Koska tuntui äsken että v**** mun elämä
saisko sen repii kappaleiks ja heittää helvettiin, myydä halvalla ja ostaa uuden??
Tai ees please, joku selkeä tienviitta tai jotain muuta opastusta
koska alan kypsyä tähän yksinäiseen
arkivelvollisuuksien suossa puurtamiseen ja rämpimiseen ja hommien hoiteluun, itseni jatkuvaan kriittiseen analysointiin ja tavotteiden asetteluun.. Olenko hyvä siinä ja siinä, jos en niin miksi ja missä minun pitäisi kasvaa, miten pääsisin tästä ujousvammasta ja ajottaisesta epävarmuudesta joka nakertaa sisintä, miksei kukaan kuuntele mua, miksen edes avaudu kellekkään vaan suostun kuunteleen ja tsemppaamaan muita ikäänkuin olisin niin vahva että jaksaisin sitä koko ajan...... Ja näin! Mille pohjalle mä tulevaisuutta rakennan, mikä on mun tulevaisuus kun oon kauheella vaivalla valmistumassa tästä koulusta ja silti tuntuu että en ole sairaanhoitajaa nähnytkään, varsinkaan sellaista jolla olis valmiuksia toimia jossain kiireisellä osastolla ja olla vastuullinen, tärkeä ja tehokas ja osata toimia moniammatillisen tiimin jäsenenä itsevarmana ja itseohjautuvasti........... Ja missä se mies on, se rakkaus? Se kenen kanssa muutan yhteen ja oon onnellinen, se joka on mun turvasatama joka asiassa, se ketä saan ihailla ja auttaa sydämeni pohjasta ja hemmotella.. Kun en mä tiedä minne tungen tän hellyydenkaipuuni ja tarpeen jakaa kaikki asiat jonkun rakkaan ja luotettavan miehen kanssa, kun en naisille osaa ilmeisesti puhua henkilökohtaisia tuntemuksiani................
Niin...
Tollasia mietin ja teki mieli potkasta seinää ja oksentaa just syöty suklaalevy.. Mutta sitten aloin nauraa että onhan tää ihan perseestä, mutta mulla on silti hyvä elämä tänään ja huomenna, mitäs sitä ajattelemaan edes ylihuomista. Taidan vaan kehittää hirveitä ongelmia tyhjästä ja vaatia ihan liikaa itseltäni siihen nähden missä vaiheessa olen. Joten nyt on kaikki hyvin ja kiitos kun sain hakata näppiksellä tän purkauksen kauheella vauhdilla.
