus #25 : 02.10.2009 21:00:25 »

Kun katsoo tuota NASAN kuvaa munan muotoisesta Aurinkokunnastamme,
joka on tuon sinisen heliosheathin sisällä ja se on tuon pitkulaisen kuplan sisällä,
tulee väksinkin mieleen, että mikä pieni micro-atomin osa Aurinkokuntamme oikein on jossain
microskooppisen pienen bakteerin sisällä? Shocked

http://voyager.jpl.nasa.gov/images/v2_ts_image.jpg
tallennettu
nousukuu
Astro-nauttija
****
Viestejä: 841

Profiili
« Vastaus #26 : 03.10.2009 16:09:40 »

Voyager 2 -luotaimen välittämää tietoa, jonka mukaan Aurinkokuntamme kiertoradat ovat epäsymmetrinen ellipsi, joka on toiseta päästään litistynyt, eli toisin sanoen kananmunan muodossa, eikä symmetrinen pallo, ympyrä, kuten on uskottu. -- [linkit]

Okei nyt näin mitä tarkoitit sillä ellipsimuodolla. Ei siis planeettojen kiertoratoja, vaan heliosfäärin! Mikä onkin minulle uusi asia, tai ainakaan en ole sitä liiemmin ajatellut jos ehkä olenkin joskus kuullut. Eli kiitos noista linkeistä! Smiley

Mitä tekemistä tällä sitten on astrologian kanssa? Ainakin minulle tuli mieleen että voisiko planeettojen asemia tarkastella  jotenkin suhteessa heliosfääriin. Mielenkiintoista on se, että heliosfäärin rajat syntyvät aurinkotuulen ja tähtienvälisen avaruuden vuorovaikutuksesta,

Lainaus
the outer limits of the heliosphere - a magnetic 'bubble' around the Solar System created when the particles that stream out from the Sun crash into and hold back the soup of particles in the rest of interstellar space.

Nythän siihen 2012-hömpötykseen liittyen on ollut esillä sellaista ajatusta että "Maa saapuu kontaktiin galaktisen energian kanssa" tai vastaavaa, siis ajatus että Maan ja muiden planeettojen (tai ainakin Auringon) asema suhteessa johonkin ulkoavaruuden jutskaan olisi merkittävä. Olisiko tässä ainesta vähän systemaattisempaan tarkasteluun?

Itseasiassa en ole varma, ymmärsitkö, mitä tarkoitan planeettojen kiertoradan kaltevuudella

No minä ainakin tarkoitin ihan suhteessa Maan kiertoradan tasoon. Tässä linkki noihin kaltevuuksiin, katso I-saraketta, tarkoittaa inklinaatiota:

http://ssd.jpl.nasa.gov/txt/p_elem_t1.txt

Esim. Jupiterin radan inklinaatio on noin 1,3°. Puhuttiinko samasta asiasta?
tallennettu
Asterix
Vieras
« Vastaus #27 : 03.10.2009 19:12:57 »

Okei nyt näin mitä tarkoitit sillä ellipsimuodolla. Ei siis planeettojen kiertoratoja, vaan heliosfäärin! Mikä onkin minulle uusi asia, tai ainakaan en ole sitä liiemmin ajatellut jos ehkä olenkin joskus kuullut. Eli kiitos noista linkeistä! Smiley

Grin 2funny
Jep ja siten myös planeettojen kiertoradat Auringon ympäri ovat ellipsejä,
joka tosin on tiedetty aikaisemmin, jo 1600-luvulla (Keplerin lait)  mutta astrologia ei huomioi sitä,
kuin myöskään ellipsien kiertoratojen kaltevuutta, eli inklinaatiota,
jolloin planeetalla on painopiste jossain kohtaa kiertorataa, joka minusta olisi astrologisesti
mielenkiintoista tutkia.

Ellipsiradan rakenteesa...
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ellipsirata

Keplerin lait;
http://fi.wikipedia.org/wiki/Keplerin_lait

Eksenteerisyys;
http://fi.wikipedia.org/wiki/Eksentrisyys

Suosittelen myös tutustumaan eri planeettojen yksilölliseen kiertoradan
eksenteerisyyteen ja inklinaatioon, koska ne ovat eri planeetoilla erilaiset.

Astrologia laittaa ne täydelliseen ympyrään ja samalle inklaatioon kuin Maapallon.

Nim. Joku, joka lapsena halusi veljensä kanssa tulla astronauteiksi, mutta isä osti vain
pienen kaukoputken ja tähtitiedekirjoja, eikä hienoa avaruusalusta. Undecided

tallennettu
nousukuu
Astro-nauttija
****
Viestejä: 841

Profiili
« Vastaus #28 : 03.10.2009 21:24:28 »

Nim. Joku, joka lapsena halusi veljensä kanssa tulla astronauteiksi, mutta isä osti vain pienen kaukoputken ja tähtitiedekirjoja, eikä hienoa avaruusalusta. Undecided

 Cry Grin

Lainaus
Jep ja siten myös planeettojen kiertoradat Auringon ympäri ovat ellipsejä,
joka tosin on tiedetty aikaisemmin, jo 1600-luvulla (Keplerin lait)  mutta astrologia ei huomioi sitä,
kuin myöskään ellipsien kiertoratojen kaltevuutta, eli inklinaatiota, --

Suosittelen myös tutustumaan eri planeettojen yksilölliseen kiertoradan
eksenteerisyyteen ja inklinaatioon, koska ne ovat eri planeetoilla erilaiset.

Astrologia laittaa ne täydelliseen ympyrään ja samalle inklaatioon kuin Maapallon.

Kyllähän eksentrisyys ja inklinaatio huomioidaan astrologiassa! Siis kun lasketaan planeettojen paikat. Eihän siitä muuten mitään tulisi. Sitten yleensä lopputulos projisoidaan ekliptikan tasoon ja planeettojen asemasta huomioidaan vain ekliptinen pituus, ei latitudia eli kuinka kaukana ekliptikasta (asteissa) planeetta on. Astrodienstissä kyllä on mahdollisuus tehdä sellainenkin 2-ulotteinen kartta jossa latitudikin näkyy, samoin deklinaatio (joka taas on planeetan 'pystyetäisyys' taivaanekvaattorista). Tätä et kuitenkaan ehkä ajanut takaa?

Joo tuota planeetan radan eksentrisyyttä joskus mietinkin astrologisesti. Se on aika jännä yhtäläisyys, että merkurius mars ja pluto omaavat suurimmat eksentrisyydet, kun ne on astrologiassa ne aktiiviset planeetat.  saturnus:lla on siinä välimaastossa, ja ainoa joka ei noudata 'kaavaa' näyttää olevan uranus (pienehkö e), mutta toisaalta taas sen akselin kaltevuus on poikkeuksellinen. Inklinaatiota en ole astrologisesti miettinyt, olisi kiva kuulla ajatuksia siitä.

Meillä onkin tässä tällainen kevyt lauantai-illan aihe! 2funny
tallennettu
Asterix
Vieras
« Vastaus #29 : 03.10.2009 23:23:36 »

Ajoin! Cheesy Tuota en tiennyt astrologiasta ja kuvani siitä, että niitä ei huomioida johtuu siitä,
että paitsi nuo kartat on piirretty yksiulotteisiksi, niin myös symmetriseen ympyrän muotoon,
niin myös äityipä mielenkiintoinen keskustelu erään astrologin kanssa asiasta,
joka väitti kiven kovaan, että symmetrinen ympyrä on maailmankaikkeuden monistetuin muoto
ja pätee myös astrologiassa.  Shocked
Kävi varmaan miehisyyden päälle, ettei se tuntenut astronomiaa
senkään vähää mitä minä ja mietin nyt, että näinkö edes karttojaan,
mitä enemmän pääsen jyvälle astrologiasta. Grin

Olen silti innostunut tuollaisesta astrologisesta 4D-mallinnoksesta tietokoneelle,
jossa voisi aikamatkata nähden planeettojen suhteet, asennot ja sijainnit suhteessa toisiinsa
ulkoavaruudesta ja Maapallolta eri relocation-pisteistä ja saada hiiren klikkauksella eri tulkinnat
eri planeetoista eri vuosina, päivinä, hetkinä ja paikoissa Maapallolla.  Cheesy

Kaikki tieto ja tekniikka on siihen olemassa. Smiley

Joo tuota planeetan radan eksentrisyyttä joskus mietinkin astrologisesti. Se on aika jännä yhtäläisyys, että merkurius mars ja pluto omaavat suurimmat eksentrisyydet, kun ne on astrologiassa ne aktiiviset planeetat.  saturnus:lla on siinä välimaastossa, ja ainoa joka ei noudata 'kaavaa' näyttää olevan uranus (pienehkö e), mutta toisaalta taas sen akselin kaltevuus on poikkeuksellinen. Inklinaatiota en ole astrologisesti miettinyt, olisi kiva kuulla ajatuksia siitä.

Tästä minäkin odottelen kommentteja!

Meillä onkin tässä tällainen kevyt lauantai-illan aihe! 2funny

Grin 2funny Mutta kun niin mielenkiintoinen!  Cheesy
Olen tässä koko päivän melkein surffaillut NASAn ja erinäisillä astronomisilla nettisivuilla
ja miettinyt, että olisiko kukaan osaava astrologi kiinnostunut lähtemään projektiin
mukaan uudistamaan astrologiset kartat mahdollisimman luonnollisiksi
ja aitoa liikettä kuvaaviksi 4D-mallinnoiksi
ja käyttämään uusinta astronomista tietoa astrologiassa. Smiley

Minulla olisi idea, suhteet ja koodaukset ja astronomiset suhteet konsultoimaan,
miten ne planeetat oikeasti tuolla liikkuvat ja vaikuttavat meihin,
mutta minä en tiedä astrologiasta paskaakaan ja se tarvitsisi hyvän astrologin,
jolla on taito artikuloida selkeästi ja ymmärrettävästi ja tajuaa hiukan astronomiasta. Smiley

tallennettu
Sivuja: 1 [2]
  Tulostusversio  
 
Siirry: