Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Idiosynkraattisia aurinkomerkin arvuuttelu perusteita?  (Luettu 2390 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
sideman
Astroholisti
*****
Viestejä: 8220


Profiili
« : 26.06.2009 18:10:28 »


Cameron Diaz oli juuri Conanin vieraana. Kiinnitin huomiota siihen,
että hän melko useiden muiden näyttelijöiden tapaan vaikuttaa
hieman vaivaantuneelta joutuessaan esiintymään omana itsenään
voimatta piiloutua roolihahmon taakse ja alle.

Juolahtipa mieleeni yrittää arvuutella hänen aurinkomerkkiään.
En ole muistaakseni aiemmin nähnyt häntä Conanissa tai
missään muussakaan tooksoussa. Ensi vaikutelman perusteella
olin kohtalaisen varma, että hänen aurinkonsa on "negatiivisessa"
merkissä, siis joko jossakin Veden tahi Maan merkissä.

Jostakin syystä ekana tuli mieleen Skorppari, mutta arvatkaapa mistä
syystä hylkäsin tuon vaihtoehdon? No siksi, että mielestäni Skorppari
naisilla harvoin on niin upeat sääret kuin Cameronilla!!

No, tyydyin sitten lunttaamaan Wikipediasta hänen syntymäaikansa.
Sen mukaan hän lienee aurinkomerkiltään Neitsyt, joten arvaus
kahdesta mahdollisuudesta osui tällä kertaa oikein, eli hän on
(Muuttuvan) Maan merkin edustaja.

tallennettu
Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
 
Siirry: