seuraava »

[*Kide*]

Lapset antaa paljon, ottavat vielä enemmän.

Tästä olen eri mieltä. Toki he "ottavat" paljon, mutta mitäpä ei lastensa vuoksi tekisi ja muutenkin itse ainakin olen kokenut saavani paljon enemmän. Se rakkaus, se aitous ja ilo mikä lapsissa on, sen voimin jaksaa ne todella rankatkin hetket kun lapset ovat mahdottomia ja kaikkea muuta kuin ihania. Plussan puolelle se saldo aina jää. 

Tuota juuri tarkoitin, sanat eivät vain aina solju  Todellakaan en koe joutuvani miinukselle, vaikka kroppa venytty ja vanuttu, jäljelle jäi nahkaa, silmien alle mustaa ja bilettämään pääsi todellakin yhden käden sormilla laskien vuodessa  Ah, mutta sitähän tuo on ja siihen kasvaa, sopeutuu ihan mieli hyvin 
Ajoin lähinnä takaa ajatusta, että vanhempien tehtävä on auttaa lapsi maailmaan mahdollisimman hyvillä eväillä. Eikä lapsen täydentää tai tukea vanhempaa... eli silloin lapset ns.ottavat enemmän kuin antavat. Vaikka he antavat aivan hurjasti myös... onko ihanampaa kun murkku huokaa;" mutsi oot sitten ihana!" tai pienet ryömii illalla sohvalla kainaloon ja kasvoista loistaa onnellisuus, kun saa /pääsee olemaan sylissä... vaikka kokoa on melkein kuin äidillä itsellään 

[kimo]

Onpas täällä ehditty pulista paljon mun matkan aikana, 15 sivun verran!

Kumma juttu, yhtä tärkeää kuin maailman tapahtumien ajan tasalle pääseminen on lueskella täällä Astrossa mitä kaikkea teille kuuluu ja mitä teille on tapahtunut! 

Tänään on vielä lepopäivä tukka pystyssä, huomenna sitten taas alkaa arki, yök 

[Tiigris]

Voi tsiisus mitä ihanaa tää elämä järjesteleekään!

Noh eilen kahdeksan aikaan tuli puhelu eräältä  -mieheltä (ex-säätö, ystävä, nykyisin ehkä enemmänkin vain kaveri) "oon ihan kauheessa pulassa ja tarvisin yöpaikkaa, kun kotiin ei pääse".....
Tässä sitten vietettiin mukava "koti-ilta" ja oli kerrassaan miellyttävää jakaa puoliparisänky tuollaisen 185cm/95kg korston kanssa (not!).... Noh sain aamulla hyvät naurut siitä kun olin kuulemma kolme kertaa yön aikana huitassut häntä kyynärpäällä silmän viereen, sen jälkeen käännähtänyt ja vienyt kaikki peitot...

Tossa sitten äsken pääsin siitä eroon, onneks se sai hoidettua asiansa, enkä joutunut majottaan kuin vain tämän yön.. Alkoi jo olla sellanen sarvi otsassa itselläkin, kun ainoo vapaapäivä menee siihen että pitää täällä vieraana jotain tyyppiä, kenen seura ei pahemmin jaksa innostaa...

Ei vaan, ihan mukava tyyppi se on. Oon vaan tottunut oleen yksin kotona ja rauhassa...

[Rakkauden enkeli]

Ajoin lähinnä takaa ajatusta, että vanhempien tehtävä on auttaa lapsi maailmaan mahdollisimman hyvillä eväillä.

Kyllä. 

Eikä lapsen täydentää tai tukea vanhempaa...

Niinpä

[Tiigris]

Onko teistä muka "väärin" jos lapsi täydentää/tukee omaa vanhempaansa?

Minä olen tietyllä tavalla riippuvainen äidistäni, mutta niin on hänkin minusta.. Kyllä me lapset kannoimme häntä ne vuodet kun hän oli masentunut kun olimme pieniä.. Ei hänellä varmaan ollut paljon muuta kuin me lapset tukena.

En silti koe siinä mitään väärää tai tunne katkeruutta.

Ei ihmisen tarvitse olla täydellinen, olkoon lapsi tai aikuinen.

Kaikilla meillä on joku tietty syy syntyä tietyille vanhemmille - uskoisin. Joissakin käsitellään menneiden elämien karmoja pois. Mielestäni ei ole olemassa mitään ainoaa oikeaa tapaa, miten vanhempien ja lapsien suhde tulisi olla, koska se on ihan jokaisen oma asia... Elämää.

[Rakkauden enkeli]

Olet oikeassa Tiigris ja täydentäähän meistä jokainen toinen toisiamme jollain tavalla kuitenkin, mutta lähinnä tarkoitamme sitä (tai minä ainakin) että lapsen ei ole kuitenkaan hyvä joutua ns. paikkaamaan vanhempien puutteita, olemaankin itseasiassa se huoltaja/vanhempi omille vanhemmilleen, vaan sen pitäisi olla päinvastoin. Valitettavasti tällaistakin tapahtuu, että lapsi joutuu kantamaan liian suurta vastuuta eikä saa olla lapsi... Mutta silläkin kyllä tarkoituksensa.

[Lionheart]

Noniiiiiiin naiset ja menninkäiset 


Lionheartin elämä on taas raiteillaan.


Vapise maailma. Muahahhahaa *evil grin*


(Just another needless message. Only thing it says is "I still do exist!")

Hyvää yötä 

[*Kide*]

Mitä upeinta maanantai aamua 
...naiset ja menninkäiset...  ihana 

Rakkaudenvalo puki ajatukseni taas sanoiksi hienosti, kiitos 
Dawnchild - sinä olet silloin toiminut minun mielestäni oikein, kun olet kaihtanut sellaista mistä nousee ikäviä fiiliksiä vaikka paine on ollut varmasti kova... Ihmisellä on onneksi kaksi vaihtoehtoa -toteuttaa mallikaavaa tai luoda oma. Helppoa on antaa alitajunnan viedä ja toimia sen mukaan, kuin omat vanhemmat. Mutta jos niissä malleissa näkee jotakin "ongelmaa" tai "ristiriitaa", miksi muuttuminen on niin vaikeaa?
Tuota muuten pohdin ankarasti viime alkuyönä 
Ajatus lähti tästä; tyttären tradegia on alkaa muistuttaan omaa äitiään.
Kuka allekirjoittaa ja hyväksyy? Jos muistuttaminen sisältää asioista joita ei voi sietää, eikö tietoisuus luo keinon muuttaa ja muuttua? Vai onko kaikki kamppailu turhaa, kun loppujen lopuksi olemme kasa geenejen määräämää biologista mössöä 
 

[Asterix]

Hellou Tunisiasta!

Alkoi hyvin tama loma;
-> scorpari otti oman huoneen.

Tassa huomaa, etta aidit ovat joskus oikeassa.
Han sanoo, etta minulle ei mikaan tavallinen koyha insinoori-mies kay ja nyt se on todeksi eletty!

Scopari valitti jo ennen kentalle menoa matkalaukustani, etta liian iso ja elitistinen
ja voivotteli, kuinka paljon tulee hanelle maksamaan laukkuni ylipaino.
No, sitten kentalla minun laukkuni no problem, mutta silla itsellaan oli ylipainoa!

Ja sitten voi stna, miten tyhma se on! 
Sain todella erityista huomiota turvatarkastuksissa, kun se syoksyi  kyselemaan lentokentta
virkailijoilta, etta onko kaikki kunnossa ja ok ja blah-blah, kun ne teki minulle sen
rutiini kapalointitarkastuksen.

Sitten koneessa se toisteli kaikki kolmeen, neljaan kertaan,
mita lentoemanta tai kuka muu tahansa minulle sanoi.
Esim. kun pyysin valkoviinia, lentoemanta sanoi, etta valitettavasti se on loppu,
mutta haluaisitko rosèta tai punaviinia, johon vastasin, etta no otan sitten rosèta,
niin eikohan tuo alypaa ala sotkemaan kautta rantojen, ettei niilla ole valkoviinia
minun ja sen lentoemannan katsoessamme toisiamme, etta mika sita vaivaa.

No sitten, kun vihdoin sain rosèni, niin se alkoi ihmetella,
etta punertavaa valkoviinia ja sattimaan lentoemantaa valehtelusta,
ettei niilla muka ole valkoviinia!!!!!

HALOO!!!!!

No sentaan jotain valoa tassakin, aamiaisella, siis olin yksin, hotellin johtaja iski silmansa minuun.
Han kuullostaa ja nayttaa ihan Veskarilleni!
No, olen varmaan ainut alle 50 vuotias nainen ja blondi tassa hotellissa.
Han luuli minua venalaiseksi, mutta siina ei ole mitaan uutta
-yleensa kaikki luulee.

Ja nain ensimmaisen kerran kun Veskari itkee. Olin lahdossa kentalle.

Miten sita tuleekin niin sokeaksi itselleen ja elamalleen,
eika osaa arvostaa sita kaikkea hyvaa, mita on ja elamassa jo on.

Nain se vain on, etta jos juo hyvaa shampanjaa koko ajan,
niin pitaa maistaa tiskivetta, etta muistuu sen shampanjan arvo taas mieleen
ja kuinka hyvaa se on.

Nim. Sasha The Great Idiot

[Lizzy]

Elwyn, tiedän hyvin tunteesi. Minulla on viimeisen vuoden ollut ihan helvetin ahdistunut olo opinnoista ja muutenkin elämästä kun tuntuu, ettei pääse eteenpäin vaan kaikki jumittaa ja elämä vituttaa. Olen kuitenkin jossain mielessä jääräpäinen ja raavin viimeisillä voimillani gradun kasaan ja nyt vain odotan sille armollista tuomiota tarkastajilta. En jaksa tehdä sille enää mitään. Tottakai olen iloinen asiasta ja tyytyväinen kun saan vihdoin jotain päätökseen ja voin alkaa miettiä vähitellen uutta suuntaa. Mutta onneani varjostaa yksi asia...

Vanhemmilleni on ollut kova paikka hyväksyä kun olen vaatinut omaa tilaa ja rauhaa opiskeluille ja sanonut, että en jaksa jutella ja minun kuulumiseni ovat koko alkuvuoden olleet pelkkää opiskelua ja opiskelua. Pitkin hampain vastailin puhelimeen tai viesteihin ja kerroin lyhyesti missä vaiheessa työtä milloinkin olin ja he ovat olleet niin kannustavia ja omien sanojensa mukaan "mukana hengessä". No nyt kun sain työni loppuun ja palautettua ja soitin tästä kertoakseni asiasta vanhemmilleni äitini totesi että "no sehän on kiva".
KAHDEN VUODEN TYÖ JA "IHAN KIVA" ??!!!!

Minulle tuli niin helvetin paha mieli. Jos heitä ei kerran kiinnosta yhtään niin minkä takia sitten eivät ole antaneet minun olla rauhassa? Vai onko toisen menestystä kuitenkin lopulta niin vaikea kestää?

Joka tapauksessa jouduin taas vastatusten sen julman tosiasian kanssa, että pohjimmiltaan olemme jokainen täällä yksin ja oikeasti ne asiat mitä meidän elämässä tapahtuu on tärkeitä vain meille itsellemme. Ihan turha odottaa, että tuollaiset typerykset kuten minun vanhempani voisivat oikeasti iloita toisen puolesta. Esittävät niin kannustavaa ja sympaattista, mutta sitten tositilanteessa haluavat vain että joku juttelee heidän kanssaan ja heidän asioistaan. Minulle tulee tuosta surullinen olo, vaikka on tietysti myös heitä, jotka osaavat iloita toisen puolesta. Mutta heillä onkin oma elämä sellaisella mallilla, että he tietävät mitä haluavat tai ovat muuten tyytyväisiä omaan elämäänsä eikä heidän tarvitse kadehtia mitään tai ketään.

Mutta jumalauta, kun mietin mitä seuraavaksi alan tekemään niin en aio kyllä uhrata ajatustakaan sille mitä joku muu minusta tai valinnoistani ajattelee vaan teen juuri niin kuin minusta tuntuu ja ihan mitä haluan.
 

Toivottavasti tuo raha-asia jotenkin järjestyisi ja saisit tehtyä elämääsi sellaisia muutoksia kuin haluat. Keskeneräiset asiat elämässä on todella ahdistavia. Voimia ja päättäväisyyttä Elwyn! 

Minä olen viimeiset kolme opiskeluvuottani rahoittanut lainalla. Kyllä se joskus tulee vielä eteen, mutta ei ole ollut muutakaan vaihtoehtoa.

Tällainen tarina. Olen alkanut miettiä, että haluaisin kovasti kirjoittaa kirjan, romaanin. Ehkä alan seuraavaksi miettiä sen aihetta.

[Lizzy]

Mä voisin harkita ainakin sellaista vuoden juomaputkea, katsotaan jos siitä se ura urkenisi. Toi tuottavuus -ajattelu on niin perseestä. Minkä takia sitä pitäisi koko ajan olla niin "tuottava" ja yhteiskunnan mielestä "hyödyllinen" yksilö.   Minäkin toivoisin enemmän nimenomaan sosiaalisia kontakteja. Varsinkin lopputyövaiheen opiskelu on todella yksinäistä, etenkin kun niitä opiskelukavereita ei ole muutenkaan ollut montaa missään vaiheessa. Mutta täytyy vain katsoa  mitä tapahtuu. Kun alkaa vähitellen hahmottua mitä seuraavaksi tekee niin varmaan sitten taas tutustuu uusiin ihmisiin tavalla tai toisella.

No joo mun täytyy kanssa ottaa vanhempien kanssa kovemmat otteet, jos ei niiden suhtautuminen yhtään muutu. Jos ne alkaa seuraavaks urputtaan siitä, että pitää etsiä töitä ja eihän sitä muuten elä jne jne. niin sanon kyllä että jumalauta nyt turpa kiinni. Mulla on iso urakka takana ja tarvin aikaa levätä ja kerätä voimia. Kuten myös tilaisuuden miettiä rauhassa mitä haluan seuraavaksi alkaa tekemään. Jos joskus niin nyt mulla on kyllä niin välivuoden paikka ku olla ja voi. Mikä ihme siinä on, että joillakin vanhemmilla on niin kova tarve kommentoida tai jopa puuttua aikuisen lapsensa elämään.

Niin ja nimenomaan siinä välitilassa asiat saattaa näyttää ja tuntua todella sekavilta. Kun yksi suunta ratkeaa niin siitä se polku muutenkin alkaa vähitellen hahmottua...

Mulle toi valmistuminen on sikäli iso asia, että se on kyllä selvästi yhden elämänvaiheen päätös eikä minulla ole tietoa tulevasta suunnasta.

[Lizzy]

Mä en ole tota  matkailupuolta saanut itsessäni toteuttaa, joten ehkäpä seuraavaksi olisi sen vuoro...  : Ehkä voisin aloittaa kirjan kirjoittamisen siellä jossain maailmalla...

Ah elämä here I come! 

Mulla on nyt tuo ap-  ja kyllähän tämä tähän asti on ollut aika erakkomaista kirjastonpenkin kuluttamista. Mutta mutta... ei se ole ollut kyllä pelkästään paha juttu. Ainakin tuo neitsyt on antanut kärsivällisyyttä ja sellaista jalat maassa asennetta, varsinkin kun  on vielä siinä nousumerkillä...

[Lizzy]

Mä alan kallistua arvioimaan siirtoja ja kaikenlaisia valintoja siltä pohjalta, että mikä innostaa aamulla nousemaan sängystä ja lähtemään liikkeelle. Kun tekee sellaisia valintoja, joista on innostunut niin tuskin kovin pahasti ainakaan voi mennä vikaan.   Mulla on kaikki elämän isot päätökset lähtenyt tuollaisesta hetkellisestä voimakkaasta visiosta ja innostuksesta. Mutta nekin muuttuu, että mistä asioista innostuu ja siinäkin kannattaa ainakin yrittää olla itselleen rehellinen.

Joskus se motivaatio tosin on lähinnä repimistä, että nyt ylös ja se homma pois tieltä...  

Saturnalia, hah sama juttu täällä, arvelinkin että tuo  varmasti auttaa valmistumisen suhteen..  Mulla oli viime vuosi nousu-rapu ja kyllä siinä tosiaan minuus nousee pintaan... joskus se voi vaan olla aika vaikeaakin ja yllättävää mitä piirteitä sitä itsestään löytää.  Minulla ainakin oli. Tosin sillä kartalla oli myös täysikuu, joka varmaan vaikutti asiaan.

[Tiigris]

Mulla onkin tässä mun seuraavassa AP-kartassa nousu-  .. Tekeeks se musta laiskan?? 

Kyllä mä oon jumalauta päättänyt että valmistumispäivä on se 12.06.2009 ja siitä ei yhtään pitemmälle.  Mun harjottelun työkaverit sanoivat pohtineensa mulle jo arviota ja arvosanaa vaikka harjottelua on vielä 2 viikkoa jäljellä, ja sanoivat että 5, kiitettävä tulee..! Jeah! 


Meille tuli tänään venäläinen vaihto-oppilas, joka ei juurikaan osaa englantia. Jes, kerrassaan fiksua kommunikointia ollut koko päivä............ Olin kuolla häpeään ja nauruun kun se meiän 60v pomo puhu suomee ja englantia sekasin ja elekieltä, ja käytti ihan vääriä sanojakin.. Hehheh.

[Lizzy]

Elwyn, Aina ei kai voikaan löytää mitään uutta. Joskus on tärkeämpää kutoa vanhoja juttuja yhteen ja päätellä... ( ja käsityö-vertaukset     )

Mulla toimii numerologia hyvin. Vasta nyt henk.koht. 1 vuoden myötä on tullut uusia ideoita ja ajatuksia ja vaihtoehtoja. Monta vuotta meni vain vanhoja juttuja pähkäillessä ja sitä lopettelua ja luopumista. Että viimeistään parin vuoden päästä sinullakin on uusia aloituksia oikeasti edessä. Eikö sinulla nyt ollut 8 vuosi?

Tiigris, tsemppiä!   Tuskinpa tulee laiskaa, ainakaan ihmissuhteissa.